Usko, toivo ja rakkaus

Takana ystävien häät.
Pisti miettimään rakkautta ja rakastamista.
Kun näin ystävät siellä kirkossa alttarilla, tuntui siltä kuin he olisivat minua todella paljon vanhempia...aikuisia.
Mutta siis todellisuudessa he ikänsä puolesta molemmat ovat minua nuorempia.
Mistä siis moinen tunne?

Ruokapöydässä toinen ystävä kysyy uskonko siihen,
että minä löytäisin joskus vastaavanlaista rakkautta.
Tyrmäävä kysymys.
Tuli ihan puskista.
Pitää miettiä.
Riittääkö vastaukseksi, että toivoisin niin.
Uskosta en tiedä.
Helpompi on ihme kyllä uskoa Jumalaan kuin siihen, että minä löytäisin vastaavanlaisen rakkauden.
Voi paska, minusta on tullut kyynikko.

Toisaalta toivoa tarvitaan.
Ja ehkä siinä samassa viihtyy myös se usko.
Ja sitten se rakkaus.
Vaikka siis jos tätä tarkastellaan teologisesta näkökulmasta niin homman pitäisi mennä juuri toisinpäin.

Ehkä ei pidä panikoida.
Kyllä tämä tästä, sillä toivossa on hyvä elää.
Meidän kyynikoidenkin.

Uudelle hääparille on onneksi tiedossa monta rakkauden ja onnellisuuden täyttämää vuotta yhdessä.
Onneksi sentään heille, sillä he jos ketkä sen onnen ansaitsevat.
Kyynikko täällä iloitsee siitä.
Ja toivoo vastaavaa omalle kohdalleen sitten kun on sen aika.