Taas Stocka teki sen.
Joulukuuset esillä jo lokakuussa.
Kivaa varmaan niille, jotka oikeasti pitää joulusta.
Itselle tuli taas vain ahdistus.
Tai no se ja sitten aloin hyräilemään joululauluja.
Siis lokakuussa.
Wednesday, October 31, 2007
Monday, October 29, 2007
Delusions
Tuli sitten se mukava jokavuotinen syysflunssa.
Ja kuume.
Ja sen mukana kuumehallusinaatiot.
Nämä onneksi kuitenkin unessa,
sillä kuumetta ei ollut niin paljon, että olisin nähnyt niitä valveilla ollessani.
Vaikkakin on pakko mainita, että minulla ei tarvitse olla kuin vähän lämpöä niin olen aivan pihalla,
sillä olen kuumeessa äärettömän harvoin.
Nämä unet sitten...
Suureen osaan niistä sekottui television ohjelma, sillä vaikka kuinka yritin en pysynyt kuin hetkittäin hereillä.
Olin unessani Kleopatrana Egyptissä ja yhtäkkiä salaisena KGB: agenttina, panikoiden sitä että jään kiinni.
Kiitos näistä unista kuuluu History Chanelille.
Josta näin reunahuomautuksena voin mainita, että aivan mainio kanava.
Parasta kuumeunissa on kuitenkin niiden kummallinen todentuntuisuus.
Mistä se lie johtuukaan?
Kävin unissani mahtavia keskusteluja, jotka tuntuivat aivan kuin olisin käynyt ne todellisuudessa.
Selvitin tunteeni erästä ihmistä kohtaan ja uskalsin kysyä,
olisiko meistä koskaan tullut mitään jos asiat olisivat menneet toisin.
Vastausta en enää muista, mutta jotenkin taisin olla tyytyväinen siihen,
että edes uskalsin kysyä (siis asia jota en ikinä oikeassa elämässä uskaltaisi).
Kerroin myös eräälle ystävälleni vihdoinkin suorat sanat hänen käytöksestään minua kohtaan.
Tämän taustalla on kai kaksi viikkoa sitten käymäni keskustelu yhteisen tuttavan kanssa,
joka suurinpiirtein sanoi juuri nämä asiat ääneen, jotka minäkin haluaisin sanoa.
Mutta en jotenkin uskalla, kun on niin monen vuoden ystävyys pelissä.
Juttelin myös yhdessä unessani Jumalle...mikä oli aivan pimeää.
Jumalani nimittäin muistutti hämmentävän paljon amerikkalaista näyttelijää Ben Stilleriä.
Hämmentävää tilanteessa oli myös se, että vaikka olisin tilanteessa voinut kysyä vaikka mitä,
niin ainut mihin kykenin oli halaamaan häntä.
Se oli jotenkin parasta siinä tilanteessa.
Ja Ben Stiller/Jumala tuoksui aivan samalle kuin jenkkirakkauteni kesältä 2000:
sekoitukselta iholle kuivunutta merisuolaa ja aurinkorasvaa.
Tämä blogikirjoituskin on aivan yhtä sekava kuin viimeaikaiset uneni.
Kuume on hieman laskenut, ja ehkä elämä taas voittaa.
Ainut asia mikä harmittaa kipeänä olemisessa on se, että joutuu sairastamaan yksin.
Sillä yksinäisyys jos mikä saa mielen matalaksi ja hidastaa tervehtymisprosessia.
Teetä ja sympatiaa siis odotellessa...
Ja kuume.
Ja sen mukana kuumehallusinaatiot.
Nämä onneksi kuitenkin unessa,
sillä kuumetta ei ollut niin paljon, että olisin nähnyt niitä valveilla ollessani.
Vaikkakin on pakko mainita, että minulla ei tarvitse olla kuin vähän lämpöä niin olen aivan pihalla,
sillä olen kuumeessa äärettömän harvoin.
Nämä unet sitten...
Suureen osaan niistä sekottui television ohjelma, sillä vaikka kuinka yritin en pysynyt kuin hetkittäin hereillä.
Olin unessani Kleopatrana Egyptissä ja yhtäkkiä salaisena KGB: agenttina, panikoiden sitä että jään kiinni.
Kiitos näistä unista kuuluu History Chanelille.
Josta näin reunahuomautuksena voin mainita, että aivan mainio kanava.
Parasta kuumeunissa on kuitenkin niiden kummallinen todentuntuisuus.
Mistä se lie johtuukaan?
Kävin unissani mahtavia keskusteluja, jotka tuntuivat aivan kuin olisin käynyt ne todellisuudessa.
Selvitin tunteeni erästä ihmistä kohtaan ja uskalsin kysyä,
olisiko meistä koskaan tullut mitään jos asiat olisivat menneet toisin.
Vastausta en enää muista, mutta jotenkin taisin olla tyytyväinen siihen,
että edes uskalsin kysyä (siis asia jota en ikinä oikeassa elämässä uskaltaisi).
Kerroin myös eräälle ystävälleni vihdoinkin suorat sanat hänen käytöksestään minua kohtaan.
Tämän taustalla on kai kaksi viikkoa sitten käymäni keskustelu yhteisen tuttavan kanssa,
joka suurinpiirtein sanoi juuri nämä asiat ääneen, jotka minäkin haluaisin sanoa.
Mutta en jotenkin uskalla, kun on niin monen vuoden ystävyys pelissä.
Juttelin myös yhdessä unessani Jumalle...mikä oli aivan pimeää.
Jumalani nimittäin muistutti hämmentävän paljon amerikkalaista näyttelijää Ben Stilleriä.
Hämmentävää tilanteessa oli myös se, että vaikka olisin tilanteessa voinut kysyä vaikka mitä,
niin ainut mihin kykenin oli halaamaan häntä.
Se oli jotenkin parasta siinä tilanteessa.
Ja Ben Stiller/Jumala tuoksui aivan samalle kuin jenkkirakkauteni kesältä 2000:
sekoitukselta iholle kuivunutta merisuolaa ja aurinkorasvaa.
Tämä blogikirjoituskin on aivan yhtä sekava kuin viimeaikaiset uneni.
Kuume on hieman laskenut, ja ehkä elämä taas voittaa.
Ainut asia mikä harmittaa kipeänä olemisessa on se, että joutuu sairastamaan yksin.
Sillä yksinäisyys jos mikä saa mielen matalaksi ja hidastaa tervehtymisprosessia.
Teetä ja sympatiaa siis odotellessa...
Saturday, October 20, 2007
Rugbya ja runo
Tänään piti olla SMG:n keikka, mutta olin liian myöhässä liikkeellä ja liput loppuivat.
Mentiin sitten Aussibaariin, jossa on aina hyvä meno.
Tänään oli vielä kovempi, sillä olihan rugby-ilta.
Ja ei mikä tahansa rugby-ilta vaan ihan pronssiottelu.
Siinä pelasivat Ranska (joka oli siis hävinnyt semi-finaalissa Englannille) ja Argentiina.
Argentiina vei voiton 34-10, eli siis ovat kovia poikia myös tässä lajissa.
Lauantain finaalissa pelaavat Englanti ja Etelä-Afrikka klo 22.00 alkaen.
Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä odotettavissa on järkyttävä määrä porukkaa.
Rugbyn ohella myös parittaminen oli kova sana.
Ei vain jaksanut It-insinöörit innostaa.
Mutta opinpahan enemmän rugbysta (perussäännöt, miten saa pisteitä ja mikä on kiellettyä)
ja oli ainakin jotain seuraa, kun muut nauttivat ranskalaisista suudelmista.
Iltaan vielä Tommy Tabermannia, joka kertoo hyvin illan fiiliksen parituksen suhteen...
Tänä hämmennyksestä hämmennykseen
ajelehtivana yönä
en löydä vieraita mantereita,
en kesytä villejä eläimiä,
en laske uhman kruunu päässäni
verkkojani myrskyyn
Niin kuin lempeät laineet
koskettavat rannan arkaa otsaa,
niin minä toivon
että joku minuakin
Että olisin
hiljainen ranta
johon laine varoen saapuu
Mentiin sitten Aussibaariin, jossa on aina hyvä meno.
Tänään oli vielä kovempi, sillä olihan rugby-ilta.
Ja ei mikä tahansa rugby-ilta vaan ihan pronssiottelu.
Siinä pelasivat Ranska (joka oli siis hävinnyt semi-finaalissa Englannille) ja Argentiina.
Argentiina vei voiton 34-10, eli siis ovat kovia poikia myös tässä lajissa.
Lauantain finaalissa pelaavat Englanti ja Etelä-Afrikka klo 22.00 alkaen.
Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä odotettavissa on järkyttävä määrä porukkaa.
Rugbyn ohella myös parittaminen oli kova sana.
Ei vain jaksanut It-insinöörit innostaa.
Mutta opinpahan enemmän rugbysta (perussäännöt, miten saa pisteitä ja mikä on kiellettyä)
ja oli ainakin jotain seuraa, kun muut nauttivat ranskalaisista suudelmista.
Iltaan vielä Tommy Tabermannia, joka kertoo hyvin illan fiiliksen parituksen suhteen...
Tänä hämmennyksestä hämmennykseen
ajelehtivana yönä
en löydä vieraita mantereita,
en kesytä villejä eläimiä,
en laske uhman kruunu päässäni
verkkojani myrskyyn
Niin kuin lempeät laineet
koskettavat rannan arkaa otsaa,
niin minä toivon
että joku minuakin
Että olisin
hiljainen ranta
johon laine varoen saapuu
Thursday, October 18, 2007
Kolme sisarta
Istuessani maanantai-iltana sohvalla lohduttamassa ystävääni,
tuli mieleeni tuttu Tsehovin näytelmä Kolme sisarta.
Tämä näytelmä kuvaa kolmen sisaren elämää pienessä venäläisessä kaupungissa.
Nuorin sisar, Irina viettää juuri 20-vuotispäiväänsä.
Masa, keskimmäinen sisar on onnettomissa naimisissa luokanopettaja Kulyginin kanssa.
Vanhin sisar Olga toimii opettajana.
Sisaria riivaa unelma paremmasta elämästä.
Elämän arkipäiväisyys tuntuu vankilalta, josta pitäisi päästä pois.
Suurin unelma onkin muutoksen tuuli,
joka saisi asiat liikkeeseen ja toisi tullessaan aivan ihanan, suorastaan loistavan elämän.
Tunsin kummaa yhteyttä näihin sisariin.
Kaksi sisarista sohvalla ja kolmas langan päässä.
Kaikilla mieli niin kovin melankolinen.
Yhdellä vaikea ystävyyssuhde, kipuilua oman minänsä kanssa ja vanhan ihastuksen ja sielunkumppanin kaipuu.
Toisella sydänsurua rakkaustarinasta, jolla ei lainkaan ollut alkua, kun se jo loppui.
Kolmannella vaikeuksia uudessa kaupungissa, ikävä ystäviä ja riesa ei-niin-salaisesta ihailijasta.
Oli jotenkin niin hienoa, että tällaisessakin tilanteessa voi tuntea aivan suunnatonta sisaruutta.
Tämä sisaruus on suurin syy siihen, miksi en koskaan haluaisi olla mies,
sillä silloin jäisin paitsi tästä suuresta solidaarisuudesta.
Omalta kohdaltani yhteneväisyydet näytelmän naisiin eivät loppuneet tähän.
Näytelmässä nimittäin maalataan tarkka kuva
pikkukaupungin hetkellisestä vilkkaudesta ja syttyvistä unelmista,
ja nimeomaan nuoren Irinan haaveista ja unelmista,
jotka tuntuvat olevan vain kädenojentaman päässä.
Kertomuksen kaunis melankolia
onkin siinä elämän mahdollisuuksien hitaassa vääjäämättömässä ohivalumisessa,
joka tapahtuu kun unelmoijat eivät tartu hetkeen ja tee unelmistaan totta.
Tämä on harvinaisen totta myös tosielämässä.
Vaikka useasti toivoisi, että näin ei olisi.
Loppuun voisi laittaa lentävän mietelauseen
"Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi."
Tätä ainakin kaksi sisarista pystyy noudattaamaan.
Nostan heille hattua ja unelmoin vähän lisää...
tuli mieleeni tuttu Tsehovin näytelmä Kolme sisarta.
Tämä näytelmä kuvaa kolmen sisaren elämää pienessä venäläisessä kaupungissa.
Nuorin sisar, Irina viettää juuri 20-vuotispäiväänsä.
Masa, keskimmäinen sisar on onnettomissa naimisissa luokanopettaja Kulyginin kanssa.
Vanhin sisar Olga toimii opettajana.
Sisaria riivaa unelma paremmasta elämästä.
Elämän arkipäiväisyys tuntuu vankilalta, josta pitäisi päästä pois.
Suurin unelma onkin muutoksen tuuli,
joka saisi asiat liikkeeseen ja toisi tullessaan aivan ihanan, suorastaan loistavan elämän.
Tunsin kummaa yhteyttä näihin sisariin.
Kaksi sisarista sohvalla ja kolmas langan päässä.
Kaikilla mieli niin kovin melankolinen.
Yhdellä vaikea ystävyyssuhde, kipuilua oman minänsä kanssa ja vanhan ihastuksen ja sielunkumppanin kaipuu.
Toisella sydänsurua rakkaustarinasta, jolla ei lainkaan ollut alkua, kun se jo loppui.
Kolmannella vaikeuksia uudessa kaupungissa, ikävä ystäviä ja riesa ei-niin-salaisesta ihailijasta.
Oli jotenkin niin hienoa, että tällaisessakin tilanteessa voi tuntea aivan suunnatonta sisaruutta.
Tämä sisaruus on suurin syy siihen, miksi en koskaan haluaisi olla mies,
sillä silloin jäisin paitsi tästä suuresta solidaarisuudesta.
Omalta kohdaltani yhteneväisyydet näytelmän naisiin eivät loppuneet tähän.
Näytelmässä nimittäin maalataan tarkka kuva
pikkukaupungin hetkellisestä vilkkaudesta ja syttyvistä unelmista,
ja nimeomaan nuoren Irinan haaveista ja unelmista,
jotka tuntuvat olevan vain kädenojentaman päässä.
Kertomuksen kaunis melankolia
onkin siinä elämän mahdollisuuksien hitaassa vääjäämättömässä ohivalumisessa,
joka tapahtuu kun unelmoijat eivät tartu hetkeen ja tee unelmistaan totta.
Tämä on harvinaisen totta myös tosielämässä.
Vaikka useasti toivoisi, että näin ei olisi.
Loppuun voisi laittaa lentävän mietelauseen
"Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi."
Tätä ainakin kaksi sisarista pystyy noudattaamaan.
Nostan heille hattua ja unelmoin vähän lisää...
Sunday, October 14, 2007
Antaa ymmärtää...
Onpas taas vierähtänyt aikaa sitä kun viimeksi tänne kirjoitin.
Hemmetin Facebook.
Elämässä menee ihan hyvin...kai?
Siis huonomminkin voisi mennä.
Jotenkin on sellainen perustyytyväinen olo, vaikka toisaalta asiat ovat aika sekaisin tahollaan.
On kommunikointiongelmia ystävien kanssa,
ja sitten toisten kanssa ei riitä päivän tunnit, kun voisi vaan puhua ja puhua.
Tähän sivuhuomautuksena sellaista, että nukkuminen on nössöille.
Uni on siis todellakin jäänyt tosi vähälle, ja tänään sitten nukuinkin sen edestä.
Onneksi sää oli juuri sopiva nukkumiseen.
Toisaalta sitten on ollut jotenkin ihan sekofiilis.
Olen miettinyt paljon sitä, millainen olen ja millaisen kuvan itsestäni muille annan.
Jos siis tämän laittaa sanoiksi,
niin olen teologian opiskelija joka opiskelujensa ohella työskentelee monikansallisessa vaatefirmassa.
Tässä voisi nähdä jonkinlaista vastakkainasettelua.
Kiinnitän tähän aina huomiota, kun työkaverini kysyvät minulta mitä minä opiskelinkaan.
Ja nimenomaan heidän huomionsa siitä, että en vaikuta yhtään siltä että opiskelisin juuri tätä alaa,
saa minut epäilemään itseäni.
Siinä sitä sitten itsekseni pohdin, että millainen minä sitten olenkaan?
Voiko siis ihminen opiskella hengellistä alaa ja olla samalla 'pinnallinen'?
Vai luonko minä itse tämän vastakkainasettelun?
Voihan se toki niinkin olla.
Olen niin hyvä kehittämään ongelmia aivan kaikesta mitä tulee vastaan.
Entäs jos olenkin todella monipuolinen?
Kiinnostusta riittää vaikka mihin ja tietyistä asioista en ole missään nimessä valmis luopumaan.
Tai sitten annan ymmärtää enemmän kuin mitä olen valmis antamaan toisille.
Bloginikaan ei välttämättä kerro minusta mitään.
Ja minä kun luulin kertovani nimenomaan itsestäni ja olen pyrkinyt jakamaan ajatuksiani
(jotka tosin eivät välttämättä ole niin kovin maailmaa mullistavia).
Silti tässä edelleen pohdin sitä, kuka minä olen.
Ehkä tämä kuuluu tähän ikään.
Kun toisaalta on muodostanut sen mielikuvan siitä, mitä elämältään haluaa.
Ja sitten pitää opetella elämään sen kanssa kun asiat eivät menekään niin kuin on suunnitellut.
Että muuttaako suunnitelmia, vai jatkaako samaan malliin hieman kolhiintuneena versiona.
Pitäisi ehkä reflektoida enemmän.
Harjoittaa mietiskelyä ja vetää sitten pohdinnoistaan johtopäätöksiä.
Tai sitten vaan antaa olla...olisin vaan se mikä tuntuu hyvältä ja toivoa,
että joku tykkäisi minusta juuri sellaisena kuin mitä olen.
Kierkegaard sanoi fiksusti, että hän ei voi olla sekä-että vaan hän on joko-tai.
Mutta toisaalta tämä ehkä toimi hyvin hänelle,
ja sekä-että toimii hyvin minulle, jotta elämässä pysyy jännitys.
Voi myös olla, että jonain päivänä minut löytää tämän sekä-että jutun takia suljetulta osastolta...
tai jos hyvin käy niin Chanelin muotihuoneen takahuoneesta jakelemassa Karlille fiksuja elämänohjeita :)
Hemmetin Facebook.
Elämässä menee ihan hyvin...kai?
Siis huonomminkin voisi mennä.
Jotenkin on sellainen perustyytyväinen olo, vaikka toisaalta asiat ovat aika sekaisin tahollaan.
On kommunikointiongelmia ystävien kanssa,
ja sitten toisten kanssa ei riitä päivän tunnit, kun voisi vaan puhua ja puhua.
Tähän sivuhuomautuksena sellaista, että nukkuminen on nössöille.
Uni on siis todellakin jäänyt tosi vähälle, ja tänään sitten nukuinkin sen edestä.
Onneksi sää oli juuri sopiva nukkumiseen.
Toisaalta sitten on ollut jotenkin ihan sekofiilis.
Olen miettinyt paljon sitä, millainen olen ja millaisen kuvan itsestäni muille annan.
Jos siis tämän laittaa sanoiksi,
niin olen teologian opiskelija joka opiskelujensa ohella työskentelee monikansallisessa vaatefirmassa.
Tässä voisi nähdä jonkinlaista vastakkainasettelua.
Kiinnitän tähän aina huomiota, kun työkaverini kysyvät minulta mitä minä opiskelinkaan.
Ja nimenomaan heidän huomionsa siitä, että en vaikuta yhtään siltä että opiskelisin juuri tätä alaa,
saa minut epäilemään itseäni.
Siinä sitä sitten itsekseni pohdin, että millainen minä sitten olenkaan?
Voiko siis ihminen opiskella hengellistä alaa ja olla samalla 'pinnallinen'?
Vai luonko minä itse tämän vastakkainasettelun?
Voihan se toki niinkin olla.
Olen niin hyvä kehittämään ongelmia aivan kaikesta mitä tulee vastaan.
Entäs jos olenkin todella monipuolinen?
Kiinnostusta riittää vaikka mihin ja tietyistä asioista en ole missään nimessä valmis luopumaan.
Tai sitten annan ymmärtää enemmän kuin mitä olen valmis antamaan toisille.
Bloginikaan ei välttämättä kerro minusta mitään.
Ja minä kun luulin kertovani nimenomaan itsestäni ja olen pyrkinyt jakamaan ajatuksiani
(jotka tosin eivät välttämättä ole niin kovin maailmaa mullistavia).
Silti tässä edelleen pohdin sitä, kuka minä olen.
Ehkä tämä kuuluu tähän ikään.
Kun toisaalta on muodostanut sen mielikuvan siitä, mitä elämältään haluaa.
Ja sitten pitää opetella elämään sen kanssa kun asiat eivät menekään niin kuin on suunnitellut.
Että muuttaako suunnitelmia, vai jatkaako samaan malliin hieman kolhiintuneena versiona.
Pitäisi ehkä reflektoida enemmän.
Harjoittaa mietiskelyä ja vetää sitten pohdinnoistaan johtopäätöksiä.
Tai sitten vaan antaa olla...olisin vaan se mikä tuntuu hyvältä ja toivoa,
että joku tykkäisi minusta juuri sellaisena kuin mitä olen.
Kierkegaard sanoi fiksusti, että hän ei voi olla sekä-että vaan hän on joko-tai.
Mutta toisaalta tämä ehkä toimi hyvin hänelle,
ja sekä-että toimii hyvin minulle, jotta elämässä pysyy jännitys.
Voi myös olla, että jonain päivänä minut löytää tämän sekä-että jutun takia suljetulta osastolta...
tai jos hyvin käy niin Chanelin muotihuoneen takahuoneesta jakelemassa Karlille fiksuja elämänohjeita :)
Monday, October 01, 2007
No more drama
Jotenkin aina löytyy jostain se biisi, joka auttaa ystävien ohella hieman kohentamaan omaa pahaa oloa.
Tämä kolahti tänään.
Ja tähän on hyvä pyrkiä...
So tired, tired of all this drama.
You go your way,
I'll go mine
I need to be free
Broken heart again.
Another lesson learned.
Better know your friends,
Or else you will get burned.
Gotta count on me,
Cause I can guarantee
That I'll be fine.
No more pain
No more pain
No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again
Why'd I play the fool
Go through ups and downs?
Knowing all the time,
You wouldn't be around.
Maybe I like this best
Cause I was young and restless.
But that was long ago,
I don't want to cry no more.
No more pain
No more game
No more games messing with my mind.
No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again.
No more tears
No more tears
I'm tired of crying every night.
No more fears
No more fears
I really don't wanna cry.
No drama
No more drama in my life
I don't ever want to hurt again.
I wanna speak my mind
Wanna speak my mind
Oooh it feels so good,
When you let go of all the drama in your life.
Now you're free from all the pain
Free from all the game
Free from all the stress
So try your happiness.
I don't know
Only God knows where the story ends, for me.
But I know where the story begins.
It's up to us to choose,
Whether we win or loose.
And I choose to win.
No more pain
No more game
I'm tired of you playing games with my mind.
No drama
No more drama in my life.
No more tears
No more tears
No more crying every night.
No more fears
No more waking me up in the morning,
With your disturbing phone calls.
No drama
Leave me alone.
Go ahead
No more in my life
No more pain
No more games
I'm tired, so tired.
No drama
No more
No more
No more in my life.
No more drama.
Tämä kolahti tänään.
Ja tähän on hyvä pyrkiä...
So tired, tired of all this drama.
You go your way,
I'll go mine
I need to be free
Broken heart again.
Another lesson learned.
Better know your friends,
Or else you will get burned.
Gotta count on me,
Cause I can guarantee
That I'll be fine.
No more pain
No more pain
No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again
Why'd I play the fool
Go through ups and downs?
Knowing all the time,
You wouldn't be around.
Maybe I like this best
Cause I was young and restless.
But that was long ago,
I don't want to cry no more.
No more pain
No more game
No more games messing with my mind.
No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again.
No more tears
No more tears
I'm tired of crying every night.
No more fears
No more fears
I really don't wanna cry.
No drama
No more drama in my life
I don't ever want to hurt again.
I wanna speak my mind
Wanna speak my mind
Oooh it feels so good,
When you let go of all the drama in your life.
Now you're free from all the pain
Free from all the game
Free from all the stress
So try your happiness.
I don't know
Only God knows where the story ends, for me.
But I know where the story begins.
It's up to us to choose,
Whether we win or loose.
And I choose to win.
No more pain
No more game
I'm tired of you playing games with my mind.
No drama
No more drama in my life.
No more tears
No more tears
No more crying every night.
No more fears
No more waking me up in the morning,
With your disturbing phone calls.
No drama
Leave me alone.
Go ahead
No more in my life
No more pain
No more games
I'm tired, so tired.
No drama
No more
No more
No more in my life.
No more drama.
Dumbfound
Now I know what it feels like to get the wind kicked out of you.
I feel nauseous.
And I want to cry my heart out.
Will I ever become good enough of a person, so that people would actually like me?
I feel nauseous.
And I want to cry my heart out.
Will I ever become good enough of a person, so that people would actually like me?
Subscribe to:
Posts (Atom)