Innan allting tar slut

Oli ihan pakko kirjoittaa jotain, että tämä päivä ei unohtuisi.
Taas kerran kaikki syyttävät minua.
Minuun ei voi luottaa.
Minulla ei ole mitään käsitystä moraalista, saatikka hyvästä ystävyydestä.
Niin.
Mitä siihen sitten sanomaan?

"There are two types of guys out there:
the ones that hold your hand and the ones that fuck you.
And the guys that fuck you aren't worth a damn"

Taidan tuntea molempia, mutta juuri nyt ei kummastakaan ole mitään apua.

Jälkiä

Tämä viikonloppu on ollut kontrastien juhla.
Lauantai ja sunnuntai eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Lauantaina harjoitin taas onnistunutta eskapismia.
Olin hetken...tai siis oikeammin kadotin ajantajun
ja olin siellä reilut kolme tuntia.
Missä siis...?
Le societé du cochon:ssa.
Suosittelen...tuntui aivan New Yorkilta.
Minulle on kyllä sanottu etten saisi pakoilla todellisuutta,
mutta hei please...mitä muutakaan sitä voi?
Todellisuutta en kestä kauaa, kun se ei tuo tullessaan montakaan onnellista hetkeä.
Viimeksi ystäväni totesi minun olevan onnellinen, kun näki minut matkan jälkeen.
Kasvoni kuulemma loistivat.
Olisi pitänyt katsoa itseäni peilistä, että muistaisin miltä näytin.
Tunteen kyllä muistan.

Mutta siis onni hetkeksi tavoitettu.
Ja todella hyvässä seurassa.
Ruoka oli hyvää ja jälkiruoka varsinkin....kuin äiti olisi leiponut.
Positiivista huomiota niin baarista kuin keittiöstäkin.
Näköhavainto Suomen kauneimmasta naisnäyttelijästä ja hänen miehestään.
"Elämä koostuu pienistä palasista"
Onkohan onnen kanssa samoin?
Jos näin, niin lauantai-ilta oli iso onnen palanen.

Sunnuntai sitten.
Heräsin hirveään kipuun.
Selkä vihoitteli taas.
Riitelyä isän kanssa.
Kriisi tulevasta harjoittelusta.
Kyyneliä kotimatkalla.
Illalla sitten leffaan.
Tummien perhosten koti.

Jäin miettimään sitä, miten kaikki meille tapahtuneet asiat ja ihmiset jättävät jälkensä.
Sellaisia jälkiä, jotka eivät hevillä kulu pois.
Jälkiä joiden käsittelemiseen tarvitaan uusia ihmisiä,
jotka taas jättävät oman jälkensä.
Toiset isomman ja toiset pienemmän, mutta jäljen kuitenkin.
Kotona puolikas WTC leffasta.
Ihmisten pahuus järkyttää.

Tässä yritän tätä postausta kirjoittaessani selvitä tästä viikonlopusta hengissä.
Sain tietooni ikävää infoa itsestäni.
Ja moneen kysymykseen vastauksen.
Viikonlopun päivien kontrasti oli vain liian suuri.
Olen aivan liian mietteissäni ja loppupeleissä surullinen.
Minne hävisi se onnen pala?
Vai onko se sittenkin niin, että kyse on balanssista.
Sopivasti surullisia jälkiä ja onnen paloja on yhtä kuin elämä?

Kukkia ja sidontaa

Eilen töihin saapui kukkalähetys.
Ei, se ei ollut minulle.
Työkaverini poikaystävä lähetti lepyttelykukkia.
Samalla aloin miettimään, että tapahtuiko tämä juuri?
Saiko joku nainen oikeasti mieheltä kukkia?

Minä olen vanhanaikainen tyttö ja samalla
(vaikka minussa se pieni kyynikko asusteleekin) perusromantikko.
Silti tähän päivään mennessä en ole ikinä oikeassa elämässä todistanut moista,
että nainen saa mieheltä kukkia....ja siis vielä kukkalähetyksenä.
Eihän näin tapahdu muualla kuin Kauniissa ja Rohkeissa ja Hollywoodin nyyyhkyleffoissa.
Pakko tämä on uskoa kuin ihan omin silmin näkee.
Siis romanttisia miehiä oikeasti on?

Omalle kohdalle ei näin ole koskaan sattunut.
Kaikki kukat, jotka olen saanut ovat olleet naispuolisilta henkilöiltä.
Poikkeuksena on ihana homomies,
jonka kanssa tanssin yhden pitkän yön,
ja kiitoksena hän laittoi valkoisen ruusun hiuksiini.
Olen kuivannut tämän ruusun,
koska se (miehen seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta)
on ainut miespuoliselta henkilöltä saamani kukka.

Mutta toivossa siis oikeasti on hyvä elää.
Ja elämässä voi olla niin kuin elokuvissa...siis muissakin kuin pornoelokuvissa.
Kukkia siis odotellessa....
(Vinkki kaikille miehille: pidän sitten eniten ruusuista ja gerberoista :D )

Boy, girl, boy, girl

Vuoden toinen päivä.
Pimeältä näyttää.
Rahaa tilillä 38 euroa ja pari laskua rästissä.
Jos ne maksaisin olisi tili pari sataa miinuksella.
Ei siis onnea rahan suhteen.

Rakkaus sitten?
Pitäisi varmaan jättää tämä kohta tyhjäksi.
Ei uutta auringon alla.
Olen solmussa.
"it's strange what desire makes foolish people do"
Pitäisi niin odottaa Mr. Bigiä ja kolmansia treffejä.
Mutta ei.
Sekavia suhteita naamakirjassa ja IRL.

Jos on ennusmerkkeihin uskomista silkkisukka vie voiton.
Ja tänään juuri päätin, että näin ei todellakaan.
Otan mielummin filosofin.
Tai en ketään.

On vaikeaa leikkiä pelkkää prinsessaa, kun on ollut niin pitkään myös oman elämänsä prinssi.
Kaikki eivät kestä itsenäistä naista.
Haluaisinko, että minut pelastetaan tältä?
Toisinaan kyllä.
Toisaalta sitä oppii nopeasti elämään miesten säännöillä miesten maailmassa.
Kova kovaa vasten ja niin edelleen.

Paikkailin tänään myös mokiani ystävän luona.
Ei saisi olla kateellinen, että toisella homma pelittää niin rahan kuin rakkaudenkin suhteen.
Some people have it all.
Siispä olen onnellinen ja vain salaa kateellinen.
Ja siis ihan oikeasti tällä kertaa onnellinen.
Haluan, että tämä tyttöystävä ei vihaisi minua.

No jaa...
näillä mennään.
Ainakin siis tammikuu.
Helmikuussa voin sitten ihan luvalla kosia, jos joku ihana sattuu vastaan.
Ja hei, vuoden ensimmäinen postaus.
Pienet sille.
Aiheet eivät ole miksikään muuttuneet vuoden vaihtuessa.
Joten nyt jos koskaan kannattaa harkita haluaako tätä blogiani lukea myös vuonna 2008.