Muistaako kukaan vielä sen, kun oli lapsi ja ei osannut vielä pestä omia hiuksia?
Ne pestiin aina sinun puolestasi.
Äiti tai isä...ehkä useammin kuitenkin äiti, ainakin minun tapauksessani.
Varovasti, niin ettei silmiin joutunut saippuaa.
Tämä oli ehkä parasta ikinä.
Olin unohtanut sen, kuinka hyvältä se tuntuu.
Ja sitten paettuamme rannalta sateen läpi pimeään yksiööni, muistin sen tunteen.
Halusit pestä hiukseni, ja minun olisi pitänyt tietää paremmin.
Nyt en saa sinua mielestäni vaikka tiedän, että tämä ei tule koskaan toistumaan.
Ja aamulla sinun lähdettyä, löysin vieläkin hiuksista hiekkaa..
"Sinä yönä rannalla vihdoinkin,
ihan varovasti sun kättäsi kosketin.
Aika liikkui hitaammin ja sä hengähdit hiljaa.
Sinne alle sotkuisen katoksen,
kesä tuli niin äkkii ja häipyi hiipien.
Me valvottiin palellen, mul oli hiuksissa hiekkaa."
- Maija Vilkkumaa
Monday, April 16, 2012
Monday, April 09, 2012
Lukossa
Olen seurannut Iholla-sarjaa ja löytänyt siitä itseni.
Uskaltaisinpa minäkin kuvata elämääni ja kertoa avoimesti siitä miltä tuntuu.
Tämäkin päivä olisi voinut tuottaa materiaalia otsikolla: Se mikä ei tapa, ahdistaa.
Lauantaina olotila oli äitynyt niin pahaksi, etten edes kyennyt menemään ulos ovesta.
Kaikki ulkona pelotti ja ahdisti.
Auringonsäteet polttelivat silmiä,
ja parvekkeen ovenraosta sisään hiipinyt ulkoilma raasti keuhkoja.
Tuntui, etten pystynyt hengittämään.
Pää melkein halkesi kivusta.
Tsemppasin sunnuntain, ja vaeltelin lounaan jälkeen pitkin merenrantaa.
Teki mieli kahlata syvyyksiin.
Mutta se, että vesi oli vapaana toi tilanteeseen jotakin lohdullista.
Talven kahleet olivat poistumassa.
Mietin, että kenelle soittaisin.
En nukkunut yhtään.
Kiertelin yöhuntuun kietoutunutta asuntoani ympäriinsä.
Löysin pimeyden kätköistä kirjoituksia, jotka olin unohtanut.
Toiveita, että minusta tulisi jotakin tärkeää.
Ja juuri nyt tuntuu siltä, etten ole mitään.
En pystynyt pitämään kiinni mistään.
Ei valmistumista, ei ylennystä.
Miksi tämä ottaa juuri nyt näin koville?
Aamuyön tunteina lasken minuutteja, että aurinko vihdoin nousisi.
Hesarikaan ei tule, koska on pyhä.
Vietän 2 päivää Pariisissa.
Aamukahvin jälkeen tuntuu siltä, että tänään jaksan taas.
Jos mä kuolen nuorena-kappale tulvii autostereoista.
Itku saa otteensa minusta, ja Itäväylä muuttuu sumuiseksi.
Pysähdyn itkemään bussipysäkille, sillä vaikka auton pyyhkijät toimivat,
en saa omia tulvaporttejani sulkeutumaan.
Yritän kertoa ahdistukseni määrästä, mutta se ei herätä toivottua reaktiota.
Tunnemuistini palauttaa minut öiselle kadulle.
Minulla ei ole oikeutta olla hajalla ja valittaa.
Minun pitää olla vahva.
En osaa paremmin sanoa, että juuri nyt tarvitsisin kuuntelijaa.
En taida ansaita sitä.
Osaan vain paeta.
Annan veden valua suihkussa.
Se peittää hyvin kyyneleet.
Avunhuudot ja hengenahdistuksen.
Kynsin kaikki vanhat arvet ja ruvet rikki, aivan kuin todisteeksi siitä, että oikeasti sattuu.
Niillä joilla on musta silmä tai jalka poikki saavat sympatiaa, sillä vammat ovat fyysisiä.
Mutta kuinka käy niiden, joiden sielu on riekaleina?
Tunnin jälkeen kuulen taas lukkojen napsahtelevan kiinni.
Kaikki on lokeroitu kauniisti sivuun.
Mitään kipua ei koskaan ollutkaan.
Otan muutaman päivän etäisyyttä kaikesta ja elämä taas jatkuu.
Uskaltaisinpa minäkin kuvata elämääni ja kertoa avoimesti siitä miltä tuntuu.
Tämäkin päivä olisi voinut tuottaa materiaalia otsikolla: Se mikä ei tapa, ahdistaa.
Lauantaina olotila oli äitynyt niin pahaksi, etten edes kyennyt menemään ulos ovesta.
Kaikki ulkona pelotti ja ahdisti.
Auringonsäteet polttelivat silmiä,
ja parvekkeen ovenraosta sisään hiipinyt ulkoilma raasti keuhkoja.
Tuntui, etten pystynyt hengittämään.
Pää melkein halkesi kivusta.
Tsemppasin sunnuntain, ja vaeltelin lounaan jälkeen pitkin merenrantaa.
Teki mieli kahlata syvyyksiin.
Mutta se, että vesi oli vapaana toi tilanteeseen jotakin lohdullista.
Talven kahleet olivat poistumassa.
Mietin, että kenelle soittaisin.
En nukkunut yhtään.
Kiertelin yöhuntuun kietoutunutta asuntoani ympäriinsä.
Löysin pimeyden kätköistä kirjoituksia, jotka olin unohtanut.
Toiveita, että minusta tulisi jotakin tärkeää.
Ja juuri nyt tuntuu siltä, etten ole mitään.
En pystynyt pitämään kiinni mistään.
Ei valmistumista, ei ylennystä.
Miksi tämä ottaa juuri nyt näin koville?
Aamuyön tunteina lasken minuutteja, että aurinko vihdoin nousisi.
Hesarikaan ei tule, koska on pyhä.
Vietän 2 päivää Pariisissa.
Aamukahvin jälkeen tuntuu siltä, että tänään jaksan taas.
Jos mä kuolen nuorena-kappale tulvii autostereoista.
Itku saa otteensa minusta, ja Itäväylä muuttuu sumuiseksi.
Pysähdyn itkemään bussipysäkille, sillä vaikka auton pyyhkijät toimivat,
en saa omia tulvaporttejani sulkeutumaan.
Yritän kertoa ahdistukseni määrästä, mutta se ei herätä toivottua reaktiota.
Tunnemuistini palauttaa minut öiselle kadulle.
Minulla ei ole oikeutta olla hajalla ja valittaa.
Minun pitää olla vahva.
En osaa paremmin sanoa, että juuri nyt tarvitsisin kuuntelijaa.
En taida ansaita sitä.
Osaan vain paeta.
Annan veden valua suihkussa.
Se peittää hyvin kyyneleet.
Avunhuudot ja hengenahdistuksen.
Kynsin kaikki vanhat arvet ja ruvet rikki, aivan kuin todisteeksi siitä, että oikeasti sattuu.
Niillä joilla on musta silmä tai jalka poikki saavat sympatiaa, sillä vammat ovat fyysisiä.
Mutta kuinka käy niiden, joiden sielu on riekaleina?
Tunnin jälkeen kuulen taas lukkojen napsahtelevan kiinni.
Kaikki on lokeroitu kauniisti sivuun.
Mitään kipua ei koskaan ollutkaan.
Otan muutaman päivän etäisyyttä kaikesta ja elämä taas jatkuu.
Thursday, April 05, 2012
Kiitos ja anteeksi
Aloitin kirjoittamisen vihaisena.
Sitten mietin uudestaan.
Leivoin kakun ja laskin stressitasoa.
Kenelle olenkaan vihainen.
Elämäni miehille vai itselleni?
Viime lauantaina oltiin iholla.
Analysoit minua ja osuit monessa oikeaan.
Pelkään kosketusta, koska en uskalla enää luottaa.
Annoit minulle päähieronnan ja kiskoit viereesi istumaan.
Teki mieli juosta pois, sulkeutua ja kadota, mutta uskalsin sittenkin sanoa ääneen,
kuinka olin aiemmin päivällä miettinyt sillalta alas ajamista.
Yllätyksekseni tämä ei ollutkaan sinulle vieras tai väärä ajatus.
Sain ymmärrystä.
Sinuakin ahdistaa tämä elämän oravanpyörä.
Mokasin herkän hetken, kun kerroin etten voisi koskaan seurustella kanssasi.
En osannut perustella miksi...vetosin vain omaan vaikeaan luonteeseeni.
Ja vasta jälkikäteen mietin, että kuinka kamalaa olisi ollut kuulla samat sanat sinun suustasi.
Olisin sen kestänyt, mutta miten on sinun laitasi.
Turhaa jauhamista siitä kuinka jännite on kadonnut, kun tästä näin avoimesti keskustellaan.
Kerrot asuntolainasta ja siitä kuinka avioliitto on vain sopimus, jonka voi halutessaan purkaa.
Olen salaa järkyttynyt, mutta en uskalla tätä sanoa ääneen.
Lapsia kuitenkin haluat ja sen perheidyllin...ja näen kasvoiltasi sen, että kommenttini lapsettomista unelmistani aiheuttaa sinulle pieniä pettymyksen tunteita.
Makaamme myöhemmin tähtilipun päällä ja kutittelen parransänkeäsi.
Toinen käteni lepää rintakehäsi päällä ja tunnen kiihtyneet sydämenlyöntisi.
Nautit tilanteesta liikaa, ja rikot tunnelman kommentoimalla, että nyt kaiken jälkeen en pelkääkään kosketusta. Vedän molemmat käteni pois läheltäsi ja mumisen jotakin epämääräistä.
Huomaat tämän ja alat puhumaan siitä, kuinka minun pitäisi keksiä itselleni joku pysyvämpi järjestely.
Ettet pidemmän päälle pysty tähän enää.
En tiedä yritätkö satuttaa vai mitä?
Ei tunnu missään, ja kerron että sopii.
Alat perumaan sanojasi ja selittelemään, että töiden ja muiden takia on niin hankalaa.
Ja ei pysty usein..ja ja ja..
Kutittelen leukaasi uudelleen.
Ollaan ihan hiljaa.
Mietin itsekseni, että ei oikeasti haittaa jos tämä jäi nyt tähän.
Sanot hiljaa vain puolittain ääneen, että miksei kukaan arvosta sinua kotona.
Ei niin kuin minä.
Ja kuinka minun pitäisi löytää joku.
Antaa mahdollisuus elämälle ja toisesta välittämiselle.
Olla yhtä hyvä jollekin, joka sen ansaitsee.
Nouset lähteäksesi.
"En voi jäädä tähän, koska tuoksun liikaa sinulta"
Ensimmäistä kertaa tajuan, että minä tuoksun jonkun mielestä joltakin...tietyltä.
Ja tämä tuoksu on liikaa.
Sanot kiitos ja anteeksi...ja minun tekee mieli heittää sinua tyynyllä.
Tunnen oloni säälittäväksi ja pieneksi...joksikin sääliprojektiksi.
Saatan sinut eteiseen.
Halaat minua ja ennen lähtöä kuiskaat:
"Ennen kuin päätät ajaa alas siltä sillalta, niin soita!"
Selkäsi katoaa pimeään rappukäytävään ja minun tekee mieli itkeä.
En anna kuitenkaan sille tunteelle tilaa.
Aamu tulee liian aikaisin ja työt odottavat.
Arki tekee kaikesta niin paljon helpompaa.
Kunnes tulee taas se hetki, että kaikki tämä on liikaa...meille molemmille.
Thursday, March 29, 2012
Eliittipissis
 |
| Sushi & Flip Flop California Pinot Grigio |
Olen pystynyt nukkumaan...ainakin yhden yön.
Saanut kannustavia yhteydenottoja työkavereilta ja ystäviltä. "Tyttö, sä oot paras kaikesta huolimatta"
Tilille on maksettu bonukset viime vuoden hyvästä työstä. Dream team porskuttaa vaikka kukaan ei meidän hurjaan ammattitaitoon sen enempää kiinnitäkään huomiota. Siis sama arki jatkuu töissä niin kuin ennenkin.
Samalla kuitenkin paineet kasvavat toisaalla.
23.4. pitäisi jättää valmis versio gradusta.
Tämä aiheutti pienen paniikkikohtauksen varsinkin, kun valmista tekstiä on tässä vaiheessa ehkä joku 15 sivua. Tekisi mieli luovuttaa jo heti alkuunsa.
Lohtua tuo tieto, että proffa lupautui tukemaan myös kesän aikana, jos tämä valmistuminen nyt viivästyy.
Veroilmoitus saapui päivän postin mukana, ja ilokseni huomasin tukeneeni Silminnäkijä-dokumentin keinuja-maalaria melkein 5000 eurolla. Ja kaikki ne viime vuonna veroihin menneet isot summat eivät tulekaan takaisin jouluna niin kuin virheellisesti kuvittelin vaan 4.12. tilille tipahtaa vain 103€. Ei sillä, että laskisin rahojani.
Ja kyllähän heikkoja pitää auttaa...tai ainakin niitä heikkomielisiä taiteilijoita.
Raha - mikä ihana tekosyy.
Aina niin vaikea puheenaihe, mutta onneksi siitä voi sentään heittää läppää.
Ja pakko sanoa, että näiden vaikeiden päivien jälkeen on hyvä välillä nauttia elämästä, ja siihen tarvitaan paljon rahaa.
Vai tarvitaanko?
Päiväni eliittipissiksenä kustansi tänään:
8,70€ Lounas Nepalilaisessa, ja tämän tarjosi työpaikka.
9,80€ Päiväkahvit melkein Italiassa kahdelle.
14,50 USD Mac Red huulipuna, jolla on saanut jo viikkojen ajan
korvaamatonta (ja siis myös minulle käsittämätöntä) huomiota miehiltä.
Sushi-lajitelma Stockan Herkusta n. 13€ ja ihana viinilöytö Flip Flop Californiasta n. 8€.
Ja se seura, joka on tietenkin korvaamatonta.
Kaikki huolet tuntuvat taas pienemmiltä.
Maailma hymyilee, ja tämä eliittipissiksen elämä on jotenkin mukavaa.
Ehkä eniten siksi, että sijoitukset omaan hyvinvointiin ovat pieniä, mutta poikivat suuren tuoton ja hyödyn.
Unohdan yhä paremmin sen, että en tällä kertaa kelvannut.
Ja löydän joka päivä enemmän syitä nauttia elämästä - kun vaan tietäisi syyn tähän outoon ilmiöön.
Ehkä se on kevät :)
- - - - - -
Ja ensi kuussa sitten tietoiskua aiheesta kuinka tehdä gradu viikossa - I hope not!
Monday, March 26, 2012
A Woman's Worth
Soittolistaltani löytyy Alicia Keysin Woman's Worth kappale.
En ole siihen aikaisemmin kiinnittänyt niin kovasti huomiota, mutta tänään erinäisten tapahtumien jälkeen korvalappuihinin tulvineet sanat saivat minut pysähtymään.
Mikä on naisen arvo?
Alician biisissä sitä mittaa mies.
"She will and she can find a man who knows her worth "
Tämä on ehkä vähän kärjistetty kommentti mutta pohditaan hieman.
Onko naisen arvo määritettävissä vain miehen kautta?
Olen innolla seurannut Mad Men-sarjaa.
Rakastan 60-luvun räikeää eroa miesten ja naisten välillä.
Naisten paikka on kotona tai assistentin tehtävissä.
Ja miehille koko maailma on yksi leikkikenttä.
Olen aina halunnut uskoa, että olemme päässeet kauas tästä erottelusta, mutta oikeasti olemme ottaneet ehkä lähinnä pieniä askelia kohti tasa-arvoa.
Edelleen monet asioista päätetään miesten saunailloissa.
Johtoryhmästä omassa työpaikassani on vain yksi naispuolinen.
Ylennyksiä ei saa niinkään omien ansioiden tai saavutusten perusteella vaan suhteiden.
Ketä jaksaa mielistellä tarpeeksi kauan, ja kuka uskaltaa laittaa lyhimmän minihameen.
Telkkarissa pyörii taas SATC, joka oli aikanaan hyvinkin radikaali sarja, sillä se esitteli konservatiiville amerikkalaiselle ajatuksen siitä, että nainenkin voi harrastaa seksiä kuin mies.
Tällä ajatuksella leikiteltiin muutaman kauden ajan, mutta sitten kuitenkin naisen arvon lopulta määritteli suuri rakkaus - mies. Rakastan edelleen tätä sarjaa sen naisenergian vuoksi, sillä tässä kanssasiskot eivät koskaan kääntyneet toisiaan vastaan vaan toista tuettiin tuli vastaan sitten mitä tahansa.
Tänään mietin pitkään kenelle uskaltaisin soittaa ja kertoa, etten saanut hakemaani työpaikkaa.
Päädyin verisukulaiseen, sillä pelkäsin näyttää heikkouttani muille.
Oikeasti olisin halunnut itkeä, mutta laitoinkin punaa huuliin ja suuntasin keskustaan.
Paikkani sai toinen vuoden pidempään talossa palvellut.
Meitä erottavaa tekijää en löytänyt enkä saanut vastausta siihen missä olisin voinut parantaa.
Eniten suolaa haavoihin levitti tieto siitä, että aivan vastaavalla koulutuksella oleva kollegani, jolla ei ole esimieskokemusta lainkaan, sai meillä palvelupäällikön paikan. Siis esimiespaikan. Ja hänestä tuli samalla lähin esimieheni. En siis malta odottaa ensi kuussa pidettäviä palkkakeskusteluja hänen kanssaan. Ja minä en tyhmyyttäni uskaltanut tätä paikkaa hakea, koska koin että jos on alle vuoden kokemus ei voi toimia esimiehenä.
Tilastojen mukaan naiset ovat juuri tällaisia.
Eivät uskalla hakea paikkaa jos siinä ei yksi hakukriiteerien kohta täsmää.
He eivät tunne omaa arvoaan.
Olen yrittänyt koko ajan pärjätä maailman ehtojen mukaan.
Ollut kiltti ja osaava.
Auttanut toisia ja antanut paljon itsestäni.
Oikein kunnollinen malliesimerkki täydellisestä naisesta.
Ja tässä on tulos.
2010-luku luulee olevansa tasa-arvoisempi ja enemmän naisten ehdoilla kulkeva, mutta tosiasiassa täällä pelataan edelleen 60-luvun sääntöjen mukaan.
Naisella on oma paikkansa ja jos pelaa omien sääntöjen mukaan ei saa mitään.
Ihan vain esimerkkinä viime aikaisten omakohtaisten tapahtumien perusteella:
En ole siihen aikaisemmin kiinnittänyt niin kovasti huomiota, mutta tänään erinäisten tapahtumien jälkeen korvalappuihinin tulvineet sanat saivat minut pysähtymään.
Mikä on naisen arvo?
Alician biisissä sitä mittaa mies.
"She will and she can find a man who knows her worth "
Tämä on ehkä vähän kärjistetty kommentti mutta pohditaan hieman.
Onko naisen arvo määritettävissä vain miehen kautta?
Olen innolla seurannut Mad Men-sarjaa.
Rakastan 60-luvun räikeää eroa miesten ja naisten välillä.
Naisten paikka on kotona tai assistentin tehtävissä.
Ja miehille koko maailma on yksi leikkikenttä.
Olen aina halunnut uskoa, että olemme päässeet kauas tästä erottelusta, mutta oikeasti olemme ottaneet ehkä lähinnä pieniä askelia kohti tasa-arvoa.
Edelleen monet asioista päätetään miesten saunailloissa.
Johtoryhmästä omassa työpaikassani on vain yksi naispuolinen.
Ylennyksiä ei saa niinkään omien ansioiden tai saavutusten perusteella vaan suhteiden.
Ketä jaksaa mielistellä tarpeeksi kauan, ja kuka uskaltaa laittaa lyhimmän minihameen.
Telkkarissa pyörii taas SATC, joka oli aikanaan hyvinkin radikaali sarja, sillä se esitteli konservatiiville amerikkalaiselle ajatuksen siitä, että nainenkin voi harrastaa seksiä kuin mies.
Tällä ajatuksella leikiteltiin muutaman kauden ajan, mutta sitten kuitenkin naisen arvon lopulta määritteli suuri rakkaus - mies. Rakastan edelleen tätä sarjaa sen naisenergian vuoksi, sillä tässä kanssasiskot eivät koskaan kääntyneet toisiaan vastaan vaan toista tuettiin tuli vastaan sitten mitä tahansa.
Tänään mietin pitkään kenelle uskaltaisin soittaa ja kertoa, etten saanut hakemaani työpaikkaa.
Päädyin verisukulaiseen, sillä pelkäsin näyttää heikkouttani muille.
Oikeasti olisin halunnut itkeä, mutta laitoinkin punaa huuliin ja suuntasin keskustaan.
Paikkani sai toinen vuoden pidempään talossa palvellut.
Meitä erottavaa tekijää en löytänyt enkä saanut vastausta siihen missä olisin voinut parantaa.
Eniten suolaa haavoihin levitti tieto siitä, että aivan vastaavalla koulutuksella oleva kollegani, jolla ei ole esimieskokemusta lainkaan, sai meillä palvelupäällikön paikan. Siis esimiespaikan. Ja hänestä tuli samalla lähin esimieheni. En siis malta odottaa ensi kuussa pidettäviä palkkakeskusteluja hänen kanssaan. Ja minä en tyhmyyttäni uskaltanut tätä paikkaa hakea, koska koin että jos on alle vuoden kokemus ei voi toimia esimiehenä.
Tilastojen mukaan naiset ovat juuri tällaisia.
Eivät uskalla hakea paikkaa jos siinä ei yksi hakukriiteerien kohta täsmää.
He eivät tunne omaa arvoaan.
Olen yrittänyt koko ajan pärjätä maailman ehtojen mukaan.
Ollut kiltti ja osaava.
Auttanut toisia ja antanut paljon itsestäni.
Oikein kunnollinen malliesimerkki täydellisestä naisesta.
Ja tässä on tulos.
2010-luku luulee olevansa tasa-arvoisempi ja enemmän naisten ehdoilla kulkeva, mutta tosiasiassa täällä pelataan edelleen 60-luvun sääntöjen mukaan.
Naisella on oma paikkansa ja jos pelaa omien sääntöjen mukaan ei saa mitään.
Ihan vain esimerkkinä viime aikaisten omakohtaisten tapahtumien perusteella:
- Miehet eivät ymmärrä sitä, että nainen voi harrastaa seksiä tunteitta. Tämä on outoa ja aiheuttaa pelkotiloja miehissä.
- Nainen ei voi olla aloitteellisempi, sillä sekin pelottaa miehiä ja tällöin saa yleensä vastaansa kysymyksen siitä yrittääkö nainen vain miellyttää, ja on siten heikko. (en edes uskalla mainita tässä sitä kanssasisarten huora-korttia)
- Useimmat työpaikat jaetaan hyvä veli-verkoston kautta. Ei väliä onko sinulla osaamista tai koulutusta, mutta jos tunnet oikeat ihmiset niin ovet aukeavat.
- Toiset paikat menevät sitten jakoon niille naisille, jotka miellyttävät esiMIEHIÄÄn, joko ulkoisesti tai muuten.
Jotta elämässä pärjää ja kukaan ei pääse ohittamaan itseään edes Stockan kassajonossa, on keksittävä itselleen uusi selviytymiskeino. On oltava joko Peggy tai Joan. Sääntöjä vastaa pyristelevä tai niihin mukautuja. On siis aika alkaa pelata tätä peliä miesten säännöillä ja laittaa vastakin punaa huuliin ja ostaa uudet korkkarit ja hame.
Ja löytää lohtu näistä lyriikoista:
"This is a man's, a man's world.
But it would mean nothing
Not one little thing, no,
Without a woman or a girl."
But it would mean nothing
Not one little thing, no,
Without a woman or a girl."
Wednesday, February 22, 2012
Väsymyksen merkkejä
Kohtasin tänään uuden äidin ja huomasin meillä olevan jotain yhteistä.
Väsymys.
Valvottuja öitä ja sen johdosta outoja päiviä.
Aivan kuin humalassa poukkoilisi päivästä toiseen.
Sain kutsun postissa. Luulin lukeneeni sen läpi ajatuksella. Häät! Ahdistuin ja aloin miettiä heti vaatetusta. En ole koskaan ollut talvihäissä. Tänään rupesin tarkastamaan, koska kutsuun piti vastata. Huomasin, että eivät ystäväni olekaan menossa naimisiin vaan kyseessä oli kutsu heidän valmistujaisiin.
Pääsen töistä maanantaina klo 14. Unohdan avaimeni toimistoon ja muistan tämän ulko-ovella. Onneksi joku juuri kulkee takaisin ja pääsen livahtamaan sisälle. Luimin takaisin taukotilaan jossa avaimeni lepäävät roskiksen kannen päällä. Pissahätä. Päätän käydä vessassa ja sieltä lähtiessäni, on avaimet mukana mutta laukku jäi. Kolmas yritys ja viimein kaikki mukana.
Ratikassa. Luurit päässä ja ajatus kaukana Suomesta. Puhelin soi. Vastaan pokkana kovaan ääneen. Hitto. Ei ollutkaan työluurit päässä vaan ne tavalliset missä ei ole mikkiä. Muutama mummo katsoo epäillen, että mikä hullu toi on. Yritän epätoivoisessa vimmassa repiä kuulokkeita pois päästä, että voin oikeasti vastata siihen puhelimeen. Tietysti joku puhelinmyyjä.
Kaupassa käynnin jälkeen puran ostokset ja rojahdan sohvalle. Missä puhelin? Jätinkö sen nyt jonnekin? Ei löydy kassista ja en ole voinut unohtaa sitä töihin, koska vastasin ratikassa. Vai vastasinko? Epäilen kaikkea. Toinen puhelin korjattavana. Ei auta kuin rustata porukoille sähköpostia, että sulkekaa liittymä. Kaksi tuntia katoaa jonnekin. Nukahdinko? Menetinkö tajun? En muista mitään ja havahdun kylmään hikeen. Menen jääkaapille, jotta keittäisin kahvia. Puhelin lojuu kahvipurkin vieressä jääkaapissa.
En tiedä, että missä vaiheessa pitäisi hakea apua ja kuinka kauan tätä jaksaa?
Ystävälläni on hyvä ja pätevä syy: vauva.
Mistä minä saisin samanlaisen, ei vauvan vaan sen syyn, että ei heti leimattaisi hulluksi.
Väsymys.
Valvottuja öitä ja sen johdosta outoja päiviä.
Aivan kuin humalassa poukkoilisi päivästä toiseen.
Sain kutsun postissa. Luulin lukeneeni sen läpi ajatuksella. Häät! Ahdistuin ja aloin miettiä heti vaatetusta. En ole koskaan ollut talvihäissä. Tänään rupesin tarkastamaan, koska kutsuun piti vastata. Huomasin, että eivät ystäväni olekaan menossa naimisiin vaan kyseessä oli kutsu heidän valmistujaisiin.
Pääsen töistä maanantaina klo 14. Unohdan avaimeni toimistoon ja muistan tämän ulko-ovella. Onneksi joku juuri kulkee takaisin ja pääsen livahtamaan sisälle. Luimin takaisin taukotilaan jossa avaimeni lepäävät roskiksen kannen päällä. Pissahätä. Päätän käydä vessassa ja sieltä lähtiessäni, on avaimet mukana mutta laukku jäi. Kolmas yritys ja viimein kaikki mukana.
Ratikassa. Luurit päässä ja ajatus kaukana Suomesta. Puhelin soi. Vastaan pokkana kovaan ääneen. Hitto. Ei ollutkaan työluurit päässä vaan ne tavalliset missä ei ole mikkiä. Muutama mummo katsoo epäillen, että mikä hullu toi on. Yritän epätoivoisessa vimmassa repiä kuulokkeita pois päästä, että voin oikeasti vastata siihen puhelimeen. Tietysti joku puhelinmyyjä.
Kaupassa käynnin jälkeen puran ostokset ja rojahdan sohvalle. Missä puhelin? Jätinkö sen nyt jonnekin? Ei löydy kassista ja en ole voinut unohtaa sitä töihin, koska vastasin ratikassa. Vai vastasinko? Epäilen kaikkea. Toinen puhelin korjattavana. Ei auta kuin rustata porukoille sähköpostia, että sulkekaa liittymä. Kaksi tuntia katoaa jonnekin. Nukahdinko? Menetinkö tajun? En muista mitään ja havahdun kylmään hikeen. Menen jääkaapille, jotta keittäisin kahvia. Puhelin lojuu kahvipurkin vieressä jääkaapissa.
En tiedä, että missä vaiheessa pitäisi hakea apua ja kuinka kauan tätä jaksaa?
Ystävälläni on hyvä ja pätevä syy: vauva.
Mistä minä saisin samanlaisen, ei vauvan vaan sen syyn, että ei heti leimattaisi hulluksi.
Sunday, January 29, 2012
Lying Still
Kävelin tänään Kaivopuistonrantaan.
Sain olla rauhassa ajatuksieni kanssa ja tuijottaa merta, jota ei ole olemassa.
On vain kylmä jää, joka pakottaa kaikki paikoilleen.
Kahlitsee tyhjyyteen ja odottavaan tilaan.
Kesällä aalloille kuiskatut toiveet ovat lukittuina jään alla.
Eikä niihin saa puhallettua eloa, ei vaikka kuinka yrittäisi.
Kuvittelen itseni jään alle.
Kahlittuna ja kylmissäni.
Yksin.
Kuolema ympärillä.
Hiljaisuus.
Tällaisina hetkinä toivon, että minulla olisi joku jolle puhua.
Joku joka ei tuomitsisi heikkoa hetkeäni.
Ei aliarvioisi suruani.
Ei leikkaisi iloltani siipiä omilla kitkerillä sanoillaan ja saavutuksillaan.
Suomessa tämä on sula mahdottomuus.
Katkeruus hallitsee ja kahlitsee ihmiset.
Individualismi on tehnyt meistä kuvan kiviä.
Olemme jumissa omilla saarekkeillamme.
Liian kaukana toisesta.
Ja vain kylmät huudot toimivat kommunikaatiovälineinä.
Aalloille kuiskaamani toive kuuntelijasta hautautuu yhä syvemmälle pohjamutaan.
Ja tämä toive on se kaikken tärkein ennen kuolemaa.
"Send a wish upon a star
Do the work and you'll go far
Send a wish upon a star
Make a map and there you are
Send a hope upon a wave
A dying wish before the grave
Send a hope upon a wave
For all the souls you failed to save"
Sia - Lullaby
Sunday, January 01, 2012
Fresh start
Uusi vuosi, uudet kujeet.
Vai sittenkin vanhat?
Vanhoissa kuvioissa liikaa painolastia.
Jouluaaton booty-call, ja koska kehtasin kieltäytyä niin mykkäkoulu jatkuu...
Etten vaan mitenkään ihastuisi.
Jotkut eivät vain ymmärrä seksiä seksinä, vaan sekoittavat siihen aina tunteet.
Ehkäpä minä kysynkin tänä vuonna, että miksi hän jaksaa vongata???
Ja sitten ne oikeat tunteet.
Viimeinen tekstari lähti vuodenvaihteen kynnyksellä, ja jäi ilman vastausta.
Jääkuningatar taitaa tehdä comebackin, mutta en silti aio olla pitämättä hauskaa.
Laadittiin kaverin kanssa säännöt uudelle deittivuodelle 2012
Rule 1: No taken guys.
Rule 2: No guys who don't treat you like a princess
Rule 3: No sleeping with guys on the first date...joka hieman pidemmän keskustelun jälkeen muutettiin muotoon:
Don't be easy. and if you have to be easy, be easy with a condom!
Rule 4: No pining over guys who aren't worth it or who fell into rule 1 or 2 categories
Rule 5. No being the first person to send a message
Rule 6. Be fabulous at all times
Rule 7. Think outside the box...and this means that don't always go for the guy who looks perfect and fits the part.
Ja lista ei ole vielä edes valmis...koska sitä ei ole laminoitu :)
Mutta tästä on hyvä lähteä liikkeelle.
Viivin ennustusten mukaan vuoden miestyyppi on filosofi...ja hyvänä kakkosena kummittelee edelleen silkkisukka. Teekkari täytyy tältä vuodelta unohtaa, mutta toisaalta tämä oli arvattavissa jo siinä vaiheessa kun viestiini ei vastattu.
Viime vuoden ensimmäisen kirjoituksen pointti oli toivo ja unelmat...eivät niinkään lupaukset.
Jos tänä vuonna keskityttäisiin kuitenkin lupauksiin ja tehtäisiin uusi alku kaikelle.
Rohkeampaa otetta elämään ja miehiin.
Minäkin osaan olla kaunis, joten muistetaan käyttää enemmän huulipunaa.
Parempaa olotilaa ja hyvinvointia, joten vuoden diettinä on skumppadietti.
Otetaan se mitä annetaan ja tehdään siitä jotakin elämyksellistä ja mahtavaa.
Joten ihanaa uutta vuotta kaikille!!!
P.s. sen lupaan, että ensi jouluna ja uutena vuonna en muuten aio olla töissä.
Vai sittenkin vanhat?
Vanhoissa kuvioissa liikaa painolastia.
Jouluaaton booty-call, ja koska kehtasin kieltäytyä niin mykkäkoulu jatkuu...
Etten vaan mitenkään ihastuisi.
Jotkut eivät vain ymmärrä seksiä seksinä, vaan sekoittavat siihen aina tunteet.
Ehkäpä minä kysynkin tänä vuonna, että miksi hän jaksaa vongata???
Ja sitten ne oikeat tunteet.
Viimeinen tekstari lähti vuodenvaihteen kynnyksellä, ja jäi ilman vastausta.
Jääkuningatar taitaa tehdä comebackin, mutta en silti aio olla pitämättä hauskaa.
Laadittiin kaverin kanssa säännöt uudelle deittivuodelle 2012
Rule 1: No taken guys.
Rule 2: No guys who don't treat you like a princess
Rule 3: No sleeping with guys on the first date...joka hieman pidemmän keskustelun jälkeen muutettiin muotoon:
Don't be easy. and if you have to be easy, be easy with a condom!
Rule 4: No pining over guys who aren't worth it or who fell into rule 1 or 2 categories
Rule 5. No being the first person to send a message
Rule 6. Be fabulous at all times
Rule 7. Think outside the box...and this means that don't always go for the guy who looks perfect and fits the part.
Ja lista ei ole vielä edes valmis...koska sitä ei ole laminoitu :)
Mutta tästä on hyvä lähteä liikkeelle.
Viivin ennustusten mukaan vuoden miestyyppi on filosofi...ja hyvänä kakkosena kummittelee edelleen silkkisukka. Teekkari täytyy tältä vuodelta unohtaa, mutta toisaalta tämä oli arvattavissa jo siinä vaiheessa kun viestiini ei vastattu.
Viime vuoden ensimmäisen kirjoituksen pointti oli toivo ja unelmat...eivät niinkään lupaukset.
Jos tänä vuonna keskityttäisiin kuitenkin lupauksiin ja tehtäisiin uusi alku kaikelle.
Rohkeampaa otetta elämään ja miehiin.
Minäkin osaan olla kaunis, joten muistetaan käyttää enemmän huulipunaa.
Parempaa olotilaa ja hyvinvointia, joten vuoden diettinä on skumppadietti.
Otetaan se mitä annetaan ja tehdään siitä jotakin elämyksellistä ja mahtavaa.
Joten ihanaa uutta vuotta kaikille!!!
P.s. sen lupaan, että ensi jouluna ja uutena vuonna en muuten aio olla töissä.
Friday, December 23, 2011
Suru
Tästä tuli kyllä paskin joulu ikinä.
Ja vielä ihmiset ihmettelee miksen pidä joulusta.
Yksinkertainen syy on se, että minulle jouluun liittyy aivan liikaa kipeitä muistoja.
Ja tänään kipeiden muistojen määrä lisääntyi taas yhdellä... :'(
"And I know you're shining down on me from Heaven
Like so many friends we've lost along the way
And I know eventually we'll be together
One sweet day
Eventually I'll see you in Heaven
Darling, I never showed you
Assumed you'd always be there
I, I took your presence for granted
But I always cared
And I miss the love we shared"
Ja vielä ihmiset ihmettelee miksen pidä joulusta.
Yksinkertainen syy on se, että minulle jouluun liittyy aivan liikaa kipeitä muistoja.
Ja tänään kipeiden muistojen määrä lisääntyi taas yhdellä... :'(
"And I know you're shining down on me from Heaven
Like so many friends we've lost along the way
And I know eventually we'll be together
One sweet day
Eventually I'll see you in Heaven
Darling, I never showed you
Assumed you'd always be there
I, I took your presence for granted
But I always cared
And I miss the love we shared"
Tuesday, December 20, 2011
Simply the Best
Tänään on ollut hyvä päivä.
Sain kuulla olevani paras.
Ja täytyy varmasti vetää joku ruksi seinään, koska tällaista en ole ennen kuullut.
Olen hyvä monessa asiassa:
Mutta se täytyy itsekin myöntää, että en ole yllämainituissa asioissa paras.
Not even close.
Hyvä...ja hommansa osaava, mutta en sentään paras.
Sitten tänään tuli forwardoitu viesti työkaveriltani:
(laitan sen tähän nyt editoidussa muodossa ettei tule sanomista)
TÄSSÄKÖ KIITOS KAIKESTA!!!!! VETÄSIT SITTEN ITTES YKKÖSEKSI JA MÄ JÄIN
ROIKKUU HÄNNILLE =(
No, nuolen haavani, kerään itseni ja meen rinta rottingilla etiäpäin,
oothan sä mun koulima ja kovia joutunut sen vuoksi kokemaan =p
______________________________________________
Olen siis ykkönen asiakaspalvelussa!!!
Pisteitteni keskiarvo on 3.73 asteikolla 1-4.
Nyt sitten vain odottelemaan sanallista palautetta tutkimuksesta.
Olo on onnellinen ja sekava.
Osaan kerrankin jotain todella hyvin. Siis ihan parhaiten.
Ja kerrankin elämässäni haluan toitottaa tätä kaikille.
Minä olen ylpeä itsestäni!
Sain kuulla olevani paras.
Ja täytyy varmasti vetää joku ruksi seinään, koska tällaista en ole ennen kuullut.
Olen hyvä monessa asiassa:
- Kuuntelemisessa
- Laulamisessa
- Valokuvaamisessa
- Kokkaamisessa
Mutta se täytyy itsekin myöntää, että en ole yllämainituissa asioissa paras.
Not even close.
Hyvä...ja hommansa osaava, mutta en sentään paras.
Sitten tänään tuli forwardoitu viesti työkaveriltani:
(laitan sen tähän nyt editoidussa muodossa ettei tule sanomista)
---------- Forwarded message ----------
From: Hanne
Date: Mon, 19 Dec 2011 10:30:29 +0200
Subject: FW: Laatumme on loistavaa! :)
Date: Mon, 19 Dec 2011 10:30:29 +0200
Subject: FW: Laatumme on loistavaa! :)
TÄSSÄKÖ KIITOS KAIKESTA!!!!! VETÄSIT SITTEN ITTES YKKÖSEKSI JA MÄ JÄIN
ROIKKUU HÄNNILLE =(
No, nuolen haavani, kerään itseni ja meen rinta rottingilla etiäpäin,
oothan sä mun koulima ja kovia joutunut sen vuoksi kokemaan =p
______________________________________________
From: Head of Department
Sent: Monday, December 19, 2011 9:42 AM
To: Everybody
Subject: Laatumme on loistavaa! :)
_ _ _
Tässä kaikkien tietoon meidän osaston huiput asiakaspalvelun laatututkimuksessa:
Osaston top 7:
1. Minä
2. -
3. -
4. -
5. Hanne
6. -
7. -
_ _ _
Sent: Monday, December 19, 2011 9:42 AM
To: Everybody
Subject: Laatumme on loistavaa! :)
_ _ _
Tässä kaikkien tietoon meidän osaston huiput asiakaspalvelun laatututkimuksessa:
Osaston top 7:
1. Minä
2. -
3. -
4. -
5. Hanne
6. -
7. -
_ _ _
Olen siis ykkönen asiakaspalvelussa!!!
Pisteitteni keskiarvo on 3.73 asteikolla 1-4.
Nyt sitten vain odottelemaan sanallista palautetta tutkimuksesta.
Olo on onnellinen ja sekava.
Osaan kerrankin jotain todella hyvin. Siis ihan parhaiten.
Ja kerrankin elämässäni haluan toitottaa tätä kaikille.
Minä olen ylpeä itsestäni!
Sunday, December 04, 2011
Ota minusta puolet, kokonaista et saa!
Elämme jännittäviä aikoja.
En olisi niin hiljaisen kesän jälkeen uskonut että nyt joulukuussa, kun maailma on pimeimmillään, minä hymyilen kuin hangon keksi.
Joku on onnistunut sulattamaan Jääkuningattaren sydämen.
"Päivä on upea.
Teen piruetin, se on totta."
Ihan taustaksi on pakko kertoa, että tässä on yhtä harvinaisesta ilmiöstä kyse kuin..."blue moon"..mikä ikinä se nyt suomeksi onkaan.
En siis ihastu kovinkaan helposti.
Ja kaikki entiset ihastumiset on laskettavissa yhden käden sormilla.
Nyt on siis laskujen mukaan kuudes menossa :)
Ja jos sitä ikää on jo 28 vuotta, niin laskekaa itse miten usein olen seikkaillut tunnekuohujen vallassa.
"Tee minusta taas nainen, jonka muistamme.
Laita lähtemään niinkuin vain osasin ennen."
Sitten ne huonot uutiset.
Mies on tottakai varattu.
Olisihan tämä pitänyt jo nähdä kaukaa.
Mutta siellä Vanhan Ylioppilastalon narikkajonossa vaihdetut kohteliaisuudet ja merkitsevät katseet kertoivat kokemattomalle sydämelle muuta.
Jatkopaikkaa etsiessä eivät tiet enää kohdanneet vaikka viestejä lähti tiheään tahtiin puolin ja toisin.
vaikka taksijonoa etsiessä tietooni saatettiin ihastukseni "marital status".
Kuitenkin rakkauden jumalat olivat oikukkaita ja saivat miehen jäämään luokseni muutamaksi tunniksi.
Hazelnut Baileysin lomassa vaihdetut suudelmat olivat pitkiä ja täynnä tunnetta.
Yölliset keskustelut kauniita ja hullaannuttavia.
"Ja ne kysyy mikä mulla on kaulassa? En mene hämilleni, sillä tiedän että
parissa päivässä se on poissa yhtä varmasti kuin sä."
Perjantaiaamu valkeni harmaana ja tuntui siltä etten halua koskaan nousta näistä lakanoista.
Mutta pakon edessä nainen tekee mitä vaan jatkaakseen elämää.
Ponneton viesti kännykässä ja yksinäinen kyynel poskella.
Tähän en ollut varautunut.
Muistin vain ne positiiviset tunteet..enkä sitä kääntöpuolta.
"Ikävöin hetken, ja ikävöin toisen. Itkinkin jotain, ehkä yleistä kauneutta.
Ehkä odottamattoman ylevää tunnetta"
Pää pystyyn ja punaa huuliin.
Lauantaina tyttöporukassa juotu kalja maistui jo voitonjuomalta.
Baarikin kuhisi virkeännäköisiä herrasmiehiä.
Jazzin sävelet saavat jalankin vipattamaan iloisesti.
"En syntynyt tänne itkemään. Tulin laulamaan kaihoisia lauluja.
Laulamaan ja iskemään silmää. Sulhasten kavereille - Takarivin pojille."
Sunnuntai ja repsahdus.
Viestittelyä yhteisestä glögi-hetkestä.
Sain vastauksen, mutta on kuulemma kiire.
Mietin, että voisiko sitä palata taas entiseen.
Jäädyttää tunteet ja ripotella jääkukkasia ympärilleni.
Toisaalta pakasteita varoitetaan sulatuksen jälkeen pakastamasta uudelleen.
Laatuko siinä kärsii?
SMG laulaa, että ota minusta puolet.
Niin, riittääkö se kuitenkin?
Jos ei koskaan enempää olekaan luvassa...
"Saatan soittaa huomenna, kysyä haluaisitko nähdä.
Tahdotko suudella kaulaani porttikäytävässä?
Tai sitten keitän muina naisina kahvia ja unohdan."
*Kaikki lainaukset Scandinavian Music Groupin biiseistä
En olisi niin hiljaisen kesän jälkeen uskonut että nyt joulukuussa, kun maailma on pimeimmillään, minä hymyilen kuin hangon keksi.
Joku on onnistunut sulattamaan Jääkuningattaren sydämen.
"Päivä on upea.
Teen piruetin, se on totta."
Ihan taustaksi on pakko kertoa, että tässä on yhtä harvinaisesta ilmiöstä kyse kuin..."blue moon"..mikä ikinä se nyt suomeksi onkaan.
En siis ihastu kovinkaan helposti.
Ja kaikki entiset ihastumiset on laskettavissa yhden käden sormilla.
Nyt on siis laskujen mukaan kuudes menossa :)
Ja jos sitä ikää on jo 28 vuotta, niin laskekaa itse miten usein olen seikkaillut tunnekuohujen vallassa.
"Tee minusta taas nainen, jonka muistamme.
Laita lähtemään niinkuin vain osasin ennen."
Sitten ne huonot uutiset.
Mies on tottakai varattu.
Olisihan tämä pitänyt jo nähdä kaukaa.
Mutta siellä Vanhan Ylioppilastalon narikkajonossa vaihdetut kohteliaisuudet ja merkitsevät katseet kertoivat kokemattomalle sydämelle muuta.
Jatkopaikkaa etsiessä eivät tiet enää kohdanneet vaikka viestejä lähti tiheään tahtiin puolin ja toisin.
"Sanoit olevasi onnellinen. Tyttö on kaunis ja ystävällinen, minä vihaan häntä."
Toinen kohtaaminen johti jopa samaan jatkopaikkaan,vaikka taksijonoa etsiessä tietooni saatettiin ihastukseni "marital status".
Kuitenkin rakkauden jumalat olivat oikukkaita ja saivat miehen jäämään luokseni muutamaksi tunniksi.
Hazelnut Baileysin lomassa vaihdetut suudelmat olivat pitkiä ja täynnä tunnetta.
Yölliset keskustelut kauniita ja hullaannuttavia.
"Ja ne kysyy mikä mulla on kaulassa? En mene hämilleni, sillä tiedän että
parissa päivässä se on poissa yhtä varmasti kuin sä."
Perjantaiaamu valkeni harmaana ja tuntui siltä etten halua koskaan nousta näistä lakanoista.
Mutta pakon edessä nainen tekee mitä vaan jatkaakseen elämää.
Ponneton viesti kännykässä ja yksinäinen kyynel poskella.
Tähän en ollut varautunut.
Muistin vain ne positiiviset tunteet..enkä sitä kääntöpuolta.
"Ikävöin hetken, ja ikävöin toisen. Itkinkin jotain, ehkä yleistä kauneutta.
Ehkä odottamattoman ylevää tunnetta"
Pää pystyyn ja punaa huuliin.
Lauantaina tyttöporukassa juotu kalja maistui jo voitonjuomalta.
Baarikin kuhisi virkeännäköisiä herrasmiehiä.
Jazzin sävelet saavat jalankin vipattamaan iloisesti.
"En syntynyt tänne itkemään. Tulin laulamaan kaihoisia lauluja.
Laulamaan ja iskemään silmää. Sulhasten kavereille - Takarivin pojille."
Sunnuntai ja repsahdus.
Viestittelyä yhteisestä glögi-hetkestä.
Sain vastauksen, mutta on kuulemma kiire.
Mietin, että voisiko sitä palata taas entiseen.
Jäädyttää tunteet ja ripotella jääkukkasia ympärilleni.
Toisaalta pakasteita varoitetaan sulatuksen jälkeen pakastamasta uudelleen.
Laatuko siinä kärsii?
SMG laulaa, että ota minusta puolet.
Niin, riittääkö se kuitenkin?
Jos ei koskaan enempää olekaan luvassa...
"Saatan soittaa huomenna, kysyä haluaisitko nähdä.
Tahdotko suudella kaulaani porttikäytävässä?
Tai sitten keitän muina naisina kahvia ja unohdan."
*Kaikki lainaukset Scandinavian Music Groupin biiseistä
Tuesday, August 30, 2011
Syksyn sävel
Vaeltelen sateessa.
En välitä siitä, että olen täysin läpimärkä.
Olen itkenyt...taas.
Mutta nyt vaihteeksi seurassa.
Eikä siellä suihkun pimeimmässä nurkassa lukittujen ovien takana.
Tuntui, että tällä kertaa sillä oli väliä.
Palaan kuitenkin kotiin.
Ja tuntuu kuin ongelmat kasvaisivat, vaikka äsken ne vaikuttivat hieman pienemmiltä.
Huomisesta pitäisi taas selvitä, vaikka seinät kaatuvat päälle.
Päässä soi Syksyn sävel ja "pyydä minut aamuteelle"
Kaipaan sinua...ja sitä hetkeä aamuyöstä kun pysähdyit kanssani.
Teessäni oli tujaus rommia ja sinä olit kaunis..jos vain miehestä voi näin sanoa.
Nyt on elokuu ja minä olen viljaa...
En välitä siitä, että olen täysin läpimärkä.
Olen itkenyt...taas.
Mutta nyt vaihteeksi seurassa.
Eikä siellä suihkun pimeimmässä nurkassa lukittujen ovien takana.
Tuntui, että tällä kertaa sillä oli väliä.
Palaan kuitenkin kotiin.
Ja tuntuu kuin ongelmat kasvaisivat, vaikka äsken ne vaikuttivat hieman pienemmiltä.
Huomisesta pitäisi taas selvitä, vaikka seinät kaatuvat päälle.
Päässä soi Syksyn sävel ja "pyydä minut aamuteelle"
Kaipaan sinua...ja sitä hetkeä aamuyöstä kun pysähdyit kanssani.
Teessäni oli tujaus rommia ja sinä olit kaunis..jos vain miehestä voi näin sanoa.
Nyt on elokuu ja minä olen viljaa...
Sunday, July 31, 2011
Musta Joutsen
Työputki.
Olen vastannut kahden päivän aikana lähes 200 puheluun.
Kuunnellut kivut ja surut, ärräpäät ja naurut.
Ja olen taas ahdistussolmussa.
Huomenna vaihtuu elokuuksi.
Katsoin Black Swanin ja ymmärsin, että liiallinen kontrolli ei johda hyviin asioihin.
Tulee paniikkia ja ahdistusta.
Miten paljon voin tehdä töitä?
Saanko graduni valmiiksi?
Miten ehdin harrastaa?
Koska näen kavereita?
Ja muistanko hengittää?
Tämä oli juuri se tila, johon en halunnut loman jälkeen palata.
Unettomuus, paniikkihäiriöt ja liian nopea pulssi.
Ja mitä näkyykään ulkopuolelle?
Iloa, hymyä ja jaksamista.
Mutta helvetti soikoon, millä ihmeen energialla???
Oikeasti haluaisin käpertyä peiton alle ja ihmetellä lakanan läpi tunkevia auringonsäteitä.
Hukkua höyheniin ja paeta lentäen paikalta.
Ehkä tämä tästä.
Huomenna yliopiston väki palaa lomiltaan.
Tenttipäivät lyödään lukkoon.
Haetaan lukukausitarra ja kalenteri.
Täytetään kalenteri luennoilla.
Sovitaan tapaaminen proffien kanssa.
Varataan baarisuunnistuksen ilta vapaaksi töistä.
Luetaan, kirjoitetaan, ja....jaksetaan nyt jo seitsemättä vuotta putkeen.
Olen vastannut kahden päivän aikana lähes 200 puheluun.
Kuunnellut kivut ja surut, ärräpäät ja naurut.
Ja olen taas ahdistussolmussa.
Huomenna vaihtuu elokuuksi.
Katsoin Black Swanin ja ymmärsin, että liiallinen kontrolli ei johda hyviin asioihin.
Tulee paniikkia ja ahdistusta.
Miten paljon voin tehdä töitä?
Saanko graduni valmiiksi?
Miten ehdin harrastaa?
Koska näen kavereita?
Ja muistanko hengittää?
Tämä oli juuri se tila, johon en halunnut loman jälkeen palata.
Unettomuus, paniikkihäiriöt ja liian nopea pulssi.
Ja mitä näkyykään ulkopuolelle?
Iloa, hymyä ja jaksamista.
Mutta helvetti soikoon, millä ihmeen energialla???
Oikeasti haluaisin käpertyä peiton alle ja ihmetellä lakanan läpi tunkevia auringonsäteitä.
Hukkua höyheniin ja paeta lentäen paikalta.
Ehkä tämä tästä.
Huomenna yliopiston väki palaa lomiltaan.
Tenttipäivät lyödään lukkoon.
Haetaan lukukausitarra ja kalenteri.
Täytetään kalenteri luennoilla.
Sovitaan tapaaminen proffien kanssa.
Varataan baarisuunnistuksen ilta vapaaksi töistä.
Luetaan, kirjoitetaan, ja....jaksetaan nyt jo seitsemättä vuotta putkeen.
Thursday, July 21, 2011
Kirkon portailla...
On otettu ensimmäinen askel.
Istuttu ja keskusteltu.
Puistossa ja portailla.
Ei puhuttu vielä mistään olennaisesta, mutta sentään tuo yhteys on olemassa.
Ja huomaan, että vieläkin pelottaa.
Pelottaa sanoa ääneen, että joskus sattui.
Ja, että nyt kaipaan ystävää.
Niin kuin kaipasin ennen.
Joka on tässä nyt aivan vieressä portailla, mutta silti niin kaukana.
Puhetta häälahjoista ja asuntolainoista.
Niin, ei kai muuta voi vielä odottaa.
Jääkahvi hikoilee sylissäni ja aika loppuu kesken.
Kuitenkin tapaaminen päättyy toiveikkaasti.
"Joskus lounaalle, tai elokuviin?"
Hän ehdottaa.
"Tottakai, kunhan töiltä ehditään."
Minä vastaan, hieman hämilläni.
Kaino hymy ja lämmin halaus.
Oliko tämä nyt vihdoin sovinto?
Kävelen kotiin ja puren huulta.
Olisi sittenkin pitänyt sanoa.
Että vihasin sinua paljon, mutta nyt pyydän anteeksi.
Eksyn merenrantaan ja katselen aaltoja.
Suolainen merituuli kutittelee kasvojani ja leikkii hiuksillani.
Päätän uskaltaa.
Ja kirjoitan viestin.
Nyt ei voi kuin vain odottaa...
Istuttu ja keskusteltu.
Puistossa ja portailla.
Ei puhuttu vielä mistään olennaisesta, mutta sentään tuo yhteys on olemassa.
Ja huomaan, että vieläkin pelottaa.
Pelottaa sanoa ääneen, että joskus sattui.
Ja, että nyt kaipaan ystävää.
Niin kuin kaipasin ennen.
Joka on tässä nyt aivan vieressä portailla, mutta silti niin kaukana.
Puhetta häälahjoista ja asuntolainoista.
Niin, ei kai muuta voi vielä odottaa.
Jääkahvi hikoilee sylissäni ja aika loppuu kesken.
Kuitenkin tapaaminen päättyy toiveikkaasti.
"Joskus lounaalle, tai elokuviin?"
Hän ehdottaa.
"Tottakai, kunhan töiltä ehditään."
Minä vastaan, hieman hämilläni.
Kaino hymy ja lämmin halaus.
Oliko tämä nyt vihdoin sovinto?
Kävelen kotiin ja puren huulta.
Olisi sittenkin pitänyt sanoa.
Että vihasin sinua paljon, mutta nyt pyydän anteeksi.
Eksyn merenrantaan ja katselen aaltoja.
Suolainen merituuli kutittelee kasvojani ja leikkii hiuksillani.
Päätän uskaltaa.
Ja kirjoitan viestin.
Nyt ei voi kuin vain odottaa...
Sunday, July 17, 2011
Dagen efter
Häät on pidetty.
Puheita, tanssia, laulua, soittoa ja hyvää seuraa.
Morsianta ei ryöstetty ja kimppukin heitettiin vasta yleisön painostuksesta.
Jatkoille päästiin ja seurueesta yksi heitettiin niska-perse-otteella ulos baarista, sillä tämä kaatui pöydän päälle joka oli täynnä täysiä ja tyhjiä drinkkilaseja.
Hyvä ettei sentään asianomaiselle käynyt mitään...ja sivullisetkin selvisivät pienillä vammoilla.
Kaikinpuolin siis kai perinteiset häät.
Mutta silti tänään huomasin häiden sivutuotteena pari isoa oivallusta, parin pienen lasinsirun lisäksi.
En ole elänyt kovinkaan rehellisesti viime vuosina.
Olen pyrkinyt miellyttämään kaikkia oman hyvinvointini kustannuksella.
Ja tämä kaikki siksi että en ole uskaltanut suuttua kenellekään, enkä myöskään suututtaa ketään.
En ole riidellyt enkä rähissyt.
Olen kulkenut pumpulissa, ja kohdellut jokaista tapaamaani ihmistä silkkihansikkain.
Ja kokenut koko ajan huonoa oloa ja pelännyt, että en vain ole rasite kenellekään.
Sillä olen ollut siinä uskossa, että minut jätetään muuten yksin.
Kukaan ei jaksa, eikä halua olla kanssani jos olen sellainen kuin oikeasti olen.
En ole näyttänyt todellista luonnettani kenellekään vuosiin, ja viimeisin joka minut sai tuntea
kokonaan oli demariystäväni.
No kaikki tietää miten se tarina päättyi....tai koki ainakin välikuoleman.
Nämä syvät haavat olivat löytäneet tiensä sieluuni, ja elimistön puolustusjärjestelmä ryhtyi toimiin.
Rakennettiin suojamuuri sydämen ympärille ja keksittiin miellyttämistaktiikka.
Kesti sitten eilisiin häihin asti ennenkuin tajusin tämän.
Papin sanat siitä, että morsian, joka omaa hyvin itsepäisen luonteen, on selkeästi löytänyt ihmisen joka rakastaa häntä, sillä hän jaksaa katsoa häntä myös niinä ei-hyvinä päivinä.
Siis vaikeakin ihminen voi päästä avioon ja vielä sellaisen kanssa, joka raivostui minulle kun olin teinivuosinani niin hankala.
Mietin ja itkin vielä pari viikkoa sitten mikä minussa on vikana, kun sain täyslaidallisen ystävältäni kesken lomareissun. Olin täysin tunnoton ja samalla kipu juili jokaisessa lihaksessa.
En sanonut mitään vaikka joka solu kropassani huusi ja kiukutteli.
Normaalisti olisin uskaltanut suuttua ja sanoa samalla mitalla takaisin, mutta kun on mennyt itsensä vuosien ajan ryssimään niin vaikeahan sitä on heti aloittaa.
Pelko on vahva tekijä muokkamaan ihmistä omanlaisekseen.
Tänään tuli iso ikävä. Ikävä ystävää.
Ystävää joka kyllä satutti, mutta ainakin tiesin, että olen elossa kun tunsin kipua.
Ihmistä, jolle sai olla oma itsensä.
Ei tarvinnut pelätä jokaista liikettä tai väärin asetettua sanaa.
Sai itkeä kun siltä tuntui ilman että tarvitsi pelätä reaktiota.
Ja kun toisella oli paha olo niin se sanottiin tai välillä huudettiin rehellisesti päin naamaa.
Ei tarvinnut pelätä puukkoja ja piikkejä lauseiden ja tekojen välissä.
Ja riidat sovittiin, kun sen aika oli...kaikki paitsi se viimeinen ja sitä olenkin miettinyt, että miksi näin?
Mutta jos ei kuitenkaan jäisi märehtimään menneeseen vaan keskittyisi tulevaan.
Yrittäisi murtaa muureja pala kerrallaan.
Opettelisi tuntemaan itsensä paremmin.
Uskaltaisi elää enemmän ja tuntea silloin kun sen aika on.
Löytäisi uusia puolia itsestään ja antaisi ihmisille enemmän.
Ja aina kun pelottaisi, niin sitä nostaisi hartiat korviin ja laulaisi Ystävän laulua:
Puheita, tanssia, laulua, soittoa ja hyvää seuraa.
Morsianta ei ryöstetty ja kimppukin heitettiin vasta yleisön painostuksesta.
Jatkoille päästiin ja seurueesta yksi heitettiin niska-perse-otteella ulos baarista, sillä tämä kaatui pöydän päälle joka oli täynnä täysiä ja tyhjiä drinkkilaseja.
Hyvä ettei sentään asianomaiselle käynyt mitään...ja sivullisetkin selvisivät pienillä vammoilla.
Kaikinpuolin siis kai perinteiset häät.
Mutta silti tänään huomasin häiden sivutuotteena pari isoa oivallusta, parin pienen lasinsirun lisäksi.
En ole elänyt kovinkaan rehellisesti viime vuosina.
Olen pyrkinyt miellyttämään kaikkia oman hyvinvointini kustannuksella.
Ja tämä kaikki siksi että en ole uskaltanut suuttua kenellekään, enkä myöskään suututtaa ketään.
En ole riidellyt enkä rähissyt.
Olen kulkenut pumpulissa, ja kohdellut jokaista tapaamaani ihmistä silkkihansikkain.
Ja kokenut koko ajan huonoa oloa ja pelännyt, että en vain ole rasite kenellekään.
Sillä olen ollut siinä uskossa, että minut jätetään muuten yksin.
Kukaan ei jaksa, eikä halua olla kanssani jos olen sellainen kuin oikeasti olen.
En ole näyttänyt todellista luonnettani kenellekään vuosiin, ja viimeisin joka minut sai tuntea
kokonaan oli demariystäväni.
No kaikki tietää miten se tarina päättyi....tai koki ainakin välikuoleman.
Nämä syvät haavat olivat löytäneet tiensä sieluuni, ja elimistön puolustusjärjestelmä ryhtyi toimiin.
Rakennettiin suojamuuri sydämen ympärille ja keksittiin miellyttämistaktiikka.
Kesti sitten eilisiin häihin asti ennenkuin tajusin tämän.
Papin sanat siitä, että morsian, joka omaa hyvin itsepäisen luonteen, on selkeästi löytänyt ihmisen joka rakastaa häntä, sillä hän jaksaa katsoa häntä myös niinä ei-hyvinä päivinä.
Siis vaikeakin ihminen voi päästä avioon ja vielä sellaisen kanssa, joka raivostui minulle kun olin teinivuosinani niin hankala.
Mietin ja itkin vielä pari viikkoa sitten mikä minussa on vikana, kun sain täyslaidallisen ystävältäni kesken lomareissun. Olin täysin tunnoton ja samalla kipu juili jokaisessa lihaksessa.
En sanonut mitään vaikka joka solu kropassani huusi ja kiukutteli.
Normaalisti olisin uskaltanut suuttua ja sanoa samalla mitalla takaisin, mutta kun on mennyt itsensä vuosien ajan ryssimään niin vaikeahan sitä on heti aloittaa.
Pelko on vahva tekijä muokkamaan ihmistä omanlaisekseen.
Tänään tuli iso ikävä. Ikävä ystävää.
Ystävää joka kyllä satutti, mutta ainakin tiesin, että olen elossa kun tunsin kipua.
Ihmistä, jolle sai olla oma itsensä.
Ei tarvinnut pelätä jokaista liikettä tai väärin asetettua sanaa.
Sai itkeä kun siltä tuntui ilman että tarvitsi pelätä reaktiota.
Ja kun toisella oli paha olo niin se sanottiin tai välillä huudettiin rehellisesti päin naamaa.
Ei tarvinnut pelätä puukkoja ja piikkejä lauseiden ja tekojen välissä.
Ja riidat sovittiin, kun sen aika oli...kaikki paitsi se viimeinen ja sitä olenkin miettinyt, että miksi näin?
Mutta jos ei kuitenkaan jäisi märehtimään menneeseen vaan keskittyisi tulevaan.
Yrittäisi murtaa muureja pala kerrallaan.
Opettelisi tuntemaan itsensä paremmin.
Uskaltaisi elää enemmän ja tuntea silloin kun sen aika on.
Löytäisi uusia puolia itsestään ja antaisi ihmisille enemmän.
Ja aina kun pelottaisi, niin sitä nostaisi hartiat korviin ja laulaisi Ystävän laulua:
"Mistä tunnet sä ystävän?
Onko oikea sulle hän?
Ajat ankeimmat selvittää,
kuka viereesi jää.
Kun on sinulla vaikeaa.
Ja kun tarvitset auttajaa.
Silloin ystävyys punnitaan.
Menee muut menojaan.
Siitä tunnet sä ystävän,
kun on vierelläs vielä hän.
Turhat tuttavat luotas ois
Hävinneet pian pois"
Tuesday, June 14, 2011
Something Borrowed
Olen ollut ajatuksissani viime aikoina.
En ole nukkunut ja päässäni pyörivät samat levyt.
Ystäväni totesi minulle tänään, että olen kuin Ginnifer Goodwin siinä elokuvassa.
Kaikki lainassa.
Onni ja hetkittäin miehet.
Mikään ei ole omaa, mutta en tiedä osaisinko edes omistaa.
Vaatisi vastuuta ja osaan kantaa sitä toisten puolesta mutta miten ne omat asiat?
En halua tuhrata nimeäni tussilla nimilappuun.
Olen olemassa muita varten.
Kuuntelen kaikki kauneudet ja latteudet.
"Oletko leikannut hiuksesi...näytät jotenkin erilaiselta"
"Miksi kanssasi on niin helppo olla?"
"Onko väärin tyytyä jos tuntuu liian hankalalta lähteä?"
Ja minä vastaan...juuri sen mitä halutaan kuulla.
Toimin varaventtiilinä.
Olen unohtanut itseni.
Ja oli virkistävää nauraa ja nauttia jonkun ihmisen seurasta pitkästä aikaa.
Olin olemassa omana itsenäni hetken.
Tunsin, että tarjolla voi olla muutakin.
Mutta tämäkin oli vain lainattu hetki todellisuudesta.
Tuulahdus menneestä, jolloin uskalsin unelmoida paremmasta maailmasta.
Aiheutan pahennusta kommenteillani kolmekymppisten keskellä.
Olen outo, kun en halua lapsia.
Kukaan ei kuuntele ajatuksiani adoptiosta, sillä ei mikään voita omaa lasta.
Kaikki pitää tehdä alusta asti ja sen on oltava omaa lihaa ja verta.
Kommenttini tuomitsija lainaa kuitenkin vessassa puuteriani.
Se on yleismaailmallista ja hyväksyttävää
Ja kuka sanoi ettei rakkautta voi antaa lainaan?
Tai lainata toisen rakasta?
Eikö rakkauskin ole yleismaailmallista?
En ole nukkunut ja päässäni pyörivät samat levyt.
Ystäväni totesi minulle tänään, että olen kuin Ginnifer Goodwin siinä elokuvassa.
Kaikki lainassa.
Onni ja hetkittäin miehet.
Mikään ei ole omaa, mutta en tiedä osaisinko edes omistaa.
Vaatisi vastuuta ja osaan kantaa sitä toisten puolesta mutta miten ne omat asiat?
En halua tuhrata nimeäni tussilla nimilappuun.
Olen olemassa muita varten.
Kuuntelen kaikki kauneudet ja latteudet.
"Oletko leikannut hiuksesi...näytät jotenkin erilaiselta"
"Miksi kanssasi on niin helppo olla?"
"Onko väärin tyytyä jos tuntuu liian hankalalta lähteä?"
Ja minä vastaan...juuri sen mitä halutaan kuulla.
Toimin varaventtiilinä.
Olen unohtanut itseni.
Ja oli virkistävää nauraa ja nauttia jonkun ihmisen seurasta pitkästä aikaa.
Olin olemassa omana itsenäni hetken.
Tunsin, että tarjolla voi olla muutakin.
Mutta tämäkin oli vain lainattu hetki todellisuudesta.
Tuulahdus menneestä, jolloin uskalsin unelmoida paremmasta maailmasta.
Aiheutan pahennusta kommenteillani kolmekymppisten keskellä.
Olen outo, kun en halua lapsia.
Kukaan ei kuuntele ajatuksiani adoptiosta, sillä ei mikään voita omaa lasta.
Kaikki pitää tehdä alusta asti ja sen on oltava omaa lihaa ja verta.
Kommenttini tuomitsija lainaa kuitenkin vessassa puuteriani.
Se on yleismaailmallista ja hyväksyttävää
Ja kuka sanoi ettei rakkautta voi antaa lainaan?
Tai lainata toisen rakasta?
Eikö rakkauskin ole yleismaailmallista?
Wednesday, June 01, 2011
My Ex-Best Friend's Wedding
Reilu viikko sitten postiluukustani kolahti pysäyttävä kirje.
Vihreää kuultopaperia ja epäsiistillä käsialalla tekstattu nimi ja osoite.
Luulin, että saan myöhästyneen synttärikortin.
Pieleen meni.
Kuoresta paljastui kutsu entisen parhaan ystäväni häihin.
Tämä tuntui suurelta pilalta.
Olin vain kuukausi sitten kuullut yhteiseltä ystävältämme, että häät pidetään perhepiirissä.
Mitä tapahtui?
Ystävälläni on naamakirjassa 1781 ystävää, joten luulisi vaihtoehtoja riittävän.
Mutta ei, kutsu osui kohdalleni ja sai aikaan käsittämättömät kelailut.
RSVP oli 1.6 mennessä.
Olen tässä nyt sitten viikon pohtinut asiaa.
Miettinyt pääni puhki, miksi ihminen joka oli minulle lähin tuki ja turva, mutta päätyi pettämään luottamukseni ja lopetti ystävyytemme, kutsuu nyt minut juhlimaan naimisiinmenoaan.
Onko tämäkin vain osa operaatiota: "Kuinka loukkaan ystäviäni pahiten"
Testaako hän minua?
Yhteinen ystävämme yritti olla sovitteleva ja tarjosi vaihtoehdoksi sitä, että hän haluaa tällä hyvitellä pahoja tekojaan.
Olisi ostanut mielummin vaikka Nykin matkan.
Tai tarjonnut illallisen hyvässä raflassa.
Oli pakko viimein nostaa kissa pöydälle.
Tai ketä minä huijaan.
Hän itse otti asian naamakirjassa puheeksi, kun en ollut vielä vastannut kutsuun.
T: saitko postia tällä viikolla?
M: joo sain, kiitos vaan kutsusta. Se tosin vähän yllätti
T:oot ollut pitkään matkalla mukana
M: viime aikoina en niinkään. se ehkä siinä mietityttikin
T: on siellä sinuakin vanhempia tuttavia mukana. sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olen elämääni jakanut. voit toki vastata kutsuun ihan oman sydämesi mukaan.
M: pitää joo miettiä, kun edelleen omasta mielestä moni kysymys on vailla vastausta.
T: niinpä
M:mutta kyllä on pakko sanoa, että en enää sinua tunne niin tuntuu jotenkin niin hassulta
T: mutta mutta.. vastaa kutsuun, kun tuntuu siltä. kutsu on ihan vakavissaan lähetetty. menen nyt nukkumaan, joten jatketaan taas tuonnempana.
End of discussion. Enkä viisastunut taas yhtään.
En tiedä onko vika minussa vai hänessä, mutta jotenkin tuntuu että meillä on kommunikaatio-ongelmia.
Tai sitten tämä johtuu siitä, että hän on mies ja minä nainen.
Tosin muiden miespuolisten ystävieni kanssa kommunikoiminen ei ole koskaan ollut näin haastavaa.
Minulla on aikaa 1 h ja 46 minuuttia aikaa päättää kantani.
Enkä tiedä yhtään mitä vastaisin.
Ehkä minä vain otan tämän(kin) liian vakavasti...
Monday, May 16, 2011
Surprise Party
Suomi meni ja voitti sitten maailmanmestaruuden.
Vau.
Ei voi muuta kuin ihailla tiimityön hedelmiä ja 6-1 tulosta.
Pitkään ja hartaasti tehty työ palkitaan.
Ja kansa antaa isolla kädellä rakkautta.
Sama tunne on itsellä.
Raskas vuosi on vihdoin paketissa.
Viimeinen tenttipaperi jätetty torstaina, tosin tyhjänä, mutta kuitenkin jätetty.
Arvosanat kiitettäviä ja hakupaperit uusiin haasteisiin laitettu vetämään.
Leijonat saivat tänään kansanjuhlan.
70 000 suomalaista kokoontuivat yhteen juhlistamaan Suomen huikeaa saavutusta.
Suomi on jääkiekon maailmanmestari 2011.
Kansan tsemppi yhdistettynä oman joukkueen hurjaan työskentelyyn tuotti tulosta.
Mutta kuka järjestäisi juhlat arjen sankarille?
Jos jotain saisi toivoa, niin haluaisin, että joku järjestäisi minulle yllätysjuhlat.
Synttäritkin on torstaina, mutta niitä vietetään tällä kertaa yksin kotisohvalla.
Ja nythän se ei olisi enää mikään ylläri, mutta kuitenkin.
Olisi hienoa, kun voisi olla hetken valokeilassa ja saisi jakaa oman ilonsa muiden kanssa.
Ei ehkä 70 000 ihmisen kanssa ja keskellä kauppatoria, mutta kuitenkin.
Olisi vaikka kakku ja skumppaa, sekä rakkaat ystävät ympärillä.
Mutta sitä odotellessa ripustan Suomen lipun parvekkeelle,
avaan pullon punkkua ja juhlin Leijonien kanssa.
Kiitos poijjaat!
Vau.
Ei voi muuta kuin ihailla tiimityön hedelmiä ja 6-1 tulosta.
Pitkään ja hartaasti tehty työ palkitaan.
Ja kansa antaa isolla kädellä rakkautta.
Sama tunne on itsellä.
Raskas vuosi on vihdoin paketissa.
Viimeinen tenttipaperi jätetty torstaina, tosin tyhjänä, mutta kuitenkin jätetty.
Arvosanat kiitettäviä ja hakupaperit uusiin haasteisiin laitettu vetämään.
Leijonat saivat tänään kansanjuhlan.
70 000 suomalaista kokoontuivat yhteen juhlistamaan Suomen huikeaa saavutusta.
Suomi on jääkiekon maailmanmestari 2011.
Kansan tsemppi yhdistettynä oman joukkueen hurjaan työskentelyyn tuotti tulosta.
Mutta kuka järjestäisi juhlat arjen sankarille?
Jos jotain saisi toivoa, niin haluaisin, että joku järjestäisi minulle yllätysjuhlat.
Synttäritkin on torstaina, mutta niitä vietetään tällä kertaa yksin kotisohvalla.
Ja nythän se ei olisi enää mikään ylläri, mutta kuitenkin.
Olisi hienoa, kun voisi olla hetken valokeilassa ja saisi jakaa oman ilonsa muiden kanssa.
Ei ehkä 70 000 ihmisen kanssa ja keskellä kauppatoria, mutta kuitenkin.
Olisi vaikka kakku ja skumppaa, sekä rakkaat ystävät ympärillä.
Mutta sitä odotellessa ripustan Suomen lipun parvekkeelle,
avaan pullon punkkua ja juhlin Leijonien kanssa.
Kiitos poijjaat!
Sunday, May 08, 2011
Brighter discontent
Olen nähnyt viimeiset 1,5 vkoa pelkkiä painajaisia.
Menetin työni.
Palasin entiseen työpaikkaani enkä osannut hommia.
Nöyryytystä ja syyttäviä sanoja.
Omat hautajaiset ja vain vieraita kasvoja.
Sotatantere keskellä kaupunkia ja yritän suojella tuntemattomia lapsia kranaateilta.
Jokainen aamu, kun herään olen hiestä märkä, ja pulssi on epätavallisen nopea.
Selvisin hengissä.
Mutta jäin miettimään unien tarkoitusta.
Miksi pelkkiä painajaisia, joissa tuntuu että vaihtoehtoja ei ole.
Nöyryytys, häviö, kuolema.
Jotenkin niin lopullista.
Yritetäänkö minulle sanoa jotain?
Tänään sitten ymmärsin.
Elämän rajallisuuden, kun luin Hesaria.
Ajatuksia äideistä.
Kuinka monella ei ole enää mahdollisuutta onnitella äitiä.
Ja kuinka minä olen saanut jatkoaikaa omani kanssa.
Pienenä itkin paljon, kun Ruusun Ajan mummi joutui sairaalaan.
Senni-mummi pyysi Illiä koskettamaan kättään.
"Älä pelkää koskea kuolevaa"
Itkin paljon, varmaan enemmän kuin koskaan, kun oma äitini joutui sairaalaan.
Muistin Ruusun Ajan ja Sennin ja pidin äitiä kädestä ja itkin.
Oli pakko uskaltaa koskea...silloin luulin, että kuolevaa.
Tuli jatkoaika ja vasta nyt ymmärrän sattumien summan ja unieni kätketyn viestin.
On oltava kiitollinen.
Jokaisesta päivästä.
Hetkestä.
Ystävästä.
Vastoinkäymisestä, koska ne auttavat arvostamaan.
Onnistumisesta, koska niillä jaksaa jatkaa matkaa.
Isästä.
Ja ennenkaikkea omasta äidistä, jota taas tänään sain halata.
Menetin työni.
Palasin entiseen työpaikkaani enkä osannut hommia.
Nöyryytystä ja syyttäviä sanoja.
Omat hautajaiset ja vain vieraita kasvoja.
Sotatantere keskellä kaupunkia ja yritän suojella tuntemattomia lapsia kranaateilta.
Jokainen aamu, kun herään olen hiestä märkä, ja pulssi on epätavallisen nopea.
Selvisin hengissä.
Mutta jäin miettimään unien tarkoitusta.
Miksi pelkkiä painajaisia, joissa tuntuu että vaihtoehtoja ei ole.
Nöyryytys, häviö, kuolema.
Jotenkin niin lopullista.
Yritetäänkö minulle sanoa jotain?
Tänään sitten ymmärsin.
Elämän rajallisuuden, kun luin Hesaria.
Ajatuksia äideistä.
Kuinka monella ei ole enää mahdollisuutta onnitella äitiä.
Ja kuinka minä olen saanut jatkoaikaa omani kanssa.
Pienenä itkin paljon, kun Ruusun Ajan mummi joutui sairaalaan.
Senni-mummi pyysi Illiä koskettamaan kättään.
"Älä pelkää koskea kuolevaa"
Itkin paljon, varmaan enemmän kuin koskaan, kun oma äitini joutui sairaalaan.
Muistin Ruusun Ajan ja Sennin ja pidin äitiä kädestä ja itkin.
Oli pakko uskaltaa koskea...silloin luulin, että kuolevaa.
Tuli jatkoaika ja vasta nyt ymmärrän sattumien summan ja unieni kätketyn viestin.
On oltava kiitollinen.
Jokaisesta päivästä.
Hetkestä.
Ystävästä.
Vastoinkäymisestä, koska ne auttavat arvostamaan.
Onnistumisesta, koska niillä jaksaa jatkaa matkaa.
Isästä.
Ja ennenkaikkea omasta äidistä, jota taas tänään sain halata.
Tuesday, May 03, 2011
People
Vappu koostui vaikka mistä.
Ihmetyksestä ja tanssista.
Kukkamekoista ja salamavalon välkkeestä.
Prinsessapalloista ja jättibanaanista.
Skumpasta ja mansikoista.
Ja ihmisistä...
Jäin pohtimaan sitä, kuinka elämässäni on samanlaisia ja samanhenkisiä,
mutta samalla niin erilaisia ystäviä.
Jokaisella on oma tarkoituksensa, oma paikkansa ja tehtävänsä.
On omat hetkensä.
Huonot ja ne hyvät.
Ja vaikka miten huonosti menisi, niin sitä vaan selvitään.
Muistin yhtäkkiä tätä kirjoittaessani tv-sarjan vuosien takaa ja sen tunnelatauksen, jonka sarja sai aikaan.
Mutta ennen kaikkea se syy miksi jaksoin sarjaa seurata oli sen älykkäät oivallukset juuri edellä kuvaamistani hetkistä ja ihmisistä.....
"Each card has a name. The magician, the Empress,
The Fool, The Wheel of Fortune, Strength...
They represent challenges and tests.
Twists of fate.
No card is all good or all bad.
Cards can be positive or negative, depending on where they fall.
When you read someone's future, they must think of a question.
They must hold it in their mind.
The cards are read in sequence.
Each card leads to the next.
We move from terror and loss to unexpected good fortune.
And out of darkness, hope is born."
-MSCL
Ihmetyksestä ja tanssista.
Kukkamekoista ja salamavalon välkkeestä.
Prinsessapalloista ja jättibanaanista.
Skumpasta ja mansikoista.
Ja ihmisistä...
Jäin pohtimaan sitä, kuinka elämässäni on samanlaisia ja samanhenkisiä,
mutta samalla niin erilaisia ystäviä.
Jokaisella on oma tarkoituksensa, oma paikkansa ja tehtävänsä.
On omat hetkensä.
Huonot ja ne hyvät.
Ja vaikka miten huonosti menisi, niin sitä vaan selvitään.
Muistin yhtäkkiä tätä kirjoittaessani tv-sarjan vuosien takaa ja sen tunnelatauksen, jonka sarja sai aikaan.
Mutta ennen kaikkea se syy miksi jaksoin sarjaa seurata oli sen älykkäät oivallukset juuri edellä kuvaamistani hetkistä ja ihmisistä.....
"Each card has a name. The magician, the Empress,
The Fool, The Wheel of Fortune, Strength...
They represent challenges and tests.
Twists of fate.
No card is all good or all bad.
Cards can be positive or negative, depending on where they fall.
When you read someone's future, they must think of a question.
They must hold it in their mind.
The cards are read in sequence.
Each card leads to the next.
We move from terror and loss to unexpected good fortune.
And out of darkness, hope is born."
-MSCL
Subscribe to:
Posts (Atom)