Koffia, kiitos!

Metrossa matkallani töistä kotiin kiinnitin huomiota Siilitien asemalta nousseeseen, siististi tyylikkääseen pukuun pukeutuneeseen mieheen. Mies istui vastapäätäni ja avasi salkkunsa, ottaen esiin sieltä pullon olutta. Hän korkkasi pullon ja alkoi siemailla raukeana pullon sisältöä.
Kummaa, mietin itsekseni. En paheksunut sitä, että hän joi olutta, sillä voihan olla, että rankka työ vaatii rankat huvit.

Oluthan on toisaalta janojuoma, joten miksi sitä ei sitten voisi nauttia ihan pelkästään janoon.
Voitaisiinhan olut pakata samanlaisiin kirkkaisiin pulloihin, joissa eri makuisia trendikkäitä vesiä ja limuja kaupataan.
Olin jo kehittelemässä päässäni, miten näitä uusia olutpulloja kaupattaisiin, kun miehen kännykkä soi.
Mies vastasi siihen ja alkoi kertoa kuulumisiaan ja kyselemään mitä puhelimen toisessa päässä olevalle henkilölle kuului. Hän lopetti puhelun kertoen, että hänet oli aamulla irtisanottu ja hän oli viettänyt päivän kuljeskellen ympäriinsä ja nyt hän oli ostanut muutaman oluen kotimatkaa siivittämään. Teoriani oluesta pelkkänä janojuomana romuttui...

Sörnäinen, Sörnäs...

Jään pois ja niin jää pukumieskin. Matkalla rullaportaisiin huomioni kiinnittyy nuoreen tyttöön, joka kantaa sylissään puoliksi juotua mäyräkoiraa. Hän on jo varsin humalassa ja näyttää itkeneen. Menemme rullaportaisiin pukumies, minä ja nuori tyttö, jonka kännykkä alkaa soimaan. Tyttö alkaa itkemään uudestaan, mutta itkun seasta erotan, että hänen poikaystävänsä on tänään muuttanut pois heidän yhteisestä kodistaan.
Rullaportaat päättyvät ja mietin ostaisinko pizzaa kotiin, kun yhtäkkiä kuuluu räsähdys ja tyttö on pudottanut loput mäyräkoiran pullot vahingossa lattialle. Isot kyyneleet valuvat tytön poskia pitkin ja hän kiroaa nopeasti ja terävästi "Vittu".
Sitten tapahtuu jotain yllättävää. Pukumies kävelee tytön luokse ja työntää tytön käteen setelin: "Osta itsellesi uusi, turha mennyttä on surra."
Tyttö näyttää yhtä hölmistyneeltä kuin minäkin ja kiittää nopeasti jatkaen matkaansa.
Pukumies häviää kutosen ratikkaan ja minä päädyn ostamaan sitä pizzaa.
Paskana päivänä solidaarisuus ihmisten kesken siis pelaa....ainakin mitä kaljaan tulee...

Sairaan kaunis maailma

Matkaan iltapäivällä Athos vuorelle....kurkistan kiellettyyn....täällä ei saisi olla, koska synnyin naiseksi.
Onneksi tämä on vain simulaatio ja meidät vähempi arvoisetkin toivotetaan tervetulleiksi. Kaunista....mykistyn aivan...miten tällaista voi olla olemassa jossain minun saavuttamattomissa? Rakastan tuoksua joka salissa leijailee....korvani lepää paikan äänimaailmassa. Rauha. Rakkaus.

Matkaan ihmistungokseen sivistämään itseäni. On kovin nihkeän kosteaa. Poimin novellikokoelman käteeni ja kuuntelen tarinaa espanjalaisesta linnasta. Hiukseni liimautuvat niskaani. Nälkä.

Törmään sinuun. Pidät sadetta. Haluaisin silittää poskeasi. Huomaan ettei kaikki ole hyvin. Näyttelet pärjääväsi. Uskon sinua...hetken. Päätän palata asiaan huomenna. Minulla on muuta seuraa. Ruoka on hyvää. Söpöä tekstiviesteilyä. Tyytyväisyys valtaa mielen. Keikalle?

Paikka täynnä. Kaunis ilta. Kävellään. Eksyn rantaan, mikä tungos. Onko tämä todella Helsinki? Kaikki esitykset loppuneet. Tulin myöhässä, mutta ei harmita, sillä on hehkeää. Kauniita ihmisiä ympärillä. Lettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Ilta taisi olla tässä. Kotiinpäin. Yllätys.

Kaunis poika liittyy seuraan ja pyytää minut ja ystäväni mukaansa. Mikä jottei, ilta on nuori. Kadun kulmassa törmään tuttuun teologiin. Lämmin tunne. Kaikkea se kohtalo heittääkin tielleni. Olen hetken liikaa. Ymmärrän vihjeen. Painun baariin, jossa minulle hymyillään monesta suunnasta. Omena light 4,30 e.

Uusia tuttavuuksia Veera ja Meri.....tuntuu vanhalta....nämä on vielä lukiossa. Biljardia ja keskustelua katutaiteesta. Kieli poukkoilee sujuvasti suomen ja englannin välillä. Ruoditaan Siirin uutta tyyliä....Meri tekee musaa Siirin veljen kanssa. Melkein sukua julkkikselle.

Kello tulee puoli kaksi, pilkku. Menisi vielä ratikkakin, ei tarvitsisi maksaa. Nyt kotiin. Ystäväni punastelee. Häntä ei huvittaisi lähteä. Leikin Amoria, soita sille! Juoksen öisiä katuja Senaatintorille. Maassa makaa hakattu nuori mies ja poliisit pällistelevät ympärillä. Sireenin ääni. Ambulanssi ja haavat paikataan. Sprinttaan ratikkaan...onneksi on nuori kuski....hän odottaa....hymyilen kiitokseksi.

Hitto tämä meneekin väärään suuntaan. Hakaniemi, jään pois. Musiikkia korviin ja reipasta kävelyä kotiin. Olet kaunis, mutta ylpeä, mies huikkaa porttikongista. Suoraan siitä laulusta, onkohan hän fani? Neonvalot välkkyvät....onneksi, sillä katuvalot ovat palaneet. Tuttu tuoksu, olen Kurvissa. Jostain kuuluu musiikkia ja nuoripari tanssii kadulla. Stellan Vie mua hivelee korvia. Tuuli sekoittaa hiuksiani. Rohtuneet huulet. Hämeentie on kaunis, kun lennän kotiin pianosoolon siivittämänä.

Koti. Laitan teetä.
Sairaan kaunista...

Sliding doors

Muistaako kukaan vielä sitä b-luokan romanttista elokuvaa nimeltä sliding doors?
Elokuvassa kuvataan saman naisen elämää kahdessa eri tarinassa....toisessa hän ehtii juoksemaansa metroon ja toisessa hän jää laiturille odottamaan seuraavaa.

Mietinpä vaan, että jos sitä ihminen saisi kurkistaa siihen toiseen elämään, jossa sitä eläisi, kun valitsikin toisin, meni väärään junaan tai jätti menemättä jonnekin.
Rupesin pohtimaan tätä perjantaina, kun noudin opinto-oppaani yliopistolta.....

Entäs jos en olisikaan päättänyt viime hetkillä hakea teologiseen vaan olisin jäänyt Diakiin?

Minulla olisi opiskeluja jäljellä enää 1,5 vuotta, valmistuisin kahteen arvokkaaseen ammattiin, saisin työpaikan ehkä Kallion seurakunnasta ja yhtymältä vuokraisin Herttoniemen rannasta itselleni yksiön ja elelisin siellä yksin onnellisena tasapainoillen työn ja luultavasti kuoroharrastukseni kanssa. En olisi ikinä tavannut uusia mielenkiintoisia ja jo rakkaiksikin muodostuneita opiskelukavereita, enkä olisi luultavasti muuttanut omaan kotiin ja välini isääni olisivat niin tulehtuneet, että olisin tästä niin traumatisoitunut ja siksi työni hoitaminen olisi minulle vaikeaa ja työlästä. Toisaalta minulla olisi ammatti ja rahaa tulisi jos vain jaksaisi tehdä töitä.

Entäs jos en olisikaan palannut 17-vuotiaana lomamatkaltani Jenkeistä?

Minulla olisi jäänyt kuitenkin lukio kesken, olisin päätynyt naimisiin ihanan ihmisen kanssa, hankkinut ehkä pari lasta ja koiran.Eläisin maassa, jonka kulttuurista ja kahvista pienen small talkin kera pidän erityisen paljon. Ja saisin puhua englantia juuri niin paljon kuin haluan. Toisaalta saattaisin tehdä pätkätöitä tai minimipalkkaista hommaa McDonald'silla, koska minulla ei olisi mitään koulutusta eikä kielitaito sittenkään niin sujuva. Lopulta huomaisin olevani päivisin lasten kanssa kotona, kun mieheni kävisi päivät töissä ja illalla hän olisi aivan liian väsynyt seurustelemaan kanssani. Parisuhteemme rakoilisi, eikä minulla olisi ketään kenelle puhua asiasta...ainakaan omalla äidinkielelläni. Lopulta päätyisimme eroon ja minä olisi yksinhuoltaja likaisissa verkkareissaan, eläisin sossun avustuksilla, jotka eivät Jenkeissä päätä huimaa, ja lopulta kerjäisin kadulla lapsilleni ruokaa tai myisin itseäni elannon saavuttamiseksi.

Entäs jos olisin jättänyt elämäni ensimmäiset ja viimeiset Maata Näkyvissä festarit väliin?

En olisi tutustunut Sinuun. Et olisi ikinä repinyt sydäntäni kappaleiksi etkä saanut minua itkemään keskellä Rautatientoria keskellä yötä. Et saisi minua vihan valtaan, etkä tuntemaan niin syvää tunnetta sinua kohtaan, että joskus jopa pelottaa. Toisaalta en saisi painua syliisi, silloin kun on paha olla, en soittaa sinulle keskellä yötä. Et olisi tullut nukkumaan viereeni ja silittämään minut uneen, kuuntelemaan hiljaista itkuani...olisin itkenyt silloin onnesta, että olit siinä. Et olisi tuonut minulle aamiaista, etkä opettanut minua arvostamaan itseäni. En olisi koskaan voinut rakastaa sinua kuin sielunveljeä.

Coulda, Shoulda, Woulda...sanoisi jenkki...mitä sitä jossittelemaan. Elämässä käy välillä näin ja välillä noin.
Mutta se mietityttää, mikä meidät saa valitsemaan ne asiat, joihin päädymme?
Onko se joku suurempi voima vai kenties kohtalo?
Vai onko nämä tapahtumat ja valinnat jo ennalta suunniteltu ja päätetty jossain meistä riippumattomassa paikassa?

Does everything really happen for a reason?