G-pisteessä

Viimeinen luku kirjoitettu.
Energiaa pitäisi puristaa jostakin vielä tiivistelmää varten.
Niin ja sitten se loppuhionta.
Olisipa jossakin joku, joka jaksaisi tehdä tämän minun puolestani.

Aikaa enää 5 päivää ja sitten se on siinä.
Peukut ja isovarpaat pystyyn, että läpi päästään.
Ja sitten tietysti isoin toive lähtee yläkertaan:
Ymmärtäisivätpä ystävät, ja antaisivat anteeksi.

Sitten seuraavana on vuorossa elämän hankkiminen.
Aloitan sen lenkkipolusta,
ja mustasta kylmästä vedestä, jota voisin tuijotella synkkine ajatuksieni kanssa ikuisuuden.
Ja jossain on kuitenkin kaiken keskellä lupaus kesästä...

Iso G

TJ 22
Sitten on aika palauttaa tuo iso G.
Johan sitä on tässä väännetty 4 kk, enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä.
52 sivua, 11472 sanaa so far.
Tekemättä vielä:

• tulosluku, n. 5 sivua
• jatkotutkimusaiheet, n.1 sivu
• johdanto, n. 2 sivua
• loppupohdinta 2-3 sivua
• sekä keskeneräisten teoriakappaleiden viimeistely

Graduversio 1.0. deadline on maanantaina klo 12:00.

Onko tässä maailmassa muuta elämää kuin gradu?

Onko minulla enään yhtään ystävää tämän jälkeen?

Selviänkö minä tästä Gradu 4 kk:ssa -projektista hengissä?

Dancing on my own

Se on nyt loppu. Slut. Finito. Over and out.

Viimeinen yö oli ihana.
Annoin kaiken, ja opin uutta.
Aamun sarastaessa tirautin pienen kyyneleen sen vuoksi, että olin niin onnellinen.

"Please don't tell anyone this, but I wanna be happy"

Kerrankin.
Mutta koska kyseessä on minun elämä, niin eihän sitä onnea ollut pitkäaikaiseksi tarkoitettu.

Sunnuntai toi mukanaan mustia pilviä.
On katsottava asiat loppuun kotona.
Ei osattu sanoa, missä minun paikkani on tässä kuviossa.
Aloin tekemään surutyötä, samalla toivoen olevani väärässä, että tämä olisi nyt tässä.

Radiohiljaisuutta kesti kolme päivää.
En osannut enää pitää surua sisälläni, joten hukutin sen pulloon.
Onneksi minua on siunattu maailman parhaalla ystävällä.
Muutama minttu-shotti ja murheet sulivat soljuvaksi nauruksi.
Miesvahvistus ja kevyttä keskustelua baarihenkilökunnan kanssa valomerkkiin asti.

Heräsin tänään orastavaan päänsärkyyn ja puhelimeen saapuneeseen viestiin.
Kepeää rupattelua tulevasta kaappirempasta ja viikonlopun suunnitelmista.
Sitten päätin uskaltaa.
Tahdoin tietää.
Ja sitten se haluamani tieto vyöryi Facebookin chatti-ikkunasta miljoonan pienen terävän veitsen muodossa.
Hän haluaa tosissaan yrittää vielä kotona, koska huomasi että on ollut huolissaan vaimokkeestaan.
Minä tiedostin tämän jo lauantaina, mutta yritin ohittaa kevyesti kipeän huomioni.
Mutta ei hän olisi halunnut luopua minustakaan...kai?

You can't have your cake and eat it too!

Joten asialle oli saatava piste.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen toinen nainen sai nimensä mukaisesti jäädä kakkoseksi.
I could hear my heart break..like literally.
Mutta toisaalta tämä oli odotettavissa ja jos toisesta välittää haluaa hänen parastaan.
Löydettiin sopu ja päätettiin pysyä kuitenkin kavereina.
Laitettiin laastaria sydämeen ja aloitettiin muurien rakentaminen uudestaan.
Ja kaiken tämän keskellä facebookissa viesti vilkuttaa seuraavaa:

sä olit parasta seuraa mitä mulla on koskaan ollut. älykäs, mielenkiintoinen ja huolehtiva..

Tämähän nyt on jo tuttua tekstiä muiltakin miehiltä.

But sometimes someone says something really small, and it just fits this empty place in your heart.

Vedin syvään henkeä ja kuivasin kyyneleeni ja menin keittämään kahvia.

Elämä jatkuu ja tästä eteenpäin...I'll be dancing on my own.

Damaged Goods?

Kohtaamisia tällä viikolla...

Sunnuntaina pinnan alla kytevää raivoa poliittisen erimielisyyden vuoksi.
Tuli tunne, että nyt en ainakaan kelpaa, kun äänestin Kokoomusta.
Asiaa ei auttanut edes se, että kerroin ehdokkaani olevan teologi, ystäväni ja fiksuja ajatuksia omaava nainen.
Puolue oli väärä ja se teki minusta myös väärän ihmisen.
Hyvin asiaa yritettiin vastapuolen osalta peitellä, mutta silti inho paistoi vähän liian hyvin läpi.
Olin hetkessä lokeroitu sellaiseksi ihmiseksi, joka ei ole enää hyväksyttävä.
Aivan kuin olisin hetkessä muuttunut jotenkin täysin erilaiseksi.
Tuntematon sotilas.
Ja silti tunsin olevani vain oma itseni.
Onneksi tilanne laukesi nopeasti, ja oksensin kotona pahan olon pois.

Maanantaina työpaikan palaverissa kohtaan työpaikkaromanssini.
Sormeen on ilmestynyt sormus, joka kiiltelee uutuuttaan.
Haluaisin onnitella, mutta kokoustilan pienuudesta huolimatta,
mies onnistuu välttelemään minua erittäin taidokkaasti.
Sattumaako?
Kokouksen päätyttyä poistun huoneesta hissille nopeasti.
Tästä huolimatta mies sekä yhteinen kollega sattuvat samaan hissiin.
Yritän moikata, että hän ymmärtää kaiken olevan kunnossa.
Minut sivuutetaan täysin.
Ehkä hän ei kuullut?
Hissi pysähtyy kolmoseen, ja yhteinen kollega ylläpitää keskustelua.
Viides kerros ja kollega jää pois.
Ennen ovien sulkeutumista ja sitä kauhutilannetta, että mies joutuisi olemaan kanssani kaksin yhden kerroksen verran on hänelle liikaa, ja hän hyppää hissistä viime hetkellä ulos ja juoksee rappuset kuutoseen. Haluan kuolla siihen paikkaan.

Maanantai-iltana käännös kuitenkin parempaan ja kotiini muodostui ylläripiilopaikka.
Piilopaikka maailman ahdistuksilta, odotuksilta ja velvollisuuksilta.
Kasuaalia keskustelua ja syviä huokauksia.
Tölkit luomuolutta ja telkkarin saippuasarjoja.
Halusin antaa enemmän, olla paremmin läsnä.
Tuntui kuitenkin siinä hetkessä, että epäonnistuin täysin, mutta yllätyksekseni tilanne oli toiselle tärkeä.
Tarjosin juuri oikeita asioita, olin oikeassa paikassa ja tarpeeksi hyvä.
Itkin jälkikäteen, koska se että minulla oli väliä, merkitsi minulle todella paljon.

Tiistaina lääkäri ja F-koodeja.

On koodi, mutta ei järkevää määritystä.

On joku vika, mutta ei tietoa sen luonteesta.

Ja sitten voi olla, että ei ole yhtään mitään.

"Oletkohan sä vain ylirasittunut ja stressaantunut?"

Niin, no eipä sitä hirveästi tule nukuttua, ja ilman kahvia en selviäisi yhdestäkään päivästä.

Tuleekohan tuo F-koodi siitä, että kaikki päästään pipit on Fucked up, 

ja numero sitten määrittää kuinka pahasti?

Omasta mielestä ei ole mitään vikaa, on vain järjetöntä yksinäisyyttä, kiirettä ja lievää väsymystä unenpuutteen vuoksi.

Keskiviikkona kahvihetken yliopistolla keskeyttää mies menneisyydestä.

15 minuuttia menee omalla painollaan kivuttomasti.

Pakolliset kuulumiset, opintopisteiden vertailu ja työllistyminen opintojen jälkeen.

Sitten pommi.

Jos on 30 vee ja vielä sinkku niin kyllä sitä pitää miettiä, että mikä on vikana.

Niin, että parempi olla eronnut kuin sinkku, niin ei ole niin pahasti damaged.

Helppohan sitä on tällaisia kommentteja heitellä kultainen sormus vasemmassa nimettomässä.

Onneksi luento on alkamassa, ja juoksen pahan oloni kanssa vessan kautta luentosaliin.

Pitäkää tunkkinne. 

En aio edes mainita siitä kerjäläisestä joka huoritteli minut sen takia etten antanut rahaa.

Viikkoa on jäljellä vielä muutama päivä.

Huomenna pitää jaksaa kouluttaa itseään ja muita.

Ja yrittää jaksaa pysyä avoimena ja positiivisena, 

että jos ne uudet tyypit vaikka tykkäiskin musta ja mun tyylistä opettaa.

Eliittipissis

Sushi & Flip Flop California Pinot Grigio

Day 4 After the News....
Olen pystynyt nukkumaan...ainakin yhden yön.
Saanut kannustavia yhteydenottoja työkavereilta ja ystäviltä. "Tyttö, sä oot paras kaikesta huolimatta"
Tilille on maksettu bonukset viime vuoden hyvästä työstä. Dream team porskuttaa vaikka kukaan ei meidän hurjaan ammattitaitoon sen enempää kiinnitäkään huomiota. Siis sama arki jatkuu töissä niin kuin ennenkin.

Samalla kuitenkin paineet kasvavat toisaalla.
23.4. pitäisi jättää valmis versio gradusta.
Tämä aiheutti pienen paniikkikohtauksen varsinkin, kun valmista tekstiä on tässä vaiheessa ehkä joku 15 sivua. Tekisi mieli luovuttaa jo heti alkuunsa.
Lohtua tuo tieto, että proffa lupautui tukemaan myös kesän aikana, jos tämä valmistuminen nyt viivästyy.

Veroilmoitus saapui päivän postin mukana, ja ilokseni huomasin tukeneeni Silminnäkijä-dokumentin keinuja-maalaria melkein 5000 eurolla. Ja kaikki ne viime vuonna veroihin menneet isot summat eivät tulekaan takaisin jouluna niin kuin virheellisesti kuvittelin vaan 4.12. tilille tipahtaa vain 103€. Ei sillä, että laskisin rahojani.
Ja kyllähän heikkoja pitää auttaa...tai ainakin niitä heikkomielisiä taiteilijoita.

Raha -  mikä ihana tekosyy.
Aina niin vaikea puheenaihe, mutta onneksi siitä voi sentään heittää läppää.
Ja pakko sanoa, että näiden vaikeiden päivien jälkeen on hyvä välillä nauttia elämästä, ja siihen tarvitaan paljon rahaa.
Vai tarvitaanko?

Päiväni eliittipissiksenä kustansi tänään:
8,70€ Lounas Nepalilaisessa, ja tämän tarjosi työpaikka.
9,80€ Päiväkahvit melkein Italiassa kahdelle.
14,50 USD Mac Red huulipuna, jolla on saanut jo viikkojen ajan
korvaamatonta (ja siis myös minulle käsittämätöntä)  huomiota miehiltä.
Sushi-lajitelma Stockan Herkusta n. 13€ ja ihana viinilöytö Flip Flop Californiasta n. 8€.
Ja se seura, joka on tietenkin korvaamatonta.

Kaikki huolet tuntuvat taas pienemmiltä.
Maailma hymyilee, ja tämä eliittipissiksen elämä on jotenkin mukavaa.
Ehkä eniten siksi, että sijoitukset omaan hyvinvointiin ovat pieniä, mutta poikivat suuren tuoton ja hyödyn.
Unohdan yhä paremmin sen, että en tällä kertaa kelvannut.
Ja löydän joka päivä enemmän syitä nauttia elämästä - kun vaan tietäisi syyn tähän outoon ilmiöön.
Ehkä se on kevät :)

-  -  -  -  -  -

Ja ensi kuussa sitten tietoiskua aiheesta kuinka tehdä gradu viikossa - I hope not!