Siis kertokaapa minulle yksi asia.
Miksi juuri tänään käymässäni psykologisessa testissä oli vähintään 50 kysymystä, jotka käsittelivät minun ja kumppanin välistä suhdetta ja kuinka siinä toimin?
Jos tilanne on sinulle vieras niin kuvittele kuitenkin tilanne todeksi...jaahas.
No kuvitellaan.
Riitelette puolisosi kanssa A) sinä annat anteeksi B) puolisosi oli sittenkin oikeassa.
Mitä tähän sitten vastaamaan...C) none of those.
Ymmärrän sen, että on enemmän kuin normaalia (ja siis mikä todella on normaalia loppujen lopuksi) että ihmiset pariutuvat elämässään, mutta miten se tulee vaikuttamaan minun tulevaan ammattiini jos en seurustelekaan koskaan enkä mene ikinä naimisiin.
Olenko siis epänormaali vai jopa hullu?
Psykologin haastattelussa sain noottia siitä, että elämäni on todella työntäyteistä.
No, mitä muuta sitten.
Yrittäisi itse elää koko elämänsä sinkkuna ja miettisi sitten,
että mistä sitä hakee sisältöä elämäänsä.
Ja ihan tiedoksi, että kyllä minunkin elämääni mahtuu muutakin kuin töitä ja opiskelua.
Mitkä ovat tulevaisuuden näkymäsi 5 vuoden kuluttua?
-No perhe olis kiva, asunto mulla on jo.
Mutta jos sitä ei tule niin ura ulkomailla. Ai, sulla on siis useampia suunnitelmia?
Daa...no eikö ihmisillä sitten yleensä ole?
45 e ei ruokaa, ei vettä, ei kahvia ja vino pino papereita sekä ahdistava haastattelu ja puhe.
Tämän perusteella sitten arvioidaan olenko pätevä.
No, ainakin tuli selväksi, että se on näköjään pakko pariutua jos haluaa olla yhteiskunnan silmissä nk. normaali. Plääh.
