Kumma olotila ollut viime viikkoina.
Johtuneeko kenties säästä?
Tuntuu kuin kulkisin pää pilvissä.
Keskittyminen olennaiseen on vaikeaa.
Käyn läpi tärkeitä asioita elämässäni.
Onkohan tämä joku käännekohta?
Muistot menneestä täyttää pääni.
Monen asian kohdalla toivon, että olisin toiminut toisin.
Eräs kesäyö vahvasti mielessä.
Sen kummat tapahtumat.
Muistan selkeimmin vain äänet ja tuoksut.
Ja sokean hetken ja jäätelösuukon.
Kielletty.
Ja jonka seurauksista ei oltu varmoja.
Miksiköhän näitä haikailen?
Johtuu säästä ja yksinäisyydestä.
Mutta hän oli lähes täydellinen.
P.s. Uusia juttukavereita saa, kun lukee Sadan vuoden yksinäisyyttä.
Tämä tiedoksi sinkkutytöille :)
Saturday, March 31, 2007
Sunday, March 25, 2007
Kevät
Legendaarinen Tavaramarkkinoiden kappale tähän kevätpäivään.
Talven jättämiä haavoja paikkaillaan.
Siksi aivan nappibiisi.
On siis kevät
kuljen Hakaniemen rantaan,
tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa
Kevät - Pystynkö mitään enää antaa,
konkurssin koin, en haluu enää maksaa.
Kevät - kuljen Hakaniemen rantaan,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa.
Kevät - Pystynkö mitään enää antaa?
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
Vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
On siis kevät
Uskoin vakavaan valaan,
pojat on poikia ne lupaa muttei palaa.
Kevät - kaiketi taivas vielä kestää,
pilvet jo luo ei sadetta voi estää.
Kevät - sinua ihmistä pelkään
minä oli hölmö, otin turpiin sekä selkään.
Kevät - Toisinaan ihmistä pelkään.
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
Vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
On siis kevät
kuljen Hakaniemen rantaan,
tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa
Kevät - Pystynkö mitään enää antaa,
konkurssin koin, en haluu enää maksaa.
Kevät - kuljen Hakaniemen rantaan,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa.
Kevät - Toisinaan ihmistä pelkään.
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
Vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
Talven jättämiä haavoja paikkaillaan.
Siksi aivan nappibiisi.
On siis kevät
kuljen Hakaniemen rantaan,
tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa
Kevät - Pystynkö mitään enää antaa,
konkurssin koin, en haluu enää maksaa.
Kevät - kuljen Hakaniemen rantaan,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa.
Kevät - Pystynkö mitään enää antaa?
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
Vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
On siis kevät
Uskoin vakavaan valaan,
pojat on poikia ne lupaa muttei palaa.
Kevät - kaiketi taivas vielä kestää,
pilvet jo luo ei sadetta voi estää.
Kevät - sinua ihmistä pelkään
minä oli hölmö, otin turpiin sekä selkään.
Kevät - Toisinaan ihmistä pelkään.
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
Vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
On siis kevät
kuljen Hakaniemen rantaan,
tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa
Kevät - Pystynkö mitään enää antaa,
konkurssin koin, en haluu enää maksaa.
Kevät - kuljen Hakaniemen rantaan,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa.
Kevät - Toisinaan ihmistä pelkään.
Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
Vaikka tarjosit vain salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.
Tuesday, March 20, 2007
Sörkän iiidolii!
Elias a.k.a Kaunis Poika.
Ääni kuin enkelillä.
Äänestäisin ennemmin Eliasta kuin Aria.
Ja kaveri on söpö kuin sika pienenä.
12-vuotiaat lakois polvilleen.
Lakoo jo nyt...ja vähän vanhemmatkin.
Fanbase kunnossa.
Levytyssoppari puuttuu.
Skulaa skebaa ja on boheemi.
Stagena koko maailma.
Nykyään lähinnä Sörkkä ja Steissi.
Päätyisi monen levykokoelmiin, jos myisi sielunsa markkinataloudelle.
Mutta on taiteilija J:llä.
Respektiä sille.
Ääni kuin enkelillä.
Äänestäisin ennemmin Eliasta kuin Aria.
Ja kaveri on söpö kuin sika pienenä.
12-vuotiaat lakois polvilleen.
Lakoo jo nyt...ja vähän vanhemmatkin.
Fanbase kunnossa.
Levytyssoppari puuttuu.
Skulaa skebaa ja on boheemi.
Stagena koko maailma.
Nykyään lähinnä Sörkkä ja Steissi.
Päätyisi monen levykokoelmiin, jos myisi sielunsa markkinataloudelle.
Mutta on taiteilija J:llä.
Respektiä sille.
Wednesday, March 14, 2007
Hilloa peliin
Paikka: Cafe Esplanad
Aika: Breakfast time
Luentojen ollessa peruttuja päädyimme ystäväni kanssa aamukahville tappamaan aikaa ja välttelemään tenttikirjoja.
Kahvilaan aamupalan toivossa päätyi myös kaksi amerikkalaista turistia.
-One cafe mocca and a croisant, please.
Alkaa tapahtua, kahvi tehdään ja croisantti isketään lautaselle.
-Could I have butter with that?
-No!
-Excuse me?
-No, we don't have any butter.
Turistit menevät hämmentyneinä valitsemaansa pöytään.
Toinen päättää yrittää vielä.
-You must at least have some jam?
-No!
-Not even jam, seriously?
-NO!
Turisti palaa pettyneenä pöytään.
Mietin, että hän varmaan tässä vaiheessa haluaisi palauttaa koko croisantin.
Päivittelyä siitä, miten tällainen voi olla mahdollista.
- Is it dry? kysyy toinen.
- A little bit. Vastaa croisanttia surullisena mussuttava mies.
Loput keskustelusta jää minulta kuulematta mutta jään miettimään,
että tällaisia kokemuksia meillä ruoasta annetaan ja vielä yhdessä Helsingin suosituimmista kahviloista.
Luulisi, että yhdestä kahvilasta löytyisi voita, tai sitten pitäisi jo melkein lähteä hakemaan.
Tai että jemmassa olisi jotain hillopurkkeja, josta mättää hillosilmä vaikka mihin, jos joku niin haluaa.
Toivoisin, että tilanne paranisi ennen Euroviisuja, jolloin maassamme varmasti lappaa jos minkälaista croisantin purijaa.
Sillä mikään ei pilaa maan mainetta kuin huono ruokakokemus, trust me.
Itselle esim. Italiasta tulee aina ensimmäisenä mieleen suolavedessä lilluvat, kai lihalla, täytetyt pastakikkareet ja täysin ontto sämpylä, johon laitettiin hilloa (mutta voita oli myös tarjolla, joten se vähän pelasti tilanteen).
Vetoan siis Cafe Esplanadin henkilökuntaan ja omistajaan: Hilloa peliin, please!
Aika: Breakfast time
Luentojen ollessa peruttuja päädyimme ystäväni kanssa aamukahville tappamaan aikaa ja välttelemään tenttikirjoja.
Kahvilaan aamupalan toivossa päätyi myös kaksi amerikkalaista turistia.
-One cafe mocca and a croisant, please.
Alkaa tapahtua, kahvi tehdään ja croisantti isketään lautaselle.
-Could I have butter with that?
-No!
-Excuse me?
-No, we don't have any butter.
Turistit menevät hämmentyneinä valitsemaansa pöytään.
Toinen päättää yrittää vielä.
-You must at least have some jam?
-No!
-Not even jam, seriously?
-NO!
Turisti palaa pettyneenä pöytään.
Mietin, että hän varmaan tässä vaiheessa haluaisi palauttaa koko croisantin.
Päivittelyä siitä, miten tällainen voi olla mahdollista.
- Is it dry? kysyy toinen.
- A little bit. Vastaa croisanttia surullisena mussuttava mies.
Loput keskustelusta jää minulta kuulematta mutta jään miettimään,
että tällaisia kokemuksia meillä ruoasta annetaan ja vielä yhdessä Helsingin suosituimmista kahviloista.
Luulisi, että yhdestä kahvilasta löytyisi voita, tai sitten pitäisi jo melkein lähteä hakemaan.
Tai että jemmassa olisi jotain hillopurkkeja, josta mättää hillosilmä vaikka mihin, jos joku niin haluaa.
Toivoisin, että tilanne paranisi ennen Euroviisuja, jolloin maassamme varmasti lappaa jos minkälaista croisantin purijaa.
Sillä mikään ei pilaa maan mainetta kuin huono ruokakokemus, trust me.
Itselle esim. Italiasta tulee aina ensimmäisenä mieleen suolavedessä lilluvat, kai lihalla, täytetyt pastakikkareet ja täysin ontto sämpylä, johon laitettiin hilloa (mutta voita oli myös tarjolla, joten se vähän pelasti tilanteen).
Vetoan siis Cafe Esplanadin henkilökuntaan ja omistajaan: Hilloa peliin, please!
Tuesday, March 06, 2007
Illalla
Painiskelen niin suuren pahan olon kanssa, että se vaikuttaa jo blogiini.
Pahoittelen tätä, ja siksi aion pidättäytyä kirjoittamasta tänne vähään aikaan.
Toivon, että seuraava merkintäni sisältäisi jo jotain positiivista näkökulmaa elämään.
Ja toivossahan on hyvä elää.
Tai sitten ei, koska se tuo mukanaan myös pettymykset ja katkerat itkut.
(tästä eteenpäin lukeminen vielä tällä kertaa jokaisen omalla vastuulla)
En ole onnistunut pitkään aikaan missään ja nämä pettymykset vievät minua koko ajan alaspäin.
Kukaan ei tule sanomaan, että "hei älä välitä" ja "kaikki on hyvin".
Olen onnistunut rikkomaan tukiverkostoni.
Miksiköhän?
Kun itse välittää toisista välillä tuskallisen paljon, niin kai sitä toivoo, että minustakin välitettäisiin yhtä paljon.
Tai edes vähän.
Että ei tarvitsisi tyhmyyksiä tehdä, ennenkuin joku kysyisi pahasta olostani jotain.
Mutta kun ei vaan saa yhtä ihmistä tajuamaan asioiden laatua, pistää se miettimään olenko koskaan ollut hänelle tärkeä.
Merkinnyt edes inasen.
Tänään kosketus. Väistin sen, kuin kertoakseni, että huomaa nyt helvetti asioiden olevan pielessä.
Ei sanaakaan. Välttelin katsetta. Poistuin yksin räntäsateeseen.
Askeleet. Joko nyt. Tajusit kaiken ja juokset perääni.
Ei tietenkään. Tyhmä toivomus.
Pikkupoika vain kisailee ystäviensä kanssa.
Kyyneleet polttelevat kasvojani.
En ole sen arvoinen, että perääni kannattaisi juosta.
Toinen ei vastaa puheluihin, eikä viesteihin.
Mitä hänelle tein?
Töiltäni ei riittänyt aikaa ja nyt maksan siitä.
Kolmannella puhelin äänettömällä.
Yksin pahan olon kanssa.
Itken voimattomana eteiseni lattialla.
Kipu vavisuttaa vartaloani.
Päättyykö tämä koskaan?
Muistan illalla lauletun kappaleen.
"Minä huudan varjoista maan"
Annan itseni Suuremman käsiin.
Kunpa saisin rauhan.
Ps. 130:1
Pahoittelen tätä, ja siksi aion pidättäytyä kirjoittamasta tänne vähään aikaan.
Toivon, että seuraava merkintäni sisältäisi jo jotain positiivista näkökulmaa elämään.
Ja toivossahan on hyvä elää.
Tai sitten ei, koska se tuo mukanaan myös pettymykset ja katkerat itkut.
(tästä eteenpäin lukeminen vielä tällä kertaa jokaisen omalla vastuulla)
En ole onnistunut pitkään aikaan missään ja nämä pettymykset vievät minua koko ajan alaspäin.
Kukaan ei tule sanomaan, että "hei älä välitä" ja "kaikki on hyvin".
Olen onnistunut rikkomaan tukiverkostoni.
Miksiköhän?
Kun itse välittää toisista välillä tuskallisen paljon, niin kai sitä toivoo, että minustakin välitettäisiin yhtä paljon.
Tai edes vähän.
Että ei tarvitsisi tyhmyyksiä tehdä, ennenkuin joku kysyisi pahasta olostani jotain.
Mutta kun ei vaan saa yhtä ihmistä tajuamaan asioiden laatua, pistää se miettimään olenko koskaan ollut hänelle tärkeä.
Merkinnyt edes inasen.
Tänään kosketus. Väistin sen, kuin kertoakseni, että huomaa nyt helvetti asioiden olevan pielessä.
Ei sanaakaan. Välttelin katsetta. Poistuin yksin räntäsateeseen.
Askeleet. Joko nyt. Tajusit kaiken ja juokset perääni.
Ei tietenkään. Tyhmä toivomus.
Pikkupoika vain kisailee ystäviensä kanssa.
Kyyneleet polttelevat kasvojani.
En ole sen arvoinen, että perääni kannattaisi juosta.
Toinen ei vastaa puheluihin, eikä viesteihin.
Mitä hänelle tein?
Töiltäni ei riittänyt aikaa ja nyt maksan siitä.
Kolmannella puhelin äänettömällä.
Yksin pahan olon kanssa.
Itken voimattomana eteiseni lattialla.
Kipu vavisuttaa vartaloani.
Päättyykö tämä koskaan?
Muistan illalla lauletun kappaleen.
"Minä huudan varjoista maan"
Annan itseni Suuremman käsiin.
Kunpa saisin rauhan.
Ps. 130:1
Saturday, March 03, 2007
Kipu osa 2/ Now there's not even breathing room between pleasure and pain
On se kumma miten voi yksi ihminen aiheuttaa näin paljon murhetta.
Ja varsinkin sitä, kun se henkinen paha olo muuttuu ihan konkreettiseksi kivuksi.
Siis, että oikeasti on paha olo ihan fyysisesti ja menee yöunet ja hauskanpito muiden kanssa tuntuu turhalta.
Miksi tällaista kipua sietää?
Miksei anna vaan olla?
Sanotaan, että kivun ja hyvän olon/nautinnon välillä ei juuri ole eroa.
Tai että se ero on todella häilyvä.
Onko tämä jonkinlaista masokismia?
Missä se nautinto on?
Ja siis onko sitä oikeasti?
Ihan sama, mutta en välttämättä jaksaisi tätä juuri nyt.
Pakko silti, koska ei osaa lopettaa välittämistä.
Ja varsinkin sitä, kun se henkinen paha olo muuttuu ihan konkreettiseksi kivuksi.
Siis, että oikeasti on paha olo ihan fyysisesti ja menee yöunet ja hauskanpito muiden kanssa tuntuu turhalta.
Miksi tällaista kipua sietää?
Miksei anna vaan olla?
Sanotaan, että kivun ja hyvän olon/nautinnon välillä ei juuri ole eroa.
Tai että se ero on todella häilyvä.
Onko tämä jonkinlaista masokismia?
Missä se nautinto on?
Ja siis onko sitä oikeasti?
Ihan sama, mutta en välttämättä jaksaisi tätä juuri nyt.
Pakko silti, koska ei osaa lopettaa välittämistä.
Subscribe to:
Posts (Atom)