Lohduttavaa...

Tänään vietetään äitienpäivää...
Jotenkin ihanaa.
Äidit ovat elämän suola.

Päädyinpä minäkin äitienpäivä kakkukahveille.
Piti itse tehdä kakku, mutta edellisen illan juhlat vähän verottivat tämän leipurin energiaa.
Äitini näki tämän jo etukäteen (kuudes aisti?) ja oli sitten itse leiponut aivan ihanan mansikkakakun.

Kolmesta tytöstä paikalla oli kaksi...
Aika hyvin sekin, mutta kolmannen puuttuminen vaivasi selvästi.
No, toinen siskoni on aina ollut vähän huono ottamaan toisia huomioon.
Ja hän on sairaanhoitaja...kumma yhtälö.

Vanhimman siskoni poika tarvitsi apua uskonnonkokeeseen valmistautumisen kanssa.
Täti oli mielellään avuksi.
Jeesuksen elämä ja vertaukset.
Homma oli pojalla hallussa paremmin kuin 13 riparilaisella joita olen koko kevään opettanut.
Keskusteltiin iästä.
Siskoni poika kyseli ikääni.
Vastasin täyttäväni 24.
Hän siihen sitten suoraan, että miksi olen vielä sinkku.

Pysäyttävää...
10-vuotias ja tämä on ensimmäinen kysymys.
Voi ahdistus...olen varmasti hänen mielestään vanha ja surullinen...
Mutta ei.
Vastasin siihen hieman naurahtaen, että ei kukaan minua huoli.
Hän heti siihen, että minä kyllä huolisin.
Tarkentava kommentti...mutta ainoastaan jos hän olisi 23 tai 25 vuotta vanha.
Koska ikäeroa saisi olla vain vuosi.
Ei edes kahta.
Tämä on tärkeää.

Sitten halaus tädille ja pusu poskelle.
Lohduttavaa...
Siis kunnon miehiä on oikeasti olemassa.
Tai ainakin kasvamassa tulevassa sukupolvessa.
Toivoa siis vielä on.
Ihanaa, ehkä minäkin voin vielä joskus siis viettää äitienpäivää.