Valtionhotelli

Olen jo kolmisen vuotta asustellut turvallisesti Sörnäisten vankilan vieressä ja ilman mitään eriskummallisia välikohtauksia.

Välillä sumussa vankilan valaistus on niin kirkas, että olohuoneessani on suhteellisen valoisaa ja kerran sähkökatkon aikaan valoheittimet valaisivat vieläkin kirkkaammin.

Mutta muuten siis ei mitään.

Kuitenkin paikka kiehtoo minua.

Millaista siellä on ja  miten aika kuluu?

Ainakin yhden huomion olen ajankulumisesta tehnyt, nimittäin vangit saavat nykyään surffata netissä, ja jopa langattomasti.

Tai sitten on kyse vankilan henkilökunnasta.

Langaton netti on osuvasti nimetty Putkareissuksi.

Mustaa huumoria.

Ystäväni jopa työskenteli vankilassa yhden kesän ajan, ja on kyllä pakko nostaa hattua.

Ei siihen ihan joka tyttö pysty.

Mutta siis mikä sitten sai minut yhtäkkiä kirjoittamaan tästä valtionhotellista.

Pyöräillessäni tänään kaupungista kotiin, jätettiin portilla jäähyväisiä.

Lapset (noin 9-10-vuotiaat) olivat saattamassa iskää vankilaan ja ilmeisesti lasten äiti odotti vähän sivummalla.

Siis voi että.

Sitä voi vain kuvitella, että mitäköhän isi on mennyt tekemään.

Niin ja miten tämä on lapsille selitetty.

"Isi on vähän tehnyt tyhmiä, ja joutuu nyt muuttamaan vähäksi aikaa pois kotoa 'hotelliin', mutta muistakaa olla äidille kilttejä"

Ei kai tällaista tapahdu kuin elokuvissa.

No, näköjään myös oikeassa elämässä, mutta aika hassulta se näytti, kun mies kävelee käsikkäin lastensa kanssa portille, halaa ja sanoo jotain hyvästiksi, jonka jälkeen hän katoaa portista.

Voihan toki olla, että mies on töissä vankilassa, ja lapset tulivat vain saattamaan isin töihin, mutta jotenkin ensimmäinen vaihtoehto tunnelmasta päätellen tuntui oikeammalta.

Mietityttää vain, että mitäköhän tuo mies on tehnyt, jotta päätyi lukemaan Sörkan tiilenpäitä.

Netistä selviää, että nykyään Helsingin vankila on pääkaupunkiseudulta kotoisin olevien pitkäaikaisten vankien sijoituspaikka. Vangit on lähinnä vangittu väkivalta- ja huumerikoksista.

Jotain lainvastaista siis kuitenkin, ei voi muuta kuin arvailla.

Onneksi kuitenkin vierailut ovat sallittuja.

Ja lapset pääsevät katsomaan isiä joka viikonloppu jos isi vaan näin haluaa.

Että tämmöstä tällä kertaa täältä Hermannista, Sörkan vankilan vierestä.

Seisoskelua

Kumma lauantai takana.

Piti lähteä tanssimaan ja nauttia ensimmäisestä vapaasta lomaviikonlopusta.

Niin, tulihan siitä siis nautittua, mutta ei ehkä niin kuin oli alunperin suunnitellut.

Alkuilta hujahti sangriaa siemaillessa ja suunnitelmia hioessa.

Uusi tuttavuus. Kaverin kaveri, ehkä hieman etäinen.

Hajuton ja mauton.

Tiet erkanivat heti kärkeen, ehkä hyvä näin.

Kävelymatka kukkia etsiessä oli lyhyt ja baarin edessä epämääräistä porukkaa.

Ovatko nämä edes kaikki täysi-ikäisiä?

Pakki päälle ja soitto uuden tyttöystävän esittelytilaisuuteen.

Kiertotie Aleksanterinkadulle Hyttysen perässä.

Seisoskelua.

Kutsu Teatterin terassille.

Puhelinnumeron vaihto ja suunta sinne minne pitikin mennä.

Paino-baari.

Täydellinen alku-ignoraus.

Tunsin oloni Angela Chaseksi, ilman Rayanne Graffia, joka meni läksyttämään biljardia pelaavaa Catalanoa.

Ahdistus ja tahto lähteä pois sanomatta mitään.

Miksi en vain osaa hoitaa näitä tilanteita oikein?

Lopulta kuitenkin keskustelua ja se tyttöystävän esittely.

The Attack of the 6 ft. Woman.

En osaa olla luontevasti, mutta onneksi tukiverkko hoitaa hämäyksen.

Vaikutan pieneltä ja surkealta.

Mutta sympatiaa ei heru.

Casanova saapuu paikalle.

Olen liian päällekäyvä ja pelottava...siis kuulemma.

Yritän esittää etäistä.

Sen osaan...tai siis ehkä.

Matka jatkuu Teatteriin.

Tungos aiheuttaa ahdistusta ja aika on armoton.

Istuskelua.

Kaksi karpalovodkaa.

Poikien juttuja.

Keskustelua jatkoista.

Terassi menossa kiinni ja aika siirtyä eteenpäin.

Espa klo 02.30

Seisoskelua.

Kerron suoraan ääneen sen, mitä olen halunnut tehdä jo pitkään.

Pussailla!

Naivi suorasukaisuuteni aiheuttaa hämmennystä ja sähköisyyttä.

Mitään ei tapahdu.

Häntä olisin halunnut suudella.

Hävitä pusikkoon ja palata todellisuuteen lehtiä hiuksissani.

Ei ole pokkaa...siis kai hänellä.

Lisää poikien juttuja.

Puistossa pari suutelee kiihkeänä toisiaan.

Toivon salaa, että olisin itse siinä.

Näin taisi viimeksi olla 15-vuotiaana vappuna sen jonkun Tumen kanssa.

Muistan edelleen sen jenkkipurkan maun.

Niin..siis kai se on näin, että 'teinit pussaa tolleen!'

Henkilökohtaisia kysymyksiä ja tajuan olevani todellisessa erämaassa.

Ei mitään sitten helmikuun.

Seisoskelu jatkuu edelleen vaikka alkaa jo tulla vilu.

Ahdistava tarve hakea katsekontaktia.

Kun sen saa, on siinä jotain.

Tai sitten olen vain epätoivoinen.

Vihaan Suomea ja sitä, että täällä ei ole flirttailukulttuuria.

Se on joko poka baarista ja kotiin panemaan tai sitten ei mitään.

Siis juuri tuosta tilanteesta jos mistä olisi voinut huomata kivan ihmisen ja pyytää vaikka aamukahville tai puistokävelylle.

Tai sitten minä en vain ole kiva.

Usko meni ja toivo kans.

Kello lähenee aamuneljää ja porukka hajoaa vihdoin.

Ei tullut jatkoja ja jälleennäkemistä on turha odottaa.

Taksijonot ovat mahdottomia ja bussit ajavat täysinä pysäkin ohi.

Istuskelua.

Lopulta päätös lippispojan kanssa mennä seuraavaan bussiin, jolla pääsee vain lähelle.

92N ja neljä euroa kolme pysäkkiä.

Seisoskelua.

Ystävä ja hänen hajuton ja mauton kaverinsa.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan.

Ärsyttävää porukkaa.

Juuri tuollaisia miehiä vihaan.

Haluaisin jo pois bussista ja huudan kuskille, että enkö pääsisi jo pois.

Pelkään paniikkia.

Ärsyttävät miehet nauravat huudoilleni ja yritän purra hammasta ja rauhoittaa itseäni.

Vihdoin ulos.

Lippispoika kysyy, että olenko okei?

Nyökkään ja yritän haukkoa aamun raikasta ilmaa.

Lippispoika löytää taksin ja minä kävelen raskain jaloin kotiin.

Kotona.

Istun parvekkeella ja katselen jo valjennutta aamua.

Päässäni soi vain yksi lause:

'I'm not the kind of girl you'd take home'

Menen nukkumaan.

Se siitä seisoskelusta...

De-briefing

Huh huh...

Onpas ollut niin vauhdikas pari viikkoa, että on ihan pakko kirjoittaa ja purkaa tunnelmat.

Siis, et pääsee eteenpäin ja hyvillä mielillä :)

Eli homma etenee näin...

8 päivää ihan pöndellä Sammatissa, jossa silmä ja mieli lepää, koska paikka on vain niin kaunis.

Teiniregressiot heti ensimmäisenä päivänä ja voi, että mitä kaikkea sitä onkaan siellä tullut touhuttua. Mutta nämä ovat oikeaa päiväkirjakamaa, joten niitä en ala tässä nyt tilittämään.

Siis takaisin asiaan....tuli pidettyä toista kertaa ihan oikeita oppitunteja ja ne jopa meni ihan yllättävän hyvin, vaikka keskellä leiriä tuli pieni epätoivon poikanen, että nää mun tunnit on ihan huonoja eikä ketään kiinnosta. Toisin kävi ja sain jopa positiivista palautetta ja ehkä yhden uuden diakonin :)

Parasta koko riparissa oli tietty musiikki...voi, että miten minä kaipaankaan musiikin tekemistä, laulamista ja siis vaan sitä fiilistä, mikä tulee kun tehdään yhdessä jotain hyvää ja kaunista.

Suuremmilta ongelmiltakin vältyttiin ja kaikkia 'lapsia' oppi lopulta käsittelemään oikein.

Tosin yksi isonen kyllä aiheutti syviä sisäisiä tunteenpurkauksia, mutta onneksi häntä ei ole pakko nähdä enää, ja toivotaan että elämä kasvattaa ja opettaa ottamaan muutkin huomioon.

Takaisin kaupunkiin.

Vaikeuksia totutella kovempaan menoon ja yksinoloon.

Kamala kampaaja....siis kuka ei kysy ennen kampauksen tekoa, että olenko pessyt hiukset ja siis mikä se sellainen kampaus on johon ei laiteta pohjalle rullia ja sit valitetaan asiakkaalle, että ei sun hiuksiin saa nutturaa...haloo!

Noh, ei auttanut kuin korjata kampaus kotona ja sitten tukkaputkella häihin.

Ja siis näitä häitähän sitten tuli neljät.

Ensimmäinen avioliittoon siunaaminen oli Puotilassa ja tuli siellä sitten luettua Raamatusta Korinttolaiskirjeestä se perinteinen kohta.

Sitten Kallioon. Tulin paikalle ajoissa ja kun tuntematon pariskunta kuuli minun saapuneen laulamaan seuraaviin häihin, pyysivät he minua laulamaan kanttorin kanssa 9 säkeistöisen ylistysvirren. No...tulipa vedettyä ja Maarit ja Jaakko sukuineen oli onnellisia.

Sitten se oikea tilaisuus ja Hymne À l'Amour soi kuulemma todella kauniisti.

Siitä sitten jatkoille ensin Viikkiin ja sitten Kulosaaren Casinolle.

Mahtavat pippalot...kiitos vaan pariskunnille!

Sitten illan viimeiset häät ja aivan mahtavia vieraita.

Suomen Meksikon suurlähettiläs ja kipinä mennä ulkoministeriöön töihin.

Salattujen elämien Aamu ja muita julkkiksia.

Ranskattaria ja ruotsalaisia taiteilijoita.

Ja ah, maailman parasta kasviskeittoa yöpalaksi...

Kyllä taiteilijapiireissä osataan.

Sunnuntai ja aikainen herätys.

Kirkolle ja konfikseen.

Ja nyt on pakko hehkuttaa...jaoin ensimmäistä kertaa ehtoollista...siis viiniä, mutta kuitenkin.

Ja oisko voinut mennä paremmin...äitikin liikuttui jostain kumman syystä kyyneliin.

Todella hieno ja voimakas kokemus..huh.

Niin ja jouduin taas ex tempore laulamaan, kun Pyhä Henki johdatti pastorimme saarnan päätteeksi juontamaan lavalle minut ja leirimme handyn.

Eipä ehtinyt panikoimaan ja homma meni jotenkuten haparoiden voitokkaasti läpi :)

14 paikkaa jossa piti laulaa konfiksen jälkeen ja tuli nähtyä myös Santiksen upseerikerho ja Vuosaaren tunneli.

Ei ruokaa koko päivänä joten tankkaus monikansallisessa hampurilaisbaarissa.

Vanhan tutun bongaus ja taksikyyti kotiovelle.

Mahtavuutta.

Olikohan tässä nyt kaikki?

Jos jotain jäi, niin se ei sitten varmaankaan ollut mitään merkittävää.

Mutta olipahan yksi ikimuistoisimmista viikonlopuista.

Nyt sitten kaksi viikkoa lomaa ja tämän jälkeen paluu arkeen.

Ihanaa on ollut!

Sata miestä

Tänään meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun Hesaria lukiessani.

Joku kumma Teppo M. (siis voiko tyhmempää aliasta olla) pitää blogia nimeltä Sata naista, jossa hän jonkun tyhmän vedon takia kertoo tavoitteestaan panna sataa naista vuoden sisään.

Jostain ihme syystä tämä on saanut suuren mediasuosion ja hän on päässyt julkaisemaan missiostaan jo kirjankin.

Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä kaikkien kaiffari Markus Selin on lupautunut tekemään tästä blogista myös ELOKUVAN! 

Levottomat 4 - kun sata naista riittää.

Siis haloo!

Mikä kumma on tehnyt tästä niin suositun?

Siis okei luettuani postauksia niin pakko on sanoa, että kyllä tämä paremmin osaa kirjoittaa kuin esim. Johanna Tukiainen, mutta mietin tätä aihetta vaan...

Ensinnäkin miksi tämä sata naista on niin suuri juttu. 

Onko muka naisilta vaikea saada pesää?

Hassua on, että mistään en googlettamalla löytänyt kyseisen JulioIglesiaswannabeen kuvaa löytänyt, joten tuleeko minun automaattisesti olettaa, että hän on aivan susiruma, tai ainakin tyypillinen kaljamahainen suomalaismies verkkopaidassaan ja pitkissä Black Horse kalsareissaan.

Jos kaveri sitten muistuttaakin enemmän vaikka Julio Iglesiasia, niin missä sitten vika.

Hänen täytyy siis olla aivan jumalattoman nirso.

Kyllä naisia (ja siis nimenomaan epätoivoisia naisia) on Suomi pullollaan, jotka varmasti ainakin sen parin siiderin jälkeen lähtisivät kaikenmaailman teppojen mukaan, jos vaan se teppo älyäis kysyä.

Missä siis vika?

Teppo M. on selkeästi pihtari, joka yrittää uskotella muille aivan toista.

Eikö olisi rohkeampaa kirjoittaa miehenä siitä, kun ei aina vaan huvita, vaikka olisikin 'piirakkaa tarjolla'. 

Blogin muotona voisi olla myös se, että Sata naista, joita en koskaan halua panna...tai panisin jos uskaltaisin.

No, jännityksellä nyt sitten seuraamme, kuinka Tepolle käy...

ja jos rehellisiä ollaan niin aika on armoton ja Tepolla on vasta 27 naista plakkarissa. 

Jos tahti ei tuosta tihene niin huonosti pojalle käy.

Ja pieni sisäinen feministi minussa kysyy innokkaasti, että miksi kukaan nainen ei pidä blogia siitä, kuinka hän aikoo panna sataa miestä vuoden sisään?

Pelkäävätkö naiset huoran-leimaa, vai onko totuus siinä, että joku kunnon kissa saisi enemmän kuin sata eikä ehdi panopuuhiltaan kirjoittaa listaa kaikista miehistä.

Tai sitten se on niin, että naiset eivät sittenkään 'Kiss and tell' ;)

 Who knows...minä en ainkaan aio yrittää, sillä uskallan rehellisesti myöntää, että olen laiska ja niin, se pihtari varmaan kans :D. 

Sunnuntaista

"There's something about Sunday night that really makes you wanna kill yourself. 

Especially if you've just been totally made a fool of by the only person you'll ever love 

and you have a Geometry midterm on Monday, which you still haven't studied for 

because you can't because Brian Krakow has your textbook 

and you're too embarrassed to even deal with it. 

And your little sister's completely finished with her homework, 

which is just, like, so simple and mindless a child could do it. 

And that creepy 60 Minutes watch that sounds like your whole life ticking away."

Näyttää pahasti siltä, että olen regressoitunut (onko tuo edes oikea sana?) takaisin teinivuosiini tämän loppuviikon aikana. Tänään on sunnuntai ja toiset ovat kuvanneet tunteen sunnuntain vaikutuksesta teinin mieleen paremmin, joten miksi edes yrittää panna paremmaksi.

Ehkä aikuisempia fiiliksiä ja ajatuksia ensi viikolla...as if!

Ope

Hihhei...

Tänään on syytä pieneen iloon...tai no ehkä hieman suurempaankin.

Tästä päivästä eteen päin, tai no syksystä eteen päin, minusta on kovaa vauhtia tulossa uskonnon, ja tänään saadun tiedon mukaan, myös historian opettaja.

Olin yksi niistä 32:ta jotka saivan opinto-oikeuden opettajan pedagogisiin opintoihin sekä yksi niistä 5:stä, jotka saivat opinto-oikeuden historian sivuainekiintiössä.

Että tällaista tällä kertaa...

"Maybe teachers have a hidden life, where they're actually, like, human. 

Where they have, I don't know, dignity. Or maybe not."
- Angela Chase MSCL

Perjantai 13.

Näihin tunnelmiin sitten tänään...tai tällä viikolla

Voit sanoa mitä haluat,

se ei tunnu se ei kosketa
Mene vaan, mene vaan

Tivolitkaan ei saa mua nauramaan
eikä sirkus tai sata hattaraa
Mene vaan, mene vaan
en kävele vastaan

Toinen toistansa täällä jumaloi
ketään täysin ei silti saada voi
Älä järjetön enää kapinoi
mene vaan!

Lumi on syönyt kaiken
routa raiskaa tämän maan
Joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan
Unelmat vaihtuu toisiin
valuen vuosiin vihaisiin
Lähtisin mut se vaan ei mee enää niin
ei mee enää niin
Ei mikään mee enää niin

Aina kovaa ei ikinä pehmeää
enkeleitä ei meille riitäkkään
Mene vaan mä voin kääntää pään
Vaikeaa selittää ja ymmärtää
miten toisesta aina jälki jää
Mene vaan

Sitä mitä koitin sussa koskettaa
tajusin ei oo olemassakaan
Aika kuole ei tappamallakaan
Mene vaan

Lumi on syönyt kaiken
routa raiskaa tämän maan
Joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan
Unelmat vaihtuu toisiin
valuen vuosiin vihaisiin
Lähtisin mut se vaan ei mee enää niin

Pmmp- Joutsenet

They DO shoot single people!

Ei ole yksineläminen helppoa.

Eikä Finnkinon henkilökunta ainakaan tee sitä yhtään helpommaksi.

Noh, menin sitten eilen lunastamaan tulevalle lauantaille varaamiani lippuja ja seuraava keskustelu käytiin minun ja lippukassan välillä:

Minä: Moi, mulla oli tällä numerolla varattuna lippuja.

Lippukassa: Joo, kaksi lippua lauantain klo 21.15 näytökseen.

M: Juu, mut mä ottaisin niistä vaan yhden.

L: Yhden?

M: Joo yhden.

L: No siis jos sä olet yksin menossa tätä leffaa katsomaan niin voisitko sä luopua noista paikoista ja laitettas sut istumaan muualle ni sit joku pariskunta tai ystävykset saa tosi hyvät paikat.

M: Häh? 

L: Niin siis kun sä aiot katsoa ton yksin niin ei menis hyvät paikat hukkaan, kun on sit vaikeeta saada siihen viereen jotain toista yksittäistä istumaan. Esim tossa samalla rivillä olis tossa yks paikka vapaana (näyttää paikkaa ruudulta).

M: Joo no ihan sama.

L: Eli tää käy sulle, no kiva, eli se ois sit 11 euroa.

Maksoin lippuni ja poistuin paikalta vittuuntuneena.

Miksi en voinut kerrankin olla jämäkkä ja sanoa että minä vitsi haluan istua siinä enkä paikastani luovu vaikka aionkin katsoa elokuvan yksin. Vitut ystävistä ja pariskunnista.

Onko se muka minun vikani, että en saanut ketään seurakseni tätä elokuvaa katsomaan, että kaikki ystäväni ovat joko matkoilla, menossa muiden kanssa, yrittävät torjua perhekriisejä tai jotain muuta.

Vaikka minulla ei olekaan tähän kyseiseen iltaan ystäviä tuekseni, niin kyllä yksinäisiä ihmisiä pitää kohdella hyvin.

Tästäkin huolimatta minä aion ottaa kaiken irti tuosta illasta, vaikka vain näyttääkseni muille, että kyllä yksinkin pärjää!

Hemmetti

Uusi rakkaus

I'm in love...

Voi tätä ihanuutta: vatsan pohjassa on perhosia ja suupielet vääntyvät pakostikin hymyyn.

Ajattelen vain häntä, ja sitä seuraavaa hetkeä kun taas tapaamme.

Hän on juuri sitä kaikkea mitä olen toivonut.

Nopea käänteissään, pirteä, energinen ja erottuu edukseen joukossa.

Hän on luotettava ja tuo minut joka ilta turvallisesti kotiin asti.

Mitä muuta sitä tyttö voisi uudelta kumppaniltaan vaatia?

Ainut miinuspuoli on se ulkonäkö...

hän on niin hyvännäköinen, että joku saattaa viedä hänet minulta.

Pakko siis vahtia silmä kovana tuota komistusta, ja olla vain positiivisin mielin:

Tämä rakkaus kyllä kestää!

Väärää postia

Tänään eteiseni matolla lojui oudon näköistä postia.

Kotiliesi ja S-ryhmän lasku/tiliote.

Hmm...

Luukussa roikkui myös kortti,  jossa komeilee raidallinen kissa, 

joka on pelästynyt sillä hänen postiluukustaan sisään puskee koirapostia.

Myöhästynyt synttärikortti ehkä?

Ei vaiskaan. Kortissa luki seuraavaa:

Anteeksi.

Hyvä asiakkaamme, jaoin osoitteeseenne vahingossa väärää postia.

Nämä lähetykset voitte jättää kirjelaatikkoon, postiin tai palauttaa postinjakajalle.

Kiitos vaivannäöstänne.

Oikein hyvää ja aurinkoista alkuviikkoa.

Ystävällisin terveisin

Postinjakaja

Siis oli käynyt pikku moka.

Aamukahvit olivat ehkä jääneet postinjakajalta tänä tiistaiaamuna juomatta, 

ja vielä unihiekan silmäkulmassa kaihertaessa, tuli sitten jaettua väärät postit minun luukkuuni.

Ihan asiallista jättää tuollainen lappu ja pahoitella tapahtunutta, mutta yksi asia minua jäi mietityttämään: hän oli käsin (tuo muu teksi oli siis valmiina painettuna) kirjoittanut korttiin tuon "oikein hyvää ja aurinkoista alkuviikkoa"-kohdan, joka siis suoraan sanottunua vähän kuulostaa siltä, että "iskinpä nyt sun luukkuun jonkun muun postit sori vaan...NOT!"

Noh, ei muistella pahalla, sillä lopputuloksena oli tämän päivän ainoa aito hymy ja matka kerrosta alemmas tiputtamaan postit oikeaan laatikkoon (huom. hyötyliikuntaa), 

että kiitos vaan postinjakajalle.

Sankaritar

25 vuotta ja still going strong...tai no siis eteen päin tahkotaan ainakin jotenkin.

En halunnut laittaa tähän mitään lällyä niin kuin jotain muistoja 25 vuoden varrelta, vaan enemmänkin jotain missä on asennetta.

Vaikka en sen suuremmin fanita TikTakkia niin ainakin yksi hyvä biisi heiltä löytyy.

(no okei, on heillä ainakin kourallinen hyviä biisejä, just to be honest)

Kuunnelkaa biisin lyriikoita, niin sieltä voitte löytää vaikka mitä.

Itse löysin itseni, tai ainakin kuvauksen itsestäni pähkinänkuoressa.

">

H&M Eye Candy

HenkkaMaukka iskee takaisin.
Viime vuonna joku tosi iso päättävä mainonnan elin (kuulostaa oudolta)
Googlauksen jälkeen tarkennus, eli Mainonnan Eettinen Neuvosto,
antoi H&M:lle huomautuksen hyvän maun rajan ylittävistä ja liian seksikkäistä alusvaatemainoksista.
Samoin taisi käydä myös viime kesän bikinimainosten kanssa.
Siis yksinkertaisesti ihmisiä (ehkä juuri naisia?) ärsytti se, että aamulla bussipysäkillä odotellessa joutui katselemaan
vähäpukeisia pimatsuja (halvoissa! toim. huom.) alusvaatteissa.

No, nyt on sitten Hennesin markkinointityypit löytäneet salaisen aseen, jota ei kukaan tule kieltämään.
Nimittäin miehen.
Kertokaa yksikin Mainonnan eettisen neuvoston kieltämä mainos, jossa on vähäpukeinen mies, joka ärsyttää.
There is none!
Kun mies on vähäpukeinen tai seksikkäästi puettu ei kukaan valita, vaan päinvastoin aamulla bussia odottavat naiset virittävät vain vienon hymyn kasvoilleen, hymähtävät ja unohtavat täysin, että vieressä poseeraa kaksi vähäpukeista kimulia.
Tasa-arvoa sen olla pitää.
Ja kiitsa taas miehille tämänkin tilanteen seivaamisesta!

H&MSummer08

Take a bow

Viime yönä näin unta menneestä...hieman outoa?
No ehkä ei, mutta olin taas lapsi, noin kouluikäinen ja olin ystäväni Maijan luona leikkimässä.
En muista sen enempää unesta, kuin saman huoneen joka edelleen on ystäväni huone, vaikka hän ei tietenkään enää asu kotona, ja se että leikimme lattialla, jollain ihme pelikorteilla ja kuuntelimme musiikkia.
Aamulla sitten kahvia juodessani rupesin miettimään kaikkia noita ystäväni luona vietettyjä hetkiä.
Ja musiikkia, jota silloin kuuntelimme.
Muistan vain kaksi artistia Hausmyllyn ja Madonnan.
Madonnalta oli tuolloin tullut joku uusi levy (tai siis silloin ne olivat c-kasetteja), jonka ystäväni oli tuonut espanjasta lomamatkaltaan. Kesti hetken selvittää mikä se oli...thank God for Google.
Kyseessä oli Madonnan Bedtime Stories, ja tältä levyltä kuuntelimme kappaletta nimeltä Take a Bow.
Etsin sitten tämän kyseisen videon YouTubesta vain kirjoittamalla kappaleen nimen..muta ylläri sieltähän ei tullutkaan Madonnan biisiä ensimmäiseksi vaan tämä:




Rihanna siis asialla...eikä mikään huono biisi.
Mutta siis aivan sama nimi, eikä ollut edes coveri.

Löysin sitten myös sen mitä olin etsinytkin.
Ja hassua kyllä, vaikka MTV-sukupolvea olenkin,
olin täysin unohtanut millaiselta tuo lapsena moneen kertaan nähty (ja kuultu) video näyttää.



Selvisi sekin sitten...
Molemmissa aika sama mollivoittoinen tunnelma..
Riutuva rakkaus, mies joka ei taaskaan tajunnut tehdä oikein...
Erona kuitenkin se, että 2000-luvun Rihanna itsenäisenä naisena ei aio ruikuttaa perään, vaan haistattaa pitkät.
Ehkä siksi pidän tästä Rihannan versiosta enemmän...tai niin no...Madonna tuo mieleen lapsuuden ja ne kaikki kauniit prinsessa haaveet, joissa myös sen prinssin perään saa itkeä.
Katsokaa ja päättäkää itse, kumpi on parempi!

Päivämääriä ja lukuja

• 16.05.2002  18-vuotias, juuri ylioppilaskirjoitukset suorittanut tyttö saapuu Stockmannin rekrytoinnin oven eteen klo 08.54. Tapaaminen oli sovittu tasan klo 9.
  
• Pari viikkoa aikaisemmin avatussa espanjalaisessa vaatefirmassa, tyttö tekee töitä 'täydentäjä'-nimikkeellä 12 h/vko lastenosastolla.
• Helmikuussa 2003 on virallisesti tiedossa, että myös Itäkeskukseen avataan uusi myymälä. Tyttö hakee sieltä täysipäiväisen myyjän paikkaa, eikä saa sitä.
• 15.04.2003 Itäkeskuksen myymälä avaa ovensa, ja tyttö tekee töitä lastenosastolla 20 h/vko kahdeksan muun myyjän kanssa. Avajaiset eivät ole yhtä suuri menestys kuin Helsingin liikkeen. Monet määräaikaisella sopimuksella palkatut myyjät jäävät ilman vakituista paikkaa, onneksi tytöllä on vakituinen sopimus. Nykyään Itäkeskuksen lastenosastolla työskentelee kaksi täysipäiväistä myyjää ja muutama reservi.
• Elokuussa 2004 koulu kutsuu tyttöä ja työnteko jää vain 15 h/vko, tai siis ainakin virallisesti. Epävirallisesti tyttö on töissä useammin.
• Syyskuussa 2005 tyttö pääsee yliopistoon ja lokakuussa muuttaa omilleen. Rahantarpeen vuoksi tunteja nostetaan 20 h/vko. Enemmänkin tulee taas tehtyä.
• 03.09.2007 on aika osastonvaihdokselle. Sopimus on 20 h/vko, ja työ naistenosaston kassalla. Tyttö pitää työstään ja saa taas onneksi tehdä enemmän tunteja.
• Kevät 2008 tuo mukanaan säästökuurin ja tunteja joudutaan vähentämään minimiin. Tyttö jää kauan odotetulle talvilomalle.
• 17.04.2008 tyttö hakee avointa 30 h/vko paikkaa Helsingin liikkeen lastenosastolta ja saa sen.
• 29.04.2008 tyttö käy harjoittelemassa ja tutustumassa vanhaan/uuteen osastoonsa. Kaikki tuntuu muuttuneen ja alku tuntuu hankalalta.
• 04.05.2008 tyttö sulkee Itäkeskuksen naistenosaston kassan viimeistä kertaa.
• 05.05.2008 tytön on määrä tehdä ensimmäinen virallinen vuoronsa uudessa työpaikassaan.
• 16.05.2008 tyttö on ollut firmassa 6 vuotta töissä.
  

Tämä oli jostain syystä vain pakko kirjoittaa ylös ja tehdä tästä jotenkin konkreettista.

Hassua on, että muistan tasan tarkkaan päivämäärät (ne tärkeimmät).

Monesti olen miettinyt, että olisiko nyt jo aika siirtyä eteenpäin ja tehdä jotakin muuta, mutta vielä en ole löytänyt sitä 'jotakin muuta' mitä tehdä. Ehkä se vielä sieltä tulee. 

Tai sitten käyn pokkaamassa sen 10-vuotis merkin.

Tiedä häntä, mutta vielä ei ole tämän tytön aika poistua tämän firman kuvioista, 

ja huomenna alkaa taas uusi taival ja ajanjakso. 

Uusi homma ja uudet kujeet.

I cannot wait!

Dear Diary

Writer's block.
That is the answer to all of your questions regarding the matter why I haven't written anything in a long time.
And now it seems that the only language in which I can write is English...my apologies.
It's weird, though...I haven't written anything in English in a while (I normally write my journal in English, which I haven't done since 2005), so here goes nothing...

So much has happened since April 8th, now it's the end of the month and everything has changed.
Well, not everything, but you get the picture.

Big city, bright lights, my another home.
I heart NY. Just can't deny it.
But this time it was a bit different, I felt like a local, a true New Yorker.
I know the 'hoods' and the people.
Witty conversation with a complete stranger, compliments and flirtatious smiles.
I'm a whole new person.
I even speak differently.
And I like myself.
Screw all the therapists telling me that I'm escaping.
So what.
Maybe I'm being held hostage here, and feel liberated there.
Who knows, but I know that life there would not always be a walk in the park.
But you have to hand it to the Americans they make things a little better...and I prefer a little small talk and b.s.
It eases me and makes me feel safe. And happy.
I had yet again, prior to this trip, forgotten what smiling and being happy feels like.
Nice, I tell you.

That trip was also a good break from everything, and I bought myself some extra time to think things through.
So as I got back home, I was a bit wiser and had things in their rightful perspective.
Work: I needed the extra hours, to pay the bills. And I needed some change.
So now, I have all that.
Studies: I'll pursue anything and do my utmost to achieve the goals that I have set for myself.
Men: "Could one of you lie on top of me, I need to feel the weight of a man on me." Still a bit doubtful whether I'll find one here, but when there is will, there is a way, right?
Friends: I suck at this. I just can't seem to do anything right. Or this is at least what it feels like. I love them to pieces but always end up hurting them too.

Homecoming. OMG.
Culture shock, big time.
Vomiting teens, gloomy Finns on the subway.
Creepy looks if you smile.
Fighting at the work place.
Nasty customers who think you are fucking with them, when you wish them to have a nice weekend.
But I'll adjust.
I have my Starbucks and sunny pictures from the Big Apple.

Bad news.
People mourning, and absolutely no words of consolation.
Why do bad things happen to good people?
Loneliness is just too much.

Good news.
People dating and this time there are the butterflies and everything.
Okay, I'm a bit envious but still happy for them.
I will listen to every happy detail and smile.
They deserve it.
Oh, did I mention that these were my male friends...female ones are on a bad streak of luck :(
And the thing is that I don't know if it's good or bad, but I have gotten used to this living alone thing.
And extremely seldom I meet men who make an impression.
So in a way, I have given up. (Except secretly, I still believe that I am going to meet my man abroad, or if I'll meet him here then he has to be foreign...someone could prove me wrong, in fact go ahead, I encourage you to!)


This week is going to be busy.
Exam, May 1st, work, studying, baking, and reconciliation.
I'll be lucky if I have any time to dream.
That keeps me happy and sane.
And I like it that way.

End of update.
Next time Finnish and more wittier writing.
Nothing personal...
wait, that I can't promise 'cause everyting is personal in this blog..
after all, this is the story of a girl, and that girl is me.

Pientä asiaa Sampo Pankista

Pitikin mennä iloitsemaan uudesta luottokortista.
Itku pitkästä ilosta siitä tuli, sillä korttihan ei toimi.
Ja miksi ei?
Tämä on pitkä juttu...

Menin heti pääsiäisen jälkeen uusimaan pankki- ja luottokorttiani Sampo Pankkiin, koska siruni oli vioittunut.
Halusin siis toimivan kortin.
No kuten kaikki uutisia seuraavat ihmiset tietävät niin pieni suomalainen Sampo yhdistyi ison tanskalaisen kanssa.
Ja tämän piti sujua ongelmitta. (toisin kävi)
Jonotin konttorissa työpäivän jälkeen 2 h, että pääsin tiskille.
Tiskillä oli vanha täti, joka oli aivan pihalla uudesta atk-järjestelmästä, ja takapiruina taustalla seisoivat irlantilainen ja ruotsalainen neuvonantaja. Kieli jolla kommunikoitiin (jos kommunikoitiin) oli englanti.
Selvisi, että olen naimisissa ja minulla on yhteinen tili mieheni kanssa.
Hmm, kiva...olisipa edes rikas mies.
No piti sitten tilata uusi kortti ja samalla hoidin sen alta pois, että tarvitsin myös uuden tunnusluvun visa electroniin.
Tämän kaiken neuvottelin loppupeleissä sen irlantilaisen kanssa, kun suomalaisen tädin kansakoulun oppimäärällä ei niin hyvin englantia osattu. Lopulta yhteisymmärrykseen päästiin ja kortin piti tulla postissa.
Homma siis hoidossa, minulle sanottiin.

Kävin jonottamassa uudemman kerran seuraavalla viikolla,
kun en päässyt verkkopankkiini, ja lainani eräpäivä oli siirtynyt vuoteen 2010.
Homma hoidossa, minulle sanottiin.

Tällä viikolla tuli siis uusi kortti vanhan tilalle, paitsi että vanha kortti olikin edelleen voimassa.
Sekä outo kirje Tanskasta, jossa oli tunnusluku, mutta ei mitään tietoa siitä mihin korttiin.
Ja verkkopankkini tietoihin minulle oli ilmestynyt 8 luottokorttia.
No ei sitten muuta kun taas käymään konttoriin.
(Jos joku ihmettelee miksi en soittanut tai laittanut meiliä, niin kyllä näitäkin kokeiltiin, mutta tuloksetta)
Jonotusaika 1h.
No siinä sitten selviteltiin, että joo ei ole tunnusluku muuttunut pankki/visakortissa, ja uusi tunnusluku on siihen electroniin.
Vanha visakortti leikeltiin kahtia.
Ja poistettiin epämääräiset muut kortit listoilta.
Tehtiin uusi palvelusopimus.
Olin edelleen naimisissa, joten korjattiin sitten, että olenkin naimaton.
Lainan eräpäivä edelleen 2010 vuonna. Korjaantuu kuulemma itsestään.
Homma hoidossa, minulle sanottiin. Ei mitään ongelmaa.

No meninpä sitten ennen töitä nostamaan rahaa,
niin eipä vanha tunnusluku toimikaan tässä uudessa kortissa.
Kiva.
Se sentään meni oikein, että se kumma tunnusluku oli oikeasti siihen electroniin.
Lähtö olisi perjantaina, eikä minulla ole mitään muuta toimivaa korttia kuin visa electron,
jolla ei hirveän monesta paikasta nosteta rahaa Jenkeissä.
Pitää siis toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Ja huomenna taas Sampo Pankkiin.
Onkohan homma taas hoidossa, ja tällä kertaa ihan oikeasti?

Neuvoja

Elokuvissa on aina yksi sellainen sivu/taustahenkilö,
joka nousee tärkeään asemaan antaessaan neuvoja pulaan joutuneelle sankarille.
Se saattaa olla vain yksi lause, joka auttaa sankaria tajuamaan tilanteensa,
ja auttaa häntä asettamaan asiat oikeaan mittasuhteeseen.

Löysin tänään oman elämäni sivu/taustahenkilön,
jonka aamuiset Messengerin välityksellä annetut neuvot saivat mieleni kirkkaaksi.
Katsotaan pystynkö noudattamaan niitä kirjaimellisesti, ja tuottavatko ne luvatun tuloksen.
Toivottavasti näin.

P.s. Uusi luottokortti tuli tänään, jihuu! Ja matkaan on enää neljä yötä :)

Kapitalistikin ajattelee...oikeesti!

Tiedättekö sen tilan...sen euforian,
mikä aina silloin tällöin valtaa pienen ihmisen, kun hän on kokenut jotain hienoa.
Kuvitelkaa itsenne siihen tilaan, ja miettikää miten vaikeaa sitä tunnetta ja tilaa on välittää muille.
Tuntuu, että sanat eivät yksinkertaisesti riitä. Se pitää kokea.

On puoliksi pimeää.
Lavaa valaisevat ostoskasseihin asetetut lamput.
On läpinäkyvä huone, kirjoituspöytä, itämainen tyyny, jolla maata.
Matkalaukku ja vaatteita, sekä muutama tuoli.
Vahvoja henkilökuvauksia.
Matka jokaisen omaan sisinpään ja menneisyyden mörköjen kohtaaminen.
Kiina-ilmiö, "meissä jokaisessa asuu pieni demari", maailmanparannus ja totuus siitä, että kapitalistikin ajattelee.
Ajatuksia vahvistaa kauniisti soiva musiikki ja pienet kuvainsertit.
Loppuun soi kaunis "missäs oot, me tullaan sinne" kappale, joka tiivistää illan ydinsanoman: toisesta välittämisen.

Illan aikana tunnen pieniä onnensykähdyksiä,
kun mieleeni tulevat kaikki ne ihanat ihmiset, joille haluaisin näyttää tämän näytelmän.
Samalla muistan, kuinka paljon heitä kaipaankaan juuri siinä hetkessä.
Näen Minnan tanssivan tarinan päähenkilön Julian kanssa Thaimaan hiekkarannalla.
Kertovan matkustamisen tärkeästä merkityksestä ja siitä, että maailmassa voi yksi ihminenkin tehdä paljon hyvää.
Kaiken tämän naurun ja pohtimisen keskellä päällimmäiseksi ajatukseksi jää se välittäminen.
Siitä ei pääse mihinkään.
Niin, ja myös kapitalisti välittää...tai ainakin ajattelee...sitä välittämistä.

TJEU: JUHA ITKOSEN KOHTI- MISSÄS OOT, ME TULLAAN SINNE.
Kom-teatterissa
HUHTIKUU ti 1.4., ke 2.4., to 3.4., pe 4.4., la 5.4., ti 8.4., ke 9.4., pe 11.4., ke 16.4., pe 18.4., la 19.4., ti 22.4., ke 23.4., to 24.4., pe 25.4., la 26.4., ti 29.4.
TOUKOKUU pe 2.5., la 3.5., la 10.5., ti 13.5., ke 14.5., pe 16.5., la 17.5., ti 20.5., ke 21.5., pe 23.5., la 24.5.

Tuhlausta

Vitsit mikä päivä.Yhtä tuhlausta.

-9,90 e salaatti ja tuoremehu.
Salaatti syötiin vain puoliksi,
kun poistuit paikalta, meni ruokahalu. Ikävää, kun ihmiset tuijottaa.
-38 e uusi rajauskynä. Chanel.
En olisi tarvinnut, mutta toimi retail-therapy:na.
-36 e ruokaostokset Stockmann.
Okei oli pakko käydä kaupassa jossain, mutta en olisi tarvinnut noin paljon.
-24,95 uudet piilarit.
Oli jo siis aikaisemmin sovittu piilaritarkastus,
mutta lisäsin tämän kohdan tähän sympatiapisteiden vuoksi, siis että summa olisi suurempi.
Meinasin myös mennä Visalla kampaajalle, ja ostaa Shakespearen kootut -teoksen.
En onneksi ostanut.

Että tällainen vapaapäivä sitten.

Maybe

Blogiani on kritisoitu siitä, että laitan tänne liikaa lyriikoita ja musiikkia.
No nyt sitä on tässä taas.
Ja voin vain todeta, että eipä tartte lukea, jos ei blogi miellytä :)

Tämän kappaleen olin unohtanut. Eikä mikään ihme, sillä viimeksi kun se elämässäni soi, olin vain noin kuusivuotias lettipää kukkamekossaan.
Olin perheeni kanssa kesämökillä Itä-Suomessa, kun eräänä kesäiltana Radio Suomen Puhelin Langat laulaa- ohjelmassa joku kuuntelija pyysi saada kuulla kyseisen kappaleen, että voisi pyytää anteeksi joltakin (en muista enää oliko se joku tyttö/poikaystävä).
Jostain kumman syystä tuolloin äitini käänsi äänenvoimakkuuden kovemmalle kappaleen ajaksi, ja siinä sitten koko perhe kuunteli Janisin tulkintaa ja katseli, Janisin laulua lukuunottamatta, muuten niin hiljaista kesäiltaa.

Ei ole tullut tämän jälkeen montaakaan kertaa, että olisin nähnyt äitini kääntävän radion nuppia kaakkoon, kun taas allekirjoittanut ja hänen isänsä harrastavat moista alituiseen.

Mutta siis kuulin tämän kappaleen sitten uudestaan vasta nyt, melkein kymmenen vuoden kuluttua.
Ja hassua on, kuinka elävästi tuo kesäilta palautui mieleen tunteineen, väreineen ja tuoksuineen.
Sitäkään mökkiä ei enää ole, sillä se purettiin uuden tieltä. Ja radion kuuntelukin on vähentynyt kesämökillä sähköjen ja television tulon myötä.
Mutta sydäntä silti lämmittää tämä Maybe, ja eilen liitin siihen myös toisen mukavan muiston...

"Maybe
Oh if I could pray and I try, dear,
You might come back home, home to me."