Pukkia vailla

Ärsyttää.
Tänäänkään ei tullut pukkia.
Minulla on niitä kahdeksan.
Viimeinen ja ratkaiseva puuttuu.
Sydämet ja tähdet on pyllystä.
Enää kolme luukkua jäljellä :(
Apua.

Läpi jään

Sain tänään joulukortin.
Hetkeksi liikutuin ja vedet nousi silmiin. Sitten olin yhtä hymyä.
Lämmin tunne.
Eikä sitä tunnetta saa tänään minulta pois edes kylmä viima.

"Mieleeni kasvosi ikuistin
Oot ihanampi kuin muistin

Sun nimeäsi toistin
Se tarttui kieleen

Mä sinut kyllä löydän
Puhdistaisimme pöydän
Sä painuit mieleen

Läpi jään
Kylmän sään

Lämpimään
Kuljen vaan

Jotta taas
Sun kauneutesi nään"

Suffering a bad case of I.O.D

I.O.D eli informaatio överit
Älkää hyvät ihmiset opiskelko liikaa. Siitä seuraa vain sekavia unia.

Viime yön kolmen tunnin aikana näin seuraavaa:

Olin kirjastossa käymässä, josta minun siis piti etsiä itselleni kirjoja. Ystäväni oli mukana pitämässä seuraa.
Kirjasto oli outo, en ole ikinä nähnytkään moista.
Iso eteinen johon pitää jättää vaatteet ja laukut.
Siitä kirjahyllyjen sekaan ja niiden jälkeen iso alue täynnä tietokoneita, sitten taas lisää kirjahyllyjä.
Sitten joku välitila, josta johtaa ovia muihin huoneisiin.
Koska haluan olla hyvä kristitty autan vierasta mummoa etsimään Mannermaan kirjaa, jota ei kuitenkaan koskaan löydy mistään.
(mainittakoon tässä siis, että olen tekemässä kandiania diakoniaan liittyen, eli siitä siis auttamisen halu)

Yhtäkkiä huomaan olevani kirjastossa edelleen paniikissa etsimässä sitä kirjaa, vaikka kirjasto on suljettu jo muilta ihmisiltä. Ovet eteiseen on lukittuina ja vaatteet eteisessä. Kotiinpääsy evätty ja on pakko viettää yö kirjastossa.
Uneksin koko yön sinisestä lootuksen kukasta.
(ehkäpä olin tiellä valaistukseen tai sitten liikaa buddhalaisuutta Smartin kirjasta)

Aamulla herään oudossa huoneessa siihen, että ystäväni keskustelee viereisessä huoneessa poikaystävänsä kanssa minusta.
Kuuntelen kun minua herjataan, siitä että valitan aina työmäärästäni. Vali sitä, vali tätä.
Olen järkyttynyt. Miksei hän sano tätä minulle suoraan.
Yritän peittää korvani ja huomaan tuijottavani yhtäkkiä kultaista, mutta elävää buddhapatsasta.
Olen alasti ja buddha alkaa opettaa minulle meditointia. Mietin koko ajan vain kuumeisesti miten pääsisin buddhasta eroon ja löytäisin vaatteeni ja pääsisin kotiin.
Buddhan maha alkaa kasvaa hirvittävällä vauhdilla....ja sitten herään.

Mitä tähän enää voi sanoa?
Tieto lisää tuskaa

Ei muumitaloa lukita yöksi...

Piparkakkutalon tekeminen ei ole kivutonta puuhaa.
Ainakaan muumitalon.
Kädessä toisen asteen palovamma.
Sokeri on hottia.

Herkkää...

Viime aikoina sydäntäni on liikuttanut herkkyys.
Herkkyys, joka lähtee kahden ihmisen välisestä suhteesta.
Olkoon se sitten ystävyyttä, sielunkumppanuutta, äidin ja lapsen suhde tai rakastavaisten suhde.

Äidin suhde lapseensa (varsinkin esikoiseensa) on jotenkin kaunis. Se sisältää jotain niin sanoin kuvaamatonta. Ehdotonta rakkautta, joka tuo herkkyyden näiden kahden väliseen suhteeseen.
Lapsi on äidin oma, äidistä erilliseksi tullut, mutta silti aina yhtä äidin kanssa.
Tätä suhdetta on vaikea mennä rikkomaan, mutta jos niin tekee,
se jättää parantumattomat arvet molempien osapuolien sieluun.
Tämän suhteen herkkyys näkyy kauneimmillaan siinä, kun äiti tuudittaa lastaan uneen.
Äiti luovuttaa lapsensa yön ajaksi unien vietäväksi, silittää poskea hellästi, kuin vakuutellen lastaan siitä, että äiti on edelleen olemassa, kun lapsi herää.

Ystävyydessä ja sielunkumppanuudessa avainsana on vastavuoroisuus.
Tarvitaan tiettyä herkkyyttä, ja toisen tuntemista, että pystyy toteuttamaan vastavuoroisuutta onnistuneesti.
Molemmat saavat ystävyydeltä jotain. Osana tätä on myös pyyteettömys.
Se, että tehdään toiselle jotain hyvää tai autetaan toista pyyteettömästi, koska luotetaan toisen olevan tukena, kun itsellä on vaikeampaa.
Ystävyyskin on herkkä suhde, jonka rikkoutuminen voi olla helppoakin, sillä ystävillä ei ole verisiteitä.
Sielunkumppanuuden tasolla rikkoutuminen on taas huomattavasti vaikeampaa, sillä molempien sielut kokevat olevan toisiinsa yhteydessä. Ja eron kohdatessaa, näiden sielujen kaipuu on suunnaton. Jopa niin suuri, että se antaa anteeksi ja unohtaa pahimmatkin loukkaukset.
Tämän suhteen herkkyys on kauneimmillaan katseissa, jotka sisältävät molemminpuoleisen luottavaisuuden.

Rakastavaisten välisessä suhteessa tärkeintä on tietysti rakkaus toista kohtaan. Ja tietysti luottamus.
Tunnetaan toinen läpikotaisin ja rakastetaan virheistäkin huolimatta.
Toisen tunteminen läpikotaisin aiheuttaa myös ongelmia varsinkin eron kohdatessa, sillä silloin voidaan aiheuttaa toiselle ne kaikkein syvimmät haavat, koska tiedetään mikä satuttaa toista eniten.
Rakastavaisia pitää hyvin yhdessä tottumus toiseen ihmiseen. Pidetään lähellä se, joka jo tunnetaan, sillä uuden ihmisen opetteluun menisi tuhottomasti aikaa. Toki on myös niitä, joiden rakkaus voittaa kaiken.
Ei ole olemassa ketään toista, joka saisi aikaan näin suuren tunteen ja yhteenkuuluvuuden toisen kanssa.
Rakastavaisten suhteen herkkyys näkyy parhaiten hellyydenosoituksissa.
Minä rakastan tarkkailla juuri näitä pieniä, ja toisille ehkä huomaamattomiksi tarkoitettujakin eleitä, jotka sisältävät (asianomaisille) niin paljon rakkautta, välittämistä ja luottamusta.

Tällaista pohdintaa siis aamuyöllä kahden aikaan,
kun allekirjoittanut ei halua keskittyä olennaiseen eli uskontotieteen muistiinpanojen tekemiseen.

Viettelysten vaunu

Melkein alaston Ville Keskilä märkänä näyttämöllä.
Mitä muuta tyttö voi lauantai-illalta toivoa?

"Siempre he dependido de la amabilidad de los extraños"
-Blanche Dubois

Big Girls Don't Cry

Kuulin töissä. Veti hiljaiseksi.


The smell of your skin lingers on me now
Your probably on your flight back to your home town
I need some shelter of my own protection baby
To be with myself and center, clarity
Peace, Serenity

I hope you know, I hope you know
That this has nothing to do with you

It's personal, Myself and I
We've got some straightenin' out to do

And I'm gonna miss you like a child misses their blanket
But I've got to get a move on with my life
It's time to be a big girl now
And big girls don't cry
Don't cry
Don't cry
Don't cry

The path that I'm walking
I must go alone
I must take the baby steps until I'm full grown
Fairytales don't always have a happy ending, do they?
And I foresee the dark ahead if I stay


I hope you know, I hope you know
That this has nothing to with you

It's personal, Myself and I
We've got some straightenin' out to do

And I'm gonna miss you like a child misses their blanket
But I've got to get a move on with my life
It's time to be a big girl now
And big girls don't cry

Like the little school mate in the school yard
We'll play jacks and uno cards
I'll be your best friend and you'll be mine
Valentine
Yes you can hold my hand if u want to
Cause I want to hold yours too
We'll be playmates and lovers and share our secret worlds

But it's time for me to go home
It's getting late, dark outside
I need to be with myself and center, clarity
Peace, Serenity

I hope you know, I hope you know
That this has nothing to do with you

It's personal, Myself and I
We've got some straightenin' out to do

And I'm gonna miss you like a child misses their blanket
But I've got to get a move on with my life
It's time to be a big girl now
And big girls don't cry
Don't cry
Don't cry
Don't cry

Tähti

Minusta piti tulla tähti.
Ainakin näin minä pienenä toivoin. Tähti ja opettaja...to be exact.

Alle kouluikäisenä jumaloin Madonnaa. Ne tötterörintsikat olivat aivan uskomattomat.
Vogue oli ihana....ja tykkäsin myös Like A Prayerin kuoro osuuksista.
Steven Tylerin ja Aerosmithin Crazy vei sydämeni. Ne huivit mikrofonissa olivat kivoja.
Sidoin itse äitini silkkihuiveja harjan varteen ja lauloin mukana muka oikeaan mikrofoniin.

Säästin rahaa ja pyysin päästä kauppaan ostamaan levyjä. Kiikutin hyllystä Madonnan ja Aerosmithin levyt kassalle.
Isä puuttui asiaan ja sanoi niiden olevan vääränlaista musiikkia.
Niiden sijaan hän osti minulle Leijonakuninkaan soundtrackin.
Vihaisena siitä, varastin siskoni hyllystä kasetin, johon siskoni oli nauhoittanut Billy Idolia, The Banglesia ja Laura Branigania sekä muita, joita en tuntenut. Sitä kasettia sitten kuuntelin uhmakkaasti...salaa tietenkin...kulumispisteeseen asti.

Kouluikäisenä Mtv:lla soi Elton John ja Sinead O'Connor.
Koulukaverini kanssa, aikana jolloin Antti Pääkkönen ja Kristian olivat kova sana, päätimme mennä Tenavatähteen.
Ei sitten ikinä päästy puheista pitemmälle.
Tosin ruotsinlaivalla fanitimme kyllä Tenavatähti Kristiania ja yritimme ottaa kuvia...
Lopulta allekirjoittanut rikkoi "julkkiksen" lasin ja pakeni paikalta.
Se siitä backstagelle pääsemisestä.

Esiinnyin jokaisissa kissanristiäisissä ja jos niitä ei ollut, niin keksin itse tilaisuuksia jossa voisin laulaa.
Silloin Take That oli ainoa asia maailmassa.
Kävin pianotunneilla ja vihasin nokkahuilun soittoa musiikkitunneilla.
Iso esiintyminen Finlandia talossa oli floppi. Olimme koulun lauluryhmämme kanssa surkeita harrastelijoita. Hävetti.
Minut heitettiin pois kirkon kuorosta, koska lauloin liian lujaa.
"Olet solisti, etkä mikään kuorolaulaja."
Tiesin sen jo sanomattakin.

Take That hajosi.
Pääsin musiikkiluokalle ja aloin fanittaa Rasmusta ja myöhemmin Nylon Beatia.
Koulun kuoroon oli pakko osallistua, muuten numero laski.
Vähän piti kapinoida, ja itkin hieman kun musiikki ei ollutkaan enää kymppi.
Saatiin anteeksi, kun perustettiin lauluryhmä, jonka kanssa sitten esiinnyttiin. Olin onnessani.
Valon Lapsi oli vuoden kohokohta.
Sain kehuja, kun lauloin musikaalissamme soolon.
Mutta silti hävisin aina yhdelle Minnalle.
Harmittaa vieläkin, kun hänet muistetaan yhä koulumme laulajana.

Lukio.
Ei mitään musiikkia.
Sitten perustettiin gospelryhmä.
Oli niin mukavaa laulaa ystävien kanssa kaikkea.
Tästä tulee vielä jotain, ajattelin. Ei tullutkaan.
Ryhmän jäsenet riitautuivat. Musiikilliset erimielisyydet ja niin edelleen.

Paras hetki, kun lauloin joulukirkossa En etsi valtaa loistoa, ja entiset naapurit liikuttuivat kyyneliin.
Sitten pääsin opiskelemaan klassista. Löysin skeneni täysin.
Rasmuksen Eeroonkin törmäsin...kirjaimellisesti.

Liityin koulun kuoroon lukion toisella, koska kuoron taso oli järkyttävä ja tajusin, että he laulaisivat myös minunkin lakkiaisissani. Taso nousi heti. Musiikinopettaja oli tyytyväinen ja samalla kai koko lukiokin.
Rakastin musiikinopettajaani. Ollessani yksi lahjakkaimmista, hän antoi minun toteuttaa itseäni omalla tavallani.
Abivuonna koulumme bändi harjoitteli valitsemiani kappaleita ja sain yksin loistaa laulaessani Every Day is a Winding Roadia.
Saimme valkoiset lakkimme ja hoidimme musiikkipuolen huolella loppuun asti.

Jatkoin klassista. Telkkarissa pyöri Idols. Miksen uskaltanut lähteä mukaan?
Hyvä niin, tuli muuta.
Lopetin klassisen ja unohdin haaveet tähteydestä.

Tulee silti hetkiä, jolloin vanhat haaveet nostaa päätään ja minut saattaa yllättää tanssimasta ja laulamasta Britney Spearsia.
Laulan, tilanteesta huolimatta, siis myös julkisilla paikoilla. Ärsytyspisteeseen asti.
Karaoke on myös juttuni. Lähinnä kyllä selvinpäin.
Lähimpänä tähteyttä viime aikoina oli mahdollisuus päästä PmmP:n videoon, joka sekin kaatui siihen, että en ollut keski-ikäinen.

Ei siis tullut tytöstä tähteä. Opettaja voi vielä tullakin.
Minulta puuttuu sitä jotain. Ehkä asenne. Ehkä pelot voittavat haaveeni.

Musiikkia ja laulua minulta ei silti viedä.
Jos ne vietäisiin, niin sitten ei olisi elämässä enää mitään kivaa.
Innolla ja pelonsekaisin tuntein odotan seuraavaa esiintymistäni ystävieni häissä.
Sen haluan vetää kunnialla kotiin...olin sitten tähti tai en.

Päivän tekstari

Ei oo tytöllä helppoa ulkomaillakaan...
Seuraavaan tekstariin repesin uskontotieteen luennolla

"Eilen illalla. Yksi liikaa.
Käsi lävisti piikkilangan, kun kiipesin yöllä vesiliukumäkeen.
Putosin suureen mutakuoppaan.
Riisuin alasti ja menin kuutamouinnille J:n kanssa viereiseen lampeen.
Saatiin yleisöä.
Kadotin alushousut.
Mentiin sisään ja pantiin.
Semmosta tänne :)"

La proximidad

Kun tuntee toisen energian....niin että kuumottaa.
Se on jotenkin hallitsevaa....niin, että sydän jättää lyönnin väliin.
Voiko tälläinen ihminen olla minun lähelläni?
Mistä se energia tulee?
Tuleeko tarkoituksella juuri minulle?
Pysäyttää.

Elokuva menee osittain ohi, vaikka onkin kaunis.
Sekin käsittelee läheisyyttä.
Sitä me kaikki etsimme.

Sähkö ilmassa....kosketa, että se purkautuu.
Ei väliä nolaako itsensä, kunhan minuun kosketaan.
Ei väliä, että energia tulee tuntemattomalta tai puolitutulta.
Silti se koskettaa.
Läheisyys.

"Sokeana hetkenä hän suuteli minua
Eihän voi tuntea ihmistä, joka ei kerro itsestään mitään"

Se aika vuodesta

Marraskuu.

Melkein tekisi mieli jättää tämä juttu tähän. Kyllä kaikki ymmärtäisivät mitä tarkoitan.
Mutta siis....masentava aika vuodesta.
Voisiko jossain allekirjoittaa jonkun adressin, jossa pyydettäisin marraskuun poistamista kalenterista.
Kaipaamaan jäisivät vain kyseisessä kuussa syntyneet. Jos hekään.

Ulkona on 24 tuntia pimeää. Jos sattuu nukkumaan yhtään pidempään niin tuntuu kuin olisi nukkunut vuorokauden ympäri...
kun meni nukkumaan oli pimeää ja kun herää niin on yhä pimeää.
Aurinko on kadonnut. Hylännyt meidät täysin.
Lunta ei ole nimeksikään. Olisi edes sitä vaikken siitäkään pidä.
Se tuo sentään valoa.

Eikä näin vain Suomessa.
Aurinkoisessa Kaliforniassakin marraskuu on kaikkein ikävin kuukausi....silloin tulee harmaus ja tuo mukanaan sateet.
Axl Rose siis jakoi kanssamme marraskuun ankeuden ja kirjoitti siitä vielä biisinkin.
Marraskuu on ollut muidenkin biisintekijöiden aiheena.
Miljoonasade lauloi marraskuusta näin:

"Mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu"

Yksinäisyys oikein korostuu. Kai sitä vähemmästäkin ahdistuu, kun maa kuolee ympärillä, niin sitä muistaa oman kuolevaisuutensa ja alkaa kaivata seuraa ettei tarvitsisi kuolla yksin. (vaikka siis kaikkihan lopulta kuolee yksin)

Roomalaiset osasivat aikoinaan ottaa kaiken irti marraskuusta.
Puolet marraskuun päivistä käytettiin kylvötöihin ja puolet kisoihin ja juhlimiseen.
Helposti se marraskuu siinä menisikin jos saisi luvan luistaa töistä ja nauttia diskovaloista.

Onneksi kohta vuosi vaihtuu ja pimeyskin vähenee.
Uusi vuosi tuo mukanaan toivon. Sitä odotan.
Vähän liiankin innolla.

The Departed

Aivan mahtava. Scorsese on nero.

Cofi-tabs

Kahvista kofeiinitabletteihin...
Ensimmäisen kerran olosuhteiden pakosta on pakko kokeilla.
Jos sekoan, on se kirkkohistorian 15 sivuisen esseen ja kofeiinitablettien syy.
Jos selviän hengissä ja tabletit toimii, on edessä ehkä vaarallinen(?) riippuvuus.
Lopettaa voi koska vain, eikö niin?

Coffee, please!

Ei se kahvin juominenkaan niin helppoa ole kuin luulisi.
Siis ainakaan vanhemman sukupolven kanssa.

Tapahtui tänään kahvipöydässä vanhempieni luona:

Enoni vaimoineen kahvittelemassa....
Tarjolla kakkua, pullaa, pikkuleipiä sekä tietysti kahvia.

(Olen poikkeustilanteen takia vastuussa kaikesta.)

Istumme pöytään, johon kaikki on katettu valmiiksi.
Ja siis ei mitään muumimukeja...vaan siis hienot Villeroy&Bochin kupit.
Ensimmäinen ihmetys....miksi pitää olla hienot kupit? Mitä vikaa on Arabian astioissa? Tai siis mukeissa yleensä?

Tuon kahvipannun pöytään ja lasken sen pannunalustalle.
Odottava hiljaisuus laskeutuu kahvipöytään.
Rikon sen selittämällä, mitä kahvipöydässä on tarjolla.

Hiljaisuus jatkuu.

Mitä helvettiä?
Just - siis kahvihan pitää tarjoilla. Kuinka saatoinkaan unohtaa?
Siis kyllä minä toisinaan tarjoilen kahvin ihan luonnostaan, mutta jos pitää painottaa kahvipöydässä tapahtuvaa seurustelua, niin kyllä jokainen osaa ottaa itse kahvinsa.

Kahvi kaadettuna kupeissa.
Maitoa ja sokeria, anyone?
Jutellaan säästä ja muusta...
Miksei kukaan koske tarjolla oleviin pulliin ja kakkuihin?
Hitto...
Pitää tyrkyttää, tietysti.
Hermothan tässä menee.

Sitten tärkeä kohta, jossa on helppo mokata.
Pitää tietää milloin tarjota lisää.
Saan pahan katseen, koska kysyn liian aikaisin.
Kaikkien kahvipöydässä olevien kuppien pitää olla tyhjiä ja vasta sitten voi alkaa täyttämään kuppeja uudestaan.
Jatkamme kahvinjuontia ja kahvihetken päättyessä huokaan helpotuksesta, että se on nyt ohi.

Miksi tästä pitää tehdä näin vaikeaa?
Siis on toki kiva juoda kahvia hienosti, mutta minusta se kuuluu ainoastaan juhlaan ja niihin hetkiin, kun syödään hienosti ulkona.
Turha snobbailu saa minut pahasti kaipaamaan rakasta muumipeikko ja niiskuneiti- mukiani, johon osaan itse kaataa kahvini ja itse ottaa kahvileipää käskemättä.

Joulu joka päivä

Kävellessäni tänään töihin järkytyin kummaa näkyä Stockmannin ikkunassa....joulukuusi!
Siis mitä?...
Nyt on lokakuu eikä edes lunta maassa ja Stockmann juhlistaa jo joulua.
Stockmann on ensimmäisten joukossa, mutta uskallan ennustaa, että muut isot tavaratalot seuraavat nopeasti perässä.
Valitettavasti.
Olisipa meillä Halloween ja Thanksgiving, joita juhlia ennen joulua. Mutta ei.

Olen yksi niistä oudoista ihmisistä, joka ei pidä joulusta....voisin jopa sanoa inhoavani sitä.
Vihaan sitä, että pitää monta kuukautta hössöttää ihanan perhejuhlan eteen, joka lopulta on kaunis vain koristeiden puolesta.
Stressiä lahjoista, joita ostetaan vain tavan vuoksi, eikä ajatella lahjan saajaa ollenkaan.
Jouluaattona sitten ihastellaan sitä todella persoonallista suihkusaippua-deodorantti pakkausta.

Ruokaa ja leivonnaisia väännetään viikko tolkulla, vaikka kaiken saisi ostettua jouluaattona marketin kylmäaltaista...
pari minuuttia mikrossa ja voilá, joulun herkkuateria on valmis.
Ja miksi ihmeessä pitää aina ostaa tolkuttoman iso kinkku, jota sitten syödään vielä helmikuun hernekeitossakin.
Muutenkin jouluruuat eivät ole herkkuani...kinkkua suostun syömään ja siinä se sitten olikin. Unohtamatta tietysti makaroonilaatikkoa, jota vaadin aina joulupöytään, jotta minullakin olisi jotain laatikkoa jota syödä.

Entäs ihana yhdessäolo perheen kesken. Sehän on tärkeää.
Joo, jos se vain toimisi.
Kaikki yrittävät niin paljon tulla toimeen keskenään yhtenä päivänä vuodessa, vaikka muuten puhutaan paskaa selän takana. Why bother?
Kaikki on muka niin hyvin, ja lopulta kaikki ovat niin lopussa kaikesta yrittämisestä, että unohdetaan koko yrittäminen ja aletaan piilovittuilu ja ilkeily. Tilanne ajautuu lopulta siihen, että kaikki tuijottavat silmä kovana kelloa, jotta lahjat saisi avata ja sitten piina olisi tältä vuodelta ohi.

Onneksi omaan jouluuni ei kuulu viina. Se vielä tästä kaikesta puutuisikin.

On joulussa jotain hyvääkin. Rakastan joululauluja yli kaiken. Niitä voisi laulaa ihan milloin vain.
Joulussa ihanaa on myös jouluaamun messu. Pimeään aamuun annetaan roima annos kirkasta valoa.
Ja tietysti suklaa!

Ei minusta silti jouluihmistä saa....
onneksi olen sellaisessa työssä, jossa jouluaaton voi viettää työskennellen.
Ehkä mieleni muuttuu oman perheen myötä, mutta toisaalta saan tehdä silloin juuri sellaisen joulun kuin itse haluan.
Joulun, jolloin lauletaan paljon, käydään kirkossa, syödään suklaata ja nautitaan hiljaisuudesta. Perussettiä

Henkilökohtaisesti

Taas sanottu on liikaa
se kaikki paha mikä kasvaa
sun mahan pohjassa ja kai
sydämessä sittenkin

Oot niskan päällä melkein
ja onnistujan elkein
Varaat huoneen hotelliin
meet yöksi muka sinne niin

Henkilökohtaisesti
oot Kristus itsellesi
muut saavat armahdustasi odottaa
Ja sinä henkilökohtaisesti
ainoa sanelija pääroolissa
niin monen muun elämään

Sä kavereita vaivaat
kuin tunnustaisit taivaan
Mitä tuli sanottua
Sika! ja mä inhoon sua

Nyt sopisi jo soittaa
Riitely oli turhaa
Heti haluaisit taas
ne lapset ja sen puutarhan

Henkilökohtaisesti
oot Kristus itsellesi
muut saavat armahdustasi odottaa.
Ja sinä henkilökohtaisesti
ainoa sanelija pääroolissa
niin monen muun elämään

Ja vielä nään
Viimein kaikkeen ryytyy joku muu
Erehtyy ja jossain ihastuu
ja löydät uuden uhrin ruususuu
Tämä toistuu uudelleen

Henkilökohtaisesti
oot Kristus itsellesi
muut saavat armahdustasi odottaa
Ja sinä henkilökohtaisesti
ainoa sanelija pääroolissa
niin monen muun elämään

(Korjattu versio)

Pettymys

Elämässä yksi suurimmista pettymyksistä on se, kun pettyy ystävään.

Vaihtoehdoiksi tässä ikävässä tilanteessa jää...
- joko antaa anteeksi ja unohtaa tai
- jatkaa eri teitä

FYI
Molemmat paskoja vaihtoehtoja varsinkin, kun on tuntenut toisen reilut 8 vuotta.

Talk to me

Pakko tänne on vaihteeksi jotain omaakin kirjoitettava eikä vain lainata muiden fiksujen ajatuksia...
Syksyn sateiden saattelemana tulee yksinäiselle sinkkutytölle juttukaverin puute.
Kun istun yksin olohuoneessani huomaan selaavani kännykkäni puhelinmuistiota juttukavereita etsien.
Harvoin sitä kuitenkin tulee soitettua kenellekään.

Tärkein juttukaverini on ulkomailla....ja yhteys muutenkin poikki.
Eräälle ystävistäni soitan "liiankin" usein....ja vain jauhaakseni tyhjänpäiväisiä ettei olisi yksinäistä.
Muille ystävilleni minun pitäisi soittaakin useammin, mutta jotenkin olen jäänyt odottamaan, että he soittaisivat minulle.

Onneksi olen asiakaspalvelutyössä, jossa saa jutella erilaisten ihmisten kanssa asioista kuin asioista. Usein huomaan olevani kuitenkin vain se kuunteleva osapuoli, sillä harvemmin sitä tulee asiakkaille avauduttua omasta elämästään.
Kaikkea sitä asiakkaat sitten kertovatkin omasta elämästään....siinä käydään arjen kirjoa läpi aina pottaharjoittelusta ikäviin avioeroprosesseihin ja lapsen menetyksiin asti.
Tuntuu siis, että aika monet ihmiset tarvitsisivat juttuseuraa kahvikupin äärellä, kun noin käyvät avautumaan vieraille ihmisille. Allekirjoittanutkin sortui moiseen puhelimessa, kun jutteli gallupin tekijän kanssa pidempään kuin tavallista.
Eikä muuten ollut eka kerta.

Jos siis jollekin jäi epäselväksi: Tyttö on siis seuran tarpeessa. Joten jos jollakulla muulla on seuran puute, niin minulle saa soittaa.
Oveni on myös aina auki...ja kahvipannu kuumana ;)

"Baby, you could talk and make my day
You don't have to walk away to stay with me
Make me change
Answer me
break the chain..."

Still alive

Tässä biisissä on vain sitä jotakin.

Hold on.
I'm slippin' now.
I'm flippin' out for real.

So come on and take my hand.
Oh grab my ass and smile.
We'll make it together baby.
You and me.

Because me and you.
Yeah, we are voodoo.
Heartbeat in stereo.
Stereo!
Oh, we're serial.
Serial!
You and me!

I was the wild boy.
You we're the furious.
Furious!
We: a miracle.
Miracle!
O-o-o-oh!

Baby, I miss you so,
When I'm away from you.
But hang on.
We're feelin' strong
We'll beat this world big time.

We're gonna make it.
Because me and you.
Yeah, we are voodoo.
Heartbeat in stereo.
Stereo!
Oh, we're serial.
Serial!
You and me!

I was the wild boy.
You we're the furious.
Furious!
We: a miracle.
Miracle!
O-o-o-oh!

We're holding on, we'll make it there someday, someday, someday.
'Cause we're still alive.

Erkkeri

Vietin tänään vartin yliopistolla ikkunalaudalla istuskellen....ja muistin kuinka paljon pidänkään juuri niistä ikkunalaudoista, joilla voi istua.

Erkkereiksi niitä kai toisinaan kutsutaan. Tai oikeammin erkkeri taitaakin olla sellainen uloke ja siinä on vielä ne istuimetkin.
Mutta saivartelut sikseen....siis sellainen ikkuna, jossa on tarpeeksi suuri ikkunalauta, jolla mahtuu istumaan.

Näitä ihanuuksia löytyy nykyään vain vanhoista taloista, sillä joku idiootti arkkitehti keksi, että ikkunat eivät ikkunalautoja kaipaa.

Mutta minä kaipaan.

Kuten UB laulussaan toteaa, erkkerissä poltetetaan tupakkaa....tai siis ei pakosti tietenkään, mutta se voisi olla taiteellista. Juuri niin kuin jostakin elokuvasta.
Voisi istuskella ja katsella ulos kun sade rummuttaa ikkunalasiin samalla, kun kuuma teekuppi lämmittää käsiä.

Yhden kauneimmista hetkistä koin ikkunalaudalla istuen....kaunis päivä, aika on pysähtynyt ja taustalla soi todella hyvää musiikkia. Hyräilen mukana ja on levollista.

Tunnen olevani lähempänä sinua kuin koskaan.
Hetki on ohi.

Tahtoo isot ikkunalaudat ja kauniit hetket takaisin.