Joulu joka päivä

Kävellessäni tänään töihin järkytyin kummaa näkyä Stockmannin ikkunassa....joulukuusi!
Siis mitä?...
Nyt on lokakuu eikä edes lunta maassa ja Stockmann juhlistaa jo joulua.
Stockmann on ensimmäisten joukossa, mutta uskallan ennustaa, että muut isot tavaratalot seuraavat nopeasti perässä.
Valitettavasti.
Olisipa meillä Halloween ja Thanksgiving, joita juhlia ennen joulua. Mutta ei.

Olen yksi niistä oudoista ihmisistä, joka ei pidä joulusta....voisin jopa sanoa inhoavani sitä.
Vihaan sitä, että pitää monta kuukautta hössöttää ihanan perhejuhlan eteen, joka lopulta on kaunis vain koristeiden puolesta.
Stressiä lahjoista, joita ostetaan vain tavan vuoksi, eikä ajatella lahjan saajaa ollenkaan.
Jouluaattona sitten ihastellaan sitä todella persoonallista suihkusaippua-deodorantti pakkausta.

Ruokaa ja leivonnaisia väännetään viikko tolkulla, vaikka kaiken saisi ostettua jouluaattona marketin kylmäaltaista...
pari minuuttia mikrossa ja voilá, joulun herkkuateria on valmis.
Ja miksi ihmeessä pitää aina ostaa tolkuttoman iso kinkku, jota sitten syödään vielä helmikuun hernekeitossakin.
Muutenkin jouluruuat eivät ole herkkuani...kinkkua suostun syömään ja siinä se sitten olikin. Unohtamatta tietysti makaroonilaatikkoa, jota vaadin aina joulupöytään, jotta minullakin olisi jotain laatikkoa jota syödä.

Entäs ihana yhdessäolo perheen kesken. Sehän on tärkeää.
Joo, jos se vain toimisi.
Kaikki yrittävät niin paljon tulla toimeen keskenään yhtenä päivänä vuodessa, vaikka muuten puhutaan paskaa selän takana. Why bother?
Kaikki on muka niin hyvin, ja lopulta kaikki ovat niin lopussa kaikesta yrittämisestä, että unohdetaan koko yrittäminen ja aletaan piilovittuilu ja ilkeily. Tilanne ajautuu lopulta siihen, että kaikki tuijottavat silmä kovana kelloa, jotta lahjat saisi avata ja sitten piina olisi tältä vuodelta ohi.

Onneksi omaan jouluuni ei kuulu viina. Se vielä tästä kaikesta puutuisikin.

On joulussa jotain hyvääkin. Rakastan joululauluja yli kaiken. Niitä voisi laulaa ihan milloin vain.
Joulussa ihanaa on myös jouluaamun messu. Pimeään aamuun annetaan roima annos kirkasta valoa.
Ja tietysti suklaa!

Ei minusta silti jouluihmistä saa....
onneksi olen sellaisessa työssä, jossa jouluaaton voi viettää työskennellen.
Ehkä mieleni muuttuu oman perheen myötä, mutta toisaalta saan tehdä silloin juuri sellaisen joulun kuin itse haluan.
Joulun, jolloin lauletaan paljon, käydään kirkossa, syödään suklaata ja nautitaan hiljaisuudesta. Perussettiä

Henkilökohtaisesti

Taas sanottu on liikaa
se kaikki paha mikä kasvaa
sun mahan pohjassa ja kai
sydämessä sittenkin

Oot niskan päällä melkein
ja onnistujan elkein
Varaat huoneen hotelliin
meet yöksi muka sinne niin

Henkilökohtaisesti
oot Kristus itsellesi
muut saavat armahdustasi odottaa
Ja sinä henkilökohtaisesti
ainoa sanelija pääroolissa
niin monen muun elämään

Sä kavereita vaivaat
kuin tunnustaisit taivaan
Mitä tuli sanottua
Sika! ja mä inhoon sua

Nyt sopisi jo soittaa
Riitely oli turhaa
Heti haluaisit taas
ne lapset ja sen puutarhan

Henkilökohtaisesti
oot Kristus itsellesi
muut saavat armahdustasi odottaa.
Ja sinä henkilökohtaisesti
ainoa sanelija pääroolissa
niin monen muun elämään

Ja vielä nään
Viimein kaikkeen ryytyy joku muu
Erehtyy ja jossain ihastuu
ja löydät uuden uhrin ruususuu
Tämä toistuu uudelleen

Henkilökohtaisesti
oot Kristus itsellesi
muut saavat armahdustasi odottaa
Ja sinä henkilökohtaisesti
ainoa sanelija pääroolissa
niin monen muun elämään

(Korjattu versio)

Pettymys

Elämässä yksi suurimmista pettymyksistä on se, kun pettyy ystävään.

Vaihtoehdoiksi tässä ikävässä tilanteessa jää...
- joko antaa anteeksi ja unohtaa tai
- jatkaa eri teitä

FYI
Molemmat paskoja vaihtoehtoja varsinkin, kun on tuntenut toisen reilut 8 vuotta.

Talk to me

Pakko tänne on vaihteeksi jotain omaakin kirjoitettava eikä vain lainata muiden fiksujen ajatuksia...
Syksyn sateiden saattelemana tulee yksinäiselle sinkkutytölle juttukaverin puute.
Kun istun yksin olohuoneessani huomaan selaavani kännykkäni puhelinmuistiota juttukavereita etsien.
Harvoin sitä kuitenkin tulee soitettua kenellekään.

Tärkein juttukaverini on ulkomailla....ja yhteys muutenkin poikki.
Eräälle ystävistäni soitan "liiankin" usein....ja vain jauhaakseni tyhjänpäiväisiä ettei olisi yksinäistä.
Muille ystävilleni minun pitäisi soittaakin useammin, mutta jotenkin olen jäänyt odottamaan, että he soittaisivat minulle.

Onneksi olen asiakaspalvelutyössä, jossa saa jutella erilaisten ihmisten kanssa asioista kuin asioista. Usein huomaan olevani kuitenkin vain se kuunteleva osapuoli, sillä harvemmin sitä tulee asiakkaille avauduttua omasta elämästään.
Kaikkea sitä asiakkaat sitten kertovatkin omasta elämästään....siinä käydään arjen kirjoa läpi aina pottaharjoittelusta ikäviin avioeroprosesseihin ja lapsen menetyksiin asti.
Tuntuu siis, että aika monet ihmiset tarvitsisivat juttuseuraa kahvikupin äärellä, kun noin käyvät avautumaan vieraille ihmisille. Allekirjoittanutkin sortui moiseen puhelimessa, kun jutteli gallupin tekijän kanssa pidempään kuin tavallista.
Eikä muuten ollut eka kerta.

Jos siis jollekin jäi epäselväksi: Tyttö on siis seuran tarpeessa. Joten jos jollakulla muulla on seuran puute, niin minulle saa soittaa.
Oveni on myös aina auki...ja kahvipannu kuumana ;)

"Baby, you could talk and make my day
You don't have to walk away to stay with me
Make me change
Answer me
break the chain..."

Still alive

Tässä biisissä on vain sitä jotakin.

Hold on.
I'm slippin' now.
I'm flippin' out for real.

So come on and take my hand.
Oh grab my ass and smile.
We'll make it together baby.
You and me.

Because me and you.
Yeah, we are voodoo.
Heartbeat in stereo.
Stereo!
Oh, we're serial.
Serial!
You and me!

I was the wild boy.
You we're the furious.
Furious!
We: a miracle.
Miracle!
O-o-o-oh!

Baby, I miss you so,
When I'm away from you.
But hang on.
We're feelin' strong
We'll beat this world big time.

We're gonna make it.
Because me and you.
Yeah, we are voodoo.
Heartbeat in stereo.
Stereo!
Oh, we're serial.
Serial!
You and me!

I was the wild boy.
You we're the furious.
Furious!
We: a miracle.
Miracle!
O-o-o-oh!

We're holding on, we'll make it there someday, someday, someday.
'Cause we're still alive.

Erkkeri

Vietin tänään vartin yliopistolla ikkunalaudalla istuskellen....ja muistin kuinka paljon pidänkään juuri niistä ikkunalaudoista, joilla voi istua.

Erkkereiksi niitä kai toisinaan kutsutaan. Tai oikeammin erkkeri taitaakin olla sellainen uloke ja siinä on vielä ne istuimetkin.
Mutta saivartelut sikseen....siis sellainen ikkuna, jossa on tarpeeksi suuri ikkunalauta, jolla mahtuu istumaan.

Näitä ihanuuksia löytyy nykyään vain vanhoista taloista, sillä joku idiootti arkkitehti keksi, että ikkunat eivät ikkunalautoja kaipaa.

Mutta minä kaipaan.

Kuten UB laulussaan toteaa, erkkerissä poltetetaan tupakkaa....tai siis ei pakosti tietenkään, mutta se voisi olla taiteellista. Juuri niin kuin jostakin elokuvasta.
Voisi istuskella ja katsella ulos kun sade rummuttaa ikkunalasiin samalla, kun kuuma teekuppi lämmittää käsiä.

Yhden kauneimmista hetkistä koin ikkunalaudalla istuen....kaunis päivä, aika on pysähtynyt ja taustalla soi todella hyvää musiikkia. Hyräilen mukana ja on levollista.

Tunnen olevani lähempänä sinua kuin koskaan.
Hetki on ohi.

Tahtoo isot ikkunalaudat ja kauniit hetket takaisin.

Kuka lohduttaisi Nyytiä?

"Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen,
hän ihan yksin asui taloaan
ja talo oli myöskin yksinäinen.

Siis kaksin kerroin yksin peloissaan
hän sytytteli yöllä lamppujaan
ja ryömi peiton alle vinkumaan
kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä
ja mörkö huusi pitkään pimeässä siellä.

Ja kaikkialla lamput syttyvät ja ovet lukitaan
kun kaikki mönkiäiset lohduttavat toisiaan.

Vaan kuka lohduttaisi nyytiä, vaikka tällä näin:
on yöllä kamalakin kamalampi, päivällä toisin päin."

Tove Jansson,  Kuka lohduttaisi Nyytiä

Eka kerta

Tavallisesti baariseikkailujen jälkeen helpotusta väsyneen juhlijan kiljuvaan nälkään haetaan amerikkalaisen hampurilaisfirman antimista. Tai ainakin minä haen.
Poikkeuksena tosin ne illat, jolloin kyseinen lafka ei ole auki aamun pikkutunneille asti. (Mur)

Toisin kävi eilen.

Päädyin (pienoisesta humalatilasta johtuen) tilaamaan itselleni elämäni ensimmäisen kebab annoksen....ranskalaisilla tietenkin.
Maku oli hämmentävä, olin odottanut sen olevan voimakkaampi, mutta lopulta tuntui kuin olisi kumimattoa järsinyt.
Oli siis eka ja vika kerta, kun kyseistä "herkkua" syön.

Aamulla löysin farkkujeni takataskusta käyttämättömän kondomin. Love Guard.

Huippuilta....kiitokset onnistuneesta illasta kuuluu hyville ystäville....joita ilman minä en olisi mitään!

P.s
Tulevaisuudessa hakeudun edelleen Mäkkärin tuttuun ja turvalliseen keltapunaiseen ravintolaan.
Old Habits Die Hard.

Djupa sår

Joku joskus sanoi minulle, että olen kuin liima. Mitä tähän nyt sitten sanomaan....kiitos, kiitos....että liima.
Siis koskaan ei selvinnyt, mitä tuo kyseinen henkilö sanomisellaan tarkoitti.
Tuskin hän oli miettinyt tätä monta vuorokautta ja vain odottanut sopivaa hetkeä, jolloin laukoa tämän syväluotaavan analyysin minulle.
Koska määrittely jäi avoimeksi unohdin sen täysin vuosien saatossa....vain palatakseni tähän kyseiseen määritelmään, sillä nyt koen löytäneeni selityksen.

Minulla on todella suuri tarve pitää asioita kasassa. Ollut aina.
Siis en nyt tarkoita, että jos joku huonekalu/esine on hajoamispisteessä, että ryntäisin sitä heti korjaamaan (tosin, joskus tämäkin on minulle sydämen asia), vaan nyt puhun ihmissuhteista.
Minulle on aina ollut tärkeää, että ympärilläni olevat ihmiset tulevat toimeen keskenään....vaikka hampaat irvessä, mutta että tulevat.

Minua ahdistaa suunnattomasti, jos joku alkaa sättimään samassa kaveripiirissä olevaa vain pelkästä ilkeydestään. Siis tottakai paineita pitää saada purkaa, mutta se että kaikki kumpuaa ilkeydestä ja vihasta, on minusta helvetin väärin. En ole itsekään mikään enkeli (ylläri) mutta jos koen jonkun ihmisen ärsyttävän minua, haluan paikata asian puhumalla siitä. Liimata yhteyden kuntoon. Kaikki eivät tähän pysty ja joskus keskustelu menee ihan reisille, mutta olen sinnikäs ja yritän uudelleen....niin, että kaikki olisi taas ehjää.

En myöskään jaksa ymmärtää sitä, että jollain on paha olo tai joku ärsyttää ja sitten se puretaan ystäviin vittuilun kautta. Miksei voi sanoa suoraan, että minulla on nyt jumalauta paha olla ja kuuntele/auta mua. Siinä säästyisi monelta turhalta riidalta ja sydänsäryltä. Haavoja olisi helpompi paikata, kun tietäisi missä ne sijaitsevat.

Olen myös useasti pyrkinyt toimimaan välittäjänä monissa tilanteissa, jossa tarkoituksena on vain loukata toista, koska itsellä on niin paha olo. Joskus nämäkin riidat ja erimielisyydet on saatu paikattua ja tunnen helpotusta. Joskus ei vain pidä mennä sotkemaan lusikkaansa toisten soppaan...sekin on tullut huomattua.

Joskus liimana toimiminen imee minusta mehut aivan täysin. En onnistu pitämään ystävyyssuhteitani kasassa, koska kommunikointi ei toimi ja molemmat ovat pettyneitä ja vihaisia toisilleen. Silloin saadaan aikaan todella syviä haavoja. Sellaisia, jotka eivät ehkä koskaan parane, ja ovat niitä haavoja, jotka kaikkein helpoiten revitään uudestaan auki, kun toisessa jokin vituttaa.

Sitten sitä huomaa istuvansa tyhjässä metrovaunussa paperisilppujen keskellä, joita on niin paljon ettei paljasta lattiaa näy. Siinä ei enää liimat auta.

Arghh...

Ahdistuksen tila tänään suuri, kun luennot taas kesän jälkeen alkoivat.
Ihmissuhdesotkuja.
Liian idealistisia eko-keskusteluja.
Ihana savon murteella luennot pitävä proffa. (siis hän ei ahdista, mutta oli mainitsemisen arvoinen tämän merkinnän yhteydessä)
Ja liian söpöjä poikia, että hymy on herkässä ja keskittyminen herpaantuu.
Liikaa töitä, eikä yhtään vapaa-aikaa maailmanparantamiseen ja bilettämiseen.

Vaiva se on pienikin vaiva...

The Kill

What if I wanted to break
Laugh it all off in your face

What would you do?

What if I fell to the floor
Couldn't take all this anymore
What would you do, do, do?

Kill
Break me down
Bury me, bury me
I am finished with you

What if I wanted to fight
Beg for the rest of my life

What would you do?

You say you wanted more
What are you waiting for
I'm not running from you

Kill
Break me down
Bury me, bury me
I am finished with you
Look in my eyes
You're killing me, killing me
All I wanted was you

I tried to be someone else
But nothing seemed to change
I know now, this is who I really am inside
Finally found myself
Fighting for a chance
I know now, this is who I really am

Kill
Break me down
Bury me, bury me
I am finished with you, you, you
Look in my eyes
You're killing me, killing me
All I wanted was you
Come, break me down
Break me down
Break me down

What if I wanted to break...?

Ajatuksia tänään

Tänään oli vapaapäivä vaikka siltä ei tuntunutkaan.
Kipeenä taas. Enkä ole nukkunut viimeiseen neljään yöhön silmäystäkään.
Rohkeana uskaltauduin kuitenkin ulos, sillä pakko sitä on joskus uloskin mennä.

Seison Sörnäisten metroasemalla ja katselen, kun kaksi sokeaa juttelee keskenään.
Mietin millaista olisi olla sokea.

Ajatukseni harhailevat ja valun eteeni tulleeseen metrovaunuun.
Luen Härkösen kirjaa Sotilaan tarina, ja tämä kirja on yhtä sekava kuin olotilani. Siinä vuorottelevat kaksi tarinaa, ja en jaksa keskittyä kunnolla tajutakseni, mistä kirjassa on kyse. Ehkei mistään.

Jään pois Kampissa. Narinkkatori ja siellä kootaan Reilunkaupan ruusuista kaunista puuta. Se näyttää jotenkin kornilta keskellä betoniviidakkoa. Silti se lämmittää sydäntä hieman.

Amnestyn katutyyppi tulee kysymään kiinnostaako ihmisoikeusasiat.
-Ei todellakaan, vastaan.
Seison hetken hiljaa tuijottaen tyhjyyteen, läpi ruusupuun.
Taas sama poika tulee kysymään, että kiinnostaako, kun minulla ei ole kiirekään mihinkään.
-Ei kiinnosta, usko jo.
Jumitan paikoillani, katson kelloa, mutten tajua paljonko se on. Onko sillä edes väliä. Aikaa se vain on.

Kolmannen kerran sama Amnestyn poika tulee luokseni ja kysyy, että eikö minua varmasti kiinnosta.

-PAINU VITTUUN!

Huudan käheällä äänelläni niin kovaa kuin jaksan.
Kaikki tuijottavat. Poika ei usko korviaan.
Kyyneleet nousevat silmiini, kun kävelen pois. Mitäs häiritsi minua, kun en ollut edes paikalla.

Lähden Marjaniemeen. Nukun vanhempieni sängyssä monta tuntia.
Herään, kun siskoni tulee käymään. Kaikki selvitetty ja häät pidetään.
Kuuntelen keskustelua täysin ulkopuolisena. Ruumiini on läsnä, mutta missä minä olen?

En kestä olla ja lähden pois.
Matkustan bussilla ja vaihdan metroon. En vieläkään tajua mitä kello on, vaikka vilkuilen aikaa jatkuvasti rannekellostani.

Sörnäinen. Nousen pois. Yhtäkkiä olen vasten seinää, johon joku narkkari minut heittää. Olin kai hänen tiellään.

-Sattuiko? Oletko kunnossa?
Vanhempi mieshenkilö kysyy ja päätyy päivittelemään, että kaikenlaisia sitä saa kulkea vapaana, kun viattomia ihmisiä heitetään seiniä vasten

- Joo, ei mulla mitään hätää oo. Vastaan huolettomasti, sillä en edes tajunnut mitä tapahtui. En ollut siinäkään läsnä.

Pakko mennä kauppaan, kun ei ole mitään ruokaa kotona. Ei olisi oikeastaan rahaakaan, mutta laitetaan Visalle. En jaksa ajatella. Törmäilen kaupassa kaikkiin, ja automaation vallassa kerään kaikkea koriin.

Vihdoin kotona.
Vai olenko sittenkään. Ruumiini on, mutta missä minä olen.
Koko päivä on kuin unta. Kirjoitanko tätäkään oikeasti.
MISSÄ MINÄ OLEN?

Koffia, kiitos!

Metrossa matkallani töistä kotiin kiinnitin huomiota Siilitien asemalta nousseeseen, siististi tyylikkääseen pukuun pukeutuneeseen mieheen. Mies istui vastapäätäni ja avasi salkkunsa, ottaen esiin sieltä pullon olutta. Hän korkkasi pullon ja alkoi siemailla raukeana pullon sisältöä.
Kummaa, mietin itsekseni. En paheksunut sitä, että hän joi olutta, sillä voihan olla, että rankka työ vaatii rankat huvit.

Oluthan on toisaalta janojuoma, joten miksi sitä ei sitten voisi nauttia ihan pelkästään janoon.
Voitaisiinhan olut pakata samanlaisiin kirkkaisiin pulloihin, joissa eri makuisia trendikkäitä vesiä ja limuja kaupataan.
Olin jo kehittelemässä päässäni, miten näitä uusia olutpulloja kaupattaisiin, kun miehen kännykkä soi.
Mies vastasi siihen ja alkoi kertoa kuulumisiaan ja kyselemään mitä puhelimen toisessa päässä olevalle henkilölle kuului. Hän lopetti puhelun kertoen, että hänet oli aamulla irtisanottu ja hän oli viettänyt päivän kuljeskellen ympäriinsä ja nyt hän oli ostanut muutaman oluen kotimatkaa siivittämään. Teoriani oluesta pelkkänä janojuomana romuttui...

Sörnäinen, Sörnäs...

Jään pois ja niin jää pukumieskin. Matkalla rullaportaisiin huomioni kiinnittyy nuoreen tyttöön, joka kantaa sylissään puoliksi juotua mäyräkoiraa. Hän on jo varsin humalassa ja näyttää itkeneen. Menemme rullaportaisiin pukumies, minä ja nuori tyttö, jonka kännykkä alkaa soimaan. Tyttö alkaa itkemään uudestaan, mutta itkun seasta erotan, että hänen poikaystävänsä on tänään muuttanut pois heidän yhteisestä kodistaan.
Rullaportaat päättyvät ja mietin ostaisinko pizzaa kotiin, kun yhtäkkiä kuuluu räsähdys ja tyttö on pudottanut loput mäyräkoiran pullot vahingossa lattialle. Isot kyyneleet valuvat tytön poskia pitkin ja hän kiroaa nopeasti ja terävästi "Vittu".
Sitten tapahtuu jotain yllättävää. Pukumies kävelee tytön luokse ja työntää tytön käteen setelin: "Osta itsellesi uusi, turha mennyttä on surra."
Tyttö näyttää yhtä hölmistyneeltä kuin minäkin ja kiittää nopeasti jatkaen matkaansa.
Pukumies häviää kutosen ratikkaan ja minä päädyn ostamaan sitä pizzaa.
Paskana päivänä solidaarisuus ihmisten kesken siis pelaa....ainakin mitä kaljaan tulee...

Sairaan kaunis maailma

Matkaan iltapäivällä Athos vuorelle....kurkistan kiellettyyn....täällä ei saisi olla, koska synnyin naiseksi.
Onneksi tämä on vain simulaatio ja meidät vähempi arvoisetkin toivotetaan tervetulleiksi. Kaunista....mykistyn aivan...miten tällaista voi olla olemassa jossain minun saavuttamattomissa? Rakastan tuoksua joka salissa leijailee....korvani lepää paikan äänimaailmassa. Rauha. Rakkaus.

Matkaan ihmistungokseen sivistämään itseäni. On kovin nihkeän kosteaa. Poimin novellikokoelman käteeni ja kuuntelen tarinaa espanjalaisesta linnasta. Hiukseni liimautuvat niskaani. Nälkä.

Törmään sinuun. Pidät sadetta. Haluaisin silittää poskeasi. Huomaan ettei kaikki ole hyvin. Näyttelet pärjääväsi. Uskon sinua...hetken. Päätän palata asiaan huomenna. Minulla on muuta seuraa. Ruoka on hyvää. Söpöä tekstiviesteilyä. Tyytyväisyys valtaa mielen. Keikalle?

Paikka täynnä. Kaunis ilta. Kävellään. Eksyn rantaan, mikä tungos. Onko tämä todella Helsinki? Kaikki esitykset loppuneet. Tulin myöhässä, mutta ei harmita, sillä on hehkeää. Kauniita ihmisiä ympärillä. Lettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Ilta taisi olla tässä. Kotiinpäin. Yllätys.

Kaunis poika liittyy seuraan ja pyytää minut ja ystäväni mukaansa. Mikä jottei, ilta on nuori. Kadun kulmassa törmään tuttuun teologiin. Lämmin tunne. Kaikkea se kohtalo heittääkin tielleni. Olen hetken liikaa. Ymmärrän vihjeen. Painun baariin, jossa minulle hymyillään monesta suunnasta. Omena light 4,30 e.

Uusia tuttavuuksia Veera ja Meri.....tuntuu vanhalta....nämä on vielä lukiossa. Biljardia ja keskustelua katutaiteesta. Kieli poukkoilee sujuvasti suomen ja englannin välillä. Ruoditaan Siirin uutta tyyliä....Meri tekee musaa Siirin veljen kanssa. Melkein sukua julkkikselle.

Kello tulee puoli kaksi, pilkku. Menisi vielä ratikkakin, ei tarvitsisi maksaa. Nyt kotiin. Ystäväni punastelee. Häntä ei huvittaisi lähteä. Leikin Amoria, soita sille! Juoksen öisiä katuja Senaatintorille. Maassa makaa hakattu nuori mies ja poliisit pällistelevät ympärillä. Sireenin ääni. Ambulanssi ja haavat paikataan. Sprinttaan ratikkaan...onneksi on nuori kuski....hän odottaa....hymyilen kiitokseksi.

Hitto tämä meneekin väärään suuntaan. Hakaniemi, jään pois. Musiikkia korviin ja reipasta kävelyä kotiin. Olet kaunis, mutta ylpeä, mies huikkaa porttikongista. Suoraan siitä laulusta, onkohan hän fani? Neonvalot välkkyvät....onneksi, sillä katuvalot ovat palaneet. Tuttu tuoksu, olen Kurvissa. Jostain kuuluu musiikkia ja nuoripari tanssii kadulla. Stellan Vie mua hivelee korvia. Tuuli sekoittaa hiuksiani. Rohtuneet huulet. Hämeentie on kaunis, kun lennän kotiin pianosoolon siivittämänä.

Koti. Laitan teetä.
Sairaan kaunista...

Sliding doors

Muistaako kukaan vielä sitä b-luokan romanttista elokuvaa nimeltä sliding doors?
Elokuvassa kuvataan saman naisen elämää kahdessa eri tarinassa....toisessa hän ehtii juoksemaansa metroon ja toisessa hän jää laiturille odottamaan seuraavaa.

Mietinpä vaan, että jos sitä ihminen saisi kurkistaa siihen toiseen elämään, jossa sitä eläisi, kun valitsikin toisin, meni väärään junaan tai jätti menemättä jonnekin.
Rupesin pohtimaan tätä perjantaina, kun noudin opinto-oppaani yliopistolta.....

Entäs jos en olisikaan päättänyt viime hetkillä hakea teologiseen vaan olisin jäänyt Diakiin?

Minulla olisi opiskeluja jäljellä enää 1,5 vuotta, valmistuisin kahteen arvokkaaseen ammattiin, saisin työpaikan ehkä Kallion seurakunnasta ja yhtymältä vuokraisin Herttoniemen rannasta itselleni yksiön ja elelisin siellä yksin onnellisena tasapainoillen työn ja luultavasti kuoroharrastukseni kanssa. En olisi ikinä tavannut uusia mielenkiintoisia ja jo rakkaiksikin muodostuneita opiskelukavereita, enkä olisi luultavasti muuttanut omaan kotiin ja välini isääni olisivat niin tulehtuneet, että olisin tästä niin traumatisoitunut ja siksi työni hoitaminen olisi minulle vaikeaa ja työlästä. Toisaalta minulla olisi ammatti ja rahaa tulisi jos vain jaksaisi tehdä töitä.

Entäs jos en olisikaan palannut 17-vuotiaana lomamatkaltani Jenkeistä?

Minulla olisi jäänyt kuitenkin lukio kesken, olisin päätynyt naimisiin ihanan ihmisen kanssa, hankkinut ehkä pari lasta ja koiran.Eläisin maassa, jonka kulttuurista ja kahvista pienen small talkin kera pidän erityisen paljon. Ja saisin puhua englantia juuri niin paljon kuin haluan. Toisaalta saattaisin tehdä pätkätöitä tai minimipalkkaista hommaa McDonald'silla, koska minulla ei olisi mitään koulutusta eikä kielitaito sittenkään niin sujuva. Lopulta huomaisin olevani päivisin lasten kanssa kotona, kun mieheni kävisi päivät töissä ja illalla hän olisi aivan liian väsynyt seurustelemaan kanssani. Parisuhteemme rakoilisi, eikä minulla olisi ketään kenelle puhua asiasta...ainakaan omalla äidinkielelläni. Lopulta päätyisimme eroon ja minä olisi yksinhuoltaja likaisissa verkkareissaan, eläisin sossun avustuksilla, jotka eivät Jenkeissä päätä huimaa, ja lopulta kerjäisin kadulla lapsilleni ruokaa tai myisin itseäni elannon saavuttamiseksi.

Entäs jos olisin jättänyt elämäni ensimmäiset ja viimeiset Maata Näkyvissä festarit väliin?

En olisi tutustunut Sinuun. Et olisi ikinä repinyt sydäntäni kappaleiksi etkä saanut minua itkemään keskellä Rautatientoria keskellä yötä. Et saisi minua vihan valtaan, etkä tuntemaan niin syvää tunnetta sinua kohtaan, että joskus jopa pelottaa. Toisaalta en saisi painua syliisi, silloin kun on paha olla, en soittaa sinulle keskellä yötä. Et olisi tullut nukkumaan viereeni ja silittämään minut uneen, kuuntelemaan hiljaista itkuani...olisin itkenyt silloin onnesta, että olit siinä. Et olisi tuonut minulle aamiaista, etkä opettanut minua arvostamaan itseäni. En olisi koskaan voinut rakastaa sinua kuin sielunveljeä.

Coulda, Shoulda, Woulda...sanoisi jenkki...mitä sitä jossittelemaan. Elämässä käy välillä näin ja välillä noin.
Mutta se mietityttää, mikä meidät saa valitsemaan ne asiat, joihin päädymme?
Onko se joku suurempi voima vai kenties kohtalo?
Vai onko nämä tapahtumat ja valinnat jo ennalta suunniteltu ja päätetty jossain meistä riippumattomassa paikassa?

Does everything really happen for a reason?

Älä mene pois

Älä mene pois,
ajatuksista vaikein.
Istun paikoillani ihan hiljaa,
voin odottaa.

Älä mene pois,
vaikka tietenkin pelkään.

Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.

Tule niinkuin ennen,
varoittamatta.
On elämäni ollut kauan paikoillaan.

Päivät vuosiksi kun vaihtuu,
samat virheet teen aina.

Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.

Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
enää mietin kestäisinkö sen.

Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.

Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
tämän kerran kestäisin mä sen,
kestäisinkö sen.

Älä mene pois.
Älä mene pois,
ajatuksista vaikein.

Rajatonta

Tänään oli kaunis ilta....paino sanalla kaunis.
Helsingin yö ja Rajaton soi taustalla...mukavasti jo illat pimenee syksyä kohden.
Pitkästä aikaa oli mukava olla, eikä ahdistanut. Olenkohan vihdoin löytänyt paikkani maailmassa? Ei nyt sentään. Mielenrauhan kylläkin.
Ahdistus ehkä palaa maanantaina, mutta en halua murehtia siitä vielä....rakastan tätä huolettomuutta.
Onneksi on vielä ihmisiä, jotka saavat minut tuntemaan näin.

Timo Tahtoo

Tämä biisi on soinut päässäni jo kaksi viikkoa....ärsyttävintä tässä oli, että minulla ei ole hajuakaan miten ne sanat oikein menivätkään....
Asiaan siis korjaus ja tässä ne sanat sitten on.


Timo tietää mitä tahtoo
yrittää mut silti ei oo
vierellensä naista löytänyt

Timo tahtoo
kauniin muttei niin kaunista
että muutkin tahtoo koskea
ja sitten baarin nurkassa
täytyy omaisuuttaan varjella

Ja fiksun muttei niin fiksua
että hänet voittaa shakissa
ei liian viisasta voi rakastaa

Ja kaiken aikaa kello käy
nopeet voittaa, yhtä ei näy
Kun toiset tanssii hitaitaan
Timoo tielle kannetaan
Sade kasvot kyyneleistä puhdistaa

Timo tahtoo
babyfacen seksipommin
joka meikit päällä onkin
kotona mut muualla se
kulkee tuulipuvussa

Ja itsenäisen työssäkäyvän
kunhan tienaa sua vähemmän
liian rikasta ei rakasta

Ja kaiken aikaa kello käy
nopeet voittaa, yhtä ei näy
Kun toiset tanssii hitaitaan
Timoo tielle kannetaan
Sade kasvot kyyneleistä puhdistaa

Timo tahtoo
maitotytön kotimaisen
herttaisen hiirulaisen
tekis aina eväät töihin
suostuisi syntisiin öihin

Kipusiskon estottoman
ja kotirouvan soman
omistautuis perheelle

ja naurais Timon vitseille

Ja neitsyen mutta kokeneen
tai ehkä äidinkorvikkeen
opettaisi avautumaan
sitoutuisi mieheen rumaan

Timo tietää mitä tahtoo
ja miten käy kun oikein
itseään ei osaa rakastaa...

Ja kaiken aikaa kello käy
nopeet voittaa, yhtä ei näy
Kun toiset tanssii hitaitaan
Timoo tielle kannetaan
Sade kasvot kyyneleistä puhdistaa

Aikuisten oikeesti

Tätä se aikuisuus nyt sitten kai on.
Kipeistä asioista puhutaan kevyesti salaatin ja kivennäisveden lomassa kahvilassa.
Puhutaan kypsästi ja huumorilla höystettynä.....silleen on kai parempi.
Unohdetaan se, että nää jutut oikeesti sattuu, koska on vaan helpompi olla mukavasti....aikuismaisesti.
Turha vetää mitään turhaa draamaa...se kuuluu teiniyteen.
Oikeesti mä haluisin vetää vähän teinit. Mutta ei, nyt ollaan aikuisia.
Mä vihaan tätä!

Kuutamolla

Mitä sitä ihminen tekee, kun ei nukuta yhtään. Käy kuutamokävelyillä, kuuntelee musiikkia, yrittää lukea....kokeiltu on kaikkia ja ihan hyviä vaihtoehtoja ajan tappamiseen nuo ovat, mutta suurin paheeni yön selättämiseen ja unen kiinni saamiseen ovat elokuvat. Ja mielellään romanttiset sellaiset. Iik mikä klishee, mutta oikeasti mieluummin sitä rakkautta (tai siis sitä miten Hollywood sen määrittelee) katsoo kuin draamaa tai actionia (genre jota en muutenkaan ymmärrä)...kauhua katsoisin mielelläni, mutta sitten ei ainakaan nukuttaisi.

Parhaita elokuvia romantiikan nälkäisille unettomille ovat tietysti vanhat kunnon klassikot kuten New York, New York, Sound of Music, My Fair Lady, Breakfast at Tiffany's ja The Way We Were.
Ykkösenä on ehdottomasti lauantainakin televisiosta tullut Marilyn klassikko Some Like It Hot eli Piukat Paikat.
Se on ollut lempparini aivan pienestä pitäen eikä tämä rakkaus ole sammunut vieläkään.

Uusimmista (ja siis tämä on 90-luvulta) lempparini on Pretty Woman, jota voin katsoa uudelleen ja uudelleen kyllästymättä Julia Robertsin miljoonan dollarin hymyyn ja Richard Geren uskomattomaan charmiin.
Kunniamaininnan uusimmista elokuvista saa myös aivan ihana Notting Hill....sillä kuka nyt voisi vastustaa Hugh Grantin sinisiä puppy eyeseja....(joo tiedän kyllä ainakin yhden).

Suomalaisista mainittakoon tietysti Kuutamolla, joka päätyi suosikki listalleni (ja e,i tämä ei pelkästää johtunut ihanasta Peter Franzenista) siitä syystä, koska se niin taitavasti parodioi tätä suurenmoista Hollywood rakkautta ja sen todellisuusarvoa.

Oma lukunsa ovat tietenkin Almodovarin suurenmoiset rakkaustarinat, joissa rakkauden kohteena voi olla oma äiti, koulutoverisi poikakoulussa tai sen miehen, jota ammuit, vaimo. Samalla niin viihdyttävää ja kaunista.

Sinkkuelämän jaksoja voi myös katsoa putkeen dvd:ltä ja uskotella sen olevan yhtä pitkää elokuvaa, sillä siinä vasta sarja, jonka parissa uneton viihtyy....saa itkeä ja nauraa sekä pohtia syvällisiä....ja tietty ihailla kauniita vaatteita ja ihmisiä.

Joku voisi sanoa, että älä unelmoi elämääsi vaan elä unelmaasi, mutta minä tykkään tästä. Maailma itsessään on toisinaan niin kylmä ja kyyninen, että kyllä sinkku aina tarvitseen pienen annoksen romantiikkaa. Minä saan oman "fiksini" elokuvista....toistaiseksi ainakin.

The End