Hurjan juhlinnan jälkeen tuli kyllä taas niin 6-0 turpaan töissä,
että tässä oikeasti miettii jopa niitä huonoja ratkaisuja.
Asiakas, joka käy meillä vielä yllättävän usein, ja jolle olen ollut aina ystävällinen ja avulias, tokaisee minulle, että sinähän olet raskaana!
Just!
No tässähän tietysti on pakko korjata tilanne ja kieltää olevansa siunatussa tilassa,
ja odottaa sitä häpeää, jota normaali ihminen tuntisi tehdessään moisen virhearvion.
Mutta ei, koska kyseessä olen minä ja minulle on aina luvassa enemmän kuin muille.
"Sä olet sitten lihonut, ihan varmasti oot, oot niin usein palvellu mua, että lihonut oot!"
Mitä siihen sitten sanomaan, en pysty mihinkään.
Hymyilen, viikkaan pinon loppuun ja lähden pois.
Paskapalkalla tällaista.
Miettii vaan, että onko tämä todella tämän arvoista?
Jos minua ei olisi, niin kuka nämä asiattomat kommentit saisi osakseen,
vai häviäisivätkö ne kokonaan?
En voi muuta kuin ihmetellä.
Ja onni onnettomuudessa, töissä ei ole lisätunteja tarjolla.
Joten jos maksan laskut, ei minulla riitä rahaa ruokaan.
Seuraavalla kerralla olen sitten toivottavasti laihtunut,
että olen taas normaali ja voin palvella asiakkaita ilman ylimääräisiä kommentteja.
Voi että, en olisi ikinä uskonut, että päätyisin kaipaamaan syömishäiriötäni.
Tästä se viimeksikin lähti.
Huomenna saarnaan siitä, kuinka Jeesus sanoo opetuslapsille seuraavaa:
"Älköön sydämenne olko levoton"
Niin, älköön.
Kaiken pitäisi järjestyä, mutta tuntuu siltä kuin mikään ei enää kanna.
Mistä löydän lohdutuksen?
Sen vastaus löytyy samasta kohdasta.
Siihen yritän luottaa.
