Melkein alaston Ville Keskilä märkänä näyttämöllä.
Mitä muuta tyttö voi lauantai-illalta toivoa?
"Siempre he dependido de la amabilidad de los extraños"
-Blanche Dubois
Saturday, November 25, 2006
Friday, November 24, 2006
Big Girls Don't Cry
Kuulin töissä. Veti hiljaiseksi.
The smell of your skin lingers on me now
Your probably on your flight back to your home town
I need some shelter of my own protection baby
To be with myself and center, clarity
Peace, Serenity
I hope you know, I hope you know
That this has nothing to do with you
It's personal, Myself and I
We've got some straightenin' out to do
And I'm gonna miss you like a child misses their blanket
But I've got to get a move on with my life
It's time to be a big girl now
And big girls don't cry
Don't cry
Don't cry
Don't cry
The path that I'm walking
I must go alone
I must take the baby steps until I'm full grown
Fairytales don't always have a happy ending, do they?
And I foresee the dark ahead if I stay
I hope you know, I hope you know
That this has nothing to with you
It's personal, Myself and I
We've got some straightenin' out to do
And I'm gonna miss you like a child misses their blanket
But I've got to get a move on with my life
It's time to be a big girl now
And big girls don't cry
Like the little school mate in the school yard
We'll play jacks and uno cards
I'll be your best friend and you'll be mine
Valentine
Yes you can hold my hand if u want to
Cause I want to hold yours too
We'll be playmates and lovers and share our secret worlds
But it's time for me to go home
It's getting late, dark outside
I need to be with myself and center, clarity
Peace, Serenity
I hope you know, I hope you know
That this has nothing to do with you
It's personal, Myself and I
We've got some straightenin' out to do
And I'm gonna miss you like a child misses their blanket
But I've got to get a move on with my life
It's time to be a big girl now
And big girls don't cry
Don't cry
Don't cry
Don't cry
The smell of your skin lingers on me now
Your probably on your flight back to your home town
I need some shelter of my own protection baby
To be with myself and center, clarity
Peace, Serenity
I hope you know, I hope you know
That this has nothing to do with you
It's personal, Myself and I
We've got some straightenin' out to do
And I'm gonna miss you like a child misses their blanket
But I've got to get a move on with my life
It's time to be a big girl now
And big girls don't cry
Don't cry
Don't cry
Don't cry
The path that I'm walking
I must go alone
I must take the baby steps until I'm full grown
Fairytales don't always have a happy ending, do they?
And I foresee the dark ahead if I stay
I hope you know, I hope you know
That this has nothing to with you
It's personal, Myself and I
We've got some straightenin' out to do
And I'm gonna miss you like a child misses their blanket
But I've got to get a move on with my life
It's time to be a big girl now
And big girls don't cry
Like the little school mate in the school yard
We'll play jacks and uno cards
I'll be your best friend and you'll be mine
Valentine
Yes you can hold my hand if u want to
Cause I want to hold yours too
We'll be playmates and lovers and share our secret worlds
But it's time for me to go home
It's getting late, dark outside
I need to be with myself and center, clarity
Peace, Serenity
I hope you know, I hope you know
That this has nothing to do with you
It's personal, Myself and I
We've got some straightenin' out to do
And I'm gonna miss you like a child misses their blanket
But I've got to get a move on with my life
It's time to be a big girl now
And big girls don't cry
Don't cry
Don't cry
Don't cry
Tähti
Minusta piti tulla tähti.
Ainakin näin minä pienenä toivoin. Tähti ja opettaja...to be exact.
Alle kouluikäisenä jumaloin Madonnaa. Ne tötterörintsikat olivat aivan uskomattomat.
Vogue oli ihana....ja tykkäsin myös Like A Prayerin kuoro osuuksista.
Steven Tylerin ja Aerosmithin Crazy vei sydämeni. Ne huivit mikrofonissa olivat kivoja.
Sidoin itse äitini silkkihuiveja harjan varteen ja lauloin mukana muka oikeaan mikrofoniin.
Säästin rahaa ja pyysin päästä kauppaan ostamaan levyjä. Kiikutin hyllystä Madonnan ja Aerosmithin levyt kassalle.
Isä puuttui asiaan ja sanoi niiden olevan vääränlaista musiikkia.
Niiden sijaan hän osti minulle Leijonakuninkaan soundtrackin.
Vihaisena siitä, varastin siskoni hyllystä kasetin, johon siskoni oli nauhoittanut Billy Idolia, The Banglesia ja Laura Branigania sekä muita, joita en tuntenut. Sitä kasettia sitten kuuntelin uhmakkaasti...salaa tietenkin...kulumispisteeseen asti.
Kouluikäisenä Mtv:lla soi Elton John ja Sinead O'Connor.
Koulukaverini kanssa, aikana jolloin Antti Pääkkönen ja Kristian olivat kova sana, päätimme mennä Tenavatähteen.
Ei sitten ikinä päästy puheista pitemmälle.
Tosin ruotsinlaivalla fanitimme kyllä Tenavatähti Kristiania ja yritimme ottaa kuvia...
Lopulta allekirjoittanut rikkoi "julkkiksen" lasin ja pakeni paikalta.
Se siitä backstagelle pääsemisestä.
Esiinnyin jokaisissa kissanristiäisissä ja jos niitä ei ollut, niin keksin itse tilaisuuksia jossa voisin laulaa.
Silloin Take That oli ainoa asia maailmassa.
Kävin pianotunneilla ja vihasin nokkahuilun soittoa musiikkitunneilla.
Iso esiintyminen Finlandia talossa oli floppi. Olimme koulun lauluryhmämme kanssa surkeita harrastelijoita. Hävetti.
Minut heitettiin pois kirkon kuorosta, koska lauloin liian lujaa.
"Olet solisti, etkä mikään kuorolaulaja."
Tiesin sen jo sanomattakin.
Take That hajosi.
Pääsin musiikkiluokalle ja aloin fanittaa Rasmusta ja myöhemmin Nylon Beatia.
Koulun kuoroon oli pakko osallistua, muuten numero laski.
Vähän piti kapinoida, ja itkin hieman kun musiikki ei ollutkaan enää kymppi.
Saatiin anteeksi, kun perustettiin lauluryhmä, jonka kanssa sitten esiinnyttiin. Olin onnessani.
Valon Lapsi oli vuoden kohokohta.
Sain kehuja, kun lauloin musikaalissamme soolon.
Mutta silti hävisin aina yhdelle Minnalle.
Harmittaa vieläkin, kun hänet muistetaan yhä koulumme laulajana.
Lukio.
Ei mitään musiikkia.
Sitten perustettiin gospelryhmä.
Oli niin mukavaa laulaa ystävien kanssa kaikkea.
Tästä tulee vielä jotain, ajattelin. Ei tullutkaan.
Ryhmän jäsenet riitautuivat. Musiikilliset erimielisyydet ja niin edelleen.
Paras hetki, kun lauloin joulukirkossa En etsi valtaa loistoa, ja entiset naapurit liikuttuivat kyyneliin.
Sitten pääsin opiskelemaan klassista. Löysin skeneni täysin.
Rasmuksen Eeroonkin törmäsin...kirjaimellisesti.
Liityin koulun kuoroon lukion toisella, koska kuoron taso oli järkyttävä ja tajusin, että he laulaisivat myös minunkin lakkiaisissani. Taso nousi heti. Musiikinopettaja oli tyytyväinen ja samalla kai koko lukiokin.
Rakastin musiikinopettajaani. Ollessani yksi lahjakkaimmista, hän antoi minun toteuttaa itseäni omalla tavallani.
Abivuonna koulumme bändi harjoitteli valitsemiani kappaleita ja sain yksin loistaa laulaessani Every Day is a Winding Roadia.
Saimme valkoiset lakkimme ja hoidimme musiikkipuolen huolella loppuun asti.
Jatkoin klassista. Telkkarissa pyöri Idols. Miksen uskaltanut lähteä mukaan?
Hyvä niin, tuli muuta.
Lopetin klassisen ja unohdin haaveet tähteydestä.
Tulee silti hetkiä, jolloin vanhat haaveet nostaa päätään ja minut saattaa yllättää tanssimasta ja laulamasta Britney Spearsia.
Laulan, tilanteesta huolimatta, siis myös julkisilla paikoilla. Ärsytyspisteeseen asti.
Karaoke on myös juttuni. Lähinnä kyllä selvinpäin.
Lähimpänä tähteyttä viime aikoina oli mahdollisuus päästä PmmP:n videoon, joka sekin kaatui siihen, että en ollut keski-ikäinen.
Ei siis tullut tytöstä tähteä. Opettaja voi vielä tullakin.
Minulta puuttuu sitä jotain. Ehkä asenne. Ehkä pelot voittavat haaveeni.
Musiikkia ja laulua minulta ei silti viedä.
Jos ne vietäisiin, niin sitten ei olisi elämässä enää mitään kivaa.
Innolla ja pelonsekaisin tuntein odotan seuraavaa esiintymistäni ystävieni häissä.
Sen haluan vetää kunnialla kotiin...olin sitten tähti tai en.
Ainakin näin minä pienenä toivoin. Tähti ja opettaja...to be exact.
Alle kouluikäisenä jumaloin Madonnaa. Ne tötterörintsikat olivat aivan uskomattomat.
Vogue oli ihana....ja tykkäsin myös Like A Prayerin kuoro osuuksista.
Steven Tylerin ja Aerosmithin Crazy vei sydämeni. Ne huivit mikrofonissa olivat kivoja.
Sidoin itse äitini silkkihuiveja harjan varteen ja lauloin mukana muka oikeaan mikrofoniin.
Säästin rahaa ja pyysin päästä kauppaan ostamaan levyjä. Kiikutin hyllystä Madonnan ja Aerosmithin levyt kassalle.
Isä puuttui asiaan ja sanoi niiden olevan vääränlaista musiikkia.
Niiden sijaan hän osti minulle Leijonakuninkaan soundtrackin.
Vihaisena siitä, varastin siskoni hyllystä kasetin, johon siskoni oli nauhoittanut Billy Idolia, The Banglesia ja Laura Branigania sekä muita, joita en tuntenut. Sitä kasettia sitten kuuntelin uhmakkaasti...salaa tietenkin...kulumispisteeseen asti.
Kouluikäisenä Mtv:lla soi Elton John ja Sinead O'Connor.
Koulukaverini kanssa, aikana jolloin Antti Pääkkönen ja Kristian olivat kova sana, päätimme mennä Tenavatähteen.
Ei sitten ikinä päästy puheista pitemmälle.
Tosin ruotsinlaivalla fanitimme kyllä Tenavatähti Kristiania ja yritimme ottaa kuvia...
Lopulta allekirjoittanut rikkoi "julkkiksen" lasin ja pakeni paikalta.
Se siitä backstagelle pääsemisestä.
Esiinnyin jokaisissa kissanristiäisissä ja jos niitä ei ollut, niin keksin itse tilaisuuksia jossa voisin laulaa.
Silloin Take That oli ainoa asia maailmassa.
Kävin pianotunneilla ja vihasin nokkahuilun soittoa musiikkitunneilla.
Iso esiintyminen Finlandia talossa oli floppi. Olimme koulun lauluryhmämme kanssa surkeita harrastelijoita. Hävetti.
Minut heitettiin pois kirkon kuorosta, koska lauloin liian lujaa.
"Olet solisti, etkä mikään kuorolaulaja."
Tiesin sen jo sanomattakin.
Take That hajosi.
Pääsin musiikkiluokalle ja aloin fanittaa Rasmusta ja myöhemmin Nylon Beatia.
Koulun kuoroon oli pakko osallistua, muuten numero laski.
Vähän piti kapinoida, ja itkin hieman kun musiikki ei ollutkaan enää kymppi.
Saatiin anteeksi, kun perustettiin lauluryhmä, jonka kanssa sitten esiinnyttiin. Olin onnessani.
Valon Lapsi oli vuoden kohokohta.
Sain kehuja, kun lauloin musikaalissamme soolon.
Mutta silti hävisin aina yhdelle Minnalle.
Harmittaa vieläkin, kun hänet muistetaan yhä koulumme laulajana.
Lukio.
Ei mitään musiikkia.
Sitten perustettiin gospelryhmä.
Oli niin mukavaa laulaa ystävien kanssa kaikkea.
Tästä tulee vielä jotain, ajattelin. Ei tullutkaan.
Ryhmän jäsenet riitautuivat. Musiikilliset erimielisyydet ja niin edelleen.
Paras hetki, kun lauloin joulukirkossa En etsi valtaa loistoa, ja entiset naapurit liikuttuivat kyyneliin.
Sitten pääsin opiskelemaan klassista. Löysin skeneni täysin.
Rasmuksen Eeroonkin törmäsin...kirjaimellisesti.
Liityin koulun kuoroon lukion toisella, koska kuoron taso oli järkyttävä ja tajusin, että he laulaisivat myös minunkin lakkiaisissani. Taso nousi heti. Musiikinopettaja oli tyytyväinen ja samalla kai koko lukiokin.
Rakastin musiikinopettajaani. Ollessani yksi lahjakkaimmista, hän antoi minun toteuttaa itseäni omalla tavallani.
Abivuonna koulumme bändi harjoitteli valitsemiani kappaleita ja sain yksin loistaa laulaessani Every Day is a Winding Roadia.
Saimme valkoiset lakkimme ja hoidimme musiikkipuolen huolella loppuun asti.
Jatkoin klassista. Telkkarissa pyöri Idols. Miksen uskaltanut lähteä mukaan?
Hyvä niin, tuli muuta.
Lopetin klassisen ja unohdin haaveet tähteydestä.
Tulee silti hetkiä, jolloin vanhat haaveet nostaa päätään ja minut saattaa yllättää tanssimasta ja laulamasta Britney Spearsia.
Laulan, tilanteesta huolimatta, siis myös julkisilla paikoilla. Ärsytyspisteeseen asti.
Karaoke on myös juttuni. Lähinnä kyllä selvinpäin.
Lähimpänä tähteyttä viime aikoina oli mahdollisuus päästä PmmP:n videoon, joka sekin kaatui siihen, että en ollut keski-ikäinen.
Ei siis tullut tytöstä tähteä. Opettaja voi vielä tullakin.
Minulta puuttuu sitä jotain. Ehkä asenne. Ehkä pelot voittavat haaveeni.
Musiikkia ja laulua minulta ei silti viedä.
Jos ne vietäisiin, niin sitten ei olisi elämässä enää mitään kivaa.
Innolla ja pelonsekaisin tuntein odotan seuraavaa esiintymistäni ystävieni häissä.
Sen haluan vetää kunnialla kotiin...olin sitten tähti tai en.
Thursday, November 23, 2006
Päivän tekstari
Ei oo tytöllä helppoa ulkomaillakaan...
Seuraavaan tekstariin repesin uskontotieteen luennolla
"Eilen illalla. Yksi liikaa.
Käsi lävisti piikkilangan, kun kiipesin yöllä vesiliukumäkeen.
Putosin suureen mutakuoppaan.
Riisuin alasti ja menin kuutamouinnille J:n kanssa viereiseen lampeen.
Saatiin yleisöä.
Kadotin alushousut.
Mentiin sisään ja pantiin.
Semmosta tänne :)"
Seuraavaan tekstariin repesin uskontotieteen luennolla
"Eilen illalla. Yksi liikaa.
Käsi lävisti piikkilangan, kun kiipesin yöllä vesiliukumäkeen.
Putosin suureen mutakuoppaan.
Riisuin alasti ja menin kuutamouinnille J:n kanssa viereiseen lampeen.
Saatiin yleisöä.
Kadotin alushousut.
Mentiin sisään ja pantiin.
Semmosta tänne :)"
Monday, November 20, 2006
La proximidad
Kun tuntee toisen energian....niin että kuumottaa.
Se on jotenkin hallitsevaa....niin, että sydän jättää lyönnin väliin.
Voiko tälläinen ihminen olla minun lähelläni?
Mistä se energia tulee?
Tuleeko tarkoituksella juuri minulle?
Pysäyttää.
Elokuva menee osittain ohi, vaikka onkin kaunis.
Sekin käsittelee läheisyyttä.
Sitä me kaikki etsimme.
Sähkö ilmassa....kosketa, että se purkautuu.
Ei väliä nolaako itsensä, kunhan minuun kosketaan.
Ei väliä, että energia tulee tuntemattomalta tai puolitutulta.
Silti se koskettaa.
Läheisyys.
"Sokeana hetkenä hän suuteli minua
Eihän voi tuntea ihmistä, joka ei kerro itsestään mitään"
Se on jotenkin hallitsevaa....niin, että sydän jättää lyönnin väliin.
Voiko tälläinen ihminen olla minun lähelläni?
Mistä se energia tulee?
Tuleeko tarkoituksella juuri minulle?
Pysäyttää.
Elokuva menee osittain ohi, vaikka onkin kaunis.
Sekin käsittelee läheisyyttä.
Sitä me kaikki etsimme.
Sähkö ilmassa....kosketa, että se purkautuu.
Ei väliä nolaako itsensä, kunhan minuun kosketaan.
Ei väliä, että energia tulee tuntemattomalta tai puolitutulta.
Silti se koskettaa.
Läheisyys.
"Sokeana hetkenä hän suuteli minua
Eihän voi tuntea ihmistä, joka ei kerro itsestään mitään"
Friday, November 17, 2006
Se aika vuodesta
Marraskuu.
Melkein tekisi mieli jättää tämä juttu tähän. Kyllä kaikki ymmärtäisivät mitä tarkoitan.
Mutta siis....masentava aika vuodesta.
Voisiko jossain allekirjoittaa jonkun adressin, jossa pyydettäisin marraskuun poistamista kalenterista.
Kaipaamaan jäisivät vain kyseisessä kuussa syntyneet. Jos hekään.
Ulkona on 24 tuntia pimeää. Jos sattuu nukkumaan yhtään pidempään niin tuntuu kuin olisi nukkunut vuorokauden ympäri...
kun meni nukkumaan oli pimeää ja kun herää niin on yhä pimeää.
Aurinko on kadonnut. Hylännyt meidät täysin.
Lunta ei ole nimeksikään. Olisi edes sitä vaikken siitäkään pidä.
Se tuo sentään valoa.
Eikä näin vain Suomessa.
Aurinkoisessa Kaliforniassakin marraskuu on kaikkein ikävin kuukausi....silloin tulee harmaus ja tuo mukanaan sateet.
Axl Rose siis jakoi kanssamme marraskuun ankeuden ja kirjoitti siitä vielä biisinkin.
Marraskuu on ollut muidenkin biisintekijöiden aiheena.
Miljoonasade lauloi marraskuusta näin:
"Mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu"
Yksinäisyys oikein korostuu. Kai sitä vähemmästäkin ahdistuu, kun maa kuolee ympärillä, niin sitä muistaa oman kuolevaisuutensa ja alkaa kaivata seuraa ettei tarvitsisi kuolla yksin. (vaikka siis kaikkihan lopulta kuolee yksin)
Roomalaiset osasivat aikoinaan ottaa kaiken irti marraskuusta.
Puolet marraskuun päivistä käytettiin kylvötöihin ja puolet kisoihin ja juhlimiseen.
Helposti se marraskuu siinä menisikin jos saisi luvan luistaa töistä ja nauttia diskovaloista.
Onneksi kohta vuosi vaihtuu ja pimeyskin vähenee.
Uusi vuosi tuo mukanaan toivon. Sitä odotan.
Vähän liiankin innolla.
Melkein tekisi mieli jättää tämä juttu tähän. Kyllä kaikki ymmärtäisivät mitä tarkoitan.
Mutta siis....masentava aika vuodesta.
Voisiko jossain allekirjoittaa jonkun adressin, jossa pyydettäisin marraskuun poistamista kalenterista.
Kaipaamaan jäisivät vain kyseisessä kuussa syntyneet. Jos hekään.
Ulkona on 24 tuntia pimeää. Jos sattuu nukkumaan yhtään pidempään niin tuntuu kuin olisi nukkunut vuorokauden ympäri...
kun meni nukkumaan oli pimeää ja kun herää niin on yhä pimeää.
Aurinko on kadonnut. Hylännyt meidät täysin.
Lunta ei ole nimeksikään. Olisi edes sitä vaikken siitäkään pidä.
Se tuo sentään valoa.
Eikä näin vain Suomessa.
Aurinkoisessa Kaliforniassakin marraskuu on kaikkein ikävin kuukausi....silloin tulee harmaus ja tuo mukanaan sateet.
Axl Rose siis jakoi kanssamme marraskuun ankeuden ja kirjoitti siitä vielä biisinkin.
Marraskuu on ollut muidenkin biisintekijöiden aiheena.
Miljoonasade lauloi marraskuusta näin:
"Mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu"
Yksinäisyys oikein korostuu. Kai sitä vähemmästäkin ahdistuu, kun maa kuolee ympärillä, niin sitä muistaa oman kuolevaisuutensa ja alkaa kaivata seuraa ettei tarvitsisi kuolla yksin. (vaikka siis kaikkihan lopulta kuolee yksin)
Roomalaiset osasivat aikoinaan ottaa kaiken irti marraskuusta.
Puolet marraskuun päivistä käytettiin kylvötöihin ja puolet kisoihin ja juhlimiseen.
Helposti se marraskuu siinä menisikin jos saisi luvan luistaa töistä ja nauttia diskovaloista.
Onneksi kohta vuosi vaihtuu ja pimeyskin vähenee.
Uusi vuosi tuo mukanaan toivon. Sitä odotan.
Vähän liiankin innolla.
Monday, November 06, 2006
Cofi-tabs
Kahvista kofeiinitabletteihin...
Ensimmäisen kerran olosuhteiden pakosta on pakko kokeilla.
Jos sekoan, on se kirkkohistorian 15 sivuisen esseen ja kofeiinitablettien syy.
Jos selviän hengissä ja tabletit toimii, on edessä ehkä vaarallinen(?) riippuvuus.
Lopettaa voi koska vain, eikö niin?
Ensimmäisen kerran olosuhteiden pakosta on pakko kokeilla.
Jos sekoan, on se kirkkohistorian 15 sivuisen esseen ja kofeiinitablettien syy.
Jos selviän hengissä ja tabletit toimii, on edessä ehkä vaarallinen(?) riippuvuus.
Lopettaa voi koska vain, eikö niin?
Sunday, November 05, 2006
Coffee, please!
Ei se kahvin juominenkaan niin helppoa ole kuin luulisi.
Siis ainakaan vanhemman sukupolven kanssa.
Tapahtui tänään kahvipöydässä vanhempieni luona:
Enoni vaimoineen kahvittelemassa....
Tarjolla kakkua, pullaa, pikkuleipiä sekä tietysti kahvia.
(Olen poikkeustilanteen takia vastuussa kaikesta.)
Istumme pöytään, johon kaikki on katettu valmiiksi.
Ja siis ei mitään muumimukeja...vaan siis hienot Villeroy&Bochin kupit.
Ensimmäinen ihmetys....miksi pitää olla hienot kupit? Mitä vikaa on Arabian astioissa? Tai siis mukeissa yleensä?
Tuon kahvipannun pöytään ja lasken sen pannunalustalle.
Odottava hiljaisuus laskeutuu kahvipöytään.
Rikon sen selittämällä, mitä kahvipöydässä on tarjolla.
Hiljaisuus jatkuu.
Mitä helvettiä?
Just - siis kahvihan pitää tarjoilla. Kuinka saatoinkaan unohtaa?
Siis kyllä minä toisinaan tarjoilen kahvin ihan luonnostaan, mutta jos pitää painottaa kahvipöydässä tapahtuvaa seurustelua, niin kyllä jokainen osaa ottaa itse kahvinsa.
Kahvi kaadettuna kupeissa.
Maitoa ja sokeria, anyone?
Jutellaan säästä ja muusta...
Miksei kukaan koske tarjolla oleviin pulliin ja kakkuihin?
Hitto...
Pitää tyrkyttää, tietysti.
Hermothan tässä menee.
Sitten tärkeä kohta, jossa on helppo mokata.
Pitää tietää milloin tarjota lisää.
Saan pahan katseen, koska kysyn liian aikaisin.
Kaikkien kahvipöydässä olevien kuppien pitää olla tyhjiä ja vasta sitten voi alkaa täyttämään kuppeja uudestaan.
Jatkamme kahvinjuontia ja kahvihetken päättyessä huokaan helpotuksesta, että se on nyt ohi.
Miksi tästä pitää tehdä näin vaikeaa?
Siis on toki kiva juoda kahvia hienosti, mutta minusta se kuuluu ainoastaan juhlaan ja niihin hetkiin, kun syödään hienosti ulkona.
Turha snobbailu saa minut pahasti kaipaamaan rakasta muumipeikko ja niiskuneiti- mukiani, johon osaan itse kaataa kahvini ja itse ottaa kahvileipää käskemättä.
Siis ainakaan vanhemman sukupolven kanssa.
Tapahtui tänään kahvipöydässä vanhempieni luona:
Enoni vaimoineen kahvittelemassa....
Tarjolla kakkua, pullaa, pikkuleipiä sekä tietysti kahvia.
(Olen poikkeustilanteen takia vastuussa kaikesta.)
Istumme pöytään, johon kaikki on katettu valmiiksi.
Ja siis ei mitään muumimukeja...vaan siis hienot Villeroy&Bochin kupit.
Ensimmäinen ihmetys....miksi pitää olla hienot kupit? Mitä vikaa on Arabian astioissa? Tai siis mukeissa yleensä?
Tuon kahvipannun pöytään ja lasken sen pannunalustalle.
Odottava hiljaisuus laskeutuu kahvipöytään.
Rikon sen selittämällä, mitä kahvipöydässä on tarjolla.
Hiljaisuus jatkuu.
Mitä helvettiä?
Just - siis kahvihan pitää tarjoilla. Kuinka saatoinkaan unohtaa?
Siis kyllä minä toisinaan tarjoilen kahvin ihan luonnostaan, mutta jos pitää painottaa kahvipöydässä tapahtuvaa seurustelua, niin kyllä jokainen osaa ottaa itse kahvinsa.
Kahvi kaadettuna kupeissa.
Maitoa ja sokeria, anyone?
Jutellaan säästä ja muusta...
Miksei kukaan koske tarjolla oleviin pulliin ja kakkuihin?
Hitto...
Pitää tyrkyttää, tietysti.
Hermothan tässä menee.
Sitten tärkeä kohta, jossa on helppo mokata.
Pitää tietää milloin tarjota lisää.
Saan pahan katseen, koska kysyn liian aikaisin.
Kaikkien kahvipöydässä olevien kuppien pitää olla tyhjiä ja vasta sitten voi alkaa täyttämään kuppeja uudestaan.
Jatkamme kahvinjuontia ja kahvihetken päättyessä huokaan helpotuksesta, että se on nyt ohi.
Miksi tästä pitää tehdä näin vaikeaa?
Siis on toki kiva juoda kahvia hienosti, mutta minusta se kuuluu ainoastaan juhlaan ja niihin hetkiin, kun syödään hienosti ulkona.
Turha snobbailu saa minut pahasti kaipaamaan rakasta muumipeikko ja niiskuneiti- mukiani, johon osaan itse kaataa kahvini ja itse ottaa kahvileipää käskemättä.
Subscribe to:
Posts (Atom)