Pimp my Balcony

On taas se aika vuodesta, jolloin saa olla ihan luvan kanssa luova.

Kevät, mikä ihana tekosyy!

Joten vaikka tämä lomaviikko piti viettää gradun parissa, koin mielekkäämmäksi upottaa sormet multaan, ehostaa parvekkeen taas edustuskuntoon kesän juhlia varten.

Ikean tikashylly

Innoissani suuntasin tietysti Ikeaan, koska budjetti ei ollut tänäkään vuonna mikään ruhtinaallisen suuri.

Tuolit ja pöytä ovat parin vuoden takaa, nekin siis kyllä Ikeasta, mutta olivat niin hyvässä kunnossa, että en kokenut mitään tarvetta lähteä niitä vaihtamaan. Harkinnassa ovat uudet istuintyynyt ja pöytäliina, sillä tuo Marimekon kerniliina on nähnyt jo parhaat päivänsä vaikkei se tästä kuvasta ulkopuolisille niin selvästi välitykään. Jotakin uutta kuitenkin lähti mukaan, nimittäin tikashylly kukille ja vain 14,95€. Okei, en tietenkään päässyt Ikeasta lähtemään pelkän tikashyllyn kanssa, vaan mukaan tarttui pirteitä kukkaruukkuja sekä kastelukannu, joka on uusi lempparini.

Rahapuu ja orvokit

Toinen uutuushankinta oli K-raudasta bongattu metallihyllykkö kukille. Ajatuksena oli ensin laittaa Ikean puuhylly tälle seinälle, mutta sepäs olikin 80cm leveä eikä siksi mahtunut tähän nurkkaan :( 

Mutta tilaa kukille tarvittiin, joten tämä oli sellainen hätäratkaisu, eikä se nyt niin kamala luonnossa ole. Voikin siis olla, että tästä muodostuu ajan kanssa ihan pysyvä ratkaisu.

Pelargonia ja uusi säilytyspenkki

Kolmantena hankintana oli penkki, jossa löytyy myös säilytystilaa puutarhatarvikkeille. Ja tämä onneksi löytyi edukkaaseen hintaan Ikean puutarhaosastolta. Kokoaminen oli tälle Ikea-konkarille jotenkin tällä kertaa todella haastavaa, ja melkein hetken mietin, että tarvitaanko tässä nyt miestä. Onneksi harrastan päivittäin työssäni ongelmanratkaisua, niin pienen pohdinnan jälkeen tämäkin penkki koottin yhden naisen voimilla. Taustalla näkyy myös muutaman vuoden vanha kukkatorni, joka kaipaisi kipeästi päivittämistä, mutta saa vielä kuitenkin luvan kestää tämän vuoden sillä kukkahankinnat lohkaisivat leijonanosan tämän vuoden Pimp my parveke-budjetista.

Hortensia

Uusia kukkatulokkaita parvekkeelleni on hennon pinkki hortensia, joka nyt 4 päivän oleskelun jälkeen näyttää viihtyvän ihan mukavasti omalla paikallaan. Hoito-ohjeissa suositellaan puolivarjoisaa paikkaa, joka on ihan kyllä luotavissa parvekkeelle, kunhan laittaa valoverhot alas pahimman paahteen ajaksi. Olen myös muistanut kastella hortensiaa niin, ettei se ole päässyt kuivahtamaan, sillä muistan tappaneeni vuosia sitten hortensian nimenomaan kuivuuteen. Vanhoja ja tuttuja kukkia ovat pelargoniat, jotka onneksi löysin Plantagenista halvalla. Ne ovat sitkeitä sissejä ja menestyvät myös urbaaneissa olosuhteissa vähän hömelönkin puutarhurin hoidossa. Myös orvokkeja minulla on ollut vuodesta toiseen, sillä jotenkin ne ovat aina niin kauniita. Parasta niissä on myös se, että ne sietävät mielestäni kylmää vähän paremmin kuin muut ja siksi pystyinkin laittamaan ne parvekkeelle ensimmäisenä.

Oliivipuu ja Oljanteri

Minttu ja Salvia

Vasemmalla talven yli selvinneet yrtit: Minttu, salvia ja rosmariini ovat löytäneet myös paikkansa parveekkeelta. Yöksi olen vielä laittanut hallaharson suojaamaan hentoja yrttejä, mutta onneksi yöt alkava lämmetä, niin senkin voi kohta pakata pois.

Oikealla löytyvät hyvin talvehtineet oliivipuu ja oljanteri, jotka uskalsin vihdoin tuoda kellarista parvekkeelle. Oliivipuun varjossa on viihtynyt näköjään myös viime vuodelta hätäpäissään kylvetty muratti, joka ei muuten viihtynyt minulla oikein missään. Etualalla näkyy myös vilaus tuosta surullisenkuuluisasta viherkasvista, jonka nimeä en muista ja joka on aivan ihme raasku. Se kasvaa kituuttaa talvet asunnossani hyvin vähäisellä vedellä, sillä olen jättänyt sen kastelematta siinä toivossa, että se kuolisi pois ja voisin ostaa jonkun kivemman viherkasvin tilalle, mutta ei. Mikäs pahan tappaisi. Sitten kun nostan sen kesäksi parvekkeelle, se ottaa kaiken irti elämästä ja kasvaa humauttaa muutaman 10 senttiä lisää pituutta aivan kuin kiusaksi.

Sokerimaissi ja vesikrassit

Basilikan alut

Hyötykasveissa olen panostanut omiin lemppareihini eli erilaisiin yrtteihin, kuten tuo idullaan oleva basilika tuossa vasemmanpuoleisessa kuvassa sekä Minttu & co. ylemmässä kuvassa. Mikään ei ole parempaa kuin käyttää ruoanlaitossa tuoreita yrttejä, sillä tietää että silloin ruoka maistuu tuhat kertaa paremmalta. 

Uusina tulokkaina ja lähinnä ihan kokeilun halusta kylvin sokerimaissia, sillä maissi on yksi kesän suosikkivihanneksistani? 

Hitsi, onkohan maissi edes vihannes? 

Ei nyt ei kuulosta hyvältä. 

Sanotaan sitten, että kesän suosikkiravintokasvini. 

Kuvassa oikealla näkyvät versot on kylvetty 4 päivää sitten, ja on pakko myöntää, että en olisi uskonut niiden itävän noin nopeasti. Taaempana näkyvissä idätyspurkeissa on haricot papuja, herneitä, ruohosipulia sekä salaattia, mutta niiden itäminen on vielä vähän vaiheessa. Vesikrassit taasen ovat innostuneet kasvamaan hurjasti 4 päivän aikana.

Chili ja tavallinen paprika

Lempparini edellisiltä vuosilta on chilipaprika, joka on tuottanut minulle aivan käsittömän paljon satoa. Tästä sadosta on sitten talven aikana valmistettu tulista corn chowderia, pikanttia pastakastiketta yms. Parasta chileissä on se, että ne voi käyttää suoraan tuoreena tai sitten kuivattaa myöhempää käyttöä varten, ja ainakin oman kokemuksen mukaan tulisuus kyllä säilyy. Kaveriksi chilille otin tänä vuonna tavallisen paprikan, sillä halusin ihan testata miten se menestyy parvekeolosuhteissa. Ikäväkseni täytyy kyllä sanoa, että kaikki chilipaprikani ovat olleet yksivuotisia, sillä en ole onnistunut pitämään niitä hengissä talven ylitse asunnossani. Ehkäpä ilma on liian kuivaa, tai valoisuus ei riitä, mutta silti joka vuosi chili tekee paluun parvekkeelle, sillä 14 euron kasviksi se tuottaa kyllä enemmän kuin hintansa edestä satoa, jotka sitten muuten pitäisi ostaa kalliilla rahalla marketista ja miettiä, että mitähän myrkkyjä niiden pintaan on lykätty. Toivottavasti tänä vuonna päästään tekemään chileistä tulista paholaisen hilloa, joka on muuten aivan mainio lisuke esimerkiksi grilliruokiin.

Orkideat

Parvekkeelle pääsyvuoroaan odottelevat vielä muutaman viikon rakkaat orkidealapsoseni, sillä sää ei vielä oikein salli laittaa niitä ulos. Tarvittaisiin vähän lämpöisemmät yöt ja tietysti päivät, että uskaltaisin arvokkaimmat viherkasvini sinne laittaa. Monista ohjeista olen kyllä lukenut, että orkideoja ei saisi laittaa ulos, mutta minulla orkideat nimenomaan parhaiten viihtyvät ulkona. Viime vuoden ulkoilun jälkeen vanhin kasvatti hurjan määrän kukkia ja vieläpä kahdessa vanassa. Siis kyseessä toki kaksivanainen perhosorkidea, mutta eipähän ollut koskaan aiemmin näin tehnyt :)

Tätä kukkaloistoa sitten sainkin ihailla pitkälle marraskuuhun asti.

Tulipas tästä nyt kovin Martha Stewardmainen postaus, mutta eikö elämässä pitäisi iloita juuri niistä pienistä asioista. Juuri tällä hetkellä, kun töissä, rakkauselämässä ja opinnoissa menee päin persettä, niin minä löydän sen ilon upottamalla ne sormet multaan ja nauttimalla aamukahvit ihanan viihtyisellä parvekkeellani.

Olen siis löytänyt oman paikkani auringossa.

I miss Bill

Note to self:

The 90s are back.
Neon colors, crimped hair (ok that was more like the mid-80s, but still),
and the good old Bill "the boy from Hope, AR" Clinton way of thinking.
"As long as it's oral, it does not count"

Therefore this will be my last rant on the matter.
And as it was stated today on a text:
if anyone asks, nothing happened, and we're just friends.

And off the record: I miss my "Bill" and what happened last Friday night.

Hiuksissa hiekkaa

Muistaako kukaan vielä sen, kun oli lapsi ja ei osannut vielä pestä omia hiuksia?
Ne pestiin aina sinun puolestasi.
Äiti tai isä...ehkä useammin kuitenkin äiti, ainakin minun tapauksessani.
Varovasti, niin ettei silmiin joutunut saippuaa.
Tämä oli ehkä parasta ikinä.

Olin unohtanut sen, kuinka hyvältä se tuntuu.
Ja sitten paettuamme rannalta sateen läpi pimeään yksiööni, muistin sen tunteen.
Halusit pestä hiukseni, ja minun olisi pitänyt tietää paremmin.
Nyt en saa sinua mielestäni vaikka tiedän, että tämä ei tule koskaan toistumaan.
Ja aamulla sinun lähdettyä, löysin vieläkin hiuksista hiekkaa..


"Sinä yönä rannalla vihdoinkin,
ihan varovasti sun kättäsi kosketin.
Aika liikkui hitaammin ja sä hengähdit hiljaa.
Sinne alle sotkuisen katoksen,
kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien.
Me valvottiin palellen, mul oli hiuksissa hiekkaa."
- Maija Vilkkumaa

Lukossa

Olen seurannut Iholla-sarjaa ja löytänyt siitä itseni.
Uskaltaisinpa minäkin kuvata elämääni ja kertoa avoimesti siitä miltä tuntuu.
Tämäkin päivä olisi voinut tuottaa materiaalia otsikolla: Se mikä ei tapa, ahdistaa.

Lauantaina olotila oli äitynyt niin pahaksi, etten edes kyennyt menemään ulos ovesta.
Kaikki ulkona pelotti ja ahdisti.
Auringonsäteet polttelivat silmiä,
ja parvekkeen ovenraosta sisään hiipinyt ulkoilma raasti keuhkoja.
Tuntui, etten pystynyt hengittämään.
Pää melkein halkesi kivusta.

Tsemppasin sunnuntain, ja vaeltelin lounaan jälkeen pitkin merenrantaa.
Teki mieli kahlata syvyyksiin.
Mutta se, että vesi oli vapaana toi tilanteeseen jotakin lohdullista.
Talven kahleet olivat poistumassa.
Mietin, että kenelle soittaisin.

En nukkunut yhtään.
Kiertelin yöhuntuun kietoutunutta asuntoani ympäriinsä.
Löysin pimeyden kätköistä kirjoituksia, jotka olin unohtanut.
Toiveita, että minusta tulisi jotakin tärkeää.
Ja juuri nyt tuntuu siltä, etten ole mitään.
En pystynyt pitämään kiinni mistään.
Ei valmistumista, ei ylennystä.
Miksi tämä ottaa juuri nyt näin koville?

Aamuyön tunteina lasken minuutteja, että aurinko vihdoin nousisi.
Hesarikaan ei tule, koska on pyhä.
Vietän 2 päivää Pariisissa.
Aamukahvin jälkeen tuntuu siltä, että tänään jaksan taas.

Jos mä kuolen nuorena-kappale tulvii autostereoista.
Itku saa otteensa minusta, ja Itäväylä muuttuu sumuiseksi.
Pysähdyn itkemään bussipysäkille, sillä vaikka auton pyyhkijät toimivat,
en saa omia tulvaporttejani sulkeutumaan.

Yritän kertoa ahdistukseni määrästä, mutta se ei herätä toivottua reaktiota.
Tunnemuistini palauttaa minut öiselle kadulle.
Minulla ei ole oikeutta olla hajalla ja valittaa.
Minun pitää olla vahva.
En osaa paremmin sanoa, että juuri nyt tarvitsisin kuuntelijaa.
En taida ansaita sitä.

Osaan vain paeta.
Annan veden valua suihkussa.
Se peittää hyvin kyyneleet.
Avunhuudot ja hengenahdistuksen.
Kynsin kaikki vanhat arvet ja ruvet rikki, aivan kuin todisteeksi siitä, että oikeasti sattuu.
Niillä joilla on musta silmä tai jalka poikki saavat sympatiaa, sillä vammat ovat fyysisiä.
Mutta kuinka käy niiden, joiden sielu on riekaleina?

Tunnin jälkeen kuulen taas lukkojen napsahtelevan kiinni.
Kaikki on lokeroitu kauniisti sivuun.
Mitään kipua ei koskaan ollutkaan.
Otan muutaman päivän etäisyyttä kaikesta ja elämä taas jatkuu.

Kiitos ja anteeksi

....tuntuu että pää räjähtää.
En jaksa kuulla enään yhdenkään miehen sanovan minulle noin.
En halua mitään säkyä (=säälikyrpää)
Vaan sitten rehellisesti kieltävän vastauksen tai kylmää olkapäätä.
Osaan olla ilmankin, ja mieluummin olenkin kuin jatkan tätä pidempään.


Ei enää mitään puolittaista, ja sen jälkeen anteeksipyytelyitä.
En halua kiitoksia siitä, kuinka hyvin hommani osaan.
En jaksa typerää ja toistuvaa keskustelua siitä, kuinka tämä ei saa toistua.
Enkä jatkuvaa vakuuttelua siitä, etten aio kertoa tyttöystävälle.


Aloitin kirjoittamisen vihaisena.
Sitten mietin uudestaan.
Leivoin kakun ja laskin stressitasoa.
Kenelle olenkaan vihainen.
Elämäni miehille vai itselleni?

Viime lauantaina oltiin iholla.
Analysoit minua ja osuit monessa oikeaan.
Pelkään kosketusta, koska en uskalla enää luottaa.
Annoit minulle päähieronnan ja kiskoit viereesi istumaan.
Teki mieli juosta pois, sulkeutua ja kadota, mutta uskalsin sittenkin sanoa ääneen,
kuinka olin aiemmin päivällä miettinyt sillalta alas ajamista.
Yllätyksekseni tämä ei ollutkaan sinulle vieras tai väärä ajatus.
Sain ymmärrystä.
Sinuakin ahdistaa tämä elämän oravanpyörä.

Mokasin herkän hetken, kun kerroin etten voisi koskaan seurustella kanssasi.
En osannut perustella miksi...vetosin vain omaan vaikeaan luonteeseeni.
Ja vasta jälkikäteen mietin, että kuinka kamalaa olisi ollut kuulla samat sanat sinun suustasi.
Olisin sen kestänyt, mutta miten on sinun laitasi.

Turhaa jauhamista siitä kuinka jännite on kadonnut, kun tästä näin avoimesti keskustellaan.
Kerrot asuntolainasta ja siitä kuinka avioliitto on vain sopimus, jonka voi halutessaan purkaa.
Olen salaa järkyttynyt, mutta en uskalla tätä sanoa ääneen.
Lapsia kuitenkin haluat ja sen perheidyllin...ja näen kasvoiltasi sen, että kommenttini lapsettomista unelmistani aiheuttaa sinulle pieniä pettymyksen tunteita.

Makaamme myöhemmin tähtilipun päällä ja kutittelen parransänkeäsi.
Toinen käteni lepää rintakehäsi päällä ja tunnen kiihtyneet sydämenlyöntisi.
Nautit tilanteesta liikaa, ja rikot tunnelman kommentoimalla, että nyt kaiken jälkeen en pelkääkään kosketusta. Vedän molemmat käteni pois läheltäsi ja mumisen jotakin epämääräistä.
Huomaat tämän ja alat puhumaan siitä, kuinka minun pitäisi keksiä itselleni joku pysyvämpi järjestely.
Ettet pidemmän päälle pysty tähän enää.

En tiedä yritätkö satuttaa vai mitä?
Ei tunnu missään, ja kerron että sopii.
Alat perumaan sanojasi ja selittelemään, että töiden ja muiden takia on niin hankalaa.
Ja ei pysty usein..ja ja ja..
Kutittelen leukaasi uudelleen.
Ollaan ihan hiljaa.
Mietin itsekseni, että ei oikeasti haittaa jos tämä jäi nyt tähän.

Sanot hiljaa vain puolittain ääneen, että miksei kukaan arvosta sinua kotona.
Ei niin kuin minä.
Ja kuinka minun pitäisi löytää joku.
Antaa mahdollisuus elämälle ja toisesta välittämiselle.
Olla yhtä hyvä jollekin, joka sen ansaitsee.

Nouset lähteäksesi.
"En voi jäädä tähän, koska tuoksun liikaa sinulta"
Ensimmäistä kertaa tajuan, että minä tuoksun jonkun mielestä joltakin...tietyltä.
Ja tämä tuoksu on liikaa.
Sanot kiitos ja anteeksi...ja minun tekee mieli heittää sinua tyynyllä.
Tunnen oloni säälittäväksi ja pieneksi...joksikin sääliprojektiksi.

Saatan sinut eteiseen.
Halaat minua ja ennen lähtöä kuiskaat:
"Ennen kuin päätät ajaa alas siltä sillalta, niin soita!"
Selkäsi katoaa pimeään rappukäytävään ja minun tekee mieli itkeä.
En anna kuitenkaan sille tunteelle tilaa.

Aamu tulee liian aikaisin ja työt odottavat.
Arki tekee kaikesta niin paljon helpompaa.
Kunnes tulee taas se hetki, että kaikki tämä on liikaa...meille molemmille.