Kolme sisarta

Istuessani maanantai-iltana sohvalla lohduttamassa ystävääni,
tuli mieleeni tuttu Tsehovin näytelmä Kolme sisarta.
Tämä näytelmä kuvaa kolmen sisaren elämää pienessä venäläisessä kaupungissa.
Nuorin sisar, Irina viettää juuri 20-vuotispäiväänsä.
Masa, keskimmäinen sisar on onnettomissa naimisissa luokanopettaja Kulyginin kanssa.
Vanhin sisar Olga toimii opettajana.
Sisaria riivaa unelma paremmasta elämästä.
Elämän arkipäiväisyys tuntuu vankilalta, josta pitäisi päästä pois.
Suurin unelma onkin muutoksen tuuli,
joka saisi asiat liikkeeseen ja toisi tullessaan aivan ihanan, suorastaan loistavan elämän.

Tunsin kummaa yhteyttä näihin sisariin.
Kaksi sisarista sohvalla ja kolmas langan päässä.
Kaikilla mieli niin kovin melankolinen.
Yhdellä vaikea ystävyyssuhde, kipuilua oman minänsä kanssa ja vanhan ihastuksen ja sielunkumppanin kaipuu.
Toisella sydänsurua rakkaustarinasta, jolla ei lainkaan ollut alkua, kun se jo loppui.
Kolmannella vaikeuksia uudessa kaupungissa, ikävä ystäviä ja riesa ei-niin-salaisesta ihailijasta.
Oli jotenkin niin hienoa, että tällaisessakin tilanteessa voi tuntea aivan suunnatonta sisaruutta.
Tämä sisaruus on suurin syy siihen, miksi en koskaan haluaisi olla mies,
sillä silloin jäisin paitsi tästä suuresta solidaarisuudesta.

Omalta kohdaltani yhteneväisyydet näytelmän naisiin eivät loppuneet tähän.
Näytelmässä nimittäin maalataan tarkka kuva
pikkukaupungin hetkellisestä vilkkaudesta ja syttyvistä unelmista,
ja nimeomaan nuoren Irinan haaveista ja unelmista,
jotka tuntuvat olevan vain kädenojentaman päässä.
Kertomuksen kaunis melankolia
onkin siinä elämän mahdollisuuksien hitaassa vääjäämättömässä ohivalumisessa,
joka tapahtuu kun unelmoijat eivät tartu hetkeen ja tee unelmistaan totta.
Tämä on harvinaisen totta myös tosielämässä.
Vaikka useasti toivoisi, että näin ei olisi.

Loppuun voisi laittaa lentävän mietelauseen
"Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi."
Tätä ainakin kaksi sisarista pystyy noudattaamaan.
Nostan heille hattua ja unelmoin vähän lisää...