Valtionhotelli

Olen jo kolmisen vuotta asustellut turvallisesti Sörnäisten vankilan vieressä ja ilman mitään eriskummallisia välikohtauksia.

Välillä sumussa vankilan valaistus on niin kirkas, että olohuoneessani on suhteellisen valoisaa ja kerran sähkökatkon aikaan valoheittimet valaisivat vieläkin kirkkaammin.

Mutta muuten siis ei mitään.

Kuitenkin paikka kiehtoo minua.

Millaista siellä on ja  miten aika kuluu?

Ainakin yhden huomion olen ajankulumisesta tehnyt, nimittäin vangit saavat nykyään surffata netissä, ja jopa langattomasti.

Tai sitten on kyse vankilan henkilökunnasta.

Langaton netti on osuvasti nimetty Putkareissuksi.

Mustaa huumoria.

Ystäväni jopa työskenteli vankilassa yhden kesän ajan, ja on kyllä pakko nostaa hattua.

Ei siihen ihan joka tyttö pysty.

Mutta siis mikä sitten sai minut yhtäkkiä kirjoittamaan tästä valtionhotellista.

Pyöräillessäni tänään kaupungista kotiin, jätettiin portilla jäähyväisiä.

Lapset (noin 9-10-vuotiaat) olivat saattamassa iskää vankilaan ja ilmeisesti lasten äiti odotti vähän sivummalla.

Siis voi että.

Sitä voi vain kuvitella, että mitäköhän isi on mennyt tekemään.

Niin ja miten tämä on lapsille selitetty.

"Isi on vähän tehnyt tyhmiä, ja joutuu nyt muuttamaan vähäksi aikaa pois kotoa 'hotelliin', mutta muistakaa olla äidille kilttejä"

Ei kai tällaista tapahdu kuin elokuvissa.

No, näköjään myös oikeassa elämässä, mutta aika hassulta se näytti, kun mies kävelee käsikkäin lastensa kanssa portille, halaa ja sanoo jotain hyvästiksi, jonka jälkeen hän katoaa portista.

Voihan toki olla, että mies on töissä vankilassa, ja lapset tulivat vain saattamaan isin töihin, mutta jotenkin ensimmäinen vaihtoehto tunnelmasta päätellen tuntui oikeammalta.

Mietityttää vain, että mitäköhän tuo mies on tehnyt, jotta päätyi lukemaan Sörkan tiilenpäitä.

Netistä selviää, että nykyään Helsingin vankila on pääkaupunkiseudulta kotoisin olevien pitkäaikaisten vankien sijoituspaikka. Vangit on lähinnä vangittu väkivalta- ja huumerikoksista.

Jotain lainvastaista siis kuitenkin, ei voi muuta kuin arvailla.

Onneksi kuitenkin vierailut ovat sallittuja.

Ja lapset pääsevät katsomaan isiä joka viikonloppu jos isi vaan näin haluaa.

Että tämmöstä tällä kertaa täältä Hermannista, Sörkan vankilan vierestä.

Seisoskelua

Kumma lauantai takana.

Piti lähteä tanssimaan ja nauttia ensimmäisestä vapaasta lomaviikonlopusta.

Niin, tulihan siitä siis nautittua, mutta ei ehkä niin kuin oli alunperin suunnitellut.

Alkuilta hujahti sangriaa siemaillessa ja suunnitelmia hioessa.

Uusi tuttavuus. Kaverin kaveri, ehkä hieman etäinen.

Hajuton ja mauton.

Tiet erkanivat heti kärkeen, ehkä hyvä näin.

Kävelymatka kukkia etsiessä oli lyhyt ja baarin edessä epämääräistä porukkaa.

Ovatko nämä edes kaikki täysi-ikäisiä?

Pakki päälle ja soitto uuden tyttöystävän esittelytilaisuuteen.

Kiertotie Aleksanterinkadulle Hyttysen perässä.

Seisoskelua.

Kutsu Teatterin terassille.

Puhelinnumeron vaihto ja suunta sinne minne pitikin mennä.

Paino-baari.

Täydellinen alku-ignoraus.

Tunsin oloni Angela Chaseksi, ilman Rayanne Graffia, joka meni läksyttämään biljardia pelaavaa Catalanoa.

Ahdistus ja tahto lähteä pois sanomatta mitään.

Miksi en vain osaa hoitaa näitä tilanteita oikein?

Lopulta kuitenkin keskustelua ja se tyttöystävän esittely.

The Attack of the 6 ft. Woman.

En osaa olla luontevasti, mutta onneksi tukiverkko hoitaa hämäyksen.

Vaikutan pieneltä ja surkealta.

Mutta sympatiaa ei heru.

Casanova saapuu paikalle.

Olen liian päällekäyvä ja pelottava...siis kuulemma.

Yritän esittää etäistä.

Sen osaan...tai siis ehkä.

Matka jatkuu Teatteriin.

Tungos aiheuttaa ahdistusta ja aika on armoton.

Istuskelua.

Kaksi karpalovodkaa.

Poikien juttuja.

Keskustelua jatkoista.

Terassi menossa kiinni ja aika siirtyä eteenpäin.

Espa klo 02.30

Seisoskelua.

Kerron suoraan ääneen sen, mitä olen halunnut tehdä jo pitkään.

Pussailla!

Naivi suorasukaisuuteni aiheuttaa hämmennystä ja sähköisyyttä.

Mitään ei tapahdu.

Häntä olisin halunnut suudella.

Hävitä pusikkoon ja palata todellisuuteen lehtiä hiuksissani.

Ei ole pokkaa...siis kai hänellä.

Lisää poikien juttuja.

Puistossa pari suutelee kiihkeänä toisiaan.

Toivon salaa, että olisin itse siinä.

Näin taisi viimeksi olla 15-vuotiaana vappuna sen jonkun Tumen kanssa.

Muistan edelleen sen jenkkipurkan maun.

Niin..siis kai se on näin, että 'teinit pussaa tolleen!'

Henkilökohtaisia kysymyksiä ja tajuan olevani todellisessa erämaassa.

Ei mitään sitten helmikuun.

Seisoskelu jatkuu edelleen vaikka alkaa jo tulla vilu.

Ahdistava tarve hakea katsekontaktia.

Kun sen saa, on siinä jotain.

Tai sitten olen vain epätoivoinen.

Vihaan Suomea ja sitä, että täällä ei ole flirttailukulttuuria.

Se on joko poka baarista ja kotiin panemaan tai sitten ei mitään.

Siis juuri tuosta tilanteesta jos mistä olisi voinut huomata kivan ihmisen ja pyytää vaikka aamukahville tai puistokävelylle.

Tai sitten minä en vain ole kiva.

Usko meni ja toivo kans.

Kello lähenee aamuneljää ja porukka hajoaa vihdoin.

Ei tullut jatkoja ja jälleennäkemistä on turha odottaa.

Taksijonot ovat mahdottomia ja bussit ajavat täysinä pysäkin ohi.

Istuskelua.

Lopulta päätös lippispojan kanssa mennä seuraavaan bussiin, jolla pääsee vain lähelle.

92N ja neljä euroa kolme pysäkkiä.

Seisoskelua.

Ystävä ja hänen hajuton ja mauton kaverinsa.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan.

Ärsyttävää porukkaa.

Juuri tuollaisia miehiä vihaan.

Haluaisin jo pois bussista ja huudan kuskille, että enkö pääsisi jo pois.

Pelkään paniikkia.

Ärsyttävät miehet nauravat huudoilleni ja yritän purra hammasta ja rauhoittaa itseäni.

Vihdoin ulos.

Lippispoika kysyy, että olenko okei?

Nyökkään ja yritän haukkoa aamun raikasta ilmaa.

Lippispoika löytää taksin ja minä kävelen raskain jaloin kotiin.

Kotona.

Istun parvekkeella ja katselen jo valjennutta aamua.

Päässäni soi vain yksi lause:

'I'm not the kind of girl you'd take home'

Menen nukkumaan.

Se siitä seisoskelusta...

De-briefing

Huh huh...

Onpas ollut niin vauhdikas pari viikkoa, että on ihan pakko kirjoittaa ja purkaa tunnelmat.

Siis, et pääsee eteenpäin ja hyvillä mielillä :)

Eli homma etenee näin...

8 päivää ihan pöndellä Sammatissa, jossa silmä ja mieli lepää, koska paikka on vain niin kaunis.

Teiniregressiot heti ensimmäisenä päivänä ja voi, että mitä kaikkea sitä onkaan siellä tullut touhuttua. Mutta nämä ovat oikeaa päiväkirjakamaa, joten niitä en ala tässä nyt tilittämään.

Siis takaisin asiaan....tuli pidettyä toista kertaa ihan oikeita oppitunteja ja ne jopa meni ihan yllättävän hyvin, vaikka keskellä leiriä tuli pieni epätoivon poikanen, että nää mun tunnit on ihan huonoja eikä ketään kiinnosta. Toisin kävi ja sain jopa positiivista palautetta ja ehkä yhden uuden diakonin :)

Parasta koko riparissa oli tietty musiikki...voi, että miten minä kaipaankaan musiikin tekemistä, laulamista ja siis vaan sitä fiilistä, mikä tulee kun tehdään yhdessä jotain hyvää ja kaunista.

Suuremmilta ongelmiltakin vältyttiin ja kaikkia 'lapsia' oppi lopulta käsittelemään oikein.

Tosin yksi isonen kyllä aiheutti syviä sisäisiä tunteenpurkauksia, mutta onneksi häntä ei ole pakko nähdä enää, ja toivotaan että elämä kasvattaa ja opettaa ottamaan muutkin huomioon.

Takaisin kaupunkiin.

Vaikeuksia totutella kovempaan menoon ja yksinoloon.

Kamala kampaaja....siis kuka ei kysy ennen kampauksen tekoa, että olenko pessyt hiukset ja siis mikä se sellainen kampaus on johon ei laiteta pohjalle rullia ja sit valitetaan asiakkaalle, että ei sun hiuksiin saa nutturaa...haloo!

Noh, ei auttanut kuin korjata kampaus kotona ja sitten tukkaputkella häihin.

Ja siis näitä häitähän sitten tuli neljät.

Ensimmäinen avioliittoon siunaaminen oli Puotilassa ja tuli siellä sitten luettua Raamatusta Korinttolaiskirjeestä se perinteinen kohta.

Sitten Kallioon. Tulin paikalle ajoissa ja kun tuntematon pariskunta kuuli minun saapuneen laulamaan seuraaviin häihin, pyysivät he minua laulamaan kanttorin kanssa 9 säkeistöisen ylistysvirren. No...tulipa vedettyä ja Maarit ja Jaakko sukuineen oli onnellisia.

Sitten se oikea tilaisuus ja Hymne À l'Amour soi kuulemma todella kauniisti.

Siitä sitten jatkoille ensin Viikkiin ja sitten Kulosaaren Casinolle.

Mahtavat pippalot...kiitos vaan pariskunnille!

Sitten illan viimeiset häät ja aivan mahtavia vieraita.

Suomen Meksikon suurlähettiläs ja kipinä mennä ulkoministeriöön töihin.

Salattujen elämien Aamu ja muita julkkiksia.

Ranskattaria ja ruotsalaisia taiteilijoita.

Ja ah, maailman parasta kasviskeittoa yöpalaksi...

Kyllä taiteilijapiireissä osataan.

Sunnuntai ja aikainen herätys.

Kirkolle ja konfikseen.

Ja nyt on pakko hehkuttaa...jaoin ensimmäistä kertaa ehtoollista...siis viiniä, mutta kuitenkin.

Ja oisko voinut mennä paremmin...äitikin liikuttui jostain kumman syystä kyyneliin.

Todella hieno ja voimakas kokemus..huh.

Niin ja jouduin taas ex tempore laulamaan, kun Pyhä Henki johdatti pastorimme saarnan päätteeksi juontamaan lavalle minut ja leirimme handyn.

Eipä ehtinyt panikoimaan ja homma meni jotenkuten haparoiden voitokkaasti läpi :)

14 paikkaa jossa piti laulaa konfiksen jälkeen ja tuli nähtyä myös Santiksen upseerikerho ja Vuosaaren tunneli.

Ei ruokaa koko päivänä joten tankkaus monikansallisessa hampurilaisbaarissa.

Vanhan tutun bongaus ja taksikyyti kotiovelle.

Mahtavuutta.

Olikohan tässä nyt kaikki?

Jos jotain jäi, niin se ei sitten varmaankaan ollut mitään merkittävää.

Mutta olipahan yksi ikimuistoisimmista viikonlopuista.

Nyt sitten kaksi viikkoa lomaa ja tämän jälkeen paluu arkeen.

Ihanaa on ollut!

Sata miestä

Tänään meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun Hesaria lukiessani.

Joku kumma Teppo M. (siis voiko tyhmempää aliasta olla) pitää blogia nimeltä Sata naista, jossa hän jonkun tyhmän vedon takia kertoo tavoitteestaan panna sataa naista vuoden sisään.

Jostain ihme syystä tämä on saanut suuren mediasuosion ja hän on päässyt julkaisemaan missiostaan jo kirjankin.

Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä kaikkien kaiffari Markus Selin on lupautunut tekemään tästä blogista myös ELOKUVAN! 

Levottomat 4 - kun sata naista riittää.

Siis haloo!

Mikä kumma on tehnyt tästä niin suositun?

Siis okei luettuani postauksia niin pakko on sanoa, että kyllä tämä paremmin osaa kirjoittaa kuin esim. Johanna Tukiainen, mutta mietin tätä aihetta vaan...

Ensinnäkin miksi tämä sata naista on niin suuri juttu. 

Onko muka naisilta vaikea saada pesää?

Hassua on, että mistään en googlettamalla löytänyt kyseisen JulioIglesiaswannabeen kuvaa löytänyt, joten tuleeko minun automaattisesti olettaa, että hän on aivan susiruma, tai ainakin tyypillinen kaljamahainen suomalaismies verkkopaidassaan ja pitkissä Black Horse kalsareissaan.

Jos kaveri sitten muistuttaakin enemmän vaikka Julio Iglesiasia, niin missä sitten vika.

Hänen täytyy siis olla aivan jumalattoman nirso.

Kyllä naisia (ja siis nimenomaan epätoivoisia naisia) on Suomi pullollaan, jotka varmasti ainakin sen parin siiderin jälkeen lähtisivät kaikenmaailman teppojen mukaan, jos vaan se teppo älyäis kysyä.

Missä siis vika?

Teppo M. on selkeästi pihtari, joka yrittää uskotella muille aivan toista.

Eikö olisi rohkeampaa kirjoittaa miehenä siitä, kun ei aina vaan huvita, vaikka olisikin 'piirakkaa tarjolla'. 

Blogin muotona voisi olla myös se, että Sata naista, joita en koskaan halua panna...tai panisin jos uskaltaisin.

No, jännityksellä nyt sitten seuraamme, kuinka Tepolle käy...

ja jos rehellisiä ollaan niin aika on armoton ja Tepolla on vasta 27 naista plakkarissa. 

Jos tahti ei tuosta tihene niin huonosti pojalle käy.

Ja pieni sisäinen feministi minussa kysyy innokkaasti, että miksi kukaan nainen ei pidä blogia siitä, kuinka hän aikoo panna sataa miestä vuoden sisään?

Pelkäävätkö naiset huoran-leimaa, vai onko totuus siinä, että joku kunnon kissa saisi enemmän kuin sata eikä ehdi panopuuhiltaan kirjoittaa listaa kaikista miehistä.

Tai sitten se on niin, että naiset eivät sittenkään 'Kiss and tell' ;)

 Who knows...minä en ainkaan aio yrittää, sillä uskallan rehellisesti myöntää, että olen laiska ja niin, se pihtari varmaan kans :D.