2008 - The Year of SATC

Tämä vuosi vetelee sitten viimeisiään.
Enää reilu vuorokausi jäljellä.
Mietin pitkään,
mitä tästä vuodesta sitten pitäisi sanoa.
Monta ilon ja surun hetkeä tähänkin vuoteen mahtui,
mutta oli se kaiken kaikkiaan parempi kuin vuosi 2006.

Muutamia asioita kuitenkin voisin nostaa esille vuodesta 2007:
(nämä ovat siis niitä hyviä asioita, ettei kenenkään tarvitse vaihtaa vuottaan kyynelehtien)
- Matka New Yorkiin. Siis ainahan tämä on kohokohta. Mutta siis pakko oli mainita :)
- SMG:n levy. Vaikka keikoille en päässyt, niin levy on aivan huippu. Vuoden 2007 kovin kotimainen.
- Gwen Stefanin keikka Areenalla. Aerosmithin keikallekin olisin halunnut, muttei ollut rahaa. Toisaalta Gwen veti niin sairaan hyvin, että eipä tuo niin haittaa.
- Osaston vaihto. Siis töissä. Tänään juuri tajusin, että töissä voi (siis ikävistä asiakkaista huolimatta) olla viihtyisää ja kivaa.
- Uudet tuttavuudet ja ystävät. Ja tietysti vanhoja ystäviä unohtamatta.

Mitä sitten odottaa vuodelta 2008?
Hirveästi odotuksia ei ole suoraan sanottuna.
Nykiin (kuten on jo tullut mainittua) toivottavasti jälleen pääsee.
Kaikki muu on oikeastaan samantekevää.
Ja yllättävää.

Mutta on yksi juttu jota todella odotan.
Ja tämä on hieman hölmöä tiedän :).
Mutta siis toukokuun 30. päivä ensi-iltansa saa:
taddada-daa..
Sex and the City movie.
Nauttikaa teaseristä ja
Ihanaa Uutta Vuotta 2008 kaikille raksuille!

Just a little bit of history repeating

Olen taas joutunut taantumaan.
Tai, siis, sanotaan oikeammin että historia toistaa itseään.
Sama tilanne kuin yhdeksän vuotta sitten ja yhtäkkiä huomaan, että en ole oppinut mitään.
Tai no en voisi sanoa, että ei mitään.
Tunnistin tunteeni.
Ja hillitsin itseni.
Voitto kai sekin on?
Siinä hetkessä.

Loppua kohti historia toisti taas itseään tarkemmin.
Päädyin tekemään virheitä samojen kaavojen mukaan.
Keskushenkilöt olivat vain hieman päivittyneet.
Kohta voisin kirjoittaa oman saippuaoopperan.
Saisinkohan siinä olla 'leading lady',
vai olisinko vain päätahden paras kaveri,
kuten omassa elämässäni usein näyttää olevan.

Vaihtuisipa vuosi jo.
Tulisi uudet kujeet ja kuviot.
Minusta on kuulemma tulossa viidennen kerran täti.
Mutta tämä ei ole vielä virallista.
Ja myöhemmin keväällä New Yorkin kadut polttelevat kengänpohjiani.
Tätä kaikkea kaunista odotellessa.

Pelkoa toistosta on vasta vuonna 2016, jos on vanhoihin merkkeihin uskomista...

Happy Holidays

Etsin pitkään ja hartaasti videota, jolla toivottaisin lukijoilleni hyvää joulua.
Sitten kaikkien keskinkertaisten viritysten joukosta löytyi tällainen helmi.
Tämä sopii minun blogiini kuin nenä päähän.

Siinä puhutaan yksin olemisesta jouluna.
Näin ei laulun mukaan saisi olla.
Enkä minäkään ole.
Joulupäivällinen vietetään Marjaniemessä kuten tavallista.
Mutta illalla saan (huom. saan) viettää laatuaikaa itseni kanssa katsomalla Holiday elokuvaa, joka on siis uusi suosikkini.

Toiseksi tämä video on aivan täydellinen, koska siinä on 'pääosassa' lempikaupunkini New York.
Siellä sitten jonain vuonna joulua vietetään yksin tai yhdessä, se ja sama, kunhan vaan vietetään.

Kolmanneksi juuri tämä video pääsi tänä vuonna lukijoitteni pällisteltäväksi siitä syystä, että siinä on yksi jouluperinteistäni.
Nimittäin Yksin kotona- elokuvat.
Ei ole joulua ilman niitä.
Olkoon nämä elokuvat kuinka lapsenmielisiä tahansa, minä en välitä, sillä niistä on tullut opittua monta viisautta elämän varrelle.
Muistakaa siis pulumummoa!

Pitemmittä jorinoitta tahdon siis tämän videon avustuksella toivottaa kaikille:

MERRY CHRISTMAS!

Joululahjoja, Room bar ja vitutussuklaata

Töitä.
Ei siitä sen enempää.
Söpö brittimies.
Mmm...mukavaa.

Joululahjojen vaihtoa Roomissa.
Sain persoonalleni sopivia magneetteja, tarroja ja purkkaa.
Aivan mahtavaa.
Asennekalenteria edelleen kaipaan.
Itse annoin omasta mielestäni tyylikkään kauluspaidan.
Katsotaan sitten myöhemmin, että pidetäänkö sitä...

Cosmoja.
Niin hyvää.
Perus SATC settiä.
Näin vain ja ainoastaan Roomissa, Suomessa.
Jutustelua tuntemattomien kanssa.
Bondausta ystävän kämppiksen kanssa.
Ja vakavia keskusteluja ystävän kanssa.
Nyt olen tervetullut syliin.
I'M BACK IN THE NOOK!

Päivän ruoka syötiin sitten yhdeltätoista illalla.
No, kunhan syötiin jotain.
Jälkkäriksi tarjottiin vitutussuklaata.
Aivan taivaallista.
Kiitos vaan.

Kotiin sumussa.
Huomenna vielä töitä.
Sitten se joulu...

Little boxes, on the hillside

Tuli taas ahdistus.
Joululahjoista tällä kertaa.
Vietin aikaa ostoshelvetissä reilun tunnin
ja sain hankittua vain YHDEN lahjan.
Sitten olin jo niin pahalla päällä kaikista tönivistä ja vihaisista ihmisistä, että päätin poistua.
Olkoot moiset hömpötykset.
Menen sitten ruokiksella paniikissa noutamaan ne muutamat joihin minulla edes ylipäätänsä on varaa.

Pitäisi niin olla jo nukkumassa, mutta eipä nukuta.
Katselen YouTubessa videoita, ja muistelen menneitä.
Siis onko parempaa?
No se nukkuminen ehkä.
Mutta jos eläisin tässä nyt vaan hetkessä.
Nautinpa siis Nylon Beatista.
Niin ja Rasmuksen pojista. Ja Tuiskusta :).

Siis oikeasti, miksi lahjojen hankkiminen on niin vaikeaa?
Olisipa oikeasti joku joulupaja, jonne voisi soittaa, että hei tehkääs tällainen.
Ja sit se lahja tupsahtais vaan savupiipusta.
Löysin tietysti itselleni kaikkea kivaa.
Siis ennen kuin ehdin hermostua ihmispaljouteen.
Jos minä saisin toivoa joululahjaa
(ja siis miksi en saisi, tämähän on minun blogini)
se olisi kalenteri.

Ja siis ei mikä tahansa kalenteri vaan sellainen saman tyylinen
kuin minkä sain viime vuonna ystävältäni joululahjaksi/tuliaisena Australiasta.
Siinä on joka päivälle ajatus tai muu mietelause,
jolla voi 'Get in Touch with Your Inner Bitch.'
Mutta nyt pikku hilja vuoden päivät on käytetty loppuun,
ja kalenterini vetelee viimeisiään.
Jos joku ihana ihminen löytää moisen jostain niin vihjaiskaa ihmeessä.
Tämä kalenteri nimittäin pelasti monta ikävää aamua.
Plus, että se oli pieni ja mahtui keittiönpöydälle.
Ei tarvinnut etsiä seinää ja naulata naulaa.

Katsoin tänään erikoista sarjaa Canalilta.
Weedsiä.
Siinä kotiäiti myy sivubisneksenä kannabista.
Olin aikaisemmin yrittänyt päästä mukaan ja ehkä paheksuinkin sarjaa,
kunnes minulta poistettiin viisaudenhammas ja makasin sohvalla telkkarin armoilla.
Siellä sitten Weeds maraton.
Ihan jeeshän se sarja on.
Ja katsonhan minä muitakin älyttömän outoja sarjoja.
Se mikä hämmentää minua, näin tästä puheenollen,
on se kuinka moni ystävistäni on kokeillut ko. huumausainetta.
Tai haluaisi kokeilla.
Miksi ihmeessä?
No sen tiedän, että itse en moiseen kajoaisi.
Edes kokeilumielessä.
Olen liian taipuvainen jäämään koukkuun kaikenlaiseen (tv-sarjat, suklaa, muotilehdet yms.)
joten mitä siitä tulisi, että olisin tämän kaiken keskellä vielä narkomaani.

Tästä aasinsiltana...miksi aina kiistellään siitä onko suklaa parempaa kuin seksi?
Eihän niitä voi edes verrata?
Toinen on syötävää ja toinen on...niin..siis tekemistä?
(toim. huom. Onkohan muuten suomi ainoa kieli jossa seksiä 'harrastetaan'?)
Ja siis jos miettii niin suklaahan siis kai erittää niitä samoja feromoneja..(tai jotain?)
kuin rakastuneena, jolloin siis haluaa yleensä myös sitä seksiä.
Joten siis näillä on joku yhteys. Mutta siihen en tiedä vastausta kumpi on parempaa.
Makuasia varmastikin.

Ja siis miksi minä pohdin näin pehmeitä ja turhanpäiväisiä keskellä yötä.
Nyt on varmaan pakko mennä nukkumaan.
Ja ensi kerralla jättää näin huonot jutut päiväkirjaan...siihen paperiseen versioon.

Pahoittelen tätä postausta ja kiitos, jos jaksoit lukea tämän loppuun asti :)

A couple here, a couple there and couples just about everywhere

Ja siis näin tähän alkuun heti:
Minä en seuraavassa dissaa ketään tuttavapariskuntaa.
Tämä kirjoitus on täysin kirjoitettu sinkkunäkökulmasta.
Joten, please, älkää vihatko minua sen takia, että vähän puran ahdistustani.
Rakastan teitä kaikkia ja toivon suhteillenne pitkää ikää ja valiojogurttia :D.

Jokavuotiset joulukortit tipahtivat postiluukusta.
Jokaisen kortin oli allerkirjoittanut pariskunta.
Seuraavana vuonna sitten lisätään lapset
ja joulukortissa nököttää pikkuinen nyytti tonttulakissa kuola valuen.
Tuli todella yksinäinen olo.
Kiukutti.
Minäkin haluaisin kirjoittaa korttiin, että toivoo Minttu ja joku.
Mutta ei.

Kaverit haluavat, että tutustun uusiin poika/tyttöystäviin.
Ihana ajatus.
Pitäähän sitä tulla toimeen.
Mutta sekin jotenkin tietyllä tavalla lisää yksinäisyyden tunnetta.
Varsinkin kun tyyliin esittelyn jälkeen toisena kysymyksenä on, että seurustelenko.
Tekisi mieli tokaista, että v***ako se sulle kuuluu. Mutta olen kiltti ja kerron totuuden.
Siitä seuraa se, että minulle ruvetaan miettimään sopivaa treffiseuraa.
No minun parastani kai siinä mietitään.
Tämän kommentin takia ahdisti sen verran, että palasin illan päätteeksi vanhoihin kuvioihin.

On myös se aika vuodesta, kun kaikki pariskunnat ovat niin rakastuneita.
Joulun punainen on myös rakkauden väri.
Ahdistavaa katseltavaa, kun pariskunta ei pysty maksamaan kassalla,
vaan ensin pitää vaihtaa 'gooey eyes' ja sitten suudella toista pitkään.
Hankkikaa huone hemmetti.
Teki mieli repiä se pankkikortti sillä aikaa kädestä, eikä todistaa herkkää hetkeä sekuntiakaan.

Kai sitä jotenkin toivoisi, että joskus otettaisiin huomioon myös sinkut.
Kirjoitin tuon edellisen lauseen siksi, että pitäisin sen myös omassa mielessäni.
Jos vaikka joskus saisinkin kirjoittaa siihen joulukorttiin sen toisen nimen, esitellä kavereille ja pussailla kassajonossa.

No more being

No jo on.
Maailma ihan sekaisin.
Ne poisti 'is' Facebookin statuksesta.
Justiinsa kun olin opetellut luovimaan tieni sen kanssa.
Nyt on pakko ymmärtää se, että tästä eteenpäin voin laittaa statukseeni ihan mitä vaan.
Minttu IS having difficulty choosing what to put into her status now...

Liquid

Tänään niin pitäisi lukea latinaa, eikä hengata netissä tyhjänpäiväisillä sivuilla.
Mutta jotenkin on kaikkea muuta stressattavaa.
Illalla töissä invis, joka siis on aina päivää/yötä ennen kun minulla on tärkeä tentti.
Olen siis kai jo henkisesti luovuttanut tentin suhteen.
Mutta otsikko tulee ainakin latinasta, joten silleen mä melkein teen latinaa.
(liquor/oris 'neste', liquidus 'nestemäinen')

Ei ole myöskään mikään sattuma, että otsikko on yksi lempibiiseistäni.

I go liquid when you come around
And I know
I go solid but don't get me wrong
Yes I go
I love to watch you when you mess around
With my mind
I'm pathetic but only this time
But who knows?

And I say...It's no more a secret
Go solid, I go liquid
Oh me...
If it's the love that we live for how come I didn't know?
Show me an easy way out
Show me an easy way out

Tämä muistuttaa paljon monista kauniista ja vähemmän kauniista asioista ja ajoista.
Ollapa taas nuori ja naivi.
Taidan olla vain vanhentunut mutta naivius on jäänyt.
Ystäväni kommentoi taannoin, että yhdellä ihmisellä on liian suuri vaikutus/valta minuun.
Se on harvinaisen totta.
Nyt juuri mietin, että jättäisin menemättä juhliin, koska hän tulee olemaan siellä uuden tyttönsä kanssa.
Minun ei edes pitäisi miettiä tätä.
Vaan mennä reilusti ja ottaa oma tila.
Mutta se pieni epävarma teini minussa estää.
Se teini, jota kukaan ei halunnut juhliin,
koska hän ei ollut tarpeeksi kaunis eikä hänellä ollut poikaystävää.
Näistä pitäisi päästä yli.
Mutta kun näin 24 vuoden iässäkään ei ole tullut kukaan todistamaan toisin.
Asiat tuntuu vaikeilta edelleen.
Kuuntelen lisää Liquidia...

Forget the love 'n' get back in the line
With yourself
Try to accept the place where you belong
You belong
I love to teach you though you already know
This time
Stay in touch if you're planning to go
Below

And I say...It's no more a secret
Go solid, I go liquid
oh me...
If it's the love that we live for how come I didn't know?
Show me an easy way out
Show me an easy way out.

Laurilla on kyllä maailman parhaat elämänohjeet.
Niitä ei voi olla noudattamatta.
Pää pystyyn ja baanalle.

Antti Tuisku ja sukupuoliyhtymä

Tänään edellisessä postauksessa "pelätty" illanvietto ystävien kanssa.
Päivällä oli haikeaa, kun piti jaksaa pitää seuraa siskonpojalle.
Siis eikö se poika ole hetkeäkään hiljaa?
Tuli sitten selväksi asiat chillistä aamunvietosta sukupuoliyhtymään asti.
Se siis on aivan luonnollinen asia, mutta sitä ei ole kiva katsoa.
Niin, ettäs tiiätte.

Elokuvaa ja popcornia.
Lapset on mainioita leffassa, kun kaikkea pitää kommentoida.
Ei minua haittaa, mutta pakko hyssyttää, kun muita voi...ehkä.

Siitä Iguanaan ja nachoja pöytään.
Pohdintaa klarinetistien piilevistä kyvyistä ja yleisestä tiukkuudesta.
Ongelmia?
Saako tukiopetusta?
Spurtti ratikkaan ja nokka kohti nosturia.

Ratikassa haistoin duunikaverin.
Siis kirjaimellisesti.
Olen aika velmu :)

Anna veti playbackina.
Noloa.
Antti vei koko potin.
Toivottavasti Smackin laulajaa ei haitannut, kun me niin vedettiin omaa showta takana.
Shake that ass girl :D

Ääni käheänä ahtaudutaan pieneen ihkuun Golfiin.
"Tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus jokaiselle tarpeen mukaan."
Painotan sitä, että "ILMAN EI SAA JÄÄDÄ KUKAAN!"
Tyypillistä minua....mutta ainakaan ei enää masenna.

Don't fear the reaper

Aamun pimeydessä juoksin tunnin hikilenkin.
Kello oli ehkä siinä viisi.
Siitä suoraan uimaan ja saunaan.
Vieläkin on pimeää.
Ajatuksiltani en saa rauhaa.
Olisi kiva edes joskus nukkua, tuntea väsymystä...toisenlaista kuin tämä.
Olen irrallaan arjesta, en edes tiedosta olenko olemassa.
Kipu tuntuu hyvältä ja varmistaa sen, että kyllä minä olen. Valitettavasti.
Mutta ei kipuakaan jaksa koko ajan.
Se puristava tunne kun tuntuu, että ei saa edes kunnolla hengitettyä.

Mietin, että miksi toiset ansaitsevat onnen, ja toiset eivät koskaan saa sitä.
Ansaitaanko onni vai löytääkö se ihmiset sattumalta?
Onko edes sattumaa?
Sanotaan, että sitä niittää mitä kylvää.
Toisilla on siis ne onnensiemenet jossain kylvettynä, ja ne aikanaan sitten kukoistavat.
Toiset ovat syntyneet viherpeukalo keskellä kämmentä.
Mietin omia tekojani.
Miksi tuntuu siltä, että olen aina yrittänyt parhaani mukaan olla ystävällinen ja rakastettava.
Nämä piirteet eivät ole kuitenkaan tuottaneet kovin hyvin satoa. Päinvastoin.
Huomaan usein jääväni yksin....odottamaan vastarakkautta ja ystävällisyyttä.
Mitä sitten pitäisi kylvää?
Vihaa, pelkoa ja välinpitämättömyyttä?
Näihinkö enää osataan vastata?

Latinan tunnilla yritän tsempata.
Jos tämä sittenkin tästä.
Ystävälläni ei ole töiltään aikaa.
Taas yksi vapaailta yksin.
Itken ratikassa.
Kukaan ei jaksa edes kiinnittää huomiota.
Telkkarissa Brooken ja Ridgen raastavat jäähyväiset.
Noin minunkin pitäisi tehdä.
"Love is just like water, it shapes its way"

Olen koko päivän odottanut soittoa.
Menen suihkuun ja värjöttelen suihkun lattialla tunnin.
En jaksaisi nousta, mutta ei tännekään voi jäädä.
Puhelu on tullut tällä välin.
Soitan takaisin, ei vastausta.
Heitän puhelimen lattialle.
Ei edes säröä.
En saa taaskaan kunnolla henkeä.

Huomenna pitäisi jaksaa olla iloinen ja miellyttävä.
Kukaan ei jaksa minua tällaisena.
Joku toinen saa nukkua vieressäsi.
Saa kuunnella kun puhut unissasi.
Ja saa osakseen suuren määrän rakkautta.
Minä vain odotan.
Ei mitään koskaan ollutkaan.

Olisi pakko nukahtaa.
Ei väsytä yhtään.
Ja taas tuntuu siltä, että en saa vedettyä henkeä.

What women want

Ja sitten vielä ihmetellään, miksi naiset todennäköisemmin joutuvat terroristi-iskun kohteeksi kuin löytävät itselleen miehen.

Pieces of Me

Taas ylevää itsensätutkiskelua tiedossa...
Apuna aina yhtä ihana Facebook ja sen persoonallisuustestit.
Selviääköhän minulle koskaan millainen minä oikeasti olen.
Katsotaan...

Tein siis Facebookissa tällaisen Picture Personality-testin.
Ja ihmeekseni koin sen olevan varsin tarkka kuvaus itsestäni.
Tosin eräs ystävistäni onnistui hieman pilaamaan tämän fiiliksen...mutta menköön.
Siis kerrottakoon niille, jotka eivät kyseisessä ajan tappamiseen tarkoitetussa yhteisössä vielä ole,
niin testissä pitää valita itseään eniten miellyttävä kuva, joka kuvaa parhaiten esimerkiksi vapautta, onnellisuutta yms.
No teinpä niin ,ja tässä tulos:

Temperament: Idealist

You are the quintessential dreamer - spending more time thinking about the possibilities that the world holds for you,
rather than your reality.
You don't settle for anything less than what you truly desire and you work very hard.
You tend to live in every place except the present - you are prone to daydreaming about the future and re-thinking the choices you made in the past. Sometimes you get overly caught up in your thoughts.

Siis tämä kohta minulta pilattiin (kiitti vaan), mutta kaikesta huolimatta tämä on niin totta.
Ja jos ei usko niin ei tarvitse kuin lukea muutama edellisistä blogipostauksistani niin huomaa,
että minä todella unelmoin liikaa.
Sama homma on myös tuon omiin ajatuksiini juuttumisen kanssa...joskus unohdan nukkua, kun ajatukset valtaavat mieleni.
Jos jotain lisäisin tuohon niin se voisi olla se, että kannan myös huolta....joskus liiankin paljon.

Interests: Fashionable

Sophisticated, glamorous and experienced.
You love everything that is new, fashionable and in vogue.
Others admire you, but can't always relate to you since you are a real diamond in the ruff.
You like to be two steps ahead of everyone else when it comes to the latest and greatest trends.
It could take your counterparts years to adopt your current trends.
You just seem to know what's "hot" before everyone else does.

Mitäs tähän lisäämään?

Amusement: Adventurous

It's a good thing that you are filled with energy and ambitions (that others sometimes find exhausting)
because you're continually looking for a new adventure and exciting experience.
You struggle with a continual feeling of restlessness which constantly pushes you to the next level of excitement.
Once you have accomplished one thing, you are eager to accomplish something more exciting, riskier and distinguishable.

Tämä on hieman arveluttava arvio minusta tässä testissä.
Siis tuo 'levottomuus' pitää kyllä paikkansa, ja kyllä minulla energiaa ja kunnianhimoa piisaa, mutta se että viekö se minua todella mihinkään, on toinen juttu.

Passion: Physical

You are a cuddle bug - from a warm hug shared with your best friend to steamy sex with your partner,
you enjoy every bit of human contact that you can get.
You demonstrate your love for others most fluidly through physical one-on-one contact
and you feel the most loved when you are being touched.
You feel disconnected when you are physically isolated from others.
You're a people person and a lover of all things human.

Siis tässä taas niitä totuuksia minusta.
Olen aina miettinyt, että miksiköhän näin.
Varsinkin halaaminen on minulle tärkeää, sillä ne ihmiset joita halaan merkitsevät minulle todella paljon.
Kaikkia ei vaan voi halata. On jännitteitä ja muita kummia juttuja,
jotka viestivät minulle, että ei kannata lähestyä muuten kuin verbaalisesti.
Näiden ihmisten kanssa en ikinä pääse kaveruudesta pidemmälle.
Ja surullista on se, että kun joku ihminen on ollut halauksen arvoinen, ja sitten tulee ongelmia ja ristiriitoja,
menee tilanne aina siihen että sitten ei enää voi halata. Kumma.

Tällaista taas tänään, kun olo on todella epävarma, ja tuntuu siltä että hermot menee aivan justiinsa.
Jos on jotain oleellista unohtunut, lisätkää ihmeessä.
Ja voisiko joku kertoa, miksi minä olen 'a case'?

Early winter

Tänään pelkkää laiskottelua ja videoiden katselua.
Tämä mielentilaani sopiva videokin osui vahingossa kohdalleni.
Tässä on jotakin....Gwen on ihana

The Awful Truth

Mielenkiintoinen päivä.
Opetusta parisuhteista.
Pitääkö miestä ymmärtää?
Voiko toisen halujen ja toivomusten täyttäminen yksistään olla oikeasti kivaa?
Onko naisen mielenliikkeiden ymmärtäminen yhtä vaikeaa kuin rubiikin kuution ratkaiseminen?
Mitä pitää parisuhteessa jättää kertomatta ja miksi.
Ja mitä sitten myöhemmin kysytään ystäviltä ja tuttavilta.

Onko parisuhde alku puhumattomuudelle.
Miksi molemmat, tai no ainakin se toinen osapuoli, pohtii ystäviensä kanssa
kumppaninsa tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.
Onko parisuhteessa helpompaa teeskennellä,
että kaikki on hyvin vaikka joku kaivertaakin.
Ammentaako tämä teeskentely voimansa yksinjäämisen pelosta?
Vai jostain muusta?
Eikö parisuhteessa pitäisi pystyä jakamaan kaikki.
Salaisuudet, pelot, ahdistukset.

Ja jos oikeasti on toimivassa parisuhteessa,
niin miksi ei haluaisi miellyttää rakastaan.
Se, että toinen nauttii olostaan, saattaa olla todella palkitsevaa. Ja onkin.
Ja miksei näin myös parisuhteen ulkopuolella.

Mutta vaikeaksi se on joskus tehty sinkuillekin.
Totuuksia satelee ovista ja ikkunoista.
Siitä miten pitäisi olla ja toimia.
Mikään ei kelpaa.
Toisen miellyttäminen on epäilyttävää.
"Eihän näin voi olla"
Joskus on siis helpompi valehdella/teeskennellä,
että pääsee tukalasta tilanteesta pois.
Tai yksinkertaisesti kääntää katse pois.
Olla kotona yksin.

Molempi pahempi siis?
Tai sitten katson asiaa liian mustavalkoisesti ja kärjistäen.
Ihmiset parisuhteessa toimivat näin,
luultavasti siksi koska he haluavat välttää totuuksia, jotka satuttaisivat.
Kun toisen kanssa viettää aikaa enemmän kuin muiden,
sitä tietää pienimmätkin asiat toisesta.
Ne totuudet.
Ne, jotka ääneen lausuttuna tekisivät liian suurta tuhoa,
ja siksi niiden ääneen sanomista vältetään.
Kunnes tulee riita.
Ilma puhdistuu ja suhde syvenee. Tai tiet pahimmassa tapauksessa eroavat.
Samoin kai ystävyydessä.
Puolituntemattomille lausutut totuudet eivät ole niin pahoja.
Siis, älkää ymmärtäkö väärin, kyllä nekin toisinaan satuttavat, mutta sitä välttyy niiden seurauksilta.
Tai ainakin silloin tällöin.

Pikku Myy sanoi kerran, että "Tollo totuus tulee aina julki."
Ja tottahan tuo.
Vaikka joskus olisi todella puuduttavaa keskustella kumppanin tai ystävän kanssa,
niin huomattavan usein seuraukset ovat vain positiivisia. Tai ainakin opettavaisia.
Mutta toisaalta mistä minä tiedän, sillä eipä noita parisuhteita hirvittävästi ole kertynyt.
Että tämä on nyt tällainen toisen käden havainto.
Ja ensi kädessä tätä sitten opiskellaan joskus myöhemmin....toivottavasti.

Lapsuusmuistoja

Teinpä kerrankin mainion levyostoksen.
PMMP:n uusin levy Puuhevonen sisältää 15 uudelleen ja todella nerokkaasti lämpättyä lastenlaulua.
Olen tässä nyt kuunnellut levyä eilisen illan ja tämän aamun aivan fiiliksissä.
Helsingin Sanomien kolumnisti totesi, että tämä sopii vanhojen hyvien lapsuusaikojen muisteluun...
Ja tottahan tuo on.

Suojelusenkeliä äiti lauloi aina nukuttaessaan minua
ja samalla mieleen muistuu kummitädiltäni saatu kirjomatyötaulu,
jossa enkeli saattaa lapsia rikkinäistä siltaa pitkin.
Nyt vaan en muista, että missä tuo taulu nykyään on.
Toivottavasti jossakin tallessa.

Mustan kissan tangoa ja Minä soitan harmonikkaa lauloin aina vieraille väsymykseen asti.
Ja muutenkin.
Nämä kyseiset kappaleet eivät taida enää olla vanhempieni suosikkien joukossa.

Minä halusin aina olla kuten laulun Magdaleena.
Muistan istuneeni keittiönpöydän alla laulamassa tätä kappaletta, kun äiti leipoi pullia.
Minua harmitti, että nimeni oli Minttu eikä Magdaleena.

Etkö ymmärrä oli suosikkini ala-aste ikäisenä.
Muistan sen sivun laulukirjasta, jossa laulun nuotit olivat.
Siinä on piirros kahdesta ystävästä, joista toinen kuiskaa toiselle salaisuuden.
Näiden ystävysten vieressä on keltainen ympyrä, jonka yläpuolella lukee
Paras ystäväni on:
Tähän kohtaan sitten kirjoitin silloisen parhaan ystäväni nimen,
mutta hauskaa on että siinä ei lopulta lukenut yhden nimeä vaan monen.
Olin nimittäin riidellessäni kaverini kanssa vetänyt hänen nimensä ylitse ja lisännyt siihen uuden...
voitonmerkiksi tai ärsytykseksi...aivan kuin kukaan olisi edes nähnyt tätä, mutta lapselle se oli tärkeää.

Kaksi minulle rakasta lastenlaulua ei kuitenkaan päätynyt tälle levylle.
Toinen on Pontso pieni leikkihauva ja toinen on Lintu.
Ehkä johonkin oli vedettävä raja.

Paskaämpäri-teoria

Ystäväni ystävällä on paskaämpäri-teoria.
En aivan tarkalleen muista, miten se menee, mutta pointti on kuitenkin seuraava:
Jokaisella ihmisellä on päänsä päällä ämpäri,
joka täyttyy paskalla ja sitten eräänä päivänä se kaatuu päälle.
Vähän sama siis kuin sanonta "when shit hits the fan"
Tämä tapahtuu aina silloin kuin sitä vähiten odottaa, eikä sitä voi millään estää.
Ja silloin kun se tapahtuu sieltä sitten kaatuu kaikki päälle eikä vain osa.

Tässä tilanteessa taas tänään.
Tapahtuukohan tämä minulle useammin kuin muille,
vai onko paskaämpärin kaatumisella joku vakio?
Who knows...
mutta siltä tuntuu, että jos vaikka lukee blogipostauksiani,
niin saatan saada sen useammin niskaani kuin keskiverto bloggaaja.
Tai sitten en ikinä kirjoita mistään iloisesta.
Äh...ihan sama...
onkohan ämpäri nyt tyhjä vai pitääkö tänään vielä kulkea varpaillaan odotellen pahinta.

Allekirjoittaneen myöhempi lisäys:
Tänään töissä todella kettuuntuneita teinejä.
Niillä oli selkeästi kaatunut monta sankollista niskaan tänään.
Ja niiden äidit vaikuttivat saaneen myös osansa.
Onneksi ei tarvitse enää olla teini ja hirveän angstinen,
vaan saa olla aikuinen ja angstata yhtä lailla, mutta aikuismaisesti :)

Tuttuja

Hesarin lukeminen tänään aamulla oli miellyttävä kokemus.
Siellä oli tuttuja.
Toisesta pieni kuva ja kommentti ja toisen mielipidekirjoitus.
Tulee sellainen pieni 'melkein sukua julkkikselle' -fiilis.
Hassua oli,
että olin nähnyt edellisenä yönä unta toisesta näistä tutuista, joka Hesariin oli tänään päätynyt.
Tuli sellainen söpö hymy naamalle.
Kiva aamu kerrankin.

Sovinto

Eilinen ilta.
Katoan hetkeksi tuttuun ja turvalliseen.
Vakavia keskusteluja ja pähkinöitä.
Soitat Stellaa.
Minä itken, mutta en ole ehkä ainoa.
Ihmettelet, miksi tämän pitää olla aina niin vaikeaa.
Toivon tietäväni vastauksen, mutta ei siihen ole sellaista. Yhtä ja oikeaa.

Musiikki vaihtuu ja haluat tietää, mitä minä mietin.
En sano, koska ajatuksissani olen vaeltanut kauas.
Jos nyt kuolisin olisin onnellinen,
sillä olisin saanut tässä hetkessä enemmän kuin moni muu koko elämänsä aikana.
Sovinto on saavutettu, mutta vielä ei olla päästy entiseen täysin.
Haluammekokaan sinne?

Minä tahtoisin syliin. Sinne en vielä pääse.
Hetki on kaunis, kun pystyt silittämään edes hiuksiani.
Ehkä joskus sitten.

Käymme läpi nuoruutta.
Ihastuksia.
Sanot minun rauhoittuneen vuosien varrella.
Pidinkö oikeasti yhdestäkään niistä, joiden nimen mainitsit.
Sinusta ehkä ja siitä toisesta.
Mahdottomia suhteita. Minun erikoisuuteni.
Pelkään ettei koskaan tule toista.

Onko kipinää?
Alussa pitää olla, mutta vuosien päästä minulle riittää syvä luottamus ja arvostus.
Kumppanuus.
Joutsenet.
Kynttilän liekki lämmittää ja leikkii pimeyden kanssa.

Katsot leffaa.
Minä tahdon vain olla lähellä.
Olla edes hetken siinä vain sinua varten.
Vai oletko sinä siinä minua varten. Jätin 'vain' pois.
En ansaitse sitä osakseni.

Paluu takaisin tähän maailmaan.
3 puhelua.
1 tekstari.
Alusvaatteeni takavarikoituna tullissa.
Kriisi työpaikalla.
Kanadalainen matkarakastaja.
Olin koko päivän väsynyt ja nyt en malttaisi nukkua.
Uni tulee vihdoin ja tulet vielä käymään.
Todellisuus oli tällä kertaa kauniimpaa.

"Yhtä pyytää jos saan
(vaikka niin ei oiskaan):
väitä, että oon ainutkertainen,
niin, että uskon sen,
toiset ei oo yhtä paljon.
Kukaan ei voi ylittää,
pakko jonkun silti välttää.

Vaikka kaikki saa unohtua,
kiitos siitä, kun liiankin kauan jaksoit mua.
Huolit hulluuttas puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.

Kiitos, kun koetit ymmärtää.
Tiesin, siihen et pystyisi edes sinäkään.
Jos joskus liikaa muistankin,
juon vielä yhden, niin muistan taas
paljon huonommin.

Kiitos, kun huolit puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.
Ehkä muistatkin mua."

Lunta

Jesta, tänään satoi ensilumi.
Siis ei sellainen joka jäisi maahan, mutta lunta kumminkin.
Tuli niin ikävä kesää.

Syksy ja talvi ahdistavat suuresti minua.
On pimeää ja kylmää.
Hiukset sähköistyvät ja iho kuivuu.
Kaikki ovat kipeinä.
Ulos lähteminen on todella iso operaatio.
Sitten on vielä joulu.
Ja sunnuntai aukioloajat.

Tulipa masentavaa tekstiä.
Mitäs positiivista tästä voisi löytää?
Kynttilät. Siis mikään ei ole kivempaa kuin se, että saa polttaa kynttilöitä.
Pipot ja hanskat. Aivan mahtavia ja niiden tekemiseen voi käyttää paljon aikaa ja energiaa.
Tuplapalkka. Luojalle kiitos siitä.
Uudet kontaktit. Kylmä ajaa ihmisiä yhteen.
Niin ja se lumi. Onhan sekin ihan jees.

Microwave relationship

Kamala päivä takana.
Tai oikeastaan ihme viikko.
Hirveä kiire joka paikkaan, vaikka edelleen tauti vaatisi hieman hidastamaan.
Tänään sitten kotimatkalla pohdin sitä ihanuutta, että olisi joku kotona odottamassa.
Mutta ei.

Ja syitähän siihen on monia, mutta yksi suurimmista on varmasti se, että aikatauluni on aivan mahdoton.
Olen työnarkomaani ja siinä sivussa yritän opiskella.
Ja ihmissuhteeseen pitäisi panostaa hirvittävän paljon ajallisesti.
Ainakin näin alussa...siinä olisi oltava läsnä 24/7.
Ystävyyssuhteenikin ovat ajottain katkolla kiireeni takia.
Mutta jotenkin aina saan ne korjattua, lähinnä varmaan siksi että takana on niin paljon historiaa.
Ja juuri tämä historia puuttuu potentiaalisilta seurustelukumppaneilta.
Enkä minä ehdi hankkimaan sitä käymällä treffeillä ja hengailemalla muuten vaan.

Ratkaisu ongelmaan?
Mietin ensin sitä, että pitäisi oikeasti panostaa tähän ihmissuhdehässäkkään ja vaan käydä niillä treffeillä.
Ja tärkeää olisi karsia töitä ja järjestää omaa ja muiden kanssa vietettävää laatuaikaa.
Sitten pulpahti päähän sellainen kiva ajatus, että pitäisi olla ns. mikroaaltouunisuhteita.
Ensitapaamisesta vain vaivaiset 2-5 minuuttia ja parisuhde olisi valmis.
Kotona odottaisi ihana poikaystävä, joka rankan työpäivän jälkeen hieroisi kipeitä hartioitani
ja tarjoilisi teetä ja syvää sielujen sympatiaa.

Japanilaisethan ovat kovia keksimään ja käyvät yhtä ahkerasti töissä, joten panen toivoni nyt heihin.
Kuinkakohan nopeasti voin tilata: One Microwave relationship, please?

Christmas tree, my christmas tree lit up like a star.

Taas Stocka teki sen.
Joulukuuset esillä jo lokakuussa.
Kivaa varmaan niille, jotka oikeasti pitää joulusta.
Itselle tuli taas vain ahdistus.
Tai no se ja sitten aloin hyräilemään joululauluja.
Siis lokakuussa.

Delusions

Tuli sitten se mukava jokavuotinen syysflunssa.
Ja kuume.
Ja sen mukana kuumehallusinaatiot.
Nämä onneksi kuitenkin unessa,
sillä kuumetta ei ollut niin paljon, että olisin nähnyt niitä valveilla ollessani.
Vaikkakin on pakko mainita, että minulla ei tarvitse olla kuin vähän lämpöä niin olen aivan pihalla,
sillä olen kuumeessa äärettömän harvoin.

Nämä unet sitten...
Suureen osaan niistä sekottui television ohjelma, sillä vaikka kuinka yritin en pysynyt kuin hetkittäin hereillä.
Olin unessani Kleopatrana Egyptissä ja yhtäkkiä salaisena KGB: agenttina, panikoiden sitä että jään kiinni.
Kiitos näistä unista kuuluu History Chanelille.
Josta näin reunahuomautuksena voin mainita, että aivan mainio kanava.

Parasta kuumeunissa on kuitenkin niiden kummallinen todentuntuisuus.
Mistä se lie johtuukaan?
Kävin unissani mahtavia keskusteluja, jotka tuntuivat aivan kuin olisin käynyt ne todellisuudessa.
Selvitin tunteeni erästä ihmistä kohtaan ja uskalsin kysyä,
olisiko meistä koskaan tullut mitään jos asiat olisivat menneet toisin.
Vastausta en enää muista, mutta jotenkin taisin olla tyytyväinen siihen,
että edes uskalsin kysyä (siis asia jota en ikinä oikeassa elämässä uskaltaisi).

Kerroin myös eräälle ystävälleni vihdoinkin suorat sanat hänen käytöksestään minua kohtaan.
Tämän taustalla on kai kaksi viikkoa sitten käymäni keskustelu yhteisen tuttavan kanssa,
joka suurinpiirtein sanoi juuri nämä asiat ääneen, jotka minäkin haluaisin sanoa.
Mutta en jotenkin uskalla, kun on niin monen vuoden ystävyys pelissä.

Juttelin myös yhdessä unessani Jumalle...mikä oli aivan pimeää.
Jumalani nimittäin muistutti hämmentävän paljon amerikkalaista näyttelijää Ben Stilleriä.
Hämmentävää tilanteessa oli myös se, että vaikka olisin tilanteessa voinut kysyä vaikka mitä,
niin ainut mihin kykenin oli halaamaan häntä.
Se oli jotenkin parasta siinä tilanteessa.
Ja Ben Stiller/Jumala tuoksui aivan samalle kuin jenkkirakkauteni kesältä 2000:
sekoitukselta iholle kuivunutta merisuolaa ja aurinkorasvaa.

Tämä blogikirjoituskin on aivan yhtä sekava kuin viimeaikaiset uneni.
Kuume on hieman laskenut, ja ehkä elämä taas voittaa.
Ainut asia mikä harmittaa kipeänä olemisessa on se, että joutuu sairastamaan yksin.
Sillä yksinäisyys jos mikä saa mielen matalaksi ja hidastaa tervehtymisprosessia.
Teetä ja sympatiaa siis odotellessa...

Rugbya ja runo

Tänään piti olla SMG:n keikka, mutta olin liian myöhässä liikkeellä ja liput loppuivat.
Mentiin sitten Aussibaariin, jossa on aina hyvä meno.

Tänään oli vielä kovempi, sillä olihan rugby-ilta.
Ja ei mikä tahansa rugby-ilta vaan ihan pronssiottelu.
Siinä pelasivat Ranska (joka oli siis hävinnyt semi-finaalissa Englannille) ja Argentiina.
Argentiina vei voiton 34-10, eli siis ovat kovia poikia myös tässä lajissa.
Lauantain finaalissa pelaavat Englanti ja Etelä-Afrikka klo 22.00 alkaen.
Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä odotettavissa on järkyttävä määrä porukkaa.

Rugbyn ohella myös parittaminen oli kova sana.
Ei vain jaksanut It-insinöörit innostaa.
Mutta opinpahan enemmän rugbysta (perussäännöt, miten saa pisteitä ja mikä on kiellettyä)
ja oli ainakin jotain seuraa, kun muut nauttivat ranskalaisista suudelmista.

Iltaan vielä Tommy Tabermannia, joka kertoo hyvin illan fiiliksen parituksen suhteen...

Tänä hämmennyksestä hämmennykseen
ajelehtivana yönä
en löydä vieraita mantereita,
en kesytä villejä eläimiä,
en laske uhman kruunu päässäni
verkkojani myrskyyn

Niin kuin lempeät laineet
koskettavat rannan arkaa otsaa,
niin minä toivon
että joku minuakin

Että olisin
hiljainen ranta
johon laine varoen saapuu

Kolme sisarta

Istuessani maanantai-iltana sohvalla lohduttamassa ystävääni,
tuli mieleeni tuttu Tsehovin näytelmä Kolme sisarta.
Tämä näytelmä kuvaa kolmen sisaren elämää pienessä venäläisessä kaupungissa.
Nuorin sisar, Irina viettää juuri 20-vuotispäiväänsä.
Masa, keskimmäinen sisar on onnettomissa naimisissa luokanopettaja Kulyginin kanssa.
Vanhin sisar Olga toimii opettajana.
Sisaria riivaa unelma paremmasta elämästä.
Elämän arkipäiväisyys tuntuu vankilalta, josta pitäisi päästä pois.
Suurin unelma onkin muutoksen tuuli,
joka saisi asiat liikkeeseen ja toisi tullessaan aivan ihanan, suorastaan loistavan elämän.

Tunsin kummaa yhteyttä näihin sisariin.
Kaksi sisarista sohvalla ja kolmas langan päässä.
Kaikilla mieli niin kovin melankolinen.
Yhdellä vaikea ystävyyssuhde, kipuilua oman minänsä kanssa ja vanhan ihastuksen ja sielunkumppanin kaipuu.
Toisella sydänsurua rakkaustarinasta, jolla ei lainkaan ollut alkua, kun se jo loppui.
Kolmannella vaikeuksia uudessa kaupungissa, ikävä ystäviä ja riesa ei-niin-salaisesta ihailijasta.
Oli jotenkin niin hienoa, että tällaisessakin tilanteessa voi tuntea aivan suunnatonta sisaruutta.
Tämä sisaruus on suurin syy siihen, miksi en koskaan haluaisi olla mies,
sillä silloin jäisin paitsi tästä suuresta solidaarisuudesta.

Omalta kohdaltani yhteneväisyydet näytelmän naisiin eivät loppuneet tähän.
Näytelmässä nimittäin maalataan tarkka kuva
pikkukaupungin hetkellisestä vilkkaudesta ja syttyvistä unelmista,
ja nimeomaan nuoren Irinan haaveista ja unelmista,
jotka tuntuvat olevan vain kädenojentaman päässä.
Kertomuksen kaunis melankolia
onkin siinä elämän mahdollisuuksien hitaassa vääjäämättömässä ohivalumisessa,
joka tapahtuu kun unelmoijat eivät tartu hetkeen ja tee unelmistaan totta.
Tämä on harvinaisen totta myös tosielämässä.
Vaikka useasti toivoisi, että näin ei olisi.

Loppuun voisi laittaa lentävän mietelauseen
"Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi."
Tätä ainakin kaksi sisarista pystyy noudattaamaan.
Nostan heille hattua ja unelmoin vähän lisää...

Antaa ymmärtää...

Onpas taas vierähtänyt aikaa sitä kun viimeksi tänne kirjoitin.
Hemmetin Facebook.
Elämässä menee ihan hyvin...kai?
Siis huonomminkin voisi mennä.
Jotenkin on sellainen perustyytyväinen olo, vaikka toisaalta asiat ovat aika sekaisin tahollaan.
On kommunikointiongelmia ystävien kanssa,
ja sitten toisten kanssa ei riitä päivän tunnit, kun voisi vaan puhua ja puhua.
Tähän sivuhuomautuksena sellaista, että nukkuminen on nössöille.
Uni on siis todellakin jäänyt tosi vähälle, ja tänään sitten nukuinkin sen edestä.
Onneksi sää oli juuri sopiva nukkumiseen.

Toisaalta sitten on ollut jotenkin ihan sekofiilis.
Olen miettinyt paljon sitä, millainen olen ja millaisen kuvan itsestäni muille annan.
Jos siis tämän laittaa sanoiksi,
niin olen teologian opiskelija joka opiskelujensa ohella työskentelee monikansallisessa vaatefirmassa.
Tässä voisi nähdä jonkinlaista vastakkainasettelua.
Kiinnitän tähän aina huomiota, kun työkaverini kysyvät minulta mitä minä opiskelinkaan.
Ja nimenomaan heidän huomionsa siitä, että en vaikuta yhtään siltä että opiskelisin juuri tätä alaa,
saa minut epäilemään itseäni.
Siinä sitä sitten itsekseni pohdin, että millainen minä sitten olenkaan?

Voiko siis ihminen opiskella hengellistä alaa ja olla samalla 'pinnallinen'?
Vai luonko minä itse tämän vastakkainasettelun?
Voihan se toki niinkin olla.
Olen niin hyvä kehittämään ongelmia aivan kaikesta mitä tulee vastaan.
Entäs jos olenkin todella monipuolinen?
Kiinnostusta riittää vaikka mihin ja tietyistä asioista en ole missään nimessä valmis luopumaan.

Tai sitten annan ymmärtää enemmän kuin mitä olen valmis antamaan toisille.
Bloginikaan ei välttämättä kerro minusta mitään.
Ja minä kun luulin kertovani nimenomaan itsestäni ja olen pyrkinyt jakamaan ajatuksiani
(jotka tosin eivät välttämättä ole niin kovin maailmaa mullistavia).
Silti tässä edelleen pohdin sitä, kuka minä olen.

Ehkä tämä kuuluu tähän ikään.
Kun toisaalta on muodostanut sen mielikuvan siitä, mitä elämältään haluaa.
Ja sitten pitää opetella elämään sen kanssa kun asiat eivät menekään niin kuin on suunnitellut.
Että muuttaako suunnitelmia, vai jatkaako samaan malliin hieman kolhiintuneena versiona.
Pitäisi ehkä reflektoida enemmän.
Harjoittaa mietiskelyä ja vetää sitten pohdinnoistaan johtopäätöksiä.
Tai sitten vaan antaa olla...olisin vaan se mikä tuntuu hyvältä ja toivoa,
että joku tykkäisi minusta juuri sellaisena kuin mitä olen.
Kierkegaard sanoi fiksusti, että hän ei voi olla sekä-että vaan hän on joko-tai.
Mutta toisaalta tämä ehkä toimi hyvin hänelle,
ja sekä-että toimii hyvin minulle, jotta elämässä pysyy jännitys.
Voi myös olla, että jonain päivänä minut löytää tämän sekä-että jutun takia suljetulta osastolta...
tai jos hyvin käy niin Chanelin muotihuoneen takahuoneesta jakelemassa Karlille fiksuja elämänohjeita :)

No more drama

Jotenkin aina löytyy jostain se biisi, joka auttaa ystävien ohella hieman kohentamaan omaa pahaa oloa.
Tämä kolahti tänään.
Ja tähän on hyvä pyrkiä...

So tired, tired of all this drama.
You go your way,
I'll go mine
I need to be free

Broken heart again.
Another lesson learned.
Better know your friends,
Or else you will get burned.
Gotta count on me,
Cause I can guarantee
That I'll be fine.

No more pain
No more pain
No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again

Why'd I play the fool
Go through ups and downs?
Knowing all the time,
You wouldn't be around.
Maybe I like this best
Cause I was young and restless.
But that was long ago,
I don't want to cry no more.

No more pain
No more game
No more games messing with my mind.

No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again.

No more tears
No more tears
I'm tired of crying every night.

No more fears
No more fears
I really don't wanna cry.

No drama
No more drama in my life
I don't ever want to hurt again.

I wanna speak my mind
Wanna speak my mind

Oooh it feels so good,
When you let go of all the drama in your life.
Now you're free from all the pain
Free from all the game
Free from all the stress
So try your happiness.

I don't know
Only God knows where the story ends, for me.
But I know where the story begins.
It's up to us to choose,
Whether we win or loose.
And I choose to win.

No more pain
No more game
I'm tired of you playing games with my mind.

No drama
No more drama in my life.

No more tears
No more tears
No more crying every night.

No more fears
No more waking me up in the morning,
With your disturbing phone calls.
No drama
Leave me alone.
Go ahead
No more in my life

No more pain
No more games
I'm tired, so tired.
No drama
No more
No more
No more in my life.

No more drama.

Dumbfound

Now I know what it feels like to get the wind kicked out of you.
I feel nauseous.
And I want to cry my heart out.
Will I ever become good enough of a person, so that people would actually like me?

Pus

Tänään Hesarin tiedesivuilla huomasin seuraavan pikku artikkelin:

Suuteleminen on naisille monin tavoin tärkeää

Suuteleminen merkitsee naisille paljon enemmän kuin miehille,
paljastaa New Yorkin osavaltion yliopiston kysely tuhannelle opiskelijalle.
Tutkimusta johtaneen Gordon Gallupin mukaan naiset hyödynsivät suudelmia arvioidessaan,
onko kumppanista tulevaksi avo- tai aviomieheksi.
Lisäksi he käyttivät pussailua läheisyyden luomiseen ja suhteen tilan tarkistamiseen.
Miehille suudelma merkitsi lähinnä sitä, että oli ehkä odotettavissa seksiä.
Miehet olivat naisia halukkaampia sekä harjoittamaan seksiä suudelmitta että sellaisen partnerin kanssa,
johon he eivät olleet ihastuneita.


WHY STATE THE OBVIOUS??!!!???

Loppuun vielä pieni muistutus miehille...

"Kiss me and you will see how important I am"
-Sylvia Plath

Pieniin ja suuriin päin...

Yleisön pyynnöstä olen taas täällä tuomassa julki ajatuksiani.
Villi viikonloppu takana ja monia asioita on taas tullut pohdittua.
Mutta miten välittää se muille?

Kyynikko minussa sai kolhun.
Tämä tapahtui Onnelan pimeissä nurkissa,
kun ystäväni entinen kertoi minulle tunteistaan ystävääni kohtaan.
Erosta huolimatta hän välittää ystävästäni todella paljon.
Melkein tuli kyyneleet silmiin, kun mies puhuu välittämisestä.
Ainut mikä häiritsi oli se, että hän kertoi tämän minulle eikä ystävälleni.
It's so Dawson's Creek.

Jäin sitten pohtimaan,
että milloinkohan tullaan siihen kohtaan, että joku puhuisi minusta noin kauniisti.
Ja siitä sitten jatkoin pähkäilyä että,
miksi ylipäätänsä ihmiset saavat kuulla todella harvoin mitään hyvää itsestään.
Sen huomaa esimerkiksi ihmisten reaktioista positiiviseen palautteeseen.
Yleensä se on hämmästys/punastus/vähättely.
Sitten pieni ujo kiitos.

Ei näin!

Itsellä muitten huomioiminen ja kauniiden asioiden sanominen heille tulee täysin luonnostaan.
Ehkä se on joku oma pieni keino salaa myös uskotella itselleen, että minäkin olen kaunis.
Jossain universumissa ainakin.
Toisinaan tuntuu, että minua ei oteta vakavasti kun kehun....vaikka tosiassa en ole mikään paskajauhaja enkä mielistelijä.
Mutta selitän sen aina sillä, että siihen ei vain ole totuttu täällä.
Mikä on toisaalta suuri sääli.

Itse sain tänään kuulla kehuja lauluäänestäni, mikä kyllä lämmitti sydäntäni kovasti.
Toinen on varmaan sitten kielitaito.
Joku oli laittanut facebookiin, että olen auttavainen ja hauska.
Hihii...jännää kun ei tiedä kuka näin minusta ajattelee, mutta sekin saa aikaa lämmön sisimmässäni.
Tämän sovelluksen nimi on Define me....siis määrittele minut.
Onneksi muut tekevät sen puolestani, sillä itselle tuo olisi tässä elämänvaiheessa vaikeaa.
Tulee mieleen vain kiltti tyttö.
Ja sekin negatiivisessa merkityksessä.
Sitten kuitenkin siellä taustalla on niille, jotka minua yhtään tuntevat, niin paljon enemmän...good girl gone bad, even.

Viikonloppufiilikset jatkuivat tänään, kun olin katsomassa kaverin lapsia.
Lasten kanssa on niin helppoa, kun voi vaan olla...ei tarvitse määritellä.
Ja on pakko olla oma itsensä, sillä lapsilla on joku röntgenkatse jolla ne näkee heti jos joku on epäaito.
Huomasin myös tänään sellaisen asian ollessani lasten kanssa,
että koin ensimmäistä kertaa olevani aikuinen pikkulasten seurassa.
Yleensä olen vain heittäytynyt yhdeksi suurikokoiseksi leikkikaveriksi, mutta tänään tuntui ihanalta olla vastuussa.
Auttaa syömään, kieltää asioita yms. ja silti kuitenkaan leikkiä unohtamatta.
Mistäköhän moinen muutos?
Johtuukohan se siitä, että nämä ovat oman ikäisen kaverin lapsia eivätkä mitään pikkuserkkuja tai siskonlapsia.
Tai sitten se on se biologinen kello, jonka tikityksen jokainen nainen haluaisi kieltää...iiik!
No oli mikä oli...lapset on ihania...ainakin siis toisten ihmisten lapset.

Näiden ihme pohdintojen jälkeen tähän loppuun vielä kaikille haaste:
Sano yhden päivän aikana kaikille tapaamillesi ystävillesi jotain kaunista/positiivista heistä itsestään.
Kehu uutta puseroa, kerro kuinka hyvin kinkkinen tilanne tuli hoidettua, sano miksi juuri hän on tärkeä.
Pannaan hyvä kiertämään....Saatat yllättyä itsekin!

Naamakirja

Uusi addiktioni...
En ole siksi edes ehtinyt päivittää blogiani ja kertoa kuulumisiani.
Enkä ehdi vieläkään...
Palataan asiaan myöhemmin tai törmätään naamakirjassa...

Muusikko

Minun piti oikeastaan kirjoittaa siitä,
miten kivaa minulla oli perjantaina JP Elämän luennoilla,
mutta sitten kävi niin että eilen oli hieman kivempaa.
Kerrotaan sitten konsumaatiosta, masturboinnista ja jälkikonsekraatiosta myöhemmin.
(jos jaksaa)

Mutta asiaan.
Eilen oli pikkuserkkuni valmistujaiset.
Hänestä tuli siis diplomikontrabasisti.
Vaikuttavaa, täytyy sanoa.

Konsertin jatkoilla oli todella hyvää ruokaa ja juomaa.
Ja siis ohjelma.
Siis ai että käy kateeksi, että en itse opiskele ja valmistu Akatemialta.
Musiikkia tehdään taidolla ja tunteella ja huumoria unohtamatta.
Oopperaa haitarilla säestettynä à la Jyrki Niskanen,
Myrskyluodon Maija kontrabassoilla soitettuna,
israelilaista perinnemusiikkia haitarilla, viululla ja klarinetilla soitettuna
sekä illan viimeisinä tunteina herkkää jazzia pianolla ja trumpetilla.

Silmäpeliä pianistin ja basistin kanssa.
Ah, muusikot.
Rupesi kotona hieman huvittamaan, että taidan sittenkin olla ihan tavallisen naisen perikuva.
Jos siis on Kumman kaahan uskominen.
Muusikoissa vaan on sitä jotakin, joka saa minut heikoksi ja söpöilemään.
Sama juttu muuten on silmälasipäisten miesten kanssa.

Mutta siis kaikin puolin onnistuneet juhlat.
Jäi hyvä fiilis.
Ja hymy.

Jos Muhammed ei tule vuoren luokse...

...tulee vuori Helsinkiin.
Toisin sanoen Stockalle.

New York siis saapui Stockmannille tänään 5.9.
Miksei palkka jo tule, että pääsis ostelemaan kaikkea ihanaa.
Iloitsen varsinkin Hersheyn suklaasta ja minivaahtokarkeista.
Ei niin kivaa on se, että 7even jeansit maksavat lähemmäs 300 e.
Kivat tuontikulut.

Tackar Stocka!

Oma paikka

Se on nyt sitten loppu....loma siis.
Huomenna alkavat taas luennot ja samoin työt.
Hiukan on perhosia vatsassa, kun on uusi osasto ja uudet kujeet ja opinnoissa minua mietityttää oma paikkani.
Kuulunko minä sinne?
Tai siis minne minä oikeastaan kuulun?

Loman aikana on tullut pohdittua tätä dilemmaa paljonkin.
On tullut useasti mieleen, että entäs jos minun pitäisi olla muualla.
Olla aivan toisten ihmisten kanssa ja tehdä aivan eri työtä.
Viimeksi juuri eilen sain kuulla aksenttini perusteella olevani aivan amerikkalainen.
Uutta oli, että näytänkin aivan amerikkalaiselta.
Otin kaiken tietysti kohteliaisuutena, mutta yöllä sitten taas tuli pohdittua
että tuliko sitä synnyttyä sittenkään oikeaan maahan.

Eniten oikeastaan on tullut vaivattua päätään sillä, että opiskelenko minä nyt oikeaan ammattiin.
Siis alkuperäinen suunnitelmahan oli, että minusta tulee se uskonnonope.
Mutta sitten eivät asiat menneetkään suunnitelmien mukaan.
Nyt sitten huomenna matkani jatkuu A1-linjalla jonka tarkoituksena on kouluttaa opiskelija
evankelisluterilaisen kirkon pappisvirkaan.
Pakko on myöntää, että vaikka suunnitelmana oli tuo opehomma niin silti aina oli takaraivossa se unelma,
että minusta tulisi sekä ope että pappi.
Nyt kun suunnitelmissa tällä hetkellä on ainoastaan tuo viimeksi mainittu,
niin on sanottava että hieman epäilyttää, onko tämä sittenkään minua varten.

Olen aina sanonut etten usko sattumaan, vaan pikemminkin johdatukseen.
Siis siihen, että jokainen asia, hyvä tai huono, tapahtuu jostain syystä.
Johdatus kai sitten myös tuo eteen vastauksia.
Ja tänään illalla aivan muutama tunti sitten sain vastauksen pulmaani.
Pekka Simojoki sanoi konsertissaan, että meidän on jokaisen löydettävä oma paikkamme.
Ja se oma paikka on se paikka jossa me tunnemme,
että meistä on eniten hyötyä ja me saamme tehdä sitä
mikä meistä tuntuu hyvältä.

Oma paikka.
Minä haluan olla täällä, koska täällä juuri nyt on kaikki se mitä tarvitsen.
Ystävät, perhe, työpaikka ja koti.
Siitä en tiedä josko tämä paikka joskus saattaisi olla muuallakin,
mutta sitten minut johdatetaan sinne, missä silloin siinä elämäntilanteessa minusta tuntuu hyvältä olla siinä.
Ja tämä opiskelu sitten...
Minusta tuntuu hyvältä kohdata ihmisiä eri elämäntilanteissa ja keskustella heidän kanssaan kaikesta maan ja taivaan välillä.
Auttaa heitä eteenpäin, kasvamaan ihmisinä ja saavuttamaan sisäisen koherenssin jonkun Suuremman kautta/avulla.
Tai muuten vain olla läsnä ja koskettaa kun sitä tarvitaan.
Tähän on siis tultu, ja tässä ollaan.
Yksi kysymys vähemmän ja enää ei jännitä niin paljon.
Tällä energialla sitten huomiseen päivään ja kirkkolauluun ja latinaan.
Myös naisten vaatteiden ihmeellinen maailma ja kassa odottavat.
Ja siis jesta, syksy tuli!

PMMP ja pingviiniympyrä

PMMP Huvilassa.
Keikka kesti mahtavat kolme tuntia.
Setissä hittejä ja harvinaisuuksia.
Akrobatiaa ja saippuakuplia.
Maailmanluokan meininkiä.
Miraa ei sitten yhtään maha haitannut ja Paula säväytti punaisessa mekossaan.

Mulle basisti ja kaverille kitaristi.
Ei siis ongelmaa.
Sami vai Jani?
Infoa pätkittäin.

Mukana laulettiin vaikka hengitys höyrysi.
Pingviiniympyrässä oli lämmin.
Ja taas kerran sai myös kiittää monikansallista Ikeaa siitä,
että ainakin hartiat pysyivät lämpöisinä kun poistui pingviiniympyrästä.

Kesän paras keikka.
Vuoden tauko ainakin.
Minä ja Minna tuurataan sen aikaa.
Tai ainakin toteutetaan Kesäkaverit biisin hotelliyö+aamiainen.
Ja ne Fisut.

Ruokaa.
Cosmon sain sittenkin.
Tippiä kehiin.
1 orgasmi-video.
Lisää Samista ja Janista.
Yksin kotona -leffan psykologiaa.
Itkettää.

Hymyllä saatu Taikametsän pirtelö.
Sheryl Crow ja taas kerran todettu "I'm not the kind of girl you'd take home"
Autotkin sammuu ystävän vaikutuspiirissä.
Toisilla se on niin helppoa.

Samuli Edelmania lainatakseni....Ihana ilta.

Lyhyestä virsi kaunis...

Kun tässä olen jo pari päivää panikoinut tulevien opintojen sovittamisesta työaikatauluun ja lähettänyt sen tiimoilta pari
"voinko pliikke vaihtaa ryhmää, kun tää ja tää menee päällekäin".
Ongelmana siis on ollut kirkkolaulun kurssi joka kestää iltaan asti,
mikä siis ei sovi tälle teologille, jonka pitäisi olla samaan aikaan 'maallisessa työssään'.

Vastaus tuli sitten Heikki Lepältä:
(täytyy mainita, että en missään nimessä kyllä ahdistellut ko. professoria kinuamismaileillani)
"Kirkkolaulun voi aina tehdä toisessa ryhmässä, jos se on ongelma -HL"

Siihen loppui sitten paniikki.
Tästä sittenkin selvitään.
Lyhyestä siis virsi kaunis.

Ero

Sen siitä saa, kun ei tee mitään.
Asiat hoituvat itsessään ja paperit tulevat postiluukusta suoraan syliin.
Ei olisi tarvinnut ryntäillä edes takaisin ympäri Kalliota.
Pitää muistaa sitten ensi kerralla.

Paperin täyttö.
Nimi, osoite, sos.turvatunnus, ja syy miksi.
Helppoa kuin mikä.
Erotodistus tulee sitten myöhemmin postissa.
Olisi myös voinut kertoa vapaasti, miksi haluaisi vielä jatkaa.
En jaksanut vaivautua.
Kiitos ja hyvästi.

Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

Ihanaa aamukahvia.
Tulisiko näistä aamuista mitään ilman sitä?
Tämä musta kulta taitaa olla monen elinehto ainakin näin aamuisin.

Jotkut myös vannovat että siitä, miten ihminen juo kahvinsa, voi sanoa paljon tästä kyseisestä ihmisestä.
Enpä tuosta niin tiedä, mutta minulle itselleni on tärkeää muistaa, miten ystäväni kahvinsa juovat.
Se on kai vähintä mitä voi muistaa.
Suurinosa juo kahvinsa maidolla, eikä yksikään ystävistäni juo sitä mustana.
Vanhempani ja siskoni kyllä.
Sitten on lempipariskuntani, joka juo kahvinsa maidolla ja sokerilla.
Yksi ystävistäni ei juo kuumaa kahvia ollenkaan vaan tilaa aina kylmän vaniljajäälatten.

Itse olen kummajainen tässäkin asiassa, sillä minun kahvillani ei ole niin väliä.
Voin siis juoda sen miten vaan: mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.
Aloitin kahvinjuonnin mustalla kahvilla, koska perheessämme kahvi siis juotiin mustana ja juodaan edelleen.
Tosin kahvi ei ollut täysin mustaa, sillä lisäsin siihen aina yhden Hermesetaksen tai sokeria.
Mutta joskus en jaksanut vaivautua nousemaan pöydästä ja hakemaan makeutusta, joten sitten se oli täysin mustaa.
Tällä tyylillä mentiin pitkän aikaa.

Sitten oli pakko miettiä käytännön kannalta, nimittäin töissä tauoilla (vaivaiset 20 min) en ehtinyt hörppimään kuumaa mustaa kahviani, joten minä fiksuna tyttönä lorautin maitoa kahviani viilentämään.
Homma ratkesi sillä.

Tutustuessani Eevaan muuttui kahvini sisältö taas.
En hetkeen voinut juoda kahviani mustana Hermesetaksella,
sillä meinasin aina tikahtua nauruun, kiitos Studio Julmahuvin Die Kuhe sketsin takia.
Niille jotka eivät kyseistä sketsiä tunne, niin todella lihava saksalainen poliisi lisää kahviinsa aina noin miljoona Hermesetasta.
Ei siis aukea ehkä näin kirjallisessa muodossa. Se klik-ääni on se jutun pointti.
Samalla sitten kun pyysin kahviini sokeria huomasin, että kuppiini oli kaadettu jo maitoa, joten aloin juomaan kahvini maidolla ja sokerilla aina kun olin Eevalla käymässä.

Pakko on myös mainita tässä, että vaikka kuinka olen hehkuttanut että voin juoda kahvini ihan miten vaan,
niin täytyy myöntää että se ei pidä aivan täysin paikkaansa.
En ole ikinä oppinut juomaan sitä kerman kanssa.
Tässä esimerkiksi syy siihen, miksi kahvinjuontini lopahti kirkossa töissä ollessani,
jossa kahvi vaan oli ihan älyttömän pahaa mustana.
Ja tarjolla vain kermaa kahvia laimentamaan.
Ja samalla on vielä pakko kertoa, että Starbucksin kahvia en pysty juomaan kuin mustana,
sillä jos siihen kaataa maitoa, siitä katoaa se oleellinen ihanan rikas ja tumma maku.

Mutta siis takaisiin siihen olettamukseen, että se miten juomme kahvimme kertoo meistä jotain oleellista.
Törmäsin eilen surffaillessani SMG:n kotisivuilla sitten lopulliseen analyysiin.
Joel kertoo studiopäikkärissä uudesta biisistä, jonka nimi on Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.
Kappaleessa on skitsofreenisen ailahtelevainen kertojaminä, joka juo kahvinsa miten sattuu (siitä nimi), itkee elokuvissa muttei kotona uskalla, soittelee miehien perään tai unohtaa ne randomisti.

Allekirjoittanut kiistää kaikki yhteneväisyydet,
ja toteaa edelleen kahvin perusteella tehdyn luonneanalyysin olevan täyttä puppua.
Edellä mainittu biisi on kyllä varmasti ihan helmi,
sillä jo se että PmmP:n Paula duetoi Terhin kanssa, tekee biisistä yhtä orgastisen kokemuksen kuin aamukahvi yleensä.

Usko, toivo ja rakkaus

Takana ystävien häät.
Pisti miettimään rakkautta ja rakastamista.
Kun näin ystävät siellä kirkossa alttarilla, tuntui siltä kuin he olisivat minua todella paljon vanhempia...aikuisia.
Mutta siis todellisuudessa he ikänsä puolesta molemmat ovat minua nuorempia.
Mistä siis moinen tunne?

Ruokapöydässä toinen ystävä kysyy uskonko siihen,
että minä löytäisin joskus vastaavanlaista rakkautta.
Tyrmäävä kysymys.
Tuli ihan puskista.
Pitää miettiä.
Riittääkö vastaukseksi, että toivoisin niin.
Uskosta en tiedä.
Helpompi on ihme kyllä uskoa Jumalaan kuin siihen, että minä löytäisin vastaavanlaisen rakkauden.
Voi paska, minusta on tullut kyynikko.

Toisaalta toivoa tarvitaan.
Ja ehkä siinä samassa viihtyy myös se usko.
Ja sitten se rakkaus.
Vaikka siis jos tätä tarkastellaan teologisesta näkökulmasta niin homman pitäisi mennä juuri toisinpäin.

Ehkä ei pidä panikoida.
Kyllä tämä tästä, sillä toivossa on hyvä elää.
Meidän kyynikoidenkin.

Uudelle hääparille on onneksi tiedossa monta rakkauden ja onnellisuuden täyttämää vuotta yhdessä.
Onneksi sentään heille, sillä he jos ketkä sen onnen ansaitsevat.
Kyynikko täällä iloitsee siitä.
Ja toivoo vastaavaa omalle kohdalleen sitten kun on sen aika.

Ihan Zen

Jippii...loma alkoi maanantaina.
Päätin samalla järjestää oman sisäisen kaaokseni,
joka tosin oli hyvin hallinnassa, mutta alkoi pikku hiljaa kumminkin ketuttamaan.

Minulta poistui parikin vastuuta, eli laulukeikka kaverin häissä peruttiin.
Paikalle tulee joku parempi.
Ei tarvitse ajaa tuntemattomia teitä häihin, kun saa kyydin.
Pikkuasioitahan nuo on, mutta kaiken muun ikävän stressin
ja hässäkän keskellä aiheuttivat hieman enemmän päänvaivaa kuin oli toivottavaa.

Mutta siis sitten tähän elämän järjestämiseen.
I LOVE IKEA!
Siis, kun minulla on maailma sekaisin, minä sisustan.
Aikaisemmin olen tehnyt tätä pienimuotoisesti.
Siis ostellut jotain uusia kodintekstiilejä yms.
Mutta nyt...erehdyin viime perjantaina kurvaamaan Ikean kautta,
kun kerran oli tuo autokin käytössä ja vapaapäivä vielä.
Ja siis voi että.
Ostin itselleni uuden ruokapöydän....siis josta olin haaveillut jo pitkään.
Ja tietenkin paljon lakanoita, taulun ja mattoja.
Iskin silmäni myös kirjahyllyyn, mutta tarvitsin harkinta-aikaa.

Kotiin päästyäni ja pöydän kasattuani huomasin,
että siis se kirjahylly olisi todella oleellinen lisä ja täydentäisi mukavasti asuntoni uutta ilmettä.
Ei muuta kuin sunnuntaina uudestaan.
Ja mukaan lähti se kirjahylly sitten.
Se on aivan täydellinen.
Ja työkaverini oli ainut joka halusi ottaa ilmaiseksi vanhan kirjahyllyni.

Heitin vanhaa tavaraa ja muita roskia pois 3 isoa jätesäkillistä.
Siivosin myös vaatekaapin, liinavaatekaapin ja järjestin kenkäni.
Taulua asentaessani huomasin sen olevan rikki.
Mur.
Ei kun sitten tiistaina taulua vaihtamaan.
Tuli vaihdettua taulu joo...ja ostettua toinen...sekä vielä sohvapöytä.
Eikä tämä vieläkään ole ihan valmis, tämä uusi look siis, mutta nyt on pakko hieman hillitä.

Kävin vielä sitten tiistaina kasvohoidossa ja aromaterapeuttisessa hieronnassa,
joten nyt myös ulkoinen puoli pitäisi olla kunnossa.
En halua tietää, mitä tämä elämäni järjestäminen kuntoon,
on tullut maksamaan in total mutta ihan sama.
Marge Simpsonkin sanoo, että ihmisen pitää kuunnella sydämensä ääntä, eikä ääniä päässään.
(Eikö ollutkin hienosti ympätty tähän, Minna?)
Joten olo on siis ihan zen...ja toivottavasti on vielä pitkään, sillä tämä 'retail therapy' teki ison loven budjettiini.
Seuraavaksi jos alkaa ahdistamaan on pakko sitten alkaa puhua ongelmistaan toisille.
Tai sitten sisustan jonkun ystäväni asunnon :)

Elokuu

Onpa vauhdilla mennyt tämä kesä.
Itsellä loma alkaa viikon päästä ja sitten saa ihan laillisesti ottaa rennosti.
Tosin on vielä kaverin häät, jotka aiheuttavat hieman päänvaivaa....mutta sitten niiden jälkeen ainakin.

Tämä ei ole ollut mitenkään erikoisen hyvä kesä.
Viime kesä oli selvästi parempi.
Toisaalta elokuu lasketaan vielä kesään, joten jos tässä kuussa sitten tapahtuisi vielä jotain todella kivaa.
Olen kyllä hieman skeptinen.

Pitäisi jaksaa tässä vielä suunnitella syksyä.
Mitä sitä opiskelisi ja niin edelleen.
Ei vaan hirveästi nappaa se, kun tiedän olevani varsin yksin luennoilla.
Kaikki opiskelukaverit kun ovat tajunneet opiskella jotain fiksumpaa kuin
messukaavoja ja sielunhoitoa.
Tosin "unabomber" totesi ensimmäisen vuoden luennoilla kaverilleni Ainolle,
että ei ole tullut tänne hankkimaan ystäviä, vaan opiskelemaan.
Pointti tuokin.

Jos siis keskittäisi voimavaransa opiskelujen ulkopuoliseen sosialisointiin.
On baarisuunnistusta ja muuta fuksihässäkkää.
Toive KK:n elpymisestä häivähtää myös mielessä.

Olen myös huomannut, että olen vaarallisen tottunut yksinolemiseen.
En sano, että pitäisin siitä erityisesti, mutta jotenkin vaan tyytynyt asemaani.
On helpompaa vain töiden jälkeen olla yksin ja hautautua parveketuoliini lukemaan,
kuin soitella ystävät läpi ja kysyä olisiko heillä aikaa.
Tottakai teen myös niin, kun tuntuu että seinät alkavat kaatua päälleni.
Mutta jotenkin yksinäisyydellä on vahva ote.
Pitäisi vain pyrkiä pois siitä, aivan kuten ennen tein.

En keksi mitään fiksua lopetusta tähän.
Päässä noin miljoona ajatusta, joita en saa sanottua kenellekään enkä myöskään saa kirjoitettua niitä ylös.
Taidan lähteä tästä tuoliini lukemaan...

Tänään opittua:

-Olen Katja Kallion tyypeistä se katolinen ystävä, jolle voi tunnustaa sen,
että on juossut esim. Markus Pöyhösen perässä baarissa :D

-Nyt tiedän mitä ovat falafel pyörykät ja miltä ne maistuvat.

-"Ylämoroja" (siis tämä on minusta ihan paras suomennos high five:sta)
voi heittää myös tuntemattomien kanssa ja niin siis oikeastaan pitää tehdä ettei kenellekään tule paha mieli.

-Kaupungissa, jossa on asunut koko ikänsä, voi löytää uusia ihania paikkoja pitkillä iltakävelyillä.

-Yöllä on helpompi tehdä kaikenlaisia hämäriä tunnustuksia menneisyydestä:
"Kun vastaan tulee matkarakastaja raju, silloin menee taju"

-Ihminen joka vaikuttaa ensisilmäyksellä todella selvältä voi olla ihan jumalattomassa jurrissa
ja sammua bussipysäkin penkille

-11.11.2011 tulen olemaan ystäväni häissä, vaikka ystältä puuttuu vielä sulhanen.
Seuraavana vuonna on vuorossa omat hääni, tosin päivä on vielä vähän auki.

Other people's significant others

Eilen tuli tavattua ystävän uusi poikaystävä.
Ja taas huomasin ajattelevani, että onpas siinä mukava poika.
Rupesin sitten ratikassa pohtimaan,
että mistä ihmeestä ystäväni löytävät nämä mukavat pojat ja tytöt?
Ovatko he mukavia vain olosuhteiden pakosta vai ihan oikeasti?
Miten on pidemmän päälle?

Tämä "onpas mukava poika/tyttöystävä"- käsite menee siis vielä hieman pidemmälle,
nimittäin siihen, että miten tämä poika/tyttöystävä käyttäyttyy tilanteissa, jossa minun ystäväni
poistuu esimerkiksi vessaan tms.

Miten hän ottaa tilanteen haltuun?
Laskeutuuko ahdistava hiljaisuus, jolloin molemmat vain toivovat,
että ystäväni palaisi mahdollisimman äkkiä.
Keskustellaanko mahdollisesti säästä, jotta sanottaisiin edes jotain, ja silti edelleen toivotaan ystävän pikaista paluuta.
Sellaisessakin tilanteessa olen ollut, että minut on täysin jätetty huomiotta ja poika otti puhelun omalle ystävälleen.

Näissä tilanteissa en enää ajattele, että poika/tyttöystävä on mukava.
Siis mukava varmaan ihmisenä ja mukava omalle kullalleen, mutta ei kyllä sitten loppujen lopuksi ota kaikkia huomioon.
Toki joku voisi tähän tokaista, että kyllä minunkin pitäisi pitää keskustelua yllä ja yrittää itse enemmän.
Ja kyllä niin teenkin, sillä vihaan ahdistavaa hiljaisuutta,
mutta jos toinen vetäytyy ylimieliseen hiljaisuuteensa tai pahimmassa tapauksessa rupeaa puhumaan puhelimeen,
niin kyllä se viesti on minusta aika selvä.

Sitten on nämä ihmepoika/tyttöystävät, jotka vain ovat niin herttaisia ihmisiä,
että he alkavat ihan luontevasti juttelemaan ja ovat aidosti kiinnostuneita muista ihmisistä.
Sellaisia, jotka vielä parin eron jälkeen moikkaavat ja kysyvät toisinaan kuulumisia,
vaikka heidän ei enää edes tarvitsisi. Ja joita oikeasti kaipaa kun se ero tulee,
vaikka he eivät seurustelleet sinun vaan ystäväsi kanssa.
Ja niitä, joista tulee minunkin ystäviä ja joille voi kertoa omista asioistaan häpeilemättä.
Siis pariskuntaystäviä!

Aina jaksetaan hokea, että sitä seurustellaan sen ihmisen kanssa, ei hänen ystäviensä kanssa.
Mutta onko tämä sittenkään ihan täysin totta?
Kyllä minä haluaisin tulla toimeen poikaystäväni ystävien kanssa ja samaa odottaisin häneltäkin.
Sillä, jotenkin minua häiritsisi todella paljon, jos ystäväni eivät pitäisi ollenkaan poikaystävästäni,
koska loppujen lopuksi he kuitenkin tuntevat minut ja haluavat minulle vain parasta.

Tämä ei ole kuitenkaan mikään ajankohtainen ongelma,
sillä tällä hetkellä minun on vaikea tulla toimeenomien poikaystävieni kanssa,
eli siis siitä että alkaisin seurustella ei ole mitään pelkoa. Olipa vaikeasti ilmaistu. Huh.
Yhtä kuitenkin toivoisin, nimittäin lisää pariskuntaystäviä, sillä pariskunnat on ihan parhaita.
Mutta siitä lisää joku toinen kerta...

Tissit

Tuli otettua vahingossa tänään aurinkoa.
Tuloksena palanut rintavarustus sekä
naama (muistutan pesukarhua, kiitos aurinkolasien)

Onneksi kaverit auttoivat rasvaamaan paikkoja.
Oli kyllä aika näky eatzin terassilla.
Ah, kesä!

Vauvoja, Chanelin laukku ja sinkkuilua

Hirveä työputki takana
ja kaiken kukkuraksi, joku pöpö iski ja olo on todella ikävä.
Eilinen oli kyllä ihana...
Ei siis työpäivä, mutta ilta sitten.

Olin jo töistä tullessani päättänyt jäädä kotiin nukkumaan kipeää oloani pois.
Mutta juuri sohvalle käperryttyäni puhelimeni soi...onneksi.
Tuli ihana ilta.

Sai mahtavaa ruokaa...kiitos vaan Jussille suosituksesta.
Tuli pohdittua elämää...sinkkuutta...vapautta... ja sitoutumista toisiin ihmisiin.
Miksi toiset ihmissuhteet vain loppuvat ja toiset kestävät?
Miksi erosinkaan siitä pojasta?
Mitä haluaisin elämältä?

Kaupan ikkunassa on Chanelin laukku...täydellinen sellainen.
Ilmoitan ostavani itselleni sellaisen 25-vuotis lahjaksi..
Hetkinen...siis ensi vuonna jo.
Miten tämä aika meneekään niin nopeasti?

Ystäväni kertoo kavereittensa lisääntyvän lähitulevaisuudessa.
Tämä aiheuttaa hiljaista pohdintaa.
Pitäisikö meidänkin?

Jos tulisin ensi vuonna äidiksi,
pitäisi minun unohtaa tuo Chanelin laukku.
Jos siis ei vielä ensi vuonna.

35 vuotta voisi olla mukava takaraja lasten hankkimiseen.
Toisaalta Carrie Bradshaw vietti vielä villiä sinkkuelämää tuon ikäisenä.
Totesin kyllä eilen haluavani olla Charlotte.
"Perusarvot omaava romantikko" lainaten ystävääni....hieman pelolla ja kyynisyydellä varustettuna.

Chanel kyllä tekee myös vauvanvaatteita.
Joten niitä sitten 35-vuotis lahjaksi.
Onneksi ei tarvitse tietää tulevaisuudesta.
Nautin vain tästä hetkestä, joka kaikessa kauneudessaan on niin hauras.

Vieläkö soitan banjoa?

Tässä ihana SMG:n kesäbiisi...
Esimakua tulevasta levystä...sillä monta helmibiisiä.
Ei jaksaisi odottaa, siksi rustasin nämä sanat tänne blogiin.
Biisiä voi kuunnella osoitteessa www.myspace.com/scandinavianmusicgroup

"Metsä palaa rajana takana
minä vain nukun
Aamulla kaduilla on savua
ja aurinko kutistuu
Sinä lähdit pariisiin
sanoit olevasi onnellinen
Tyttö on kaunis ja ystävällinen
mina vihaan häntä

Kukaan ei odota minua
miksi nousisin
Ennen uutta unta
soitat sittenkin

Menetin sinut kauan sitten
vedit hartiat korviin ja kävelit pois
Tänä aamuna haluat unohtaa sen
ehkä olla niin kuin ennen
Kysyt olenko leikannut hiukseni
olenko muuttunut
Vieläkö soitan banjoa iltaisin pimeän jälkeen
Vieläkö soitan banjoa iltaisin pimeän jälkeen

Möin banjoni pois jo viime talvena
mutta laulan vielä
Kuuntele tarkasti
tämä on viimeinen laulu jonka laulan sinulle
Sen nimi on liian paljon ja liian myöhään

Menetin sinut kauan sitten
vedit hartiat korviin ja kävelit pois
Tänä aamuna haluat unohtaa sen
ehkä olla niin kuin ennen
Kysyt olenko leikannut hiukseni
olenko muuttunut
Vieläkö soitan banjoa iltaisin pimeän jälkeen
Vieläkö soitan banjoa iltaisin pimeän jälkeen

Tämä on viimeinen laulu,
jonka laulan sinulle
Se loppuu kohta
kuuntele tarkasti

Menetin sinut kauan sitten
vedit hartiat korviin ja kävelit pois
Tänä aamuna haluat unohtaa sen
ehkä olla niin kuin ennen
Kysyt olenko leikannut hiukseni
Olenko muuttunut
Vieläkö soitan banjoa iltaisin pimeän jälkeen
Vieläkö soitan banjoa iltaisin pimeän jälkeen"

Pettymyksiä

Tähän voisi lisätä sanan taas....tai että osa se ja se...
Mutta joo...
Olkoon nyt noin...

Pohdin tänään ystävyyssuhteita.
Tuntuu, että ne tuottavat elämässä parhaimpia hetkiä ja elämyksiä.
Mutta kolikolla on aina kääntöpuolensa...eli samalla saa kokea myös niitä pettymyksiä.

Kaikki, jotka yhtään tuntee minua, tietää kenestä puhutaan.
Rupesin miettimään, että tähänkin voisi taas liittää sanan TAAS.
Miksi?
Miksi pitää jostain niin kovasti kiinni ja miksi olla niin lojaali vaikka vastaan tulisi mitä tahansa?
Ystävyydeltä vaaditaan sitä.
Mutta jos se on yksipuolista? Entäs sitten?
Toisaalta tarvitsevathan hekin jonkun heittopussikseen.

Minun vikani on se, että olen liian kiltti.
Good girls finish last...vai miten se nyt menikään.
Toisaalta meitä kilttejä ja tiukkapipoja moraalinvartijoita tarvitaan myös.
Meitä on helppo myös käyttää hyväksi.
Enkä minä edes valita tästä.

Haluaisin vain, että poissaoloni huomattaisiin.
Mutta sitä saa tämän ihmisen kohdalla kyllä odottaa.
Pitää vain kiittää niistä ystävistä, joita minä kaipaan ja jotka tuovat jokaiseen päivään jonkun syyn
olla olemassa.
Niitä, joiden yllättävä puhelu valtameren toiselta puolelta saa mielen niin virkeäksi, että yöunet jäävät lyhyeksi.
Tai niitä, joiden kanssa nauretaan vatsa kipeänä jonkun tyhmän asian vuoksi.

Tutkimattomia ovat Herran tiet...
Pitää vaan kasvattaa kärsivällisyyttä...taas kerran.

4th of July

Since today is 4th of July, I thougth I might amuse my blog readers with some fun facts about the United States.

-Some of Ghandi's ashes are at the Lake Shrine in Pacific Palisades near Los Angeles.
These were the only ashes allowed outside of India when he died.

-Not only was Ronald Reagan the oldest person ever elected president at age of 69,
he has lived longer than any former United States president ever has (he died at the age of 93).

-In the middle of the Mojave Desert in California, sits a lone telephone booth,
50 miles from Interstate 15, and basically in the middle of nowhere.
Nobody seems to remember when and why it was built. Years ago miners who worked nearby used it.
Today you can get to it on dirt roads.
It has a world-wide cult following now, with people from all over the world calling and visiting it.
Nicknamed the Mojave Desert Phone Booth, it's number is: (760)733-9969.

-Immigrants being awed by the Statute of Liberty is a tale that has been romanticized over the years.
This was a view of richer passengers.
The truth is, most immigrants who came here by ship near the turn of the century were very poor.
As a result, they traveled below deck with hardly any view at all.
The first thing most of them remember is being herded like cattle onto Ellis Island.

-July 4, 1776, is the "official" date when United States was born, but
actually was not one country until 1788.

-In 1940, Maurice and Richard McDonald opened a barbecue car-hop type restaurant located in San Bernardino, Ca.
Shortly after W.W.II, they paired the menu down to offer burgers, fries, and shakes.
Ray Croc, a restaurant appliance salesman, was baffled as to why they needed so many milk shake
makers. He found out soon enough. Franchise rights were sold in 1955, and Ray Croc opened one up in Des Plaines, Ill.
This was his first, but actually the 9th McDonalds. And the rest, as they say, is history. A museum has recently
opened up at the original location-14th and E streets in San Bernardino.

-According to the U.S. Geological Survey, there are 140 towns and cities in the U.S. that have the word "Christmas" in their names.

-Before 1913, the U.S. had no income tax. The 16th Amendment was needed so the government could do what they wanted to with the money.

-150 residences in New York City got the first televisions in 1936.
The first program NBC broadcast to them was a cartoon of Felix The Cat!

-The 33rd president was Harry S. Truman. What is his middle name?
His parents were going to give him the name Shippe or Solomon, the names of his grandfathers.
They could not agree, so they gave him just an initial, "S."

-The tomato was put "on trial" on September 25, 1820 in Salem, New Jersey.
In front of a courthouse, Robert Johnson ate a basket of tomatoes to prove they were not poisonous.
The crowd waited for him to keel over dead. He never did.

-John Adams and Thomas Jefferson both died on July 4, 1826.
This was 50 years to the day after the signing of the Declaration of Independence.


HAPPY 4TH OF JULY!

Lapsia ja aikuisia

Tänään töissä oli aivan liikkis tenava.
Pieni poika...noin 4-5 v. oli pukeutunut kilpikonnaksi.
Ja siis oikeastaan teinimutanttikilpikonnaksi, kuten hän minua itse valisti.
Tällä pojalla oli siis oikeaoppinen maski...oranssi sellainen (en nyt muista kenen väri tämä oli)
ja sitten selässään todella aidonnäköinen kilpi (mutta huovasta tai jostain tyynystä tehty),
joka oli sidottu oranssilla vyöllä.
Vaunuissaan hänellä oli sitten kaikki teinimutanttikilpikonna figuurit, joilla hän innoissaan leikki.

Myös siskonpojallani on tapana pukeutua vaikka miksi.
Hän on jo kyllä 10-vuotta, mutta silti.
Hän on liihottanut kylään Hämähäkkimiehenä, Harry Potterina ja nyt viimeksi Jack Sparrow'na.
Tämä toiseksi henkilöksi pukeutuminen viedään aina äärimmäisiin yksityiskohtiin.
Esimerkiksi Harry Potterina oli siskonpojallani päällä viitta, keppi taikasauvana, otsaan oli piirretty Harryn salama-arpi
ja jostain hän oli myös saanut itselleen mustat pyöreät silmälasit.

Rupesin tässä leikittelemään ajatuksella, että miten ihanaa olisikaan jos me aikuisetkin voisimme
päättää ketä me tänään haluaisimme olla.
Aamulla esimerkiksi pukisi vaikka iltapuvun ja laittaisi päähänsä tiaran ja olisi päivän prinsessana.
Mutta ei...aikuisten maailma on ihan tylsä.
Sitä on pakko olla niin aikuinen, mutta silti töissä välillä tuntuu, että on keskenkasvuisten kanssa tekemisissä.

Lohduttavaa on kuitenkin, että Fazer on tuonut markkinoille uuden salmiakkisekoituksen, jossa on mukana niitä ihanan vahvoja ja suolaisia salmiakkineliöitä, joita söin aina sateella huoneessani ja kuuntelin Röllikasetteja.
Onni löytyy pienistä asioista :)

Tuoppi

Yleensä sitä saa tuopista päähänsä,
mutta minä löin pääni tuoppiin.
Tai tarkemmin sanottuna tuopin reunaan.

Silmien välissä siisti, mutta syvä haava.
Oli sitten tämän illan ensimmäinen ja viimeinen siideri.
Että tällainen juhannus sitten.

Kesäpano

Ja taas pukkaa epämääräistä viestiä profiiliini:
"Moi!
Suoraan asiaan. Saisko susta seksikumppanin kesäksi vailla sitoumuksia?
En taida olla seurustelevaa tyyppiä enkä jaksa kapakoissakaan heilua.
Olen täysin terve ja sänkytaitoni ovat hyvät.
Terv, Heikki"

Mitäs fiksua tähän nyt sitten sanoisi?
Olet myöhässä....
Tuntuu siltä, että tässä iässä sitä kaipaisi jotenkin enemmän sisältöä.
Woody Allen on joskus todennut, että rakkaus menee syvälle, mutta seksiin riittää muutama sentti.
Aika osuvaa.

Uteliaisuus voitti ja oli pakko vielä tarkistaa kaverin profiili.
Ikää 35-vuotta.
Hmm...
Heti herää joku tarve kuittailla tälle Heikille.
Jo noin monta ikävuotta plakkarissa eikä vieläkään halua sitoutua.
Mikä sussa on vikana?

Ehkä minussa onkin se vika.
Yritän niin epätoivoisesti ymmärtää miehiä.
Antaa anteeksi kaikki ikävät mokailut ja samalla hellävaraisesti kouluttaa parempaan.
Taidan olla liikaa äiti.
Ja kuka mies nyt enää toista äitiä tarvitsee.
Mutta ehkä sittenkin MILF. (jos kukaan enää muistaa mitä tämä kirjainyhdistelmä merkitsee)
Ehkä tällaiset ehdotukset pitää ottaa vain kohteliaisuutena, hymyillä sievästi ja jatkaa eteenpäin.

Hyvää Juhannusta kaikille!

Money, Money, Money

Aikas järkytys heti aamusta...
Piti maksaa laskuja.
Huomasin sitten kaikki laskut koneelle naputeltuani, että laskujen yhteissumma oli 826,55 euroa.
Häh?

Ei ole todellista.
Pitäisi tässä nauttia kesästä, mutta eipä paljon nautita kun laskut vievät kaikki rahat.
Ja siis miksi juuri nyt?
Onko tämä joku kumma yhteensattuma, että juuri kesä-heinäkuun aikana tulee hirvittävästi laskuja.
Ja sama on sitten loka-marraskuussa.
Milläs sitten juot siideriä ja syöt jäätelöä, kun ei ole kesärahaa.
Ja entäs sitten myöhäissyksyllä, millä ostat joululahjoja, kun tili on miinuksella.

Argh...
Luulin, että osaan pitää taloudestani huolta.
Ja siis oikeasti pidänkin.
Tiedän ihmisiä, jotka ovat minuun nähden todella pahassa jamassa.
Tilin tullessa se menee heti ja loppukuu eletään Stockan tilikortilla tai muilla luotoilla.
Minä en sentään tee niin.
Mutta tässä sitä taas ollaan.

Palkkapäivään vielä pari viikkoa...nyyh.
Töissäkin menee huonosti, mikä ei sinällänsä ole uutta...
mutta nyt löysin taas uuden motivaation painaa kahta kauheammin töitä.
Huomenna onneksi 9 tunnin työvuoro ja ensi viikolla joku 40 h töitä, koska on ale.

Rusketus ja hauskanpito kesällä on siis niin yliarvostettua.
Juhlin sitten syksyllä juuri ennen lokakuuta.
Jussina luen tenttiin neljän seinän sisällä.
Rahaa kuluu 0 euroa.

Pelastakaa mut tältä, please!

Single and Fabulous?

Tässä kesän kynnyksellä tulin taas kerran miettineeksi tätä sinkkuelämääni.
Totuus on, että kaikki pariutuu näin kesäisin.
Kaikilla on ainakin haku päällä.
Tai jos he eivät myönnä sitä, niin ainakin sitten salaa toivotaan sitä jotain.
Eroja voi olla siinä mitä kumppanissa haetaan.
Mutta siis kaikenlaista sutinaa on.

Ja pakkohan se on myöntää, että se on söpöä.
Käydään leffassa ja ulkona syömässä.
Lintsillä ja puistossa sekä biitsillä nahkaa kärventämässä.

Mutta entä me ikisinkut?
Mitäs meille on luvassa?
Jos ei ole lähdössä meren toiselle puolelle kalaan, niin missä on ne parhaat apajat.
Tarvitaanko niitä edes?

Voiko sinkulla on hauskaa kesällä?
Noh, siis ensinnäkin suurin osa ajasta menee auttamatta töihin.
Vapaa-ajalla tulee harrastettua uintia ja lenkkeilyä.
Sitten on terassit ja biitsit, mutta soolona tai ystävän kanssa.
Siis missä välissä ehtisi pitelemään kädestä ja pussailemaan?

Siis vaikka missä!
Siksi otsikossakin on tuo ahdistava kysymysmerkki.
Tämä on säälittävä apologia sinkkuuden puolesta.

Oikeasti minä olen kateudesta vihreä.
Minäkin haluaisin lähteä road tripille Kaliforniaan bongailemaan surffipoikia.
Tai hengailla poikaporukalla baarissa ja kotibileissä (jos siis myös jaksaisin katsella pissis-entouragea)
Haluaisin Lintsille ja söpöillä puistoissa.

Mutta ei...
Vituttaa...Menen nukkumaan...Huomenna onneksi töitä.

Siis oikeesti!

Kyllä nyt minua koetellaan...
Ainakin mitä tulee television katseluun.

Kun sitä ihminen koko päivän viettää joko töissä,
tai sitten ulkona kesäsäästä nauttien ja tenttiin lukien,
niin kotiin saavuttuaan hän haluaa katsoa televisiota.
Totuushan on se, että tavallisilta kanavilta ei pahemmin mitään tule
ja näin digiaikana analogisilta ei varsinkaan.

Nyt sitten digiboksi hajosi.
Tilillä ei ole rahaa hankkia uutta.
Ei siis katsota televisiota ollenkaan.
Ja miten huonoon valoon tässä emäntänä joutuukaan, kun vieraallakaan ei ole mitään katsottavaa,
vaikka eilen sitä nautittiin vielä Stanley Cupin finaalista....
Voi jesta!

Tämä voi olla sattumaa, mutta miksi minusta tuntuu siltä,
että heti kun tulin takaisin Suomeen asiat eivät vain luista.
Saan ystävän asunnossa sähköt paukkumaan ja kaikki vaan hajoaa kotona.
Ja ampiaisetkin valloittavat parvekkeeni, vaikka ennen niitä ei näkynyt ollenkaan.

Onneksi en ole kovin taikauskoinen, mutta tilanne on tällä hetkellä
New York-Helsinki
1-0

Lähtemisestä..

Olen aina pitänyt lähtemisestä...
Nyt hieman jännittää....
Mutta silti olen onnesta soikeana.

Palaamisesta en kyllä pidä.
Pitää jättää kaikki kiva taakse.
Mutta kai joku kotiinpaluustakin nauttii.
Ehkä minäkin sitten, kun joskus juurrun tähän maahan.

"Some folks like to get away, take a holiday from the neighborhood
Hop a flight to Miami beach or Hollywood.
I'm taking a greyhound on the Hudson river line-
I'm in a New York State of Mind.

I've seen all the movie stars in their fancy cars and their limousines,
Been high in the Rockies under the evergreens,
But I know what I'm needing and I don't want to waste more time-
I'm in a New York State of Mind.

It was so easy living day by day
Out of touch with the rhythm and the blues,
But now I need a little give and take,
The New York Times, the Daily News...

It comes down to reality-and it's fine with me cause I've let it slide,
Don't care if it's Chinatown or Riverside,
I don't have any reasons, I've left them all behind-
I'm in a New York State of Mind."

No just

Siis mitä ihmettä tämä nyt meinaa.
Pari viikkoa sitten minulta vietiin Queer as Folk.
Ja nyt sitten House.
MIKSI????!!!

Tilalla paskaa South Parkia, joka ei jaksa enää naurattaa.
Naurattiko koskaan?
Edes Lostia en nää.
Pitää odottaa, että se tulee Neloselta.
TUSKAA!!!!

Aikuisuudesta...

Tässä tuli taas eilen täytettyä vuosia.
Ikää on nyt sitten 24 vuotta.
Nyt minua ei voida enää iän puolesta käännyttää minkään baarin ovelta.
Olen siis nyt fiksu aikuinen.
Vai olenko?

Milloin ihminen oikeastaan on aikuinen?
Lain mukaan 18-vuotias katsotaan aikuiseksi.
Ennen vanhaan ikä oli korkeampi - 21 vuotta.
Silti näiden määrittelyjen puitteissa ei tunnu yhtään siltä, että olisin aikuinen.

Aikuisen määrittelyä voisi hakea myös siitä, että on perustanut perheen.
On se mies, kaksi lasta ja koira.
Hyvä työpaikka, harrastuksia, matkustelisi säännöllisesti ja asuisi isossa omakotitalossa.
Kun olin pieni oli lempisarjani Ruusun aika. Lempihenkilöni sarjassa oli Meri, joka meni lukion jälkeen naimisiin ja sai lapsen.
Pidin häntä silloin todella aikuisena ja olin varma, että itsekin lukion jälkeen menen naimisiin ja saan lapsia.
No, toisin sitten kävi.
Joten tämänkään määrittelyn kautta en voi laskea itseäni vielä aikuiseksi.

Ystäväni määritteli blogissaan kerran, että aikuisuus näkyy avaimien määrästä.
Siis siitä, että kuinka monta avainta avainnipussasi on.
Lasketaanpa...
On pyöränavain ja avain joka avaa pyörän kierrelukon.
Avain vanhempieni luokse sekä heidän postilaatikkonsa avain.
Avain kerrostaloni kellaritiloihin sekä avain jolla avataan oman verkkokellarini lukko.
Avain kotiini sekä turvalukon avain.
Avain Aleksandriaan.
Avaimet töihin sekä avain pukukaappiin ja pikkulokeroon, jossa voi säilyttää arvotavaroita.
Siis yhteensä 12 avainta.
Montakohan pitäisi olla?
Riittääkö tämä?
On siinä ainakin enemmän kuin lapsena, jolloin kaulassa roikkui vain kotiavain.

Ehkä loppujen lopuksi aikuisuus on vastuullisuutta.
Vastuuta omasta elämästä.
Ei voi enää juosta äidin helmoihin tai pyytää isiltä apua.
On siis vastuussa myös siitä mitä tekee tai sanoo.
On otettava toiset ihmiset huomioon.
Ei voi vedota ikäänsä jos satuttaa toista tai paiskoo ovia.

Kai siis pakko myöntää, että olen aikuinen.
Mutta en onneksi vielä kauhean vanha :)

Jeesus kuoli jouluna...

ja ristiinnaulittiin adventtina...
Näin ainakin tämän kevään riparilaisten mukaan, joiden konfirmaatio on ylihuomenna.
Siis voi elämä.

Koko kevään olen joka tiistai-ilta uhrannut neljä tuntia vapaa-ajastani näiden tulevaisuuden toivojen opettamiseen..
ja tässä tulos.

Myös vastaus siihen, mitä selitä mitä tarkoittaa kolmiyhteinen Jumala, sai minut repimään hiuksia päästäni.
"Kolmiyhteinen Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki (oikein so far)
joista Isä on Jumala, Poika on Jeesus ja kristityt ovat Pyhiä Henkiä!!!
Siis haloo.

Joukossa oli myös yllättäjiä, ja mukavaa oli myös huomata, että olin ainakin vähän herättänyt ajatuksia Jumalasta ja Jeesuksesta.
Joku aikoi jopa tutkia enemmän Raamattua ja ottaa selvää Jeesuksesta.
Tulevia teologejako?

Ihaninta tässä päivässä oli se, kun sateen ropistessa katolle,
löysin äitini runokirjasta todella kauniin Saima Harmajan runon.
Laulukin tästä on tehty, jota tuli laulutunneilla usein laulettua.
Mikä määrä tunnetta siihen sisältyykään.

Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilystä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt.

Lohduttavaa...

Tänään vietetään äitienpäivää...
Jotenkin ihanaa.
Äidit ovat elämän suola.

Päädyinpä minäkin äitienpäivä kakkukahveille.
Piti itse tehdä kakku, mutta edellisen illan juhlat vähän verottivat tämän leipurin energiaa.
Äitini näki tämän jo etukäteen (kuudes aisti?) ja oli sitten itse leiponut aivan ihanan mansikkakakun.

Kolmesta tytöstä paikalla oli kaksi...
Aika hyvin sekin, mutta kolmannen puuttuminen vaivasi selvästi.
No, toinen siskoni on aina ollut vähän huono ottamaan toisia huomioon.
Ja hän on sairaanhoitaja...kumma yhtälö.

Vanhimman siskoni poika tarvitsi apua uskonnonkokeeseen valmistautumisen kanssa.
Täti oli mielellään avuksi.
Jeesuksen elämä ja vertaukset.
Homma oli pojalla hallussa paremmin kuin 13 riparilaisella joita olen koko kevään opettanut.
Keskusteltiin iästä.
Siskoni poika kyseli ikääni.
Vastasin täyttäväni 24.
Hän siihen sitten suoraan, että miksi olen vielä sinkku.

Pysäyttävää...
10-vuotias ja tämä on ensimmäinen kysymys.
Voi ahdistus...olen varmasti hänen mielestään vanha ja surullinen...
Mutta ei.
Vastasin siihen hieman naurahtaen, että ei kukaan minua huoli.
Hän heti siihen, että minä kyllä huolisin.
Tarkentava kommentti...mutta ainoastaan jos hän olisi 23 tai 25 vuotta vanha.
Koska ikäeroa saisi olla vain vuosi.
Ei edes kahta.
Tämä on tärkeää.

Sitten halaus tädille ja pusu poskelle.
Lohduttavaa...
Siis kunnon miehiä on oikeasti olemassa.
Tai ainakin kasvamassa tulevassa sukupolvessa.
Toivoa siis vielä on.
Ihanaa, ehkä minäkin voin vielä joskus siis viettää äitienpäivää.

Queer as Folk

Olen shokissa...
Perjantai-iltani ovat pilalla....
Ensin Canal+ lopettaa ohjelmalehtisensä julkaisun vedoten ympäristön säästämiseen
Ja sitten...
Ei tule enää Queer as Folkia...
Mä en kestä...
Olen täysin koukussa...ja kyseistä sarjaa ei saa mistään...
Argh...
Miksei ne voi näyttää niitä kaikkia jaksoja...
Vielä olisi 4. ja 5. tuotankausi näyttämättä...
Apua, mihin tästä voi valittaa?
Katsokaa kuvaa ja antakaa sympatiaa, please!


Cast of Showtime's Queer as Folk

Voihan Viisut!

Euroviisut ovat täällä...
Tänään on semi-finaali ja lauantaina kaikki ratkeaa tajunnanräjäyttävässä finaalissa.
On sateenkaari kulkueita, vaahtoa ja kumia, viisuhartauksia, toreja, kahviloita, esityksiä ja viisubileitä.
"Once in a life time experience" hehkuttaa Yle ja muut innokkaat järkkärit.

Miksi olen silti onnellisen tietämätön kaikesta?
Ei jaksa kiinnostaa.
Pitäisikö?
Olenko nyt maanpetturi, kun en jaksa innostua?

Roomiin voisi mennä, mutta sinnekin moikkaamaan tuttuja.
Ja Senaatintorille, mutta sielläkin ystävä pitämässä Reilun Kaupan kojua pystyssä.
Parasta tässä on The Crashin ilmaiskeikka.
Sekä tietty turistit.

Shame on me...
No lähdenpä nyt sitten haistelemaan kaupungille Euroviisutunnelmaa.
Jos vaikka minuakin purisi se viisukärpänen...

Uskonnonvapaus?

"Uskonnonvapaus on perustuslain mukainen perusoikeus.
Siihen kuuluu oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa,
oikeus ilmaista vakaumus sekä oikeus kuulua
tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan."

Tämä asia on koko ajan jotenkin framilla, mutta mielestäni todella negatiivisella tavalla.
Samaa tuskailee myös ystäväni.

Siis jos on oikeus olla harjoittamatta uskontoa, niin miksi samalla niitä, jotka sitä haluvat harjoittaa
yritetään pahasti syrjiä.
Hämmentävää on, että pahemmin kukaan hyökkää aggressiivisesti ateismia kohtaan, lähinnä päinvastoin.
Usein on joku aukomassa päätään, jos kerrot uskovasi Jumalaan.
Varsinkin jos olet julkisella paikalla.
Kirkon kellot tulisi poistaa, koska ne loukkaa uskonnonvapautta.
Kotiin ei saisi tulla mitään uskontoon viittaavaa materiaalia.
Koulussa pitäisi vaan opettaa elämänkatsomustietoa ja scifi-tarinoita.
Jopa se, että opiskelen teologiaa saa miehen perumaan treffit.

Näillä ihmisillä taitaa olla todella rikkinäinen sielu.
Muuta en osaa sanoa, mutta surettaa tällainen.
Ja kummastuttaa.

Tämä kaikki useasti nimenomaan kristinuskoa kohtaan.
Miksei kukaan ahdistu burkhaan pukeutuvista naisista.
Tai buddhalaisista.
"Hare Krishnojen kirjat ja taatelit ovat todella ihkuja"
Mormonit ovat lähinnä hauskoja ja hyvännäköisiä
Siksi, koska nämä pitää suvaita...ja ne on mediaseksikkäitä.

Toki kolikolla on kääntöpuolensa.
Ja täytyy myöntää, että Yhdysvalloissa homma toimii...ainakin paremmin kuin täällä.
Kaikki uskonnolliset yhdyskunnat ovat saman arvoisia.
Syrjintää on lähinnä Läntinen maailma vs. muslimit akselilla.

Onkohan näin koskaan Suomessa?
Pääsenköhän enää koskaan treffeille, kun olen kristitty?

Helan går...

Mietteitä vapusta....

Olen sitä mieltä, että vapusta tulee juuri niin hauska kuin mitä itse siitä tekee...tai siis haluaa...
Nyt oli hauskaa...
Baariin on turha mennä...
kun on kaikki rakkaat ystävät ympärillä ja hyvää ruokaa ja juomaa

Skumppa on hyvää...jos se on hyvää skumppaa
Pahojakin kuohareita löytyy...silloin lasiin voi sylkeä
Paitsi jos sitä tarjotaan ilmaiseksi

Punaviini on hyvää myös pönikässä...
Tämä oli uutta

Vappuheilasta ei tartte stressaa, kun sopii ystävän kanssa että on toinen toisensa heila...
Veto-oikeus pitää olla...jos tulis joku potentiaalinen vastaan :D

Kaunis poika oli saanut hymyn ystäväni huulille

Ja toiselle ystävälle tuli ylläri vappuheila...toivottavasti pidemmäksikin aikaa

Tietovisat ovat tyhmiä pelejä, jos kukaan ei koskaan vastaa oikein
Ja osaako joku oikeasti pelata Huojuvaa tornia?

Mikään ei ole seksikkäämpää kuin se, että mies kokkaa
uuh mama!

Piknik oli aivan ihana...ja ruokaa riittävästi ja sen taso oli todella korkea..

Ursulaan ei päässyt, kun oli poke ovella...sori Tuuli

Eikö vessanpöntön vesi noin yleensä ole ihan puhdasta?

Olen onnellinen ja väsynyt....
Haalarit kaappiin ja hattu hyllylle seuraavaa kevään juhlaa odotellessa :)

Edessä enää kolme tenttiä ja yksi analyysin hiominen...jihuu!



Kuvassa vain osa juhlijoista. Kiitos kaikille onnistuneesta Vapusta!