Don't fear the reaper

Aamun pimeydessä juoksin tunnin hikilenkin.
Kello oli ehkä siinä viisi.
Siitä suoraan uimaan ja saunaan.
Vieläkin on pimeää.
Ajatuksiltani en saa rauhaa.
Olisi kiva edes joskus nukkua, tuntea väsymystä...toisenlaista kuin tämä.
Olen irrallaan arjesta, en edes tiedosta olenko olemassa.
Kipu tuntuu hyvältä ja varmistaa sen, että kyllä minä olen. Valitettavasti.
Mutta ei kipuakaan jaksa koko ajan.
Se puristava tunne kun tuntuu, että ei saa edes kunnolla hengitettyä.

Mietin, että miksi toiset ansaitsevat onnen, ja toiset eivät koskaan saa sitä.
Ansaitaanko onni vai löytääkö se ihmiset sattumalta?
Onko edes sattumaa?
Sanotaan, että sitä niittää mitä kylvää.
Toisilla on siis ne onnensiemenet jossain kylvettynä, ja ne aikanaan sitten kukoistavat.
Toiset ovat syntyneet viherpeukalo keskellä kämmentä.
Mietin omia tekojani.
Miksi tuntuu siltä, että olen aina yrittänyt parhaani mukaan olla ystävällinen ja rakastettava.
Nämä piirteet eivät ole kuitenkaan tuottaneet kovin hyvin satoa. Päinvastoin.
Huomaan usein jääväni yksin....odottamaan vastarakkautta ja ystävällisyyttä.
Mitä sitten pitäisi kylvää?
Vihaa, pelkoa ja välinpitämättömyyttä?
Näihinkö enää osataan vastata?

Latinan tunnilla yritän tsempata.
Jos tämä sittenkin tästä.
Ystävälläni ei ole töiltään aikaa.
Taas yksi vapaailta yksin.
Itken ratikassa.
Kukaan ei jaksa edes kiinnittää huomiota.
Telkkarissa Brooken ja Ridgen raastavat jäähyväiset.
Noin minunkin pitäisi tehdä.
"Love is just like water, it shapes its way"

Olen koko päivän odottanut soittoa.
Menen suihkuun ja värjöttelen suihkun lattialla tunnin.
En jaksaisi nousta, mutta ei tännekään voi jäädä.
Puhelu on tullut tällä välin.
Soitan takaisin, ei vastausta.
Heitän puhelimen lattialle.
Ei edes säröä.
En saa taaskaan kunnolla henkeä.

Huomenna pitäisi jaksaa olla iloinen ja miellyttävä.
Kukaan ei jaksa minua tällaisena.
Joku toinen saa nukkua vieressäsi.
Saa kuunnella kun puhut unissasi.
Ja saa osakseen suuren määrän rakkautta.
Minä vain odotan.
Ei mitään koskaan ollutkaan.

Olisi pakko nukahtaa.
Ei väsytä yhtään.
Ja taas tuntuu siltä, että en saa vedettyä henkeä.