Vuosi 2013 päättyi Nyytiin ja Tuittuun.
Tuli vuosi 2014, ja niin paljon uuden opettelemista, että unohdin kirjoittaa.
En tiedä unohdinko ehkä itsenikin siinä kaikessa muutoksessa, mutta nyt jotenkin on haastavampaa kirjoittaa ylös omia ajatuksia kuin ennen. Kun on jatkuvassa liikkeessä, niin sitä ei oikein ehdi miettimään asioita niin paljon. Kai tätä voisi pitää hyvänäkin puolena, jotenkin niin ettei tule murehdittua liikaa ja tuhraan, kun jotenkin ne ajatukset usein ovat hieman synkänpuoleisia.
Oli miten oli, niin ajattelin kuitenkin vuoden viimeisenä päivänä kirjoittaa vielä jotain.
Tämä vuosi on ollut ihmeellinen.
Ensinnäkin avioliitto
Joskus mietin, että miksiköhän sitä tuli mentyä niin vauhdilla naimisiin.
Olikohan siinä pelkoa siitä, että nyt jos en uskalla, niin en sitten kyllä koskaan.
Luvata Jumalan edessä rakastaa toista myötä- ja vastoinkäymisissä.
Toisillehan tämä on vain sopimus, mutta itse olen aina ottanut sen vakavasti.
Lupaus kuitenkin Jumalalle, eikä vain puolisolle, että tässä ollaan ja sillä hyvä.
Niin paljon kuin se on tuonut hyvää tähän vuoteen, niin on se kyllä koulinutkin.
Kun on vähän kasvanut tällaiseksi Nuuskamuikkuseksi, niin sitä on vaikea toisinaan tottua toiseen.
Mutta rakkaus on tahdon asia. On tahdottava rakastaa silloinkin, kun toinen ärsyttää.
Muun muassa tämä on tullut opittua vuoden aikana, ja mikä onni, että opiskelu jatkuu :)
Sitten ne matkat
Oulu - oot ihana paikka ja kaupunki.
Kesä tai talvi, niin tästä paikasta on tullut tärkeä.
Ihania ihmisiä, perhe, ja pohjoinen luonto.
Ei sitä Kehä III sisäpuolella kasvaneena olisi ikinä voinut ymmärtää, että kuinka mukavaa on välillä päästä täältä pois. Siis ihan kotimaassa, eikä aina vain ulkomailla.
Toki sitä tuli reissattua ulkomaillakin, Ameriikan raitilla jälleen.
Aikuisten Disneyland ja March Madness.
Lokakuussa Little Rockissa extended family ja ystävien häät, Graceland ja Iso Omena.
Oli erilaista, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla.
Rakkaat paikat ja ihmiset tuli rakkaaksi myös toiselle.
Muutto
Vihaan muuttamista.
Olen muuttanut elämäni aikana nyt neljä kertaa, ja siinä on mielestäni ihan tarpeeksi pakkauslaatikoita ja sanomalehtipaperimyttyjä.
Oli vaikea luopua vanhasta kodista, vaikka meren äärellä odotti uusi ihana ja tilava koti.
Vanhan kodin seinät kertoivat niin monta ihanaa ja myös surullistakin tarinaa, että siitä ei olisi malttanut millään luopua. Sitten vanhan asunnon ostaja osoittautui niin inhottavaksi, että pilasi jotenkin kaiken siihen asuntoon liittyvän, ja tuntuu että edes siellä päin liikkuminen aiheuttaa vaistomaisen paniikkireaktion ja ahdistuksen.
Ehkä ihan hyväkin näin, ei tule liiemmin mietittyä sitä enää.
Uudesta kodista on muodostunut lyhyessä ajassa tärkeä, ja se parvekkeelta näkyvä meri, kuinka se rauhoittaakin tätä levotonta sielua.
Työ
Ei pitäisi kirjoittaa töistä.
Niitä joko on, tai ei ole.
Tällä hetkellä niitä on liiankin kanssa, mutta ei sellaista mistä nauttisin.
Ajatus paperin pyörittämisestä loppuelämän tuntuu ahdistavalta, kun tietää että tahtoisin mieluummin kohdata ihmisiä.
Joku kuitenkin tulee muuttumaan ensi vuonna pakostakin.
Jospa tämän ottaisi vastaan mahdollisuutena.
Tässä tämä vuosi 2014 ja ajatukset siitä olivat lyhykäisyydessään.
Parittomat vuodet eivät vanhasta muistista koskaan ole olleet kovinkaan hyviä, mutta jos sitä pitäisi mielen avoimena.
"Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan." -Muumipappa
