Christmas tree, my christmas tree lit up like a star.

Taas Stocka teki sen.
Joulukuuset esillä jo lokakuussa.
Kivaa varmaan niille, jotka oikeasti pitää joulusta.
Itselle tuli taas vain ahdistus.
Tai no se ja sitten aloin hyräilemään joululauluja.
Siis lokakuussa.

Delusions

Tuli sitten se mukava jokavuotinen syysflunssa.
Ja kuume.
Ja sen mukana kuumehallusinaatiot.
Nämä onneksi kuitenkin unessa,
sillä kuumetta ei ollut niin paljon, että olisin nähnyt niitä valveilla ollessani.
Vaikkakin on pakko mainita, että minulla ei tarvitse olla kuin vähän lämpöä niin olen aivan pihalla,
sillä olen kuumeessa äärettömän harvoin.

Nämä unet sitten...
Suureen osaan niistä sekottui television ohjelma, sillä vaikka kuinka yritin en pysynyt kuin hetkittäin hereillä.
Olin unessani Kleopatrana Egyptissä ja yhtäkkiä salaisena KGB: agenttina, panikoiden sitä että jään kiinni.
Kiitos näistä unista kuuluu History Chanelille.
Josta näin reunahuomautuksena voin mainita, että aivan mainio kanava.

Parasta kuumeunissa on kuitenkin niiden kummallinen todentuntuisuus.
Mistä se lie johtuukaan?
Kävin unissani mahtavia keskusteluja, jotka tuntuivat aivan kuin olisin käynyt ne todellisuudessa.
Selvitin tunteeni erästä ihmistä kohtaan ja uskalsin kysyä,
olisiko meistä koskaan tullut mitään jos asiat olisivat menneet toisin.
Vastausta en enää muista, mutta jotenkin taisin olla tyytyväinen siihen,
että edes uskalsin kysyä (siis asia jota en ikinä oikeassa elämässä uskaltaisi).

Kerroin myös eräälle ystävälleni vihdoinkin suorat sanat hänen käytöksestään minua kohtaan.
Tämän taustalla on kai kaksi viikkoa sitten käymäni keskustelu yhteisen tuttavan kanssa,
joka suurinpiirtein sanoi juuri nämä asiat ääneen, jotka minäkin haluaisin sanoa.
Mutta en jotenkin uskalla, kun on niin monen vuoden ystävyys pelissä.

Juttelin myös yhdessä unessani Jumalle...mikä oli aivan pimeää.
Jumalani nimittäin muistutti hämmentävän paljon amerikkalaista näyttelijää Ben Stilleriä.
Hämmentävää tilanteessa oli myös se, että vaikka olisin tilanteessa voinut kysyä vaikka mitä,
niin ainut mihin kykenin oli halaamaan häntä.
Se oli jotenkin parasta siinä tilanteessa.
Ja Ben Stiller/Jumala tuoksui aivan samalle kuin jenkkirakkauteni kesältä 2000:
sekoitukselta iholle kuivunutta merisuolaa ja aurinkorasvaa.

Tämä blogikirjoituskin on aivan yhtä sekava kuin viimeaikaiset uneni.
Kuume on hieman laskenut, ja ehkä elämä taas voittaa.
Ainut asia mikä harmittaa kipeänä olemisessa on se, että joutuu sairastamaan yksin.
Sillä yksinäisyys jos mikä saa mielen matalaksi ja hidastaa tervehtymisprosessia.
Teetä ja sympatiaa siis odotellessa...

Rugbya ja runo

Tänään piti olla SMG:n keikka, mutta olin liian myöhässä liikkeellä ja liput loppuivat.
Mentiin sitten Aussibaariin, jossa on aina hyvä meno.

Tänään oli vielä kovempi, sillä olihan rugby-ilta.
Ja ei mikä tahansa rugby-ilta vaan ihan pronssiottelu.
Siinä pelasivat Ranska (joka oli siis hävinnyt semi-finaalissa Englannille) ja Argentiina.
Argentiina vei voiton 34-10, eli siis ovat kovia poikia myös tässä lajissa.
Lauantain finaalissa pelaavat Englanti ja Etelä-Afrikka klo 22.00 alkaen.
Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä odotettavissa on järkyttävä määrä porukkaa.

Rugbyn ohella myös parittaminen oli kova sana.
Ei vain jaksanut It-insinöörit innostaa.
Mutta opinpahan enemmän rugbysta (perussäännöt, miten saa pisteitä ja mikä on kiellettyä)
ja oli ainakin jotain seuraa, kun muut nauttivat ranskalaisista suudelmista.

Iltaan vielä Tommy Tabermannia, joka kertoo hyvin illan fiiliksen parituksen suhteen...

Tänä hämmennyksestä hämmennykseen
ajelehtivana yönä
en löydä vieraita mantereita,
en kesytä villejä eläimiä,
en laske uhman kruunu päässäni
verkkojani myrskyyn

Niin kuin lempeät laineet
koskettavat rannan arkaa otsaa,
niin minä toivon
että joku minuakin

Että olisin
hiljainen ranta
johon laine varoen saapuu

Kolme sisarta

Istuessani maanantai-iltana sohvalla lohduttamassa ystävääni,
tuli mieleeni tuttu Tsehovin näytelmä Kolme sisarta.
Tämä näytelmä kuvaa kolmen sisaren elämää pienessä venäläisessä kaupungissa.
Nuorin sisar, Irina viettää juuri 20-vuotispäiväänsä.
Masa, keskimmäinen sisar on onnettomissa naimisissa luokanopettaja Kulyginin kanssa.
Vanhin sisar Olga toimii opettajana.
Sisaria riivaa unelma paremmasta elämästä.
Elämän arkipäiväisyys tuntuu vankilalta, josta pitäisi päästä pois.
Suurin unelma onkin muutoksen tuuli,
joka saisi asiat liikkeeseen ja toisi tullessaan aivan ihanan, suorastaan loistavan elämän.

Tunsin kummaa yhteyttä näihin sisariin.
Kaksi sisarista sohvalla ja kolmas langan päässä.
Kaikilla mieli niin kovin melankolinen.
Yhdellä vaikea ystävyyssuhde, kipuilua oman minänsä kanssa ja vanhan ihastuksen ja sielunkumppanin kaipuu.
Toisella sydänsurua rakkaustarinasta, jolla ei lainkaan ollut alkua, kun se jo loppui.
Kolmannella vaikeuksia uudessa kaupungissa, ikävä ystäviä ja riesa ei-niin-salaisesta ihailijasta.
Oli jotenkin niin hienoa, että tällaisessakin tilanteessa voi tuntea aivan suunnatonta sisaruutta.
Tämä sisaruus on suurin syy siihen, miksi en koskaan haluaisi olla mies,
sillä silloin jäisin paitsi tästä suuresta solidaarisuudesta.

Omalta kohdaltani yhteneväisyydet näytelmän naisiin eivät loppuneet tähän.
Näytelmässä nimittäin maalataan tarkka kuva
pikkukaupungin hetkellisestä vilkkaudesta ja syttyvistä unelmista,
ja nimeomaan nuoren Irinan haaveista ja unelmista,
jotka tuntuvat olevan vain kädenojentaman päässä.
Kertomuksen kaunis melankolia
onkin siinä elämän mahdollisuuksien hitaassa vääjäämättömässä ohivalumisessa,
joka tapahtuu kun unelmoijat eivät tartu hetkeen ja tee unelmistaan totta.
Tämä on harvinaisen totta myös tosielämässä.
Vaikka useasti toivoisi, että näin ei olisi.

Loppuun voisi laittaa lentävän mietelauseen
"Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi."
Tätä ainakin kaksi sisarista pystyy noudattaamaan.
Nostan heille hattua ja unelmoin vähän lisää...

Antaa ymmärtää...

Onpas taas vierähtänyt aikaa sitä kun viimeksi tänne kirjoitin.
Hemmetin Facebook.
Elämässä menee ihan hyvin...kai?
Siis huonomminkin voisi mennä.
Jotenkin on sellainen perustyytyväinen olo, vaikka toisaalta asiat ovat aika sekaisin tahollaan.
On kommunikointiongelmia ystävien kanssa,
ja sitten toisten kanssa ei riitä päivän tunnit, kun voisi vaan puhua ja puhua.
Tähän sivuhuomautuksena sellaista, että nukkuminen on nössöille.
Uni on siis todellakin jäänyt tosi vähälle, ja tänään sitten nukuinkin sen edestä.
Onneksi sää oli juuri sopiva nukkumiseen.

Toisaalta sitten on ollut jotenkin ihan sekofiilis.
Olen miettinyt paljon sitä, millainen olen ja millaisen kuvan itsestäni muille annan.
Jos siis tämän laittaa sanoiksi,
niin olen teologian opiskelija joka opiskelujensa ohella työskentelee monikansallisessa vaatefirmassa.
Tässä voisi nähdä jonkinlaista vastakkainasettelua.
Kiinnitän tähän aina huomiota, kun työkaverini kysyvät minulta mitä minä opiskelinkaan.
Ja nimenomaan heidän huomionsa siitä, että en vaikuta yhtään siltä että opiskelisin juuri tätä alaa,
saa minut epäilemään itseäni.
Siinä sitä sitten itsekseni pohdin, että millainen minä sitten olenkaan?

Voiko siis ihminen opiskella hengellistä alaa ja olla samalla 'pinnallinen'?
Vai luonko minä itse tämän vastakkainasettelun?
Voihan se toki niinkin olla.
Olen niin hyvä kehittämään ongelmia aivan kaikesta mitä tulee vastaan.
Entäs jos olenkin todella monipuolinen?
Kiinnostusta riittää vaikka mihin ja tietyistä asioista en ole missään nimessä valmis luopumaan.

Tai sitten annan ymmärtää enemmän kuin mitä olen valmis antamaan toisille.
Bloginikaan ei välttämättä kerro minusta mitään.
Ja minä kun luulin kertovani nimenomaan itsestäni ja olen pyrkinyt jakamaan ajatuksiani
(jotka tosin eivät välttämättä ole niin kovin maailmaa mullistavia).
Silti tässä edelleen pohdin sitä, kuka minä olen.

Ehkä tämä kuuluu tähän ikään.
Kun toisaalta on muodostanut sen mielikuvan siitä, mitä elämältään haluaa.
Ja sitten pitää opetella elämään sen kanssa kun asiat eivät menekään niin kuin on suunnitellut.
Että muuttaako suunnitelmia, vai jatkaako samaan malliin hieman kolhiintuneena versiona.
Pitäisi ehkä reflektoida enemmän.
Harjoittaa mietiskelyä ja vetää sitten pohdinnoistaan johtopäätöksiä.
Tai sitten vaan antaa olla...olisin vaan se mikä tuntuu hyvältä ja toivoa,
että joku tykkäisi minusta juuri sellaisena kuin mitä olen.
Kierkegaard sanoi fiksusti, että hän ei voi olla sekä-että vaan hän on joko-tai.
Mutta toisaalta tämä ehkä toimi hyvin hänelle,
ja sekä-että toimii hyvin minulle, jotta elämässä pysyy jännitys.
Voi myös olla, että jonain päivänä minut löytää tämän sekä-että jutun takia suljetulta osastolta...
tai jos hyvin käy niin Chanelin muotihuoneen takahuoneesta jakelemassa Karlille fiksuja elämänohjeita :)

No more drama

Jotenkin aina löytyy jostain se biisi, joka auttaa ystävien ohella hieman kohentamaan omaa pahaa oloa.
Tämä kolahti tänään.
Ja tähän on hyvä pyrkiä...

So tired, tired of all this drama.
You go your way,
I'll go mine
I need to be free

Broken heart again.
Another lesson learned.
Better know your friends,
Or else you will get burned.
Gotta count on me,
Cause I can guarantee
That I'll be fine.

No more pain
No more pain
No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again

Why'd I play the fool
Go through ups and downs?
Knowing all the time,
You wouldn't be around.
Maybe I like this best
Cause I was young and restless.
But that was long ago,
I don't want to cry no more.

No more pain
No more game
No more games messing with my mind.

No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again.

No more tears
No more tears
I'm tired of crying every night.

No more fears
No more fears
I really don't wanna cry.

No drama
No more drama in my life
I don't ever want to hurt again.

I wanna speak my mind
Wanna speak my mind

Oooh it feels so good,
When you let go of all the drama in your life.
Now you're free from all the pain
Free from all the game
Free from all the stress
So try your happiness.

I don't know
Only God knows where the story ends, for me.
But I know where the story begins.
It's up to us to choose,
Whether we win or loose.
And I choose to win.

No more pain
No more game
I'm tired of you playing games with my mind.

No drama
No more drama in my life.

No more tears
No more tears
No more crying every night.

No more fears
No more waking me up in the morning,
With your disturbing phone calls.
No drama
Leave me alone.
Go ahead
No more in my life

No more pain
No more games
I'm tired, so tired.
No drama
No more
No more
No more in my life.

No more drama.

Dumbfound

Now I know what it feels like to get the wind kicked out of you.
I feel nauseous.
And I want to cry my heart out.
Will I ever become good enough of a person, so that people would actually like me?

Pus

Tänään Hesarin tiedesivuilla huomasin seuraavan pikku artikkelin:

Suuteleminen on naisille monin tavoin tärkeää

Suuteleminen merkitsee naisille paljon enemmän kuin miehille,
paljastaa New Yorkin osavaltion yliopiston kysely tuhannelle opiskelijalle.
Tutkimusta johtaneen Gordon Gallupin mukaan naiset hyödynsivät suudelmia arvioidessaan,
onko kumppanista tulevaksi avo- tai aviomieheksi.
Lisäksi he käyttivät pussailua läheisyyden luomiseen ja suhteen tilan tarkistamiseen.
Miehille suudelma merkitsi lähinnä sitä, että oli ehkä odotettavissa seksiä.
Miehet olivat naisia halukkaampia sekä harjoittamaan seksiä suudelmitta että sellaisen partnerin kanssa,
johon he eivät olleet ihastuneita.


WHY STATE THE OBVIOUS??!!!???

Loppuun vielä pieni muistutus miehille...

"Kiss me and you will see how important I am"
-Sylvia Plath

Pieniin ja suuriin päin...

Yleisön pyynnöstä olen taas täällä tuomassa julki ajatuksiani.
Villi viikonloppu takana ja monia asioita on taas tullut pohdittua.
Mutta miten välittää se muille?

Kyynikko minussa sai kolhun.
Tämä tapahtui Onnelan pimeissä nurkissa,
kun ystäväni entinen kertoi minulle tunteistaan ystävääni kohtaan.
Erosta huolimatta hän välittää ystävästäni todella paljon.
Melkein tuli kyyneleet silmiin, kun mies puhuu välittämisestä.
Ainut mikä häiritsi oli se, että hän kertoi tämän minulle eikä ystävälleni.
It's so Dawson's Creek.

Jäin sitten pohtimaan,
että milloinkohan tullaan siihen kohtaan, että joku puhuisi minusta noin kauniisti.
Ja siitä sitten jatkoin pähkäilyä että,
miksi ylipäätänsä ihmiset saavat kuulla todella harvoin mitään hyvää itsestään.
Sen huomaa esimerkiksi ihmisten reaktioista positiiviseen palautteeseen.
Yleensä se on hämmästys/punastus/vähättely.
Sitten pieni ujo kiitos.

Ei näin!

Itsellä muitten huomioiminen ja kauniiden asioiden sanominen heille tulee täysin luonnostaan.
Ehkä se on joku oma pieni keino salaa myös uskotella itselleen, että minäkin olen kaunis.
Jossain universumissa ainakin.
Toisinaan tuntuu, että minua ei oteta vakavasti kun kehun....vaikka tosiassa en ole mikään paskajauhaja enkä mielistelijä.
Mutta selitän sen aina sillä, että siihen ei vain ole totuttu täällä.
Mikä on toisaalta suuri sääli.

Itse sain tänään kuulla kehuja lauluäänestäni, mikä kyllä lämmitti sydäntäni kovasti.
Toinen on varmaan sitten kielitaito.
Joku oli laittanut facebookiin, että olen auttavainen ja hauska.
Hihii...jännää kun ei tiedä kuka näin minusta ajattelee, mutta sekin saa aikaa lämmön sisimmässäni.
Tämän sovelluksen nimi on Define me....siis määrittele minut.
Onneksi muut tekevät sen puolestani, sillä itselle tuo olisi tässä elämänvaiheessa vaikeaa.
Tulee mieleen vain kiltti tyttö.
Ja sekin negatiivisessa merkityksessä.
Sitten kuitenkin siellä taustalla on niille, jotka minua yhtään tuntevat, niin paljon enemmän...good girl gone bad, even.

Viikonloppufiilikset jatkuivat tänään, kun olin katsomassa kaverin lapsia.
Lasten kanssa on niin helppoa, kun voi vaan olla...ei tarvitse määritellä.
Ja on pakko olla oma itsensä, sillä lapsilla on joku röntgenkatse jolla ne näkee heti jos joku on epäaito.
Huomasin myös tänään sellaisen asian ollessani lasten kanssa,
että koin ensimmäistä kertaa olevani aikuinen pikkulasten seurassa.
Yleensä olen vain heittäytynyt yhdeksi suurikokoiseksi leikkikaveriksi, mutta tänään tuntui ihanalta olla vastuussa.
Auttaa syömään, kieltää asioita yms. ja silti kuitenkaan leikkiä unohtamatta.
Mistäköhän moinen muutos?
Johtuukohan se siitä, että nämä ovat oman ikäisen kaverin lapsia eivätkä mitään pikkuserkkuja tai siskonlapsia.
Tai sitten se on se biologinen kello, jonka tikityksen jokainen nainen haluaisi kieltää...iiik!
No oli mikä oli...lapset on ihania...ainakin siis toisten ihmisten lapset.

Näiden ihme pohdintojen jälkeen tähän loppuun vielä kaikille haaste:
Sano yhden päivän aikana kaikille tapaamillesi ystävillesi jotain kaunista/positiivista heistä itsestään.
Kehu uutta puseroa, kerro kuinka hyvin kinkkinen tilanne tuli hoidettua, sano miksi juuri hän on tärkeä.
Pannaan hyvä kiertämään....Saatat yllättyä itsekin!

Naamakirja

Uusi addiktioni...
En ole siksi edes ehtinyt päivittää blogiani ja kertoa kuulumisiani.
Enkä ehdi vieläkään...
Palataan asiaan myöhemmin tai törmätään naamakirjassa...

Muusikko

Minun piti oikeastaan kirjoittaa siitä,
miten kivaa minulla oli perjantaina JP Elämän luennoilla,
mutta sitten kävi niin että eilen oli hieman kivempaa.
Kerrotaan sitten konsumaatiosta, masturboinnista ja jälkikonsekraatiosta myöhemmin.
(jos jaksaa)

Mutta asiaan.
Eilen oli pikkuserkkuni valmistujaiset.
Hänestä tuli siis diplomikontrabasisti.
Vaikuttavaa, täytyy sanoa.

Konsertin jatkoilla oli todella hyvää ruokaa ja juomaa.
Ja siis ohjelma.
Siis ai että käy kateeksi, että en itse opiskele ja valmistu Akatemialta.
Musiikkia tehdään taidolla ja tunteella ja huumoria unohtamatta.
Oopperaa haitarilla säestettynä à la Jyrki Niskanen,
Myrskyluodon Maija kontrabassoilla soitettuna,
israelilaista perinnemusiikkia haitarilla, viululla ja klarinetilla soitettuna
sekä illan viimeisinä tunteina herkkää jazzia pianolla ja trumpetilla.

Silmäpeliä pianistin ja basistin kanssa.
Ah, muusikot.
Rupesi kotona hieman huvittamaan, että taidan sittenkin olla ihan tavallisen naisen perikuva.
Jos siis on Kumman kaahan uskominen.
Muusikoissa vaan on sitä jotakin, joka saa minut heikoksi ja söpöilemään.
Sama juttu muuten on silmälasipäisten miesten kanssa.

Mutta siis kaikin puolin onnistuneet juhlat.
Jäi hyvä fiilis.
Ja hymy.

Jos Muhammed ei tule vuoren luokse...

...tulee vuori Helsinkiin.
Toisin sanoen Stockalle.

New York siis saapui Stockmannille tänään 5.9.
Miksei palkka jo tule, että pääsis ostelemaan kaikkea ihanaa.
Iloitsen varsinkin Hersheyn suklaasta ja minivaahtokarkeista.
Ei niin kivaa on se, että 7even jeansit maksavat lähemmäs 300 e.
Kivat tuontikulut.

Tackar Stocka!

Oma paikka

Se on nyt sitten loppu....loma siis.
Huomenna alkavat taas luennot ja samoin työt.
Hiukan on perhosia vatsassa, kun on uusi osasto ja uudet kujeet ja opinnoissa minua mietityttää oma paikkani.
Kuulunko minä sinne?
Tai siis minne minä oikeastaan kuulun?

Loman aikana on tullut pohdittua tätä dilemmaa paljonkin.
On tullut useasti mieleen, että entäs jos minun pitäisi olla muualla.
Olla aivan toisten ihmisten kanssa ja tehdä aivan eri työtä.
Viimeksi juuri eilen sain kuulla aksenttini perusteella olevani aivan amerikkalainen.
Uutta oli, että näytänkin aivan amerikkalaiselta.
Otin kaiken tietysti kohteliaisuutena, mutta yöllä sitten taas tuli pohdittua
että tuliko sitä synnyttyä sittenkään oikeaan maahan.

Eniten oikeastaan on tullut vaivattua päätään sillä, että opiskelenko minä nyt oikeaan ammattiin.
Siis alkuperäinen suunnitelmahan oli, että minusta tulee se uskonnonope.
Mutta sitten eivät asiat menneetkään suunnitelmien mukaan.
Nyt sitten huomenna matkani jatkuu A1-linjalla jonka tarkoituksena on kouluttaa opiskelija
evankelisluterilaisen kirkon pappisvirkaan.
Pakko on myöntää, että vaikka suunnitelmana oli tuo opehomma niin silti aina oli takaraivossa se unelma,
että minusta tulisi sekä ope että pappi.
Nyt kun suunnitelmissa tällä hetkellä on ainoastaan tuo viimeksi mainittu,
niin on sanottava että hieman epäilyttää, onko tämä sittenkään minua varten.

Olen aina sanonut etten usko sattumaan, vaan pikemminkin johdatukseen.
Siis siihen, että jokainen asia, hyvä tai huono, tapahtuu jostain syystä.
Johdatus kai sitten myös tuo eteen vastauksia.
Ja tänään illalla aivan muutama tunti sitten sain vastauksen pulmaani.
Pekka Simojoki sanoi konsertissaan, että meidän on jokaisen löydettävä oma paikkamme.
Ja se oma paikka on se paikka jossa me tunnemme,
että meistä on eniten hyötyä ja me saamme tehdä sitä
mikä meistä tuntuu hyvältä.

Oma paikka.
Minä haluan olla täällä, koska täällä juuri nyt on kaikki se mitä tarvitsen.
Ystävät, perhe, työpaikka ja koti.
Siitä en tiedä josko tämä paikka joskus saattaisi olla muuallakin,
mutta sitten minut johdatetaan sinne, missä silloin siinä elämäntilanteessa minusta tuntuu hyvältä olla siinä.
Ja tämä opiskelu sitten...
Minusta tuntuu hyvältä kohdata ihmisiä eri elämäntilanteissa ja keskustella heidän kanssaan kaikesta maan ja taivaan välillä.
Auttaa heitä eteenpäin, kasvamaan ihmisinä ja saavuttamaan sisäisen koherenssin jonkun Suuremman kautta/avulla.
Tai muuten vain olla läsnä ja koskettaa kun sitä tarvitaan.
Tähän on siis tultu, ja tässä ollaan.
Yksi kysymys vähemmän ja enää ei jännitä niin paljon.
Tällä energialla sitten huomiseen päivään ja kirkkolauluun ja latinaan.
Myös naisten vaatteiden ihmeellinen maailma ja kassa odottavat.
Ja siis jesta, syksy tuli!

PMMP ja pingviiniympyrä

PMMP Huvilassa.
Keikka kesti mahtavat kolme tuntia.
Setissä hittejä ja harvinaisuuksia.
Akrobatiaa ja saippuakuplia.
Maailmanluokan meininkiä.
Miraa ei sitten yhtään maha haitannut ja Paula säväytti punaisessa mekossaan.

Mulle basisti ja kaverille kitaristi.
Ei siis ongelmaa.
Sami vai Jani?
Infoa pätkittäin.

Mukana laulettiin vaikka hengitys höyrysi.
Pingviiniympyrässä oli lämmin.
Ja taas kerran sai myös kiittää monikansallista Ikeaa siitä,
että ainakin hartiat pysyivät lämpöisinä kun poistui pingviiniympyrästä.

Kesän paras keikka.
Vuoden tauko ainakin.
Minä ja Minna tuurataan sen aikaa.
Tai ainakin toteutetaan Kesäkaverit biisin hotelliyö+aamiainen.
Ja ne Fisut.

Ruokaa.
Cosmon sain sittenkin.
Tippiä kehiin.
1 orgasmi-video.
Lisää Samista ja Janista.
Yksin kotona -leffan psykologiaa.
Itkettää.

Hymyllä saatu Taikametsän pirtelö.
Sheryl Crow ja taas kerran todettu "I'm not the kind of girl you'd take home"
Autotkin sammuu ystävän vaikutuspiirissä.
Toisilla se on niin helppoa.

Samuli Edelmania lainatakseni....Ihana ilta.

Lyhyestä virsi kaunis...

Kun tässä olen jo pari päivää panikoinut tulevien opintojen sovittamisesta työaikatauluun ja lähettänyt sen tiimoilta pari
"voinko pliikke vaihtaa ryhmää, kun tää ja tää menee päällekäin".
Ongelmana siis on ollut kirkkolaulun kurssi joka kestää iltaan asti,
mikä siis ei sovi tälle teologille, jonka pitäisi olla samaan aikaan 'maallisessa työssään'.

Vastaus tuli sitten Heikki Lepältä:
(täytyy mainita, että en missään nimessä kyllä ahdistellut ko. professoria kinuamismaileillani)
"Kirkkolaulun voi aina tehdä toisessa ryhmässä, jos se on ongelma -HL"

Siihen loppui sitten paniikki.
Tästä sittenkin selvitään.
Lyhyestä siis virsi kaunis.

Ero

Sen siitä saa, kun ei tee mitään.
Asiat hoituvat itsessään ja paperit tulevat postiluukusta suoraan syliin.
Ei olisi tarvinnut ryntäillä edes takaisin ympäri Kalliota.
Pitää muistaa sitten ensi kerralla.

Paperin täyttö.
Nimi, osoite, sos.turvatunnus, ja syy miksi.
Helppoa kuin mikä.
Erotodistus tulee sitten myöhemmin postissa.
Olisi myös voinut kertoa vapaasti, miksi haluaisi vielä jatkaa.
En jaksanut vaivautua.
Kiitos ja hyvästi.

Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

Ihanaa aamukahvia.
Tulisiko näistä aamuista mitään ilman sitä?
Tämä musta kulta taitaa olla monen elinehto ainakin näin aamuisin.

Jotkut myös vannovat että siitä, miten ihminen juo kahvinsa, voi sanoa paljon tästä kyseisestä ihmisestä.
Enpä tuosta niin tiedä, mutta minulle itselleni on tärkeää muistaa, miten ystäväni kahvinsa juovat.
Se on kai vähintä mitä voi muistaa.
Suurinosa juo kahvinsa maidolla, eikä yksikään ystävistäni juo sitä mustana.
Vanhempani ja siskoni kyllä.
Sitten on lempipariskuntani, joka juo kahvinsa maidolla ja sokerilla.
Yksi ystävistäni ei juo kuumaa kahvia ollenkaan vaan tilaa aina kylmän vaniljajäälatten.

Itse olen kummajainen tässäkin asiassa, sillä minun kahvillani ei ole niin väliä.
Voin siis juoda sen miten vaan: mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.
Aloitin kahvinjuonnin mustalla kahvilla, koska perheessämme kahvi siis juotiin mustana ja juodaan edelleen.
Tosin kahvi ei ollut täysin mustaa, sillä lisäsin siihen aina yhden Hermesetaksen tai sokeria.
Mutta joskus en jaksanut vaivautua nousemaan pöydästä ja hakemaan makeutusta, joten sitten se oli täysin mustaa.
Tällä tyylillä mentiin pitkän aikaa.

Sitten oli pakko miettiä käytännön kannalta, nimittäin töissä tauoilla (vaivaiset 20 min) en ehtinyt hörppimään kuumaa mustaa kahviani, joten minä fiksuna tyttönä lorautin maitoa kahviani viilentämään.
Homma ratkesi sillä.

Tutustuessani Eevaan muuttui kahvini sisältö taas.
En hetkeen voinut juoda kahviani mustana Hermesetaksella,
sillä meinasin aina tikahtua nauruun, kiitos Studio Julmahuvin Die Kuhe sketsin takia.
Niille jotka eivät kyseistä sketsiä tunne, niin todella lihava saksalainen poliisi lisää kahviinsa aina noin miljoona Hermesetasta.
Ei siis aukea ehkä näin kirjallisessa muodossa. Se klik-ääni on se jutun pointti.
Samalla sitten kun pyysin kahviini sokeria huomasin, että kuppiini oli kaadettu jo maitoa, joten aloin juomaan kahvini maidolla ja sokerilla aina kun olin Eevalla käymässä.

Pakko on myös mainita tässä, että vaikka kuinka olen hehkuttanut että voin juoda kahvini ihan miten vaan,
niin täytyy myöntää että se ei pidä aivan täysin paikkaansa.
En ole ikinä oppinut juomaan sitä kerman kanssa.
Tässä esimerkiksi syy siihen, miksi kahvinjuontini lopahti kirkossa töissä ollessani,
jossa kahvi vaan oli ihan älyttömän pahaa mustana.
Ja tarjolla vain kermaa kahvia laimentamaan.
Ja samalla on vielä pakko kertoa, että Starbucksin kahvia en pysty juomaan kuin mustana,
sillä jos siihen kaataa maitoa, siitä katoaa se oleellinen ihanan rikas ja tumma maku.

Mutta siis takaisiin siihen olettamukseen, että se miten juomme kahvimme kertoo meistä jotain oleellista.
Törmäsin eilen surffaillessani SMG:n kotisivuilla sitten lopulliseen analyysiin.
Joel kertoo studiopäikkärissä uudesta biisistä, jonka nimi on Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.
Kappaleessa on skitsofreenisen ailahtelevainen kertojaminä, joka juo kahvinsa miten sattuu (siitä nimi), itkee elokuvissa muttei kotona uskalla, soittelee miehien perään tai unohtaa ne randomisti.

Allekirjoittanut kiistää kaikki yhteneväisyydet,
ja toteaa edelleen kahvin perusteella tehdyn luonneanalyysin olevan täyttä puppua.
Edellä mainittu biisi on kyllä varmasti ihan helmi,
sillä jo se että PmmP:n Paula duetoi Terhin kanssa, tekee biisistä yhtä orgastisen kokemuksen kuin aamukahvi yleensä.

Usko, toivo ja rakkaus

Takana ystävien häät.
Pisti miettimään rakkautta ja rakastamista.
Kun näin ystävät siellä kirkossa alttarilla, tuntui siltä kuin he olisivat minua todella paljon vanhempia...aikuisia.
Mutta siis todellisuudessa he ikänsä puolesta molemmat ovat minua nuorempia.
Mistä siis moinen tunne?

Ruokapöydässä toinen ystävä kysyy uskonko siihen,
että minä löytäisin joskus vastaavanlaista rakkautta.
Tyrmäävä kysymys.
Tuli ihan puskista.
Pitää miettiä.
Riittääkö vastaukseksi, että toivoisin niin.
Uskosta en tiedä.
Helpompi on ihme kyllä uskoa Jumalaan kuin siihen, että minä löytäisin vastaavanlaisen rakkauden.
Voi paska, minusta on tullut kyynikko.

Toisaalta toivoa tarvitaan.
Ja ehkä siinä samassa viihtyy myös se usko.
Ja sitten se rakkaus.
Vaikka siis jos tätä tarkastellaan teologisesta näkökulmasta niin homman pitäisi mennä juuri toisinpäin.

Ehkä ei pidä panikoida.
Kyllä tämä tästä, sillä toivossa on hyvä elää.
Meidän kyynikoidenkin.

Uudelle hääparille on onneksi tiedossa monta rakkauden ja onnellisuuden täyttämää vuotta yhdessä.
Onneksi sentään heille, sillä he jos ketkä sen onnen ansaitsevat.
Kyynikko täällä iloitsee siitä.
Ja toivoo vastaavaa omalle kohdalleen sitten kun on sen aika.

Ihan Zen

Jippii...loma alkoi maanantaina.
Päätin samalla järjestää oman sisäisen kaaokseni,
joka tosin oli hyvin hallinnassa, mutta alkoi pikku hiljaa kumminkin ketuttamaan.

Minulta poistui parikin vastuuta, eli laulukeikka kaverin häissä peruttiin.
Paikalle tulee joku parempi.
Ei tarvitse ajaa tuntemattomia teitä häihin, kun saa kyydin.
Pikkuasioitahan nuo on, mutta kaiken muun ikävän stressin
ja hässäkän keskellä aiheuttivat hieman enemmän päänvaivaa kuin oli toivottavaa.

Mutta siis sitten tähän elämän järjestämiseen.
I LOVE IKEA!
Siis, kun minulla on maailma sekaisin, minä sisustan.
Aikaisemmin olen tehnyt tätä pienimuotoisesti.
Siis ostellut jotain uusia kodintekstiilejä yms.
Mutta nyt...erehdyin viime perjantaina kurvaamaan Ikean kautta,
kun kerran oli tuo autokin käytössä ja vapaapäivä vielä.
Ja siis voi että.
Ostin itselleni uuden ruokapöydän....siis josta olin haaveillut jo pitkään.
Ja tietenkin paljon lakanoita, taulun ja mattoja.
Iskin silmäni myös kirjahyllyyn, mutta tarvitsin harkinta-aikaa.

Kotiin päästyäni ja pöydän kasattuani huomasin,
että siis se kirjahylly olisi todella oleellinen lisä ja täydentäisi mukavasti asuntoni uutta ilmettä.
Ei muuta kuin sunnuntaina uudestaan.
Ja mukaan lähti se kirjahylly sitten.
Se on aivan täydellinen.
Ja työkaverini oli ainut joka halusi ottaa ilmaiseksi vanhan kirjahyllyni.

Heitin vanhaa tavaraa ja muita roskia pois 3 isoa jätesäkillistä.
Siivosin myös vaatekaapin, liinavaatekaapin ja järjestin kenkäni.
Taulua asentaessani huomasin sen olevan rikki.
Mur.
Ei kun sitten tiistaina taulua vaihtamaan.
Tuli vaihdettua taulu joo...ja ostettua toinen...sekä vielä sohvapöytä.
Eikä tämä vieläkään ole ihan valmis, tämä uusi look siis, mutta nyt on pakko hieman hillitä.

Kävin vielä sitten tiistaina kasvohoidossa ja aromaterapeuttisessa hieronnassa,
joten nyt myös ulkoinen puoli pitäisi olla kunnossa.
En halua tietää, mitä tämä elämäni järjestäminen kuntoon,
on tullut maksamaan in total mutta ihan sama.
Marge Simpsonkin sanoo, että ihmisen pitää kuunnella sydämensä ääntä, eikä ääniä päässään.
(Eikö ollutkin hienosti ympätty tähän, Minna?)
Joten olo on siis ihan zen...ja toivottavasti on vielä pitkään, sillä tämä 'retail therapy' teki ison loven budjettiini.
Seuraavaksi jos alkaa ahdistamaan on pakko sitten alkaa puhua ongelmistaan toisille.
Tai sitten sisustan jonkun ystäväni asunnon :)

Elokuu

Onpa vauhdilla mennyt tämä kesä.
Itsellä loma alkaa viikon päästä ja sitten saa ihan laillisesti ottaa rennosti.
Tosin on vielä kaverin häät, jotka aiheuttavat hieman päänvaivaa....mutta sitten niiden jälkeen ainakin.

Tämä ei ole ollut mitenkään erikoisen hyvä kesä.
Viime kesä oli selvästi parempi.
Toisaalta elokuu lasketaan vielä kesään, joten jos tässä kuussa sitten tapahtuisi vielä jotain todella kivaa.
Olen kyllä hieman skeptinen.

Pitäisi jaksaa tässä vielä suunnitella syksyä.
Mitä sitä opiskelisi ja niin edelleen.
Ei vaan hirveästi nappaa se, kun tiedän olevani varsin yksin luennoilla.
Kaikki opiskelukaverit kun ovat tajunneet opiskella jotain fiksumpaa kuin
messukaavoja ja sielunhoitoa.
Tosin "unabomber" totesi ensimmäisen vuoden luennoilla kaverilleni Ainolle,
että ei ole tullut tänne hankkimaan ystäviä, vaan opiskelemaan.
Pointti tuokin.

Jos siis keskittäisi voimavaransa opiskelujen ulkopuoliseen sosialisointiin.
On baarisuunnistusta ja muuta fuksihässäkkää.
Toive KK:n elpymisestä häivähtää myös mielessä.

Olen myös huomannut, että olen vaarallisen tottunut yksinolemiseen.
En sano, että pitäisin siitä erityisesti, mutta jotenkin vaan tyytynyt asemaani.
On helpompaa vain töiden jälkeen olla yksin ja hautautua parveketuoliini lukemaan,
kuin soitella ystävät läpi ja kysyä olisiko heillä aikaa.
Tottakai teen myös niin, kun tuntuu että seinät alkavat kaatua päälleni.
Mutta jotenkin yksinäisyydellä on vahva ote.
Pitäisi vain pyrkiä pois siitä, aivan kuten ennen tein.

En keksi mitään fiksua lopetusta tähän.
Päässä noin miljoona ajatusta, joita en saa sanottua kenellekään enkä myöskään saa kirjoitettua niitä ylös.
Taidan lähteä tästä tuoliini lukemaan...