Vaeltelen sateessa.
En välitä siitä, että olen täysin läpimärkä.
Olen itkenyt...taas.
Mutta nyt vaihteeksi seurassa.
Eikä siellä suihkun pimeimmässä nurkassa lukittujen ovien takana.
Tuntui, että tällä kertaa sillä oli väliä.
Palaan kuitenkin kotiin.
Ja tuntuu kuin ongelmat kasvaisivat, vaikka äsken ne vaikuttivat hieman pienemmiltä.
Huomisesta pitäisi taas selvitä, vaikka seinät kaatuvat päälle.
Päässä soi Syksyn sävel ja "pyydä minut aamuteelle"
Kaipaan sinua...ja sitä hetkeä aamuyöstä kun pysähdyit kanssani.
Teessäni oli tujaus rommia ja sinä olit kaunis..jos vain miehestä voi näin sanoa.
Nyt on elokuu ja minä olen viljaa...
