Kuka lohduttaisi Nyytiä?

"Olipa kerran pikku nyyti nyytiäinen,
hän ihan yksin asui taloaan
ja talo oli myöskin yksinäinen.

Siis kaksin kerroin yksin peloissaan
hän sytytteli yöllä lamppujaan
ja ryömi peiton alle vinkumaan
kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä
ja mörkö huusi pitkään pimeässä siellä.

Ja kaikkialla lamput syttyvät ja ovet lukitaan
kun kaikki mönkiäiset lohduttavat toisiaan.

Vaan kuka lohduttaisi nyytiä, vaikka tällä näin:
on yöllä kamalakin kamalampi, päivällä toisin päin."

Tove Jansson,  Kuka lohduttaisi Nyytiä

Eka kerta

Tavallisesti baariseikkailujen jälkeen helpotusta väsyneen juhlijan kiljuvaan nälkään haetaan amerikkalaisen hampurilaisfirman antimista. Tai ainakin minä haen.
Poikkeuksena tosin ne illat, jolloin kyseinen lafka ei ole auki aamun pikkutunneille asti. (Mur)

Toisin kävi eilen.

Päädyin (pienoisesta humalatilasta johtuen) tilaamaan itselleni elämäni ensimmäisen kebab annoksen....ranskalaisilla tietenkin.
Maku oli hämmentävä, olin odottanut sen olevan voimakkaampi, mutta lopulta tuntui kuin olisi kumimattoa järsinyt.
Oli siis eka ja vika kerta, kun kyseistä "herkkua" syön.

Aamulla löysin farkkujeni takataskusta käyttämättömän kondomin. Love Guard.

Huippuilta....kiitokset onnistuneesta illasta kuuluu hyville ystäville....joita ilman minä en olisi mitään!

P.s
Tulevaisuudessa hakeudun edelleen Mäkkärin tuttuun ja turvalliseen keltapunaiseen ravintolaan.
Old Habits Die Hard.

Djupa sår

Joku joskus sanoi minulle, että olen kuin liima. Mitä tähän nyt sitten sanomaan....kiitos, kiitos....että liima.
Siis koskaan ei selvinnyt, mitä tuo kyseinen henkilö sanomisellaan tarkoitti.
Tuskin hän oli miettinyt tätä monta vuorokautta ja vain odottanut sopivaa hetkeä, jolloin laukoa tämän syväluotaavan analyysin minulle.
Koska määrittely jäi avoimeksi unohdin sen täysin vuosien saatossa....vain palatakseni tähän kyseiseen määritelmään, sillä nyt koen löytäneeni selityksen.

Minulla on todella suuri tarve pitää asioita kasassa. Ollut aina.
Siis en nyt tarkoita, että jos joku huonekalu/esine on hajoamispisteessä, että ryntäisin sitä heti korjaamaan (tosin, joskus tämäkin on minulle sydämen asia), vaan nyt puhun ihmissuhteista.
Minulle on aina ollut tärkeää, että ympärilläni olevat ihmiset tulevat toimeen keskenään....vaikka hampaat irvessä, mutta että tulevat.

Minua ahdistaa suunnattomasti, jos joku alkaa sättimään samassa kaveripiirissä olevaa vain pelkästä ilkeydestään. Siis tottakai paineita pitää saada purkaa, mutta se että kaikki kumpuaa ilkeydestä ja vihasta, on minusta helvetin väärin. En ole itsekään mikään enkeli (ylläri) mutta jos koen jonkun ihmisen ärsyttävän minua, haluan paikata asian puhumalla siitä. Liimata yhteyden kuntoon. Kaikki eivät tähän pysty ja joskus keskustelu menee ihan reisille, mutta olen sinnikäs ja yritän uudelleen....niin, että kaikki olisi taas ehjää.

En myöskään jaksa ymmärtää sitä, että jollain on paha olo tai joku ärsyttää ja sitten se puretaan ystäviin vittuilun kautta. Miksei voi sanoa suoraan, että minulla on nyt jumalauta paha olla ja kuuntele/auta mua. Siinä säästyisi monelta turhalta riidalta ja sydänsäryltä. Haavoja olisi helpompi paikata, kun tietäisi missä ne sijaitsevat.

Olen myös useasti pyrkinyt toimimaan välittäjänä monissa tilanteissa, jossa tarkoituksena on vain loukata toista, koska itsellä on niin paha olo. Joskus nämäkin riidat ja erimielisyydet on saatu paikattua ja tunnen helpotusta. Joskus ei vain pidä mennä sotkemaan lusikkaansa toisten soppaan...sekin on tullut huomattua.

Joskus liimana toimiminen imee minusta mehut aivan täysin. En onnistu pitämään ystävyyssuhteitani kasassa, koska kommunikointi ei toimi ja molemmat ovat pettyneitä ja vihaisia toisilleen. Silloin saadaan aikaan todella syviä haavoja. Sellaisia, jotka eivät ehkä koskaan parane, ja ovat niitä haavoja, jotka kaikkein helpoiten revitään uudestaan auki, kun toisessa jokin vituttaa.

Sitten sitä huomaa istuvansa tyhjässä metrovaunussa paperisilppujen keskellä, joita on niin paljon ettei paljasta lattiaa näy. Siinä ei enää liimat auta.

Arghh...

Ahdistuksen tila tänään suuri, kun luennot taas kesän jälkeen alkoivat.
Ihmissuhdesotkuja.
Liian idealistisia eko-keskusteluja.
Ihana savon murteella luennot pitävä proffa. (siis hän ei ahdista, mutta oli mainitsemisen arvoinen tämän merkinnän yhteydessä)
Ja liian söpöjä poikia, että hymy on herkässä ja keskittyminen herpaantuu.
Liikaa töitä, eikä yhtään vapaa-aikaa maailmanparantamiseen ja bilettämiseen.

Vaiva se on pienikin vaiva...

The Kill

What if I wanted to break
Laugh it all off in your face

What would you do?

What if I fell to the floor
Couldn't take all this anymore
What would you do, do, do?

Kill
Break me down
Bury me, bury me
I am finished with you

What if I wanted to fight
Beg for the rest of my life

What would you do?

You say you wanted more
What are you waiting for
I'm not running from you

Kill
Break me down
Bury me, bury me
I am finished with you
Look in my eyes
You're killing me, killing me
All I wanted was you

I tried to be someone else
But nothing seemed to change
I know now, this is who I really am inside
Finally found myself
Fighting for a chance
I know now, this is who I really am

Kill
Break me down
Bury me, bury me
I am finished with you, you, you
Look in my eyes
You're killing me, killing me
All I wanted was you
Come, break me down
Break me down
Break me down

What if I wanted to break...?

Ajatuksia tänään

Tänään oli vapaapäivä vaikka siltä ei tuntunutkaan.
Kipeenä taas. Enkä ole nukkunut viimeiseen neljään yöhön silmäystäkään.
Rohkeana uskaltauduin kuitenkin ulos, sillä pakko sitä on joskus uloskin mennä.

Seison Sörnäisten metroasemalla ja katselen, kun kaksi sokeaa juttelee keskenään.
Mietin millaista olisi olla sokea.

Ajatukseni harhailevat ja valun eteeni tulleeseen metrovaunuun.
Luen Härkösen kirjaa Sotilaan tarina, ja tämä kirja on yhtä sekava kuin olotilani. Siinä vuorottelevat kaksi tarinaa, ja en jaksa keskittyä kunnolla tajutakseni, mistä kirjassa on kyse. Ehkei mistään.

Jään pois Kampissa. Narinkkatori ja siellä kootaan Reilunkaupan ruusuista kaunista puuta. Se näyttää jotenkin kornilta keskellä betoniviidakkoa. Silti se lämmittää sydäntä hieman.

Amnestyn katutyyppi tulee kysymään kiinnostaako ihmisoikeusasiat.
-Ei todellakaan, vastaan.
Seison hetken hiljaa tuijottaen tyhjyyteen, läpi ruusupuun.
Taas sama poika tulee kysymään, että kiinnostaako, kun minulla ei ole kiirekään mihinkään.
-Ei kiinnosta, usko jo.
Jumitan paikoillani, katson kelloa, mutten tajua paljonko se on. Onko sillä edes väliä. Aikaa se vain on.

Kolmannen kerran sama Amnestyn poika tulee luokseni ja kysyy, että eikö minua varmasti kiinnosta.

-PAINU VITTUUN!

Huudan käheällä äänelläni niin kovaa kuin jaksan.
Kaikki tuijottavat. Poika ei usko korviaan.
Kyyneleet nousevat silmiini, kun kävelen pois. Mitäs häiritsi minua, kun en ollut edes paikalla.

Lähden Marjaniemeen. Nukun vanhempieni sängyssä monta tuntia.
Herään, kun siskoni tulee käymään. Kaikki selvitetty ja häät pidetään.
Kuuntelen keskustelua täysin ulkopuolisena. Ruumiini on läsnä, mutta missä minä olen?

En kestä olla ja lähden pois.
Matkustan bussilla ja vaihdan metroon. En vieläkään tajua mitä kello on, vaikka vilkuilen aikaa jatkuvasti rannekellostani.

Sörnäinen. Nousen pois. Yhtäkkiä olen vasten seinää, johon joku narkkari minut heittää. Olin kai hänen tiellään.

-Sattuiko? Oletko kunnossa?
Vanhempi mieshenkilö kysyy ja päätyy päivittelemään, että kaikenlaisia sitä saa kulkea vapaana, kun viattomia ihmisiä heitetään seiniä vasten

- Joo, ei mulla mitään hätää oo. Vastaan huolettomasti, sillä en edes tajunnut mitä tapahtui. En ollut siinäkään läsnä.

Pakko mennä kauppaan, kun ei ole mitään ruokaa kotona. Ei olisi oikeastaan rahaakaan, mutta laitetaan Visalle. En jaksa ajatella. Törmäilen kaupassa kaikkiin, ja automaation vallassa kerään kaikkea koriin.

Vihdoin kotona.
Vai olenko sittenkään. Ruumiini on, mutta missä minä olen.
Koko päivä on kuin unta. Kirjoitanko tätäkään oikeasti.
MISSÄ MINÄ OLEN?

Koffia, kiitos!

Metrossa matkallani töistä kotiin kiinnitin huomiota Siilitien asemalta nousseeseen, siististi tyylikkääseen pukuun pukeutuneeseen mieheen. Mies istui vastapäätäni ja avasi salkkunsa, ottaen esiin sieltä pullon olutta. Hän korkkasi pullon ja alkoi siemailla raukeana pullon sisältöä.
Kummaa, mietin itsekseni. En paheksunut sitä, että hän joi olutta, sillä voihan olla, että rankka työ vaatii rankat huvit.

Oluthan on toisaalta janojuoma, joten miksi sitä ei sitten voisi nauttia ihan pelkästään janoon.
Voitaisiinhan olut pakata samanlaisiin kirkkaisiin pulloihin, joissa eri makuisia trendikkäitä vesiä ja limuja kaupataan.
Olin jo kehittelemässä päässäni, miten näitä uusia olutpulloja kaupattaisiin, kun miehen kännykkä soi.
Mies vastasi siihen ja alkoi kertoa kuulumisiaan ja kyselemään mitä puhelimen toisessa päässä olevalle henkilölle kuului. Hän lopetti puhelun kertoen, että hänet oli aamulla irtisanottu ja hän oli viettänyt päivän kuljeskellen ympäriinsä ja nyt hän oli ostanut muutaman oluen kotimatkaa siivittämään. Teoriani oluesta pelkkänä janojuomana romuttui...

Sörnäinen, Sörnäs...

Jään pois ja niin jää pukumieskin. Matkalla rullaportaisiin huomioni kiinnittyy nuoreen tyttöön, joka kantaa sylissään puoliksi juotua mäyräkoiraa. Hän on jo varsin humalassa ja näyttää itkeneen. Menemme rullaportaisiin pukumies, minä ja nuori tyttö, jonka kännykkä alkaa soimaan. Tyttö alkaa itkemään uudestaan, mutta itkun seasta erotan, että hänen poikaystävänsä on tänään muuttanut pois heidän yhteisestä kodistaan.
Rullaportaat päättyvät ja mietin ostaisinko pizzaa kotiin, kun yhtäkkiä kuuluu räsähdys ja tyttö on pudottanut loput mäyräkoiran pullot vahingossa lattialle. Isot kyyneleet valuvat tytön poskia pitkin ja hän kiroaa nopeasti ja terävästi "Vittu".
Sitten tapahtuu jotain yllättävää. Pukumies kävelee tytön luokse ja työntää tytön käteen setelin: "Osta itsellesi uusi, turha mennyttä on surra."
Tyttö näyttää yhtä hölmistyneeltä kuin minäkin ja kiittää nopeasti jatkaen matkaansa.
Pukumies häviää kutosen ratikkaan ja minä päädyn ostamaan sitä pizzaa.
Paskana päivänä solidaarisuus ihmisten kesken siis pelaa....ainakin mitä kaljaan tulee...

Sairaan kaunis maailma

Matkaan iltapäivällä Athos vuorelle....kurkistan kiellettyyn....täällä ei saisi olla, koska synnyin naiseksi.
Onneksi tämä on vain simulaatio ja meidät vähempi arvoisetkin toivotetaan tervetulleiksi. Kaunista....mykistyn aivan...miten tällaista voi olla olemassa jossain minun saavuttamattomissa? Rakastan tuoksua joka salissa leijailee....korvani lepää paikan äänimaailmassa. Rauha. Rakkaus.

Matkaan ihmistungokseen sivistämään itseäni. On kovin nihkeän kosteaa. Poimin novellikokoelman käteeni ja kuuntelen tarinaa espanjalaisesta linnasta. Hiukseni liimautuvat niskaani. Nälkä.

Törmään sinuun. Pidät sadetta. Haluaisin silittää poskeasi. Huomaan ettei kaikki ole hyvin. Näyttelet pärjääväsi. Uskon sinua...hetken. Päätän palata asiaan huomenna. Minulla on muuta seuraa. Ruoka on hyvää. Söpöä tekstiviesteilyä. Tyytyväisyys valtaa mielen. Keikalle?

Paikka täynnä. Kaunis ilta. Kävellään. Eksyn rantaan, mikä tungos. Onko tämä todella Helsinki? Kaikki esitykset loppuneet. Tulin myöhässä, mutta ei harmita, sillä on hehkeää. Kauniita ihmisiä ympärillä. Lettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Ilta taisi olla tässä. Kotiinpäin. Yllätys.

Kaunis poika liittyy seuraan ja pyytää minut ja ystäväni mukaansa. Mikä jottei, ilta on nuori. Kadun kulmassa törmään tuttuun teologiin. Lämmin tunne. Kaikkea se kohtalo heittääkin tielleni. Olen hetken liikaa. Ymmärrän vihjeen. Painun baariin, jossa minulle hymyillään monesta suunnasta. Omena light 4,30 e.

Uusia tuttavuuksia Veera ja Meri.....tuntuu vanhalta....nämä on vielä lukiossa. Biljardia ja keskustelua katutaiteesta. Kieli poukkoilee sujuvasti suomen ja englannin välillä. Ruoditaan Siirin uutta tyyliä....Meri tekee musaa Siirin veljen kanssa. Melkein sukua julkkikselle.

Kello tulee puoli kaksi, pilkku. Menisi vielä ratikkakin, ei tarvitsisi maksaa. Nyt kotiin. Ystäväni punastelee. Häntä ei huvittaisi lähteä. Leikin Amoria, soita sille! Juoksen öisiä katuja Senaatintorille. Maassa makaa hakattu nuori mies ja poliisit pällistelevät ympärillä. Sireenin ääni. Ambulanssi ja haavat paikataan. Sprinttaan ratikkaan...onneksi on nuori kuski....hän odottaa....hymyilen kiitokseksi.

Hitto tämä meneekin väärään suuntaan. Hakaniemi, jään pois. Musiikkia korviin ja reipasta kävelyä kotiin. Olet kaunis, mutta ylpeä, mies huikkaa porttikongista. Suoraan siitä laulusta, onkohan hän fani? Neonvalot välkkyvät....onneksi, sillä katuvalot ovat palaneet. Tuttu tuoksu, olen Kurvissa. Jostain kuuluu musiikkia ja nuoripari tanssii kadulla. Stellan Vie mua hivelee korvia. Tuuli sekoittaa hiuksiani. Rohtuneet huulet. Hämeentie on kaunis, kun lennän kotiin pianosoolon siivittämänä.

Koti. Laitan teetä.
Sairaan kaunista...

Sliding doors

Muistaako kukaan vielä sitä b-luokan romanttista elokuvaa nimeltä sliding doors?
Elokuvassa kuvataan saman naisen elämää kahdessa eri tarinassa....toisessa hän ehtii juoksemaansa metroon ja toisessa hän jää laiturille odottamaan seuraavaa.

Mietinpä vaan, että jos sitä ihminen saisi kurkistaa siihen toiseen elämään, jossa sitä eläisi, kun valitsikin toisin, meni väärään junaan tai jätti menemättä jonnekin.
Rupesin pohtimaan tätä perjantaina, kun noudin opinto-oppaani yliopistolta.....

Entäs jos en olisikaan päättänyt viime hetkillä hakea teologiseen vaan olisin jäänyt Diakiin?

Minulla olisi opiskeluja jäljellä enää 1,5 vuotta, valmistuisin kahteen arvokkaaseen ammattiin, saisin työpaikan ehkä Kallion seurakunnasta ja yhtymältä vuokraisin Herttoniemen rannasta itselleni yksiön ja elelisin siellä yksin onnellisena tasapainoillen työn ja luultavasti kuoroharrastukseni kanssa. En olisi ikinä tavannut uusia mielenkiintoisia ja jo rakkaiksikin muodostuneita opiskelukavereita, enkä olisi luultavasti muuttanut omaan kotiin ja välini isääni olisivat niin tulehtuneet, että olisin tästä niin traumatisoitunut ja siksi työni hoitaminen olisi minulle vaikeaa ja työlästä. Toisaalta minulla olisi ammatti ja rahaa tulisi jos vain jaksaisi tehdä töitä.

Entäs jos en olisikaan palannut 17-vuotiaana lomamatkaltani Jenkeistä?

Minulla olisi jäänyt kuitenkin lukio kesken, olisin päätynyt naimisiin ihanan ihmisen kanssa, hankkinut ehkä pari lasta ja koiran.Eläisin maassa, jonka kulttuurista ja kahvista pienen small talkin kera pidän erityisen paljon. Ja saisin puhua englantia juuri niin paljon kuin haluan. Toisaalta saattaisin tehdä pätkätöitä tai minimipalkkaista hommaa McDonald'silla, koska minulla ei olisi mitään koulutusta eikä kielitaito sittenkään niin sujuva. Lopulta huomaisin olevani päivisin lasten kanssa kotona, kun mieheni kävisi päivät töissä ja illalla hän olisi aivan liian väsynyt seurustelemaan kanssani. Parisuhteemme rakoilisi, eikä minulla olisi ketään kenelle puhua asiasta...ainakaan omalla äidinkielelläni. Lopulta päätyisimme eroon ja minä olisi yksinhuoltaja likaisissa verkkareissaan, eläisin sossun avustuksilla, jotka eivät Jenkeissä päätä huimaa, ja lopulta kerjäisin kadulla lapsilleni ruokaa tai myisin itseäni elannon saavuttamiseksi.

Entäs jos olisin jättänyt elämäni ensimmäiset ja viimeiset Maata Näkyvissä festarit väliin?

En olisi tutustunut Sinuun. Et olisi ikinä repinyt sydäntäni kappaleiksi etkä saanut minua itkemään keskellä Rautatientoria keskellä yötä. Et saisi minua vihan valtaan, etkä tuntemaan niin syvää tunnetta sinua kohtaan, että joskus jopa pelottaa. Toisaalta en saisi painua syliisi, silloin kun on paha olla, en soittaa sinulle keskellä yötä. Et olisi tullut nukkumaan viereeni ja silittämään minut uneen, kuuntelemaan hiljaista itkuani...olisin itkenyt silloin onnesta, että olit siinä. Et olisi tuonut minulle aamiaista, etkä opettanut minua arvostamaan itseäni. En olisi koskaan voinut rakastaa sinua kuin sielunveljeä.

Coulda, Shoulda, Woulda...sanoisi jenkki...mitä sitä jossittelemaan. Elämässä käy välillä näin ja välillä noin.
Mutta se mietityttää, mikä meidät saa valitsemaan ne asiat, joihin päädymme?
Onko se joku suurempi voima vai kenties kohtalo?
Vai onko nämä tapahtumat ja valinnat jo ennalta suunniteltu ja päätetty jossain meistä riippumattomassa paikassa?

Does everything really happen for a reason?

Älä mene pois

Älä mene pois,
ajatuksista vaikein.
Istun paikoillani ihan hiljaa,
voin odottaa.

Älä mene pois,
vaikka tietenkin pelkään.

Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.

Tule niinkuin ennen,
varoittamatta.
On elämäni ollut kauan paikoillaan.

Päivät vuosiksi kun vaihtuu,
samat virheet teen aina.

Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.

Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
enää mietin kestäisinkö sen.

Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.

Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
tämän kerran kestäisin mä sen,
kestäisinkö sen.

Älä mene pois.
Älä mene pois,
ajatuksista vaikein.

Rajatonta

Tänään oli kaunis ilta....paino sanalla kaunis.
Helsingin yö ja Rajaton soi taustalla...mukavasti jo illat pimenee syksyä kohden.
Pitkästä aikaa oli mukava olla, eikä ahdistanut. Olenkohan vihdoin löytänyt paikkani maailmassa? Ei nyt sentään. Mielenrauhan kylläkin.
Ahdistus ehkä palaa maanantaina, mutta en halua murehtia siitä vielä....rakastan tätä huolettomuutta.
Onneksi on vielä ihmisiä, jotka saavat minut tuntemaan näin.

Timo Tahtoo

Tämä biisi on soinut päässäni jo kaksi viikkoa....ärsyttävintä tässä oli, että minulla ei ole hajuakaan miten ne sanat oikein menivätkään....
Asiaan siis korjaus ja tässä ne sanat sitten on.


Timo tietää mitä tahtoo
yrittää mut silti ei oo
vierellensä naista löytänyt

Timo tahtoo
kauniin muttei niin kaunista
että muutkin tahtoo koskea
ja sitten baarin nurkassa
täytyy omaisuuttaan varjella

Ja fiksun muttei niin fiksua
että hänet voittaa shakissa
ei liian viisasta voi rakastaa

Ja kaiken aikaa kello käy
nopeet voittaa, yhtä ei näy
Kun toiset tanssii hitaitaan
Timoo tielle kannetaan
Sade kasvot kyyneleistä puhdistaa

Timo tahtoo
babyfacen seksipommin
joka meikit päällä onkin
kotona mut muualla se
kulkee tuulipuvussa

Ja itsenäisen työssäkäyvän
kunhan tienaa sua vähemmän
liian rikasta ei rakasta

Ja kaiken aikaa kello käy
nopeet voittaa, yhtä ei näy
Kun toiset tanssii hitaitaan
Timoo tielle kannetaan
Sade kasvot kyyneleistä puhdistaa

Timo tahtoo
maitotytön kotimaisen
herttaisen hiirulaisen
tekis aina eväät töihin
suostuisi syntisiin öihin

Kipusiskon estottoman
ja kotirouvan soman
omistautuis perheelle

ja naurais Timon vitseille

Ja neitsyen mutta kokeneen
tai ehkä äidinkorvikkeen
opettaisi avautumaan
sitoutuisi mieheen rumaan

Timo tietää mitä tahtoo
ja miten käy kun oikein
itseään ei osaa rakastaa...

Ja kaiken aikaa kello käy
nopeet voittaa, yhtä ei näy
Kun toiset tanssii hitaitaan
Timoo tielle kannetaan
Sade kasvot kyyneleistä puhdistaa

Aikuisten oikeesti

Tätä se aikuisuus nyt sitten kai on.
Kipeistä asioista puhutaan kevyesti salaatin ja kivennäisveden lomassa kahvilassa.
Puhutaan kypsästi ja huumorilla höystettynä.....silleen on kai parempi.
Unohdetaan se, että nää jutut oikeesti sattuu, koska on vaan helpompi olla mukavasti....aikuismaisesti.
Turha vetää mitään turhaa draamaa...se kuuluu teiniyteen.
Oikeesti mä haluisin vetää vähän teinit. Mutta ei, nyt ollaan aikuisia.
Mä vihaan tätä!

Kuutamolla

Mitä sitä ihminen tekee, kun ei nukuta yhtään. Käy kuutamokävelyillä, kuuntelee musiikkia, yrittää lukea....kokeiltu on kaikkia ja ihan hyviä vaihtoehtoja ajan tappamiseen nuo ovat, mutta suurin paheeni yön selättämiseen ja unen kiinni saamiseen ovat elokuvat. Ja mielellään romanttiset sellaiset. Iik mikä klishee, mutta oikeasti mieluummin sitä rakkautta (tai siis sitä miten Hollywood sen määrittelee) katsoo kuin draamaa tai actionia (genre jota en muutenkaan ymmärrä)...kauhua katsoisin mielelläni, mutta sitten ei ainakaan nukuttaisi.

Parhaita elokuvia romantiikan nälkäisille unettomille ovat tietysti vanhat kunnon klassikot kuten New York, New York, Sound of Music, My Fair Lady, Breakfast at Tiffany's ja The Way We Were.
Ykkösenä on ehdottomasti lauantainakin televisiosta tullut Marilyn klassikko Some Like It Hot eli Piukat Paikat.
Se on ollut lempparini aivan pienestä pitäen eikä tämä rakkaus ole sammunut vieläkään.

Uusimmista (ja siis tämä on 90-luvulta) lempparini on Pretty Woman, jota voin katsoa uudelleen ja uudelleen kyllästymättä Julia Robertsin miljoonan dollarin hymyyn ja Richard Geren uskomattomaan charmiin.
Kunniamaininnan uusimmista elokuvista saa myös aivan ihana Notting Hill....sillä kuka nyt voisi vastustaa Hugh Grantin sinisiä puppy eyeseja....(joo tiedän kyllä ainakin yhden).

Suomalaisista mainittakoon tietysti Kuutamolla, joka päätyi suosikki listalleni (ja e,i tämä ei pelkästää johtunut ihanasta Peter Franzenista) siitä syystä, koska se niin taitavasti parodioi tätä suurenmoista Hollywood rakkautta ja sen todellisuusarvoa.

Oma lukunsa ovat tietenkin Almodovarin suurenmoiset rakkaustarinat, joissa rakkauden kohteena voi olla oma äiti, koulutoverisi poikakoulussa tai sen miehen, jota ammuit, vaimo. Samalla niin viihdyttävää ja kaunista.

Sinkkuelämän jaksoja voi myös katsoa putkeen dvd:ltä ja uskotella sen olevan yhtä pitkää elokuvaa, sillä siinä vasta sarja, jonka parissa uneton viihtyy....saa itkeä ja nauraa sekä pohtia syvällisiä....ja tietty ihailla kauniita vaatteita ja ihmisiä.

Joku voisi sanoa, että älä unelmoi elämääsi vaan elä unelmaasi, mutta minä tykkään tästä. Maailma itsessään on toisinaan niin kylmä ja kyyninen, että kyllä sinkku aina tarvitseen pienen annoksen romantiikkaa. Minä saan oman "fiksini" elokuvista....toistaiseksi ainakin.

The End

Onnelliset kohtaa

Eilen istuin kutosen ratikassa ja kuuntelin musiikkia iPodillani.
Jamie Cullumia, Stellaa, the Crashia....ja sitten vähän ennen Hakaniemen pysäkkiä
alkoi soimaan SMG:n Ei mun oo hyvä olla yksin...ja Joel Melasniemi astuu sisään ratikkaan ja istuu viereeni.
Surrealistista.
Muusikko ja tavis vierekkäin...ja ainut mikä heitä yhdistää on musiikki (selkeästi Joel kuuli mitä kuuntelen)....saan osakseni ujon hymyn.
Häkellyn ja hymyilen pienesti. Yliopiston pysäkki. Jään pois.
Onnelliset kohtasivat.

Kipu

Mitä muuta voisi sanoa kuin, että sattuu aivan sairaasti.....
Luulin, että olin jo kokenut aikaisemmin maailman kamalimman kivun, mutta ei....
näitä hengityksen lamaavia kiputiloja on tulossa elämässä vielä monta
Ja minä naivina kuvittelin niiden olevan ohi.
Sairaalassa pyydetään yleensä potilasta kuvaamaan kiputilaansa asteikolla 1-10
Yhdeksän miinus...jos miinuksia saa edes antaa.
Tällaista tänään.

I wanna know what love is

Viimeksi siis pohdittiin tunteita ja tänään olisi sitten vuorossa rakkaus.

Aloitetaan rakkauden määritelmistä.

Oxford English dictionary määrittelee rakkauden näin:
(käytän tätä sanakirjaa, koska en omista suomen sanakirjaa...häpeä!)

Love=1.very strong affection 2. very strong affection and sexual attraction 3. great liking ---

Isossa kirjassa eli Raamatussa rakkaudesta puhutaan mm. 1.Kor 13
"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydä sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."

Kirkkoisät aikoinaan määrittelivät kolme rakkauden eri muotoa:
filos, joka on ystävien toisiaan kohtaan tuntemaa toverillista rakkautta,
eros, joka on miehen ja naisen välistä eroottista rakkautta ja
agape, joka on ylimaallista jumalallista uhrautuvaa rakkautta.

Myös filosofi Platon jakoi rakkauden kolmeen lajiin. Näitä olivat ruumiillinen rakkaus, politiikan rakastaminen sekä ideoiden rakastaminen.

Eri aikojen nuppitohtorit eli psykologit ovat yrittäneet määrittää rakkautta ja näistä psykologi Robert Sternberg on analysoinut rakkaudessa olevan kolme elementtiä: läheisyys, intohimo ja omistautuminen.
Erilaisia rakkauden vaiheita ja lajeja ovat:

Pitäminen (ystävyys): läheisyys
Ihastuminen (rakkaus ensi silmäyksellä): intohimo
Tyhjä rakkaus (hyväntekeväisyys): omistautuminen
Romanttinen rakkaus: intohimo ja läheisyys
Kumppaninrakkaus: läheisyys ja omistautuminen
Kohtalokas rakkaus (pyörremyrskyromanssi): omistautuminen ja intohimo
Täyteläinen rakkaus: läheisyys, omistautuminen ja intohimo

Jokaiselta kantilta on rakkautta siis pohdittu ja yritetty määritella, mutta silti tämä "lapsi" on aivan pihalla siitä mitä rakkaus oikeastaan on.
Tottakai sitä on tullut koettua rakkautta, sillä rakastanhan minä vanhempiani ja siskojani. Mutta ei siinä ole mitään samaa kuin miehen ja naisen välisessä rakkaudessa. Rakkauden miehen ja naisen välillä, sen olen myös kokenut mutta vain "filos-asteella" aivan samoin kuten rakastan kaikkia muitakin ystäviäni.
Raamatussa rakkaus on yleensä yhtä kuin Jeesus Kristus, sillä Jeesuksessa Jumalan rakkaus, agape, tavoittaa meidät syntiset ja saamme osaksemme armon tämän rakkauden kautta.
Intohimoa olen myös kokenut, ehkä liikaakin, mutta en ole erottanut siinä mitään rakkautta...... mutta jos rehellisiä ollaan kai sitä jotain pientä pitää tuntea toista kohtaan, että ylipäätänsä voi heittäytyä intohimon pyörteisiin toisen kanssa.

Kokematta on siis vielä täyteläinen rakkaus.....ja mistähän se löytäisin.
Ja tietäisin milloin se on kohdalla.

Olen aina ollut kyltymätön romantikko ja haluaisin vieläkin olla.....mutta jossain määrin olen jo luovuttanut.
Minulle on jo jonkin aikaa riittänyt pelkkä fyysinen puoli, että ei olisi niin yksinäinen ja tyhjä olo, mutta eilinen keskustelu ystävän kanssa sai minut tajuamaan, että tarvitsen enemmän.
I want the whole package.
Pakko siis valaa uskoa itseensä, että rakkautta on vielä olemassa ja siihen, että sitä on varattu myös minulle...edes hiukan.

Lumottu

Uusi rakkauteni Stella....
ja nämä lyriikat sopivat tähän iltaan ja elämäntilanteeseen paremmin kuin omat tyhjät sanat.


Aamuyö, seireeni runoilee
näytölläsi kirjaimet viettelee
Niin hän saapuu sinun luo
kevyesti koskettaa
ette pysty odottamaan

Aamu kuuta väijyy, lumous kohta särkyy
hyvin näyttelet sen
ettet tahtois enempää

Ei kukaan muu, ei kukaan muu
oo kanssasi kauniimmin
Ei kukaan muu, ei kukaan muu
oo mitä toivoisit

- Ei koskaan enää, lupaukset vaihdetaan
sängyllesi silti jäätte makaamaan
- Vielä vähäks aikaa jää
sanot ja hymyilet
tiedät, pian itkettää

Aamu kuuta väijyy, lumous kohta särkyy
hyvin näyttelet sen
ettet tahtois enempää

Kun mikään ei tunnu miltään?

Nyt se sitten on ohi....viikonloppu hiljaisuudessa n.450 km päässä Helsingistä. Olen siis vielä hengissä ja hieman hämilläni....
Puhelimeeni oli tullut yksi viesti....kiitos Eeva....ja galleriaan yksi kommentti...kiitos Teija.
Puheluita on aivan varmasti tullut miljoona....sitähän en koskaan saa tietää, mutta toivossa on hyvä elää.
Joskus vaan on pakko lähteä kauas, jotta näkisi paremmin lähelle. Ja ehkä juuri näin minulle kävikin...vaikka toisaalta olo on yhtä sekava kuin lähtiessä, on kaikki kuitenkin jotenkin erilailla sekavaa...aivan kuin siinä olisi järkeäkin.

Mutta siis koko tämän ajan ollessani muualla pohdin tunteita. Omiani ja muittenkin.....huomasin myös, että tämä tunteiden pohtiminen on varsin tavallista eri ihmisten blogeissa, joten tuntuu turvalliselta kertoa niistä myös omassani.

Suomi on jossain määrin todella köyhä kieli, varsinkin mitä tulee sanoihin rakkaudesta ja tunteista. Verrataanpa vaikka englantiin. Mieleeni tulevat ainakin sanat emotion ja feeling. Mitä eroa näillä sitten on?

Oxford English dictionary määrittelee sanan emotion näin:
Emotion=1. strong feeling such as joy or anger 2. instinctive feeling as contrasted with reasoning

Ja suomalaisessa sanakirjassa käännös on : mielenliikutus, kiihtymys, mielenkuohu

Oxford English dictionary määrittelee sanan feeling näin:
Feeling= 1. an emotional state or reaction 2. the sensation of touching or being touched ---

Ja suomalaisessa sanakirjassa käännös on: tunto, tunne, mieliala, asenne

Katsoin pitkään näitä sanojen määritelmiä ja käännöksiä, kun yhtäkkiä sain hassun ajatuksen.
Naisten tunne on selvästi 'emotion', sillä varsinkin jos katsoo kohtaa 2. englanninkielisessä määritelmässä....sillä naiset ovat usein sellaisten tunteiden vallassa, jotka ovat täysiä vastakohtia järkevälle ajattelulle/käytökselle
Miesten tunne on sitten useammin taas 'feeling', sillä kärjistetysti voisi sanoa, että miehet reagoivat omilla tunteillansa naisten tunnekuohuihin tai heidät saa helpommin puhumaan tunteistaan, olemalla lähellä ja koskettamalla.
No joo, tyttö yrittää olla fiksumpi kuin mitä oikeasti onkaan.

Entä jos käy niin onnettomasti, ettei tunne mitään....tai kliseisesti käyttää Levottomat elokuvan fraasia
"Kun mikään ei tunnu miltään"
Voiko se olla mahdollista?
Melkein koin sen tilan, kun on täysin takki tyhjänä tunteista ja noin miljoona asiaa surraa päässä.
Mutta hassua kyllä ei sitä ihminen oikeastaan voikaan sanoa, että mikään ei tunnu miltään, sillä kyllä ihminen tuntee sen tunteen kun mikään ei tunnu miltään.
Ehkä tämä tunne on yhtä kuin kipu.
Kipu siitä, kun haluaisi niin kovasti tuntea, muttei pysty, kun ei löydä sopivaa kanavaa näiden tunteittensa julki tuomiseen.

Tämän enempää en saanut kahdessa päivässä pohdittua tunteista, mutta sisäisen rauhani (vaikkakin hetkellisen) löysin itsestäni tällä matkalla....ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Pohditaan näitä tunteita vaikka myöhemmissä blogimerkinnöissä

Peace out...





"Elämä on kuin meren kuohu. Sille pitää antautua kuin meri."

Pieni hetki hiljaa

Viimeiset pari viikkoa olen paiskinut aivan liikaa töitä....ainakin suhteessa siihen miten kaunis sää ulkona on ollut.
On vähän väsynyt olo ja onneksi sain tämän viikonlopun vapaata. Aion siis ottaa kaiken irti tästä viikonlopusta. Mutta ei siten miten minulta voisi odottaa eli bilettää myöhään, nukkua myöhään ja viettää laatuaikaa ystävieni kanssa.
Tällä kertaa lähden pois....pois Helsingistä...hiljaisuuteen. Laitan kännykän pois päältä, hylkään messengerin sekä gallerian ja olen "out of reach" ainakin 72 h. Tuleepahan kokeiltua tätäkin jos sillä vaikka olisi virkistävä vaikutus.
Voi olla, että en kestä niin kauan yksin hiljaisuudessa.
Voi olla, että ahdistun pahasti kun huomaan ettei kukaan ole minua edes tekstarilla heittänyt.
Tai sitten palaan takaisin yhtä kokemusta rikkaampana ja huomaan, että olen oppinut itsestäni enemmän.
Mutta lupaan kertoa miten minun kävi.