Oma paikka

Se on nyt sitten loppu....loma siis.
Huomenna alkavat taas luennot ja samoin työt.
Hiukan on perhosia vatsassa, kun on uusi osasto ja uudet kujeet ja opinnoissa minua mietityttää oma paikkani.
Kuulunko minä sinne?
Tai siis minne minä oikeastaan kuulun?

Loman aikana on tullut pohdittua tätä dilemmaa paljonkin.
On tullut useasti mieleen, että entäs jos minun pitäisi olla muualla.
Olla aivan toisten ihmisten kanssa ja tehdä aivan eri työtä.
Viimeksi juuri eilen sain kuulla aksenttini perusteella olevani aivan amerikkalainen.
Uutta oli, että näytänkin aivan amerikkalaiselta.
Otin kaiken tietysti kohteliaisuutena, mutta yöllä sitten taas tuli pohdittua
että tuliko sitä synnyttyä sittenkään oikeaan maahan.

Eniten oikeastaan on tullut vaivattua päätään sillä, että opiskelenko minä nyt oikeaan ammattiin.
Siis alkuperäinen suunnitelmahan oli, että minusta tulee se uskonnonope.
Mutta sitten eivät asiat menneetkään suunnitelmien mukaan.
Nyt sitten huomenna matkani jatkuu A1-linjalla jonka tarkoituksena on kouluttaa opiskelija
evankelisluterilaisen kirkon pappisvirkaan.
Pakko on myöntää, että vaikka suunnitelmana oli tuo opehomma niin silti aina oli takaraivossa se unelma,
että minusta tulisi sekä ope että pappi.
Nyt kun suunnitelmissa tällä hetkellä on ainoastaan tuo viimeksi mainittu,
niin on sanottava että hieman epäilyttää, onko tämä sittenkään minua varten.

Olen aina sanonut etten usko sattumaan, vaan pikemminkin johdatukseen.
Siis siihen, että jokainen asia, hyvä tai huono, tapahtuu jostain syystä.
Johdatus kai sitten myös tuo eteen vastauksia.
Ja tänään illalla aivan muutama tunti sitten sain vastauksen pulmaani.
Pekka Simojoki sanoi konsertissaan, että meidän on jokaisen löydettävä oma paikkamme.
Ja se oma paikka on se paikka jossa me tunnemme,
että meistä on eniten hyötyä ja me saamme tehdä sitä
mikä meistä tuntuu hyvältä.

Oma paikka.
Minä haluan olla täällä, koska täällä juuri nyt on kaikki se mitä tarvitsen.
Ystävät, perhe, työpaikka ja koti.
Siitä en tiedä josko tämä paikka joskus saattaisi olla muuallakin,
mutta sitten minut johdatetaan sinne, missä silloin siinä elämäntilanteessa minusta tuntuu hyvältä olla siinä.
Ja tämä opiskelu sitten...
Minusta tuntuu hyvältä kohdata ihmisiä eri elämäntilanteissa ja keskustella heidän kanssaan kaikesta maan ja taivaan välillä.
Auttaa heitä eteenpäin, kasvamaan ihmisinä ja saavuttamaan sisäisen koherenssin jonkun Suuremman kautta/avulla.
Tai muuten vain olla läsnä ja koskettaa kun sitä tarvitaan.
Tähän on siis tultu, ja tässä ollaan.
Yksi kysymys vähemmän ja enää ei jännitä niin paljon.
Tällä energialla sitten huomiseen päivään ja kirkkolauluun ja latinaan.
Myös naisten vaatteiden ihmeellinen maailma ja kassa odottavat.
Ja siis jesta, syksy tuli!