PMMP ja pingviiniympyrä

PMMP Huvilassa.
Keikka kesti mahtavat kolme tuntia.
Setissä hittejä ja harvinaisuuksia.
Akrobatiaa ja saippuakuplia.
Maailmanluokan meininkiä.
Miraa ei sitten yhtään maha haitannut ja Paula säväytti punaisessa mekossaan.

Mulle basisti ja kaverille kitaristi.
Ei siis ongelmaa.
Sami vai Jani?
Infoa pätkittäin.

Mukana laulettiin vaikka hengitys höyrysi.
Pingviiniympyrässä oli lämmin.
Ja taas kerran sai myös kiittää monikansallista Ikeaa siitä,
että ainakin hartiat pysyivät lämpöisinä kun poistui pingviiniympyrästä.

Kesän paras keikka.
Vuoden tauko ainakin.
Minä ja Minna tuurataan sen aikaa.
Tai ainakin toteutetaan Kesäkaverit biisin hotelliyö+aamiainen.
Ja ne Fisut.

Ruokaa.
Cosmon sain sittenkin.
Tippiä kehiin.
1 orgasmi-video.
Lisää Samista ja Janista.
Yksin kotona -leffan psykologiaa.
Itkettää.

Hymyllä saatu Taikametsän pirtelö.
Sheryl Crow ja taas kerran todettu "I'm not the kind of girl you'd take home"
Autotkin sammuu ystävän vaikutuspiirissä.
Toisilla se on niin helppoa.

Samuli Edelmania lainatakseni....Ihana ilta.

Lyhyestä virsi kaunis...

Kun tässä olen jo pari päivää panikoinut tulevien opintojen sovittamisesta työaikatauluun ja lähettänyt sen tiimoilta pari
"voinko pliikke vaihtaa ryhmää, kun tää ja tää menee päällekäin".
Ongelmana siis on ollut kirkkolaulun kurssi joka kestää iltaan asti,
mikä siis ei sovi tälle teologille, jonka pitäisi olla samaan aikaan 'maallisessa työssään'.

Vastaus tuli sitten Heikki Lepältä:
(täytyy mainita, että en missään nimessä kyllä ahdistellut ko. professoria kinuamismaileillani)
"Kirkkolaulun voi aina tehdä toisessa ryhmässä, jos se on ongelma -HL"

Siihen loppui sitten paniikki.
Tästä sittenkin selvitään.
Lyhyestä siis virsi kaunis.

Ero

Sen siitä saa, kun ei tee mitään.
Asiat hoituvat itsessään ja paperit tulevat postiluukusta suoraan syliin.
Ei olisi tarvinnut ryntäillä edes takaisin ympäri Kalliota.
Pitää muistaa sitten ensi kerralla.

Paperin täyttö.
Nimi, osoite, sos.turvatunnus, ja syy miksi.
Helppoa kuin mikä.
Erotodistus tulee sitten myöhemmin postissa.
Olisi myös voinut kertoa vapaasti, miksi haluaisi vielä jatkaa.
En jaksanut vaivautua.
Kiitos ja hyvästi.

Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

Ihanaa aamukahvia.
Tulisiko näistä aamuista mitään ilman sitä?
Tämä musta kulta taitaa olla monen elinehto ainakin näin aamuisin.

Jotkut myös vannovat että siitä, miten ihminen juo kahvinsa, voi sanoa paljon tästä kyseisestä ihmisestä.
Enpä tuosta niin tiedä, mutta minulle itselleni on tärkeää muistaa, miten ystäväni kahvinsa juovat.
Se on kai vähintä mitä voi muistaa.
Suurinosa juo kahvinsa maidolla, eikä yksikään ystävistäni juo sitä mustana.
Vanhempani ja siskoni kyllä.
Sitten on lempipariskuntani, joka juo kahvinsa maidolla ja sokerilla.
Yksi ystävistäni ei juo kuumaa kahvia ollenkaan vaan tilaa aina kylmän vaniljajäälatten.

Itse olen kummajainen tässäkin asiassa, sillä minun kahvillani ei ole niin väliä.
Voin siis juoda sen miten vaan: mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.
Aloitin kahvinjuonnin mustalla kahvilla, koska perheessämme kahvi siis juotiin mustana ja juodaan edelleen.
Tosin kahvi ei ollut täysin mustaa, sillä lisäsin siihen aina yhden Hermesetaksen tai sokeria.
Mutta joskus en jaksanut vaivautua nousemaan pöydästä ja hakemaan makeutusta, joten sitten se oli täysin mustaa.
Tällä tyylillä mentiin pitkän aikaa.

Sitten oli pakko miettiä käytännön kannalta, nimittäin töissä tauoilla (vaivaiset 20 min) en ehtinyt hörppimään kuumaa mustaa kahviani, joten minä fiksuna tyttönä lorautin maitoa kahviani viilentämään.
Homma ratkesi sillä.

Tutustuessani Eevaan muuttui kahvini sisältö taas.
En hetkeen voinut juoda kahviani mustana Hermesetaksella,
sillä meinasin aina tikahtua nauruun, kiitos Studio Julmahuvin Die Kuhe sketsin takia.
Niille jotka eivät kyseistä sketsiä tunne, niin todella lihava saksalainen poliisi lisää kahviinsa aina noin miljoona Hermesetasta.
Ei siis aukea ehkä näin kirjallisessa muodossa. Se klik-ääni on se jutun pointti.
Samalla sitten kun pyysin kahviini sokeria huomasin, että kuppiini oli kaadettu jo maitoa, joten aloin juomaan kahvini maidolla ja sokerilla aina kun olin Eevalla käymässä.

Pakko on myös mainita tässä, että vaikka kuinka olen hehkuttanut että voin juoda kahvini ihan miten vaan,
niin täytyy myöntää että se ei pidä aivan täysin paikkaansa.
En ole ikinä oppinut juomaan sitä kerman kanssa.
Tässä esimerkiksi syy siihen, miksi kahvinjuontini lopahti kirkossa töissä ollessani,
jossa kahvi vaan oli ihan älyttömän pahaa mustana.
Ja tarjolla vain kermaa kahvia laimentamaan.
Ja samalla on vielä pakko kertoa, että Starbucksin kahvia en pysty juomaan kuin mustana,
sillä jos siihen kaataa maitoa, siitä katoaa se oleellinen ihanan rikas ja tumma maku.

Mutta siis takaisiin siihen olettamukseen, että se miten juomme kahvimme kertoo meistä jotain oleellista.
Törmäsin eilen surffaillessani SMG:n kotisivuilla sitten lopulliseen analyysiin.
Joel kertoo studiopäikkärissä uudesta biisistä, jonka nimi on Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.
Kappaleessa on skitsofreenisen ailahtelevainen kertojaminä, joka juo kahvinsa miten sattuu (siitä nimi), itkee elokuvissa muttei kotona uskalla, soittelee miehien perään tai unohtaa ne randomisti.

Allekirjoittanut kiistää kaikki yhteneväisyydet,
ja toteaa edelleen kahvin perusteella tehdyn luonneanalyysin olevan täyttä puppua.
Edellä mainittu biisi on kyllä varmasti ihan helmi,
sillä jo se että PmmP:n Paula duetoi Terhin kanssa, tekee biisistä yhtä orgastisen kokemuksen kuin aamukahvi yleensä.

Usko, toivo ja rakkaus

Takana ystävien häät.
Pisti miettimään rakkautta ja rakastamista.
Kun näin ystävät siellä kirkossa alttarilla, tuntui siltä kuin he olisivat minua todella paljon vanhempia...aikuisia.
Mutta siis todellisuudessa he ikänsä puolesta molemmat ovat minua nuorempia.
Mistä siis moinen tunne?

Ruokapöydässä toinen ystävä kysyy uskonko siihen,
että minä löytäisin joskus vastaavanlaista rakkautta.
Tyrmäävä kysymys.
Tuli ihan puskista.
Pitää miettiä.
Riittääkö vastaukseksi, että toivoisin niin.
Uskosta en tiedä.
Helpompi on ihme kyllä uskoa Jumalaan kuin siihen, että minä löytäisin vastaavanlaisen rakkauden.
Voi paska, minusta on tullut kyynikko.

Toisaalta toivoa tarvitaan.
Ja ehkä siinä samassa viihtyy myös se usko.
Ja sitten se rakkaus.
Vaikka siis jos tätä tarkastellaan teologisesta näkökulmasta niin homman pitäisi mennä juuri toisinpäin.

Ehkä ei pidä panikoida.
Kyllä tämä tästä, sillä toivossa on hyvä elää.
Meidän kyynikoidenkin.

Uudelle hääparille on onneksi tiedossa monta rakkauden ja onnellisuuden täyttämää vuotta yhdessä.
Onneksi sentään heille, sillä he jos ketkä sen onnen ansaitsevat.
Kyynikko täällä iloitsee siitä.
Ja toivoo vastaavaa omalle kohdalleen sitten kun on sen aika.

Ihan Zen

Jippii...loma alkoi maanantaina.
Päätin samalla järjestää oman sisäisen kaaokseni,
joka tosin oli hyvin hallinnassa, mutta alkoi pikku hiljaa kumminkin ketuttamaan.

Minulta poistui parikin vastuuta, eli laulukeikka kaverin häissä peruttiin.
Paikalle tulee joku parempi.
Ei tarvitse ajaa tuntemattomia teitä häihin, kun saa kyydin.
Pikkuasioitahan nuo on, mutta kaiken muun ikävän stressin
ja hässäkän keskellä aiheuttivat hieman enemmän päänvaivaa kuin oli toivottavaa.

Mutta siis sitten tähän elämän järjestämiseen.
I LOVE IKEA!
Siis, kun minulla on maailma sekaisin, minä sisustan.
Aikaisemmin olen tehnyt tätä pienimuotoisesti.
Siis ostellut jotain uusia kodintekstiilejä yms.
Mutta nyt...erehdyin viime perjantaina kurvaamaan Ikean kautta,
kun kerran oli tuo autokin käytössä ja vapaapäivä vielä.
Ja siis voi että.
Ostin itselleni uuden ruokapöydän....siis josta olin haaveillut jo pitkään.
Ja tietenkin paljon lakanoita, taulun ja mattoja.
Iskin silmäni myös kirjahyllyyn, mutta tarvitsin harkinta-aikaa.

Kotiin päästyäni ja pöydän kasattuani huomasin,
että siis se kirjahylly olisi todella oleellinen lisä ja täydentäisi mukavasti asuntoni uutta ilmettä.
Ei muuta kuin sunnuntaina uudestaan.
Ja mukaan lähti se kirjahylly sitten.
Se on aivan täydellinen.
Ja työkaverini oli ainut joka halusi ottaa ilmaiseksi vanhan kirjahyllyni.

Heitin vanhaa tavaraa ja muita roskia pois 3 isoa jätesäkillistä.
Siivosin myös vaatekaapin, liinavaatekaapin ja järjestin kenkäni.
Taulua asentaessani huomasin sen olevan rikki.
Mur.
Ei kun sitten tiistaina taulua vaihtamaan.
Tuli vaihdettua taulu joo...ja ostettua toinen...sekä vielä sohvapöytä.
Eikä tämä vieläkään ole ihan valmis, tämä uusi look siis, mutta nyt on pakko hieman hillitä.

Kävin vielä sitten tiistaina kasvohoidossa ja aromaterapeuttisessa hieronnassa,
joten nyt myös ulkoinen puoli pitäisi olla kunnossa.
En halua tietää, mitä tämä elämäni järjestäminen kuntoon,
on tullut maksamaan in total mutta ihan sama.
Marge Simpsonkin sanoo, että ihmisen pitää kuunnella sydämensä ääntä, eikä ääniä päässään.
(Eikö ollutkin hienosti ympätty tähän, Minna?)
Joten olo on siis ihan zen...ja toivottavasti on vielä pitkään, sillä tämä 'retail therapy' teki ison loven budjettiini.
Seuraavaksi jos alkaa ahdistamaan on pakko sitten alkaa puhua ongelmistaan toisille.
Tai sitten sisustan jonkun ystäväni asunnon :)

Elokuu

Onpa vauhdilla mennyt tämä kesä.
Itsellä loma alkaa viikon päästä ja sitten saa ihan laillisesti ottaa rennosti.
Tosin on vielä kaverin häät, jotka aiheuttavat hieman päänvaivaa....mutta sitten niiden jälkeen ainakin.

Tämä ei ole ollut mitenkään erikoisen hyvä kesä.
Viime kesä oli selvästi parempi.
Toisaalta elokuu lasketaan vielä kesään, joten jos tässä kuussa sitten tapahtuisi vielä jotain todella kivaa.
Olen kyllä hieman skeptinen.

Pitäisi jaksaa tässä vielä suunnitella syksyä.
Mitä sitä opiskelisi ja niin edelleen.
Ei vaan hirveästi nappaa se, kun tiedän olevani varsin yksin luennoilla.
Kaikki opiskelukaverit kun ovat tajunneet opiskella jotain fiksumpaa kuin
messukaavoja ja sielunhoitoa.
Tosin "unabomber" totesi ensimmäisen vuoden luennoilla kaverilleni Ainolle,
että ei ole tullut tänne hankkimaan ystäviä, vaan opiskelemaan.
Pointti tuokin.

Jos siis keskittäisi voimavaransa opiskelujen ulkopuoliseen sosialisointiin.
On baarisuunnistusta ja muuta fuksihässäkkää.
Toive KK:n elpymisestä häivähtää myös mielessä.

Olen myös huomannut, että olen vaarallisen tottunut yksinolemiseen.
En sano, että pitäisin siitä erityisesti, mutta jotenkin vaan tyytynyt asemaani.
On helpompaa vain töiden jälkeen olla yksin ja hautautua parveketuoliini lukemaan,
kuin soitella ystävät läpi ja kysyä olisiko heillä aikaa.
Tottakai teen myös niin, kun tuntuu että seinät alkavat kaatua päälleni.
Mutta jotenkin yksinäisyydellä on vahva ote.
Pitäisi vain pyrkiä pois siitä, aivan kuten ennen tein.

En keksi mitään fiksua lopetusta tähän.
Päässä noin miljoona ajatusta, joita en saa sanottua kenellekään enkä myöskään saa kirjoitettua niitä ylös.
Taidan lähteä tästä tuoliini lukemaan...