Djupa sår

Joku joskus sanoi minulle, että olen kuin liima. Mitä tähän nyt sitten sanomaan....kiitos, kiitos....että liima.
Siis koskaan ei selvinnyt, mitä tuo kyseinen henkilö sanomisellaan tarkoitti.
Tuskin hän oli miettinyt tätä monta vuorokautta ja vain odottanut sopivaa hetkeä, jolloin laukoa tämän syväluotaavan analyysin minulle.
Koska määrittely jäi avoimeksi unohdin sen täysin vuosien saatossa....vain palatakseni tähän kyseiseen määritelmään, sillä nyt koen löytäneeni selityksen.

Minulla on todella suuri tarve pitää asioita kasassa. Ollut aina.
Siis en nyt tarkoita, että jos joku huonekalu/esine on hajoamispisteessä, että ryntäisin sitä heti korjaamaan (tosin, joskus tämäkin on minulle sydämen asia), vaan nyt puhun ihmissuhteista.
Minulle on aina ollut tärkeää, että ympärilläni olevat ihmiset tulevat toimeen keskenään....vaikka hampaat irvessä, mutta että tulevat.

Minua ahdistaa suunnattomasti, jos joku alkaa sättimään samassa kaveripiirissä olevaa vain pelkästä ilkeydestään. Siis tottakai paineita pitää saada purkaa, mutta se että kaikki kumpuaa ilkeydestä ja vihasta, on minusta helvetin väärin. En ole itsekään mikään enkeli (ylläri) mutta jos koen jonkun ihmisen ärsyttävän minua, haluan paikata asian puhumalla siitä. Liimata yhteyden kuntoon. Kaikki eivät tähän pysty ja joskus keskustelu menee ihan reisille, mutta olen sinnikäs ja yritän uudelleen....niin, että kaikki olisi taas ehjää.

En myöskään jaksa ymmärtää sitä, että jollain on paha olo tai joku ärsyttää ja sitten se puretaan ystäviin vittuilun kautta. Miksei voi sanoa suoraan, että minulla on nyt jumalauta paha olla ja kuuntele/auta mua. Siinä säästyisi monelta turhalta riidalta ja sydänsäryltä. Haavoja olisi helpompi paikata, kun tietäisi missä ne sijaitsevat.

Olen myös useasti pyrkinyt toimimaan välittäjänä monissa tilanteissa, jossa tarkoituksena on vain loukata toista, koska itsellä on niin paha olo. Joskus nämäkin riidat ja erimielisyydet on saatu paikattua ja tunnen helpotusta. Joskus ei vain pidä mennä sotkemaan lusikkaansa toisten soppaan...sekin on tullut huomattua.

Joskus liimana toimiminen imee minusta mehut aivan täysin. En onnistu pitämään ystävyyssuhteitani kasassa, koska kommunikointi ei toimi ja molemmat ovat pettyneitä ja vihaisia toisilleen. Silloin saadaan aikaan todella syviä haavoja. Sellaisia, jotka eivät ehkä koskaan parane, ja ovat niitä haavoja, jotka kaikkein helpoiten revitään uudestaan auki, kun toisessa jokin vituttaa.

Sitten sitä huomaa istuvansa tyhjässä metrovaunussa paperisilppujen keskellä, joita on niin paljon ettei paljasta lattiaa näy. Siinä ei enää liimat auta.