Herkkää...

Viime aikoina sydäntäni on liikuttanut herkkyys.
Herkkyys, joka lähtee kahden ihmisen välisestä suhteesta.
Olkoon se sitten ystävyyttä, sielunkumppanuutta, äidin ja lapsen suhde tai rakastavaisten suhde.

Äidin suhde lapseensa (varsinkin esikoiseensa) on jotenkin kaunis. Se sisältää jotain niin sanoin kuvaamatonta. Ehdotonta rakkautta, joka tuo herkkyyden näiden kahden väliseen suhteeseen.
Lapsi on äidin oma, äidistä erilliseksi tullut, mutta silti aina yhtä äidin kanssa.
Tätä suhdetta on vaikea mennä rikkomaan, mutta jos niin tekee,
se jättää parantumattomat arvet molempien osapuolien sieluun.
Tämän suhteen herkkyys näkyy kauneimmillaan siinä, kun äiti tuudittaa lastaan uneen.
Äiti luovuttaa lapsensa yön ajaksi unien vietäväksi, silittää poskea hellästi, kuin vakuutellen lastaan siitä, että äiti on edelleen olemassa, kun lapsi herää.

Ystävyydessä ja sielunkumppanuudessa avainsana on vastavuoroisuus.
Tarvitaan tiettyä herkkyyttä, ja toisen tuntemista, että pystyy toteuttamaan vastavuoroisuutta onnistuneesti.
Molemmat saavat ystävyydeltä jotain. Osana tätä on myös pyyteettömys.
Se, että tehdään toiselle jotain hyvää tai autetaan toista pyyteettömästi, koska luotetaan toisen olevan tukena, kun itsellä on vaikeampaa.
Ystävyyskin on herkkä suhde, jonka rikkoutuminen voi olla helppoakin, sillä ystävillä ei ole verisiteitä.
Sielunkumppanuuden tasolla rikkoutuminen on taas huomattavasti vaikeampaa, sillä molempien sielut kokevat olevan toisiinsa yhteydessä. Ja eron kohdatessaa, näiden sielujen kaipuu on suunnaton. Jopa niin suuri, että se antaa anteeksi ja unohtaa pahimmatkin loukkaukset.
Tämän suhteen herkkyys on kauneimmillaan katseissa, jotka sisältävät molemminpuoleisen luottavaisuuden.

Rakastavaisten välisessä suhteessa tärkeintä on tietysti rakkaus toista kohtaan. Ja tietysti luottamus.
Tunnetaan toinen läpikotaisin ja rakastetaan virheistäkin huolimatta.
Toisen tunteminen läpikotaisin aiheuttaa myös ongelmia varsinkin eron kohdatessa, sillä silloin voidaan aiheuttaa toiselle ne kaikkein syvimmät haavat, koska tiedetään mikä satuttaa toista eniten.
Rakastavaisia pitää hyvin yhdessä tottumus toiseen ihmiseen. Pidetään lähellä se, joka jo tunnetaan, sillä uuden ihmisen opetteluun menisi tuhottomasti aikaa. Toki on myös niitä, joiden rakkaus voittaa kaiken.
Ei ole olemassa ketään toista, joka saisi aikaan näin suuren tunteen ja yhteenkuuluvuuden toisen kanssa.
Rakastavaisten suhteen herkkyys näkyy parhaiten hellyydenosoituksissa.
Minä rakastan tarkkailla juuri näitä pieniä, ja toisille ehkä huomaamattomiksi tarkoitettujakin eleitä, jotka sisältävät (asianomaisille) niin paljon rakkautta, välittämistä ja luottamusta.

Tällaista pohdintaa siis aamuyöllä kahden aikaan,
kun allekirjoittanut ei halua keskittyä olennaiseen eli uskontotieteen muistiinpanojen tekemiseen.