on hassua että ensimmäisiä asioita mitä tulee mieleen
on sokerilla kuorrutettu tomaattivehnäleipä.
Omatekemä sellainen.
Niin siis vara-mummon.
Kersana joka ikinen kesä taivalsin yli kilometrin matkan
mökkiämme lähimpänä olevaan maataloon,
jossa kaverini perheineen asui.
Kaverini vanhemmat olivat suurimman osan päivästä töissä,
joten meistä lapsista huolta piti Sisko-mummo.
Hän oli perikuva tavallisesta maalaistalon emännästä savolaisella huumorilla höystettynä.
Kaverini luona sai tehdä kaikkea kivaa kuten leikkiä leipuria ja kotia sekä tutkia vanhan maatalon navettaa ja vinniä.
Kiltisti kun leikittiin, ei talossa kauheasti meitä komentaa tarvinnut.
Yksi asia oli kuitenkin, mistä Sisko-mummo piti kiinni,
ja se oli syöminen.
Hassua, että näin hänen poismenonsa yhteydessä ensimmäinen asia, mikä tuli mieleeni
ja sai samalla kyyneleet silmiini sekä minut naurahtamaan, oli juuri ruoka.
Sisko-mummo teki minulle aina omatekemäänsä vehnäleipää, jossa päällä oli tomaattia.
Tomaattien päälle hän oli ripotellut sokeria.
Miksi?
Koska muuten tomaatit hänen mielestään maistuivat karvaille.
Minusta tämä hassu makean sokerin ja tomaattien yhdistelmä maistui hieman oudolle.
Mutta en ikinä valittanut, sillä nämä voileivät olivat Sisko-mummon tekemiä.
Eikä minun oma mummoni koskaan tehnyt minulle sellaisia
tai minkään muunkaanlaisia voileipiä.
Nyt vuosien jälkeen huomaan, kuinka paljon näitä leipiä kaipaankaan.
Ja sitä, että oli Sisko-mummo joka välitti minusta ja siitä että muistin syödä.
Kiitos siitä!
Niin se vaan on, että meidänkin vaarin hautajaisissa muisteltiin itse tehtyjä ranskanperunoita ja lettujen paistoa.. jokapäiväiset asiat ja hetket jää mieleen ja niitä kaipailee silloin tällöin ja joskus kovastikin.. meille jäljelle jääneille jää toivottavasti taito tarjota samoja sortimentteja toinen toisillemme, mikäs sen mukavampaa.
ReplyDelete