Antaa ymmärtää...

Onpas taas vierähtänyt aikaa sitä kun viimeksi tänne kirjoitin.
Hemmetin Facebook.
Elämässä menee ihan hyvin...kai?
Siis huonomminkin voisi mennä.
Jotenkin on sellainen perustyytyväinen olo, vaikka toisaalta asiat ovat aika sekaisin tahollaan.
On kommunikointiongelmia ystävien kanssa,
ja sitten toisten kanssa ei riitä päivän tunnit, kun voisi vaan puhua ja puhua.
Tähän sivuhuomautuksena sellaista, että nukkuminen on nössöille.
Uni on siis todellakin jäänyt tosi vähälle, ja tänään sitten nukuinkin sen edestä.
Onneksi sää oli juuri sopiva nukkumiseen.

Toisaalta sitten on ollut jotenkin ihan sekofiilis.
Olen miettinyt paljon sitä, millainen olen ja millaisen kuvan itsestäni muille annan.
Jos siis tämän laittaa sanoiksi,
niin olen teologian opiskelija joka opiskelujensa ohella työskentelee monikansallisessa vaatefirmassa.
Tässä voisi nähdä jonkinlaista vastakkainasettelua.
Kiinnitän tähän aina huomiota, kun työkaverini kysyvät minulta mitä minä opiskelinkaan.
Ja nimenomaan heidän huomionsa siitä, että en vaikuta yhtään siltä että opiskelisin juuri tätä alaa,
saa minut epäilemään itseäni.
Siinä sitä sitten itsekseni pohdin, että millainen minä sitten olenkaan?

Voiko siis ihminen opiskella hengellistä alaa ja olla samalla 'pinnallinen'?
Vai luonko minä itse tämän vastakkainasettelun?
Voihan se toki niinkin olla.
Olen niin hyvä kehittämään ongelmia aivan kaikesta mitä tulee vastaan.
Entäs jos olenkin todella monipuolinen?
Kiinnostusta riittää vaikka mihin ja tietyistä asioista en ole missään nimessä valmis luopumaan.

Tai sitten annan ymmärtää enemmän kuin mitä olen valmis antamaan toisille.
Bloginikaan ei välttämättä kerro minusta mitään.
Ja minä kun luulin kertovani nimenomaan itsestäni ja olen pyrkinyt jakamaan ajatuksiani
(jotka tosin eivät välttämättä ole niin kovin maailmaa mullistavia).
Silti tässä edelleen pohdin sitä, kuka minä olen.

Ehkä tämä kuuluu tähän ikään.
Kun toisaalta on muodostanut sen mielikuvan siitä, mitä elämältään haluaa.
Ja sitten pitää opetella elämään sen kanssa kun asiat eivät menekään niin kuin on suunnitellut.
Että muuttaako suunnitelmia, vai jatkaako samaan malliin hieman kolhiintuneena versiona.
Pitäisi ehkä reflektoida enemmän.
Harjoittaa mietiskelyä ja vetää sitten pohdinnoistaan johtopäätöksiä.
Tai sitten vaan antaa olla...olisin vaan se mikä tuntuu hyvältä ja toivoa,
että joku tykkäisi minusta juuri sellaisena kuin mitä olen.
Kierkegaard sanoi fiksusti, että hän ei voi olla sekä-että vaan hän on joko-tai.
Mutta toisaalta tämä ehkä toimi hyvin hänelle,
ja sekä-että toimii hyvin minulle, jotta elämässä pysyy jännitys.
Voi myös olla, että jonain päivänä minut löytää tämän sekä-että jutun takia suljetulta osastolta...
tai jos hyvin käy niin Chanelin muotihuoneen takahuoneesta jakelemassa Karlille fiksuja elämänohjeita :)