Saturday, May 18, 2013

Life is Good

Huomenna on iso päivä.
Täytän 30 vuotta.
Mutta pysytään vielä hetki juuri tässä.

Olen saanut Ison G:n valmiiksi.
Se on sidottu kansiin ja palautettu.
63 sivua verta (siis oikeasti verta, kun iskin jalan printterin paperipidikkeeseen), hikeä ja kyyneleitä.
Sanokoon muut mitä tahansa sivumäärästä, niin tämän enempää minulla ei ole asiasta sanottavaa.
Ja kuitenkin tiedekunnan asetusten mukaan mennään.
Eikä minulla ole mitään muuta tavoitetta kuin saada tämä läpi, sillä tiedän että en ole E:n tai L:n tai edes M:n teologi...en ole koskaan ollut.
Ja silti voin olla tyytyväinen itseeni, että sain sen tehtyä.



Kypsyyskoe kirjoitettu.
Sama Yliopiston päärakennuksen luentosali 1.
Sama tuoksu, ja kuuma hiostava ilma. Seinät kuiskivat vuosien tenttiahdistusta.
Tuijottelen näitä seiniä viimeistä kertaa...toistaiseksi.
Ympyrä sulkeutuu, kun edessä istuva tekee kreikan tenttiä, joka oli niitä ensimmäisiä jotka itse suoritin samassa salissa ensimmäisenä opiskeluvuonna.
Huomaan hänen tehneen virheen, ja tekisi mieli kuiskata oikea vastaus.

Löydän valmistujais-/synttärimekon puolessa tunnissa, ja unohdan syödä kun olo on niin kevyt.
Kampaus onnistuu hienosti ja saan kuulla, että lapsuuden ystäväni asuu aivan lähellä.
Siivoan kotona hieman juhlia varten ja hymähdän onnesta, kun löydän miehen Tieteen Kuvalehden.
En tiedä mitä tuleman pitää, mutta tämä on katsottava loppuun oli se kuinka lyhyt tai pitkä tahansa.
Elämän koulua tiedossa nyt vihdoin kun olen tarpeeksi aikuinen pitämään toista lähellä.

Illalla aivan täydellinen illallinen Savoyssa.
Onni on tällaiset vanhemmat kuin minulla on.
Tukea löytyy aina ja pienistäkin asioista jaksetaan iloita.
Isompia onnenaiheita sitten juhlitaankin kunnolla.
Yhtäkkiä ravintolan salin valot himmenevät.
Pianisti alkaa tapailemaan Hyvää syntymäpäivää-kappaleen alkusointuja.
Keittiöstä tuodaan pöytään kakku, jossa on kynttilä.
Ravintolan muut asiakkaat taputtavat.
Onnen kyyneleet löytävät tiensä silmäkulmiini.
Tällaista olen aina toivonut.
Mutta eihän näin käy kuin vain Hollywoodin elokuvissa.







Olen saavuttanut niin paljon, ja nyt ainaisen kitisemisen sijaan aion vastedes iloita asioista.
Hyvien asioiden-purkki täyttyy ja ikävät asiat on helppo karsia elämästä.
Minulla on oikeus nauttia elämästä, sillä muuta en ole saanut kuin elämän lahjan ja se pitää käyttää viisaasti.

Bassoradio soittaa kaunista beattia aamupäivään.
Sää on pilvessä, mutta mitä siitä.
Kakku on koristeltu ja vielä pitää valmistella illan muut herkut.
Tässä illassa on taikaa.
Paikalle saapumassa juuri ne naamat joista mä tykkään, ja jotka tykkää minusta.
Life is Good!

No comments:

Post a Comment