Joskus pitäisi ymmärtää sanoa ääneen kun käsillä on jotain kaunista.
Sanoa ääneen,että on onnellinen ja uskoo tulevaan.
Kertoa, että arvostan ja välitän siitä, että joku jaksaa antaa aikaa...minulle, ystäville ja tälle maailmalle.
Ja sitten kuitenkin sitä taas löytää itsensä pohtimasta, että osasinko nyt nauttia siitä.
Olinko edes läsnä?
Kerroin ystävälleni vuoden vaihteessa, että en osaa olla onnellinen ahdistumatta onnellisuudesta.
Tässä jos missä mennään vikaan.
Mutta ahdistus on niin normitunne, osa jokaista päivääni, että muutos status quohon saa aikaan ahdistuksen.
Ja sitten taas palautan itseni tähän iltaan ja muihinkin iltoihin kun olen tullut kohdatuksi.
Minua on kuultu ja minut on hyväksytty.
Olen saanut jakaa ja nauttia.
Ja olen unohtanut pelätä, että tämä loppuu.
Sain yllättävän paketin ja kortin maanantaina.
Poika vuosien takaa lähetti minulle aurinkoa Suomen pimeisiin päiviin kalenterin muodossa.
'Caribbean Sun' ja kuvia pitkistä auringonkultaamista hiekkarannoista.
Kukaan ei ole koskaan tehnyt minulle mitään näin kaunista.
Ja kortissa luki sitaatti Eleanor Rooseveltilta:
“Many people will walk in and out of your life, but only true friends will leave footprints in your heart”
Voisiko se paremmin sanoa...?
Onnellisuus ilman ahdistusta tulee ystävistä...kunpa vaan osaisin kertoa sen joskus heillekin.
No comments:
Post a Comment