Onko vielä aikaa?

Look at them and weep!

Yläpuolella kuvattuna tämä ja seuraava viikko elämästäni.

Missä välissä minulla on aikaa?

Vai onko se aika vain suhteellinen käsite?

Tiedän vain sen, että ystäviäni en ole nähnyt kahteen viikkoon,

ja jos homma jatkuu tällaisena (niin kuin pahalta näyttää) niin tuskin tulen tapaamaan seuraavanakaan kahtena viikkona.

Vapaata löytyisi seuraavan kerran 15.12.

Soitellaan silloin, jos minulla enää edes on ystäviä...

Leave Out All The Rest

Hatred

"Hatred can become like food. It gives you this energy. You can, like, live off it."

Tuo sitaatti on niin totta.

Se on jopa niin totta, että se pelottaa.

Pelottaa tuntea vihaa.

Mutta ei minulla rakkauttakaan enää ole.

Tai kärsivällisyyttä.

Vihaa vain löytyy.

Toisaalta eihän rakkauden vastakohta olekaan viha, vaan välinpitämättömyys.

Voiko olla välinpitämätön ja silti vihata?

Tai jos kohdistaakin sen vihan väärin ja ei jaksakaan välittää itsestään?

Tai sitten vihaa myös itseään...ainakin enemmän kuin rakastaa ja välittää.

Eräässä laulussa sanotaan, että:

"just try and have a little patience"

Samaisessa laulussa puhutaan myös uskomisesta

ja luottamisesta siihen, että aika parantaa haavat.

Entäs jos viha syö kaikki voimat uskomiseen ja luottamiseen?

Mitä sitten tehdään?

Rukoillaanko, vai annetaanko vaan periksi?

Nimi on enne

Tulin juuri teatterista.

Sielläkään ei päässyt pakoon parisuhteita.

Mutta onneksi tämä tarina ei ollut verhottu pinkkiin hattaraan,

vaan siinä oli juuri sitä realismia, jonka pitäisi olla läsnä joka hetkessä, 

tai muuten juttu ei voi olla tosi.

Vanha pariskunta, joka pelkää Alzheimerin yllättävän ja nauraa katoavalle sekunnille.

"Tää elämä on niinku tää kassajono tässä, tän on tarkotus purkautua"

"Lisää selsiä! Siis perkele kun nää näppäimet kännykässä on niin pieniä!"

Elämän ehtoopuoli ei ole helppoa, mutta siitä selviää, kun muistaa unohtaa asioita.

Keski-ikäinen pariskunta..vai siis sanoisinko aikuinen pariskunta.

Mies kaipaa kaikista eniten kosketusta, ja naiselle tärkeintä on se, että ei joudu häpeämään miestään.

" Minä tartten rakkautta perkele ja läheisyyttä ja kunnioitusta. Rakkaus on ihmisen perustarve!"

"Ihmisen tarttee tehdä töitä se on ekonomiaa"

Tuntuu siltä, että mies ei saisi kaivata, ja että rakkaus ei sittenkään aina riitä.

Asiat jää auki, jos ei pystytä keskustelemaan samalla kielellä ja odotukset ovat erilaiset toisen ja elämän suhteen.

Nuori mielenterveyshoitaja. Sinkku.

Uskoo rakkauteen ja on virkaintoinen.

Pyhittää jokaisen päivän Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Jaksaa siis myös toivoa.

Pihalla elämästä ja tapaa yhtä pihalla olevan nuoren miehen.

Vesikansaa etsimässä he löytävät yhteiset sanat...se kolmas on siellä välissä

 "Mä luulin että se kolmas on se mikä on niiden välissä. -Missä?
- Niiden kahden. -Mitä?

-Nii siis sitä vaan, että, niiden kahden, välissä, mä luulin että se kolmas on."

Ei se yhteiselämä siis helppoa ole, ja useat asiat jäävät auki.

Niihin ehkä palataan, mutta joskus ne eivät koskaan selviä.

Mutta sen pitää olla todellista, vaikka olisi kiva asettua arjen yläpuolelle.

Toivo on tärkeää ja tietysti usko...

rakkaus riittää myös pitkälle, ja kunnioitus on siellä taustalla vahva tekijä.

Niin ja tilannekomiikka ja huumori pystyy elvyttämään pullollisen tyhjyyttäkin.

KOLMAS

Esitykset KOM-teatterissa (Kapteeninkatu 26):

la 11.10. ennakko, ma 13.10. ennakko, ti 14.10. ennakko, ke 15.10. ensi-ilta, la 18.10.,
ti 21.10., to 23.10., pe 24.10., la 25.10. klo 15 Huom.aika!, ti 28.10., ke 29.10.
to 30.10.

la 1.11., ti 4.11., ke 5.11., to 6.11., la 8.11., ti 11.11., to 13.11., la 15.11., ti 18.11., ke 19.11., to 20.11., la 22.11., ti 25.11., ke 26.11., to 27.11., pe 28.11.

ti 2.12., ke 3.12., to 4.12., ti 9.12., ke 10.12., to 11.12., pe 12.12., ti 16.12., ke 17.12.

Kaikki klo 19, paitsi la 25.10. klo 15.

Kesto noin 1 h 50 min., esityksessä ei ole väliaikaa.

Liput 23/19/13 euroa

Mustia ruusuja ja Ufoja

Ympäri mennään, yhteen tullaan.

Eilinen ilta ja Rasmuksen keikka veivät takaisin teinivuosiin.

Kuinka monta biisiä liittyykin elämän pieniin, hienoihin ja huonoihinkin hetkiin.

Tappelua vanhempien kanssa siitä, saako tällaista musiikkia kuunnella.

Tappelua saako katsoa Lista-ohjelmaa, jossa pojat soittaa livenä.

Jyrki tuli sentään päivällä, niin sitä saattoi katsoa huoletta ja Funky Jam oli kaunista katsottavaa auringonkukilla koristeltuna.

Ylpeyttä siitä, että pojat oli käynyt Vuosaaren ala-astetta ja minä olin Vuosaaren yläasteella.

Teinikapinaa ja nuorisotalo keikkoja.

Tavastian läskipoken ohi ei päässyt, joten pakko oli kärvistellä ulkona.

Kateellisena kuuntelin ystäväni tarinaa siitä, kun hän oli nuorena livahtanut sekunniksi kuuntelemaan Tavalle poikia, vaikka ikää ei ollut.

Oma ripari ja Liquid.

Hellofatester ja jännittävää tutkia ystävien kanssa miten ne kondomit oikeen toimiikaan.

Tuntui kun nuoruus olisi ikuista.

Pojat söpöjä ja tytöt kauniita.

Tutustuminen uuteen ystävään ja Rakkauslaulu.

F-f-f-f-falling ja Free Record Shop.

Julisteen kerjäämistä, ja läheltä ihailua.

Uusi rumpali.

Muutto vanhempien kanssa uuteen asuntoon ja oman huoneen seinien maalausta, 

kun taustalla soi Chill (everytime that I painted my room...).

Yhden ystävyyden loppu ja Bullet, joka auttoi purkamaan vihaa.

Vihdoin ikää mennä Tavastialle, ja monet sellaiset keikat joiden ei toivonut ikinä loppuvan.

Maailmanvalloitus.

Pojat erkani Suomesta ja musiikki muuttui erikoisemmaksi.

Ankkarockit ja kerran sumussa Färsaarilla.

Yli kymmenen vuotta elämää saman bändin kanssa.

Uusin albumi tulossa lähemmäksi vanhaa hyvää energiaa.

Vuosi 2008.

Retki Turkuun ja kotimatkalla uusin sinkku siivittää tytöt melkein lentoon.

Lauri on isä, aivan kuten muutkin pojat.

Istun sunnuntain keikalla melkein hattuhyllyllä kuuntelemassa Marikoa joka esiintyy väsyneesti. 

Olen aivan kuin jonkun teinin äiti, joka sieltä hattuhyllyltä vahtii, ettei homma mene roisiksi.

Loppuiko se lapsuus tähän?

Vähän viiniä ja aikuista keskustelua lasten nimistä.

Pojalle Rasmus ja tytölle Iiris Emilia.

Pojat tulee lavalle, hitto nyt ei muuten enää istuta.

Tunnelma on sama kuin vuosia sitten ja joka ikinen vanha biisi tuo muiston menneiltä vuosilta.

Tärkeitä juttuja.

En sittenkään ole liian vanha tähän, olen nuori ja ehkä vähän Immortal.

Varsinkin kun Ufolaulu yhtäkkiä encoressa kajahtaa, tunnen itseni jälleen teiniksi ja hyvin erikoiseksi...tämä on minun ja poikien juttu!

On jotenkin onnekas olo, että yhä edelleen joku asia on tuttua ja turvallista...ja seuraa minua elämän tärkeissä hetkissä. Mitä sitä tekisikään ilman musiikkia, niin ja siis ilman Rasmuksen musiikkia!

Tunteellinen siili

Sain tänään postikortin, jossa onniteltiin minua nimipäivän johdosta.

Kortti oli kaunis ja sisälsi voimaa antavan runon....niin ja saihan se sitten kyyneleetkin aikaan.

Laitoin sitä korttia sitten päiväkirjani väliin, josta tipahti suttuiselle ruutupaperille raapustettu runo:

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

Niin, en muista hetkeä jolloin olen tämän Kirsi Kunnaksen runon paperilapulle kopioinut ja tallettanut päiväkirjan väliin, mutta varmasti siihen on ollut hyvä syy.

Tällaista tänään...