Sunday, April 04, 2010

Tapahtui Filmtownissa

On ihan pakko aukaista sanainen arkkuni tästä kyseisestä elokuvavuokraamosta.
Ei kestä enää.
Ei haluis enää ikinä käydä, mutta pakko on, kun ei lähellä ole muuta.
Joten avaudutaan, jos se vaikka auttais pahimpaan ketutukseen.

Siis minä en todellakaan ymmärrä,
mistä sinne on se henkilökunta palkattu.
Laitettu ilmoitus mol.fi:n,
ja etsitty ylimielistä ja työtään inhoavaa porukkaa.
Ja joo, kyllä ymmärrän että eihän tällaisissa paikoissa ole mikään hyvä palkka,
mutta luulis että näille kuitenkin TES:n mukaan maksetaan edes jotain.
Mutta silti, olisi edes kiva, että jonnekin voisi laittaa palautetta.

Kuvitelkaa seuraava tilanne:

Tiistai iltapäivä. Lampsin sisään liikkeeseen ja ryhdyn valitsemaan leffoja.
Samaan aikaan rastatukkainen tyttö (ikä ehkä 24 v.) alkaa kovaan ääneen valittamaan, kuinka kaikki miehet on mulkkuja.
Jahas, että näin...tuo tyttö ei varmaan tajunnut että täällä olikin asiakkaita.
Väärin.
Juttu jatkuu ja seuraa tarkka kuvaus tästä mulkkujätkästä sekä jostain tytöstä joka liittyy tapaukseen ja ei viitsi vittu vastaa puhelimeensa. Show jatkuu ja leffat löydettyäni suuntaan katsekontaktia vältellen ulos.

Perjantai.
Tytön mielipiteet tulevan viikonlopun bileistä. Onkohan siellä miehiä tarjolla.
Muuta epämääräistä välienselvittelyä jostain ihme asiasta, jota en kumma kyllä kuule.
Puhelin soi ja selostusta palkoista (soittikohan pomo?).
Sitten alkaa työkaverin kanssa kädenvääntö siitä voitaisiinko vaihtaa vuoroja.
"Ei sulla kuitenkaan mitään elämää oo, kyl sä voit vaihtaa"
Toinen tyttö vastaa epämääräisesti jotain ja rastatukka jyrää mutinan ja toteaa, että vuorot on vaihdettu.

Maanantai.
Selostus viikonlopusta. Kolme kundia oli ollut. Yhden kanssa kotiin ja oli niin "vitun siistiä".
Kuulemma koko vuoden saldo on jo 10. Onneksi ei tarvitse tietää lisää.
Noh, tai tuleehan niitä yksityiskohtia. Joku oli parempi kuin toinen ja minä yritän hukuttaa arviot pakenemalla action leffojen taakse. Onneksi löydän haluamani leffan nopeasti ja kassan kautta äkkiä kotiin.

Sitten tulee pitkä tauko ja en vain pysty menemään liikkeeseen. Onneksi on Canal ja sieltä tulee sellaisia leffoja joita en ole ehtinyt näkemään. Ja työtkin alkaa, eikä ole aikaa.
Mutta sitten tuli pääsiäinen. Suunnitelmat ja perinteet kariutuvat.
Pitkien lenkkien jälkeen tekee mieli käpertyä sohvalle ja katsoa joku leffa.
Pakko siis mennä käymään.

Ja niin virhe. Juttu miehistä ja muista hoidoista ei ole kadonnut mihinkään.
Onkohan saldo jo 20?
Rastatukka tulee kassalle eikä puhu mitään vaan selittää vaan kaverilleen, jostain mitä hän on viikonloppuna juonut. Kiva.
Miksen heittänyt leffoja tiskiin?
Rastatukka katsoo minuun ja sanoo: "Kato moi!"
Tuijotan häntä hämmästyneenä samalla kun hän vinguttaa korttiaan jostain kumman syystä maksupäätteessä.
Toinen tyttö tulee kassalle rahastamaan ja heittää hänelle antamani pankkikortin tiskiin.
Ei sano edes summaa, mutta kysyy haluanko kuitin.
Sitäkään ei anneta käteen vaan lykätään tiskiin.
Rastatukka tulee selittämään taas jotain kassatytölle, joten sinne unohtuu kiitokset ja näkemiin.

Se oli nyt sitten tässä.
Äänestän jaloillani, ja ihan sama vaikka en enää koskaan katsoisi yhtään leffaa, niin tähän paikkaan en enää jalallani astu ennenkuin työntekijät vaihtuvat tai ymmärtävät, mikä ero on työ- ja vapaa-ajalla.
Onneksi on Canal ja google maps...työpaikan vieressä pitäisi olla Makuuni ja siellä ei vielä kertaakaan ole ollut näin outo tunnelma.

Wednesday, March 31, 2010

Redemption

Häpeillen tässä julkisesti myönnän, että pidän realityohjelmista.
Mutta en ihan mistä tahansa vaan lähinnä juuri niistä, jossa kilpaillaan jostakin.
Top Chef, America's Next Top Model ja mitä näitä nyt onkaan.
Ja syy miksi ne ovat niin koukuttavia on minun kohdallani se,
että jostain kumman syystä (joo tiedetään, että ne on ehkä käsikirjoitettu etukäteen) hännillä olevat onnistuvat nousemaan kuin Feenix-lintu tuhkasta.
Silloin aina mainitaan sana redemption...tai no oikeammin reality-sankari toteaa hikeä tai kyyneliä pyyhkien, että "I have a chance to redeem myself"

Kahden kuukauden hiljaiselon jälkeen voin minäkin todeta:
"I have a chance to redeem myself"
Olen siis palannut veronmaksajien iloiseen kerhoon.
Tai toisin sanoen olen saanut työtä, josta vielä jopa maksetaan.
Ei, tämä ei ole oman alan töitä, mutta töitä kuitenkin,
ja en voi näinä aikoina muuta kuin iloita siitä, että olen saanut edes jotain millä ansaita ihmisarvoni takaisin.

Niin, omasta arvostahan tässä on kyse, vaikka joku voisi pelkästään puhua työstä.
Minulle tämä on kuitenkin enemmän tuota arvostusta.
Tai, miten sen parhaiten selittäisi...
Kun olin hetkellisesti "in-between-jobs" niin kaikki ne odotukset siitä, että minulla olisi enemmän aikaa panostaa elämääni romuttuivat siihen, että minulla ei ollut rahaa, eikä ystävilläni ollut omilta töiltään aikaa.
Tunsin itseni täysin hylkiöksi, joka yrittää epätoivoisesti selittää että miksi on tässä tilantessa. Ja naurettaviltahan ne selitykset kuulostivat.
Tosi asiassa tässä yhteiskunnassa ihmisiä määrittäviä asioita ovat työ ja ammatti, perhe, ystävät ja sosiaalinen status. Jos näitä ei ole, ihminen on aika heikoilla.

Nyt on kuitenkin aika lunastaa itsensä ja lupaukset.
Huomenna olen perehdytyksen jälkeen täysin omillani.
Ja vaikka tilanne pelottaa ja jännittää niin silti samalla olen äärimmäisen onnellinen -
minä olen saanut toisen mahdollisuuden ja olen saanut ihmisarvoni takaisin.
Yay \o/

Monday, March 15, 2010

Not quite like Tyra Banks

Onpas taas ollut muka kiire.
Siis, että ei ole aikaa kirjoittaa.
Vai onkohan sittenkin kysymys siitä, että ei ajattele....
tai jos ajatteleekin liikaa, niin ettei saa mitään koherenttia aikaan.
No joo, asiaan. Yritän tapani mukaisesti tehdä asialle jotain, ja aika sitten näyttää kuinka tässä käy. Ystäväkin jo kommentoi, että jossain keskustelupalstalla sanottiin blogien pidon olevan ihan passé, mutta jos sitä nyt kuitenkin. Vielä kerran pojat...ja tytötkin näin tasa-arvon kunniaksi.

Olipa erikoinen viikonloppu.
Tajusin kuinka paljon yritänkään järjestellä aikataulujani, että voisin minimoida sen ajan jonka joudun viettämään yksin. Jos olen yksin on sen oltava täynnä toimintaa...siis lähinnä gradua, joka ei ikävä kyllä ole edistynyt toivotulla tahdilla. Mutta toisaalta onko se väärin. Itselleni minä siitä gradusta kuitenkin vastaan ja ehkä se vaan on niin, että pientä painetta pitää löytyä, että hommat tulee hoidetuksi. Onneksi työt alkaa, niin ei ole enää vapaa-ajan ongelmia :)

Mutta oli jotain muutakin. Tapasin erästä ystävääni ja rupesin miettimään kuinka vaikeaa tuo omista asioistaa puhuminen onkaan. Ja sitten telkkarissa se käy niin helposti.
Kaikenmaailman tapaukset kertovat likaisimmatkin yksityiskohdat elämästään telkkarissa, kun vain Dr. Phil jaksaa kysyä. Tai sitten reality tv:n kilpailijakokelas murtuu kun Tyra jaksaa kertoa, että kuinka sitä ihmiset rakentavat kovan ulkokuoren vain peittääkseen jotain kipeää - ja heti sitä tulvaportit avautuu ja taustalla on vaikka mitä ikävää.
Videotykillä suolaa haavoihin.

No eipä vaan onnistunut minulta. Ja tämä oli jotenkin outoa...siis kerrankin. Olen aina pitänyt itseäni luotettavana ja helposti lähestyttävänä henkilönä. Sellaisena, jolle ihmisten on helppo kertoa omista asioistaan, sillä olen aidosti kiinnostunut minulle läheisistä (ja välillä tuntemattomistakin) ihmisistä ja siitä mitä heille kuuluu. Tahdon olla läsnä ja auttaa niillä keinoilla jotka vain ovat kussakin tilanteessa mahdollisia. Joskus asiat selkenevät sillä, että ne lausuu ääneen ja toisinaan kaksi päätä on parempi kuin se yksi pää. Toisinaan asiat ratkeavat omalla painollaa, mutta sitä painolastia ei tarvitse yksin kantaa.

Tällaisen tilanteen kohtaaminen, että ei ole mitään kerrottavaa, hämmentää minua suuresti. Vaikka siis kuitenkin ihmisen kehonkieli huutaa ettei kaikki ole okei. Ja tässä olen ehkä kohdannut itseni silmästä silmään. Sillä totuushan on, että en itse paljon asioitani huutele. Mutta kyllä minullakin on ne henkilöt, jolle voi kaiken kertoa. Voi hetkeksi laskea sen suojamuurin ja miettiä että tässä pärjätään vaikka en esitäkään olevani vahva. Ja nämä henkilöt ovat silloin aivan kuten minä. Aidosti läsnä ja kiinnostuneita.
Heillä on hyvät aikeet ja halua auttaa.

Pakottaa ei kuitenkaan voi.
Ja tämä onkin asia joka jäi alitajuntaan pyörimään koko viikonlopuksi.
Tulevaisuudessani tahtoisin työskennellä nuorten kanssa, ja en voi olla miettimättä, kuinka tällaisesta puhumattomuudesta sillä kentällä selviää. Toisaalta kaikki kokemukset nuorten kanssa työskentelystä ovat onneksi olleet todella positiivisia ja kuuntelu- ja keskusteluyhteys on saavutettu. Mutta on niitäkin ollut jotka eivät vain halua sanoa mitään.
Ja silloin tulee huoli...huoli siitä onko kaikki okei..varmasti.
Tähän voisi joku heti kommentoida, että tässä on suuri loppuunpalamisen riski, jos kantaa huolta kaikista. Ja tottahan se on...olen siihen taipuvainen, mutta onneksi on olemassa minua vielä vahvempi joka jaksaa näitä asioita kantaa.
Niin, ja että olis sitä toivoa, että jos ei puhuta niin läsnäolo auttaa.
Tai että on olemassa joku muu joka kuuntelee. Tai lukee. Tai jotain.

Tässä yhteiskunnassa on liian helppo heittäytyä välinpitämättömäksi ja tuijotella sokeana omaan napaan. Mitään pahaa ei ole olemassa kunhan en sitä näe. Sitten kun joku tuleekin julki vaikka mediassa, niin sitten kyllä jaksetaan kauhistella ja pohtia,
että miten voi olla ja kamalaa.
En tiedä oliko tällä maaliskuun avaavalla kirjoituksella nyt päätä taikka häntää, mutta sellaisen ajatuksen haluaisin jättää jokaiselle, joka tätä nyt sattuu lukemaan:

Katso ympärillesi, tervehdi naapuriasi/opiskelutoveriasi/työkaveriasi ja kysy häneltä, mitä hänelle tänään kuuluu.

Voi olla, että usein vastaukseksi saa vain normitavaraa, muminaa tai vaisun ihan jees. Toisinaan tämä voi yllättää ja kertoakin jotain enemmän. Tärkeintä kai kuitenkin on,
että edes yrittää avata keskusteluyhteyttä ja pienellä eleellä osoittaa,
että sinustakin joku on kiinnostunut.

Tuesday, February 02, 2010

Shhhh

Tämä on vielä suurelle maailmalle salaisuus,
mutta tänään tuli niin ihana puhelu että :)
....vauva-uutisia tulossa.....ihkuu!

Monday, February 01, 2010

Mitä yhteistä on.....

miehillä ja työpaikoilla?

Vastaus: kumpiakaan ei saa jos ilmoittaa olevansa teologi.

Tämä on viimeisimmän arkielämän tutkimuksen tulos.
Jos ilmoittaa olevansa teologi hakiessaan mitä tahansa työtä (siis muuta kuin kirkon alan) niin voi olla varma ettei kukaan palkkaa sinua. Teologi työmarkkinoilla on yhtäkuin hullu uskovainen joka aivan varmasti yrittää käännyttää kaikki tai on sitten niin pihalla ettei yksinkertaisesti osaa tehdä mitään normaalia työtä.

Sama juttu on miesten kanssa. Siinä hetkessä kun ilmoitat opiskelualasi tulee se vaivaantunut hiljaisuus ja mies miettii pienessä päässään lähintä pakoreittiä. Ettei vaan kukaan puhuisi Jumalasta ja yrittäisi käännyttää. On epäseksikästä olla uskonnollinen...Madonna-huora, tiedättehän tämän klassisen.

On siis keksittävä kiertoilmaisuja.

Olen siis humanisti enkä teologi.
Opiskelen historiaa, kulttuurien tutkimusta, filosofiaa ja tietysti kasvatustieteitä.
Ja kun joku kysyy valmistumisesta ja tulevista töistä niin humanistihan työllistyy vaikka mihin, joten voin ympäripyöreästi ilmoittaa olevani kiinnostunut ihmisläheisistä ammateista ja matkustelusta.

Ja miesten kanssa olen opettaja.
Tuttu pornoleffoista ja ehdottomasti fiksu.
Jalat maassa ja tiedostava.
Sellainen jota voi huoletta esitellä ympäriinsä kavereilleen ja viedä kotiin,
ilman että on pelättävä ahdistavaa hiljaisuutta.
Jos joku kysyy opetettavaa ainetta on se aina historia.
Ja vielä jos jaksaisi lukea niin tulevaisuudessa voisi vielä sanoa, että englanti ja terveystieto.
Mutta siis kaikkea muuta kuin teologia tai uskonto.

Näillä siis eteenpäin....ja toivottavasti nappaa.

Tuesday, January 05, 2010

Se o loppu ny

Haikeaa, mutta totta.
Helpottavaa, mutta hämmentävää.
Miten sitä kiintyykin johonkin paikkaan niin paljon,
vaikka joo tiedetään, että kaikki mitä olen siitä vuosien varrella puhunut ei välttämättä ole ollut kaunista.
Ehkä onkin siis kyseessä normaali ihmissuhde...ainahan siitä valitetaan, mutta koska sitä kerrotaan että todella rakastetaa...ei melkein koskaan. Pakko on sanoa, että kaikenlaisista huonoista henkilökemioista ja pilkunviilauksista huolimatta niin kyllä tämä on ollut ihan hyvä työpaikka. Suosittelen tätä sellaisille, joilla on nopeat liikeet, pitkä pinna ja luova näkemys.
Mutta siis as of today en sitten enää tule tähän firmaan astumaan työntekijän roolissa...mutta I never say never.
Gradu tulee valmistumaan ennen pitkää ja kesä voi olla kovinkin pitkä ja tuskainen ilman 'suolarahoja'.
Ja voihan siinä olla jotain perää, että you can take the girl out of Zara but you can't take Zara out of the girl.

Sunday, January 03, 2010

Bussireissu

Tämän jutun on kirjoittanut nimimerkki
"Ensi kerralla otan taksin vaikka menisin konkurssiin"

Ulkona miinus 100, siis vähintään. Tuulee ja taivas on kirkas. Lisää siis pakkasen tehoa ainakin miinus 200. Bussi myöhässä tietysti sen väkipakolliset 15 minuuttia.
Jäätymisen taso on siis maksimaalinen untuvatakista ynnä muista varusteista huolimatta.
Pääsen vihdoin sisään ja siis jos vaan on mahdollista on bussissa kylmempi kuin ulkona (wtf, kiitsa vaan hkl kun ei ole rahaa bussien lämmitykseen).
Lämpenemisen tasoa ei siis ole saavutettu vaan lähinnä päinvastoin.

Siilitien metroasema. Sisään tulee lauma nuoria, joista kaksi maahanmuuttajaa ei edes maksa matkaansa. Istun ja yritän olla paleltumatta, kun yhtäkkiä saan pullosta päähän (onneksi oli muovipullo). Nämä maahanmuuttajat päättivät sitten kesken matkaa alkaa tappelemaan jostain misusta (ylläri) ja siinä lähti sitten kättä pidempää mukaan joka päätyi toisen väistöliikkeen ansiosta allekirjoittaneen päähän (kumma kuinka sitä veri kiehuu näinkin kylmällä säällä).
Ei verta mutta kuhmu ainakin ja lievä paniikki.
Itkettäisi mutta on niin kylmä, että kyyneleet jäätyvät silmiin.

Bussi karauttaa pysäkille ja joudun hyppäämään lumihankeen polviani myöten. On pakko kävellä kotiin ja matkalla jalat melkein irtoavat koska pakkasen ansiosta tuntuu kuin 1000 pientä veistä puukottaisi minua yhtäaikaa. Jos vain jäisi tienposkeen makaamaan ja jäätyisi lumienkeliksi. Pääsen kuitenkin vihdoin rapun ovelle niin eikö sitä ole sitten alaoven lukko jäässä tai jotenkin muuten paskana, että ei auta kuin kävellä vielä koko hemmetin talo ympäri, että pääsee vihdoin kotiin lämpimään.

Että tällainen tarina sitten tällä kertaa. Ei hyvin alkanut tämäkään vuosi :/

Friday, January 01, 2010

New Year, New Resolutions

"Another year over, a new one just begun"
Hieman sekavissa tunnelmissa tuntuu tämä vuosi alkaneen.
Taustalla ensin se kamala surunäytelmä Espoossa ja sitten kuitenkin toivo uudesta rauhallisemmasta tulevaisuudesta. Ei voi muuta sanoa kuin sen, että toivottavasti päättäjillä riittää ymmärrystä tällaisten murhenäytelmien jälkeen kiinnittää enemmän rahaa mielenterveyspalveluihin, joihin pääseminen ei todellakaan ole helppoa.

Jos itse tarkastelen mennyttä vuotta niin on se Luojan kiitos pitänyt sisällään monia kallisarvoisia hetkiä.
Vaikka toki niitä ikäviäkin oli, mutta päällimmäisenä on onneksi ne hyvät hetket.
Ensinnäkin Jaakko syntyi.
Ihan parasta, enkä löydä muita kuin mahtailevia adjektiiveja kuvailemaan pikkumiestä.
Toinen hieno asia jonka viime vuosi tarjosi minulle on uusi ystävä.
Ihminen jolle oli ihan pakko soittaa vuoden vaihtuessa vaikka välissä on valtameri.
Muut rakkaat ihmiset olivat muuten jo paikalla, joten myös vanhoista ystävistään ei voi koskaan olla liian kiitollinen.
Kolmas hieno asia oli valmistuminen kandiksi...vaikka joo tiedetään että se on vain kandi, mutta sekin oli viime vuoden sairaiden opiskelujen jälkeen elämääkin suurempi saavutus.

Sitten niihin lupauksiin, tai voisiko paremmin sanoa tavoitteisiin uudelle vuodelle.
  • Gradu, mielellään valmiiksi asti, mutta jos jotain esteitä ilmaantuu niin minun on kuitenkin pakko valmistua maisteriksi viimeistään vuonna 2011, että sillä aikataululla sitten
  • Terveempi elämä. Tämän nyt pitää sisällään vaikka mitä, mutta sanottakoon vaikka näin, että minut pitää terveenä se, että saan tehdä niitä asioita jotka minua kiinnostavat
  • Matkustaminen. Hieman haasteellisempaa tänä vuonna koska tulot tipahtivat nollaan irtisanoutumisen mukana, mutta silti tärkeää ja tavoiteltavaa myös vuonna 2010
  • Tähän viimeiseksi tahtoisin laittaa, että avioliitto, mutta Dr. Philin mukaan uuden vuoden lupauksen pitäisi olla sellainen mihin voi itse vaikuttaa. Onkohan tämä sellainen asia? Jos ei ole niin laitetaan tähän viimeiseksi sitten, että lupaan tehdä jotain yllättävää oli se sitten mitä tahansa.
Tässä ne nyt sitten ovat mustaa valkoisella...tai ainakin bitteinä ja kaikkien nähtävillä. Näillä mennään ja aloitetaan uusi vuosikymmen uudella ja toiveikkaalla mielellä...hieman peläten tulevaisuutta ilman töitä mutta silti uskollisena Herran huolenpidolle.

Monday, December 28, 2009

Sex and the City 2 - Another thing to look forward to

It's officially here...the trailer that is.
If I were a huge fan I would fight my way to NYC on May 28th.
There's definitely a thing to look forward to in 2010 :)

Sunday, December 27, 2009

7 päivää onnehen

...tai ahdinkoon.
Mutta päivät käypi vähiin vähän niinku joka suuntaan.
Tänään tuli taas yksi muistutus siitä, että päätös oli oikea.
50 plus rouva kävi purkamassa pieleen menneen joulunsa
ja huoritteli sitten niin asiakkaat kuin meidät kassahenkilötkin.
Kyllä sitä on pakko kysyä itseltään (kun ei rouvalta kehdannut),
että onko meillä ihmisillä todellakin noin paha olla?

Huomisen luku on sitten 6 -2
(miinus kaksi on sairaiden lukumäärä, joihin myös lähin esimieheni lukeutuu),
joten otetaan ilo irti sitten siitä.
Vuotta jäljellä 4 päivää ja minun pitäisi kirjoittaa vielä paljon, jotta koko vuoden saisi kunnialla pakettiin kun on tämä kirjoittelu jäänyt vähän vähemmälle.
Katsotaan miten käy.
Uuden vuoden lupauksena voisin yrittää keskittyä enemmän harrastuksiini
ja päivittää tätä blogia ja kuvata enemmän.
Yllättävää kyllä pakkasyönä voi saada vaikka mitä aikaan.





Sunday, December 13, 2009

Katharsis

On niin kovin vaikeaa aloittaa alusta.
Joten aloitetaanko sitten vaikka sieltä lopusta.

Se on vihdoin ohi....7,5 vuotta.
Adios y gracias.
Ihmisen sietokyky tuli totaalisen täyteen ja pinna paloi.
Eikä oikeastaan ollut mitään muuta vaihtoehtoa.
Sanoin sitten itseni irti viime maanantaina,
esimiehen kommentti "Hyvä" ja 1 kk irtisanomisaika.
Aivan uskomattoman vapauttava fiilis, jota ei oikein voi sanoin kuvata.

Loppu aika onkin sitten vain asioiden yläpuolelle asettumista.
Aamukampa voisi olla ihan tarpeen, varsinkin kun näin joulun ollessa nurkan takana erään jos toisenkin asiakkaan pinna on hieman kireällä
ja se lähikaupan myyjä on enemmän kuin oiva kohde purkaa omaa pahaa oloaan.
Noh, kohta se on kuitenkin ohitse ja tiedossa on jotain muuta omaan ammattiin valmistumisen jälkeen...asiakaspalvelua kyllä sekin, mutta siinä saa ihan rauhassa "asiakas" tunnustaa pahan olonsa.

Viime maanantaina tapahtui jotain muutakin vapauttavaa.
Eräässä vanhassa tutussa oli havaittavissa hieman aikuistumisen piirteitä.
Hän otti vastuuta tekosistaan ja yritti selvittää omaa osuuttaan niihin.
Tämä ei kyllä liittynyt mitenkään meidän kahden välisiin asioihin vaan välejä selviteltiin entisen tyttöystävän kanssa....mutta sain lohtua siitä (outoa kyllä) että ehkä joskus koittaa minunkin vuoroni ja joku joskus selittää minullekin mitä oikein tapahtui.

Lauantaina tuli myös tutustuttua taas paikallisiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin,
ja voi että kyllä on pakko myöntää, että pettymys oli kova.
Eihän näistä suomalaisista miehistä ole mihinkään.
Ja nää väittää olevansa jotain myyntimiehiä ja vielä johtotehtävissä.
Pitäisi paremmin osata markkinoida tavaransa ja jos ei tule mitään sanottavaa mieleen niin sitten voidaan vaikka pussata.
Mut ei, jospa ottais äkkilähdön jonnekin tammikuussa kun on kuitenkin vapaata ainakin hetki tuolta gradun teolta. Jos vaikka siellä tärppäis. Saisi keskustella fiksuja...tai sitten ees pussata.

Mutta sitten siihen alkuun...vai oliko se jo loppu?
Ihan sama. Ehkä tässä oli tärkeimmät pähkinänkuoressa.
Niin ja sitten tuli leikattua uusi tukka. Iso kasa hiuksia jäi kampaamon lattialle.
Tämä oli ehkä se katharsis...naiset kuulemma tekee aina näin kun on isoja muutoksia.

Monday, November 30, 2009

TK

Teologian kandidaatti.
190 op
Iloinen ihminen ja valmistuminen lähestyy.
Saavutus tämäkin.

Friday, October 30, 2009

Odotus

Pitkän hiljaiselon jälkeen päätin kirjoittaa tänne jotain,
että olisin olemassa edes jossain.
Kirjasimina bittiavaruudessa.
Olemassa tietokoneen ruudulla.

Seisoin yhtenä päivänä valehtelematta puolituntia liikennevaloissa ja katselin ihmisiä.
Mietin kaikkea ja sitten siinä samassa en yhtään mitään.
Elämä näyttäytyi kuvina, jotka olisin halunnut vangita ja tehdä siitä jotain kaunista ja vaikuttavaa. Kamera oli kotona, joten en tehnyt.

Jokainen päivä on yhtä ja samaa: töitä ja sitten vähän opintoja.
Herään heikkoon kajastukseen ja nukahdan pilkkopimeään.
Näiden kahden väliin mahtuu arkea ja niin monia ihmiskohtaloita joista haluaisin oppia enemmän - Weltschmerz.

Odotus siitä, että tämäkin vuosi on kohta ohi.
Ja uusi vuosi onneksi kulman takana ja kaikki ihana.
Rahat uuteen objektiiviin, matka ja uusi tarina.
Tätä minä odotan.

Saturday, September 05, 2009

Gender balance

Ystäväni viittaa toistuvasti puheissaan gender balanssiin...
sen olemassa oloon tai puuttumiseen.
Mitä ihmettä?
Mikä ihmeen gender balance?

Otetaan 20-something urbaani sinkku naisihminen.
Hänellä on luonnollisesti naispuolisia ystäviä, ehkä se yksi pakollinen gayfriend ja sitten on niitä heteromiehiä, jotka toimivat gender balanssina.
Nämä miehet tasapainottavat sen päivittäisen/viikottaisen miehen tarpeen.
Ja siis en nyt puhu mistään seksistä.

Tämän viikon aikana olen kuitenkin huomannut, että tämä ei ole ehkä sittenkään täysin ongelmatonta. Siis tämä gender balanssin ylläpitäminen.
Miesten ja naisten väliset ystävyyssuhteet kun eivät ole niitä mutkattomampia.

Let me elaborate:

Työkaverit:
  • jos naisella on miespuolinen kollega, jonka kanssa hän tulee hyvin juttuun on tämä toimiva suhde siihen pisteeseen asti kunnes nainen lakkaa tavalla tai toisella alistumasta. Tämä suhde elää sillä, että naisen tehtävänä on kunnioittaa ja ihannoida ylempänä olevaa miestä kuin isäänsä konsanaan.
  • jos taas nainen on ylemmässä asemassa ei syvemmät suhteet miesten kanssa ole mahdollisia. Naisen on oltava tiukasti pomo, vaikka hän haluaisikin lähteä mukaan miehiseen huulen heittoon. Muuten eivät työt tule hoidetuksi, jos nainen ei ole nalkuttava ämmä. Näin ainakin matalapalkkaisissa ammateissa. Tiedä sitten häntä, että miten Nokialla.
  • jos taas mies sekä nainen ovat suhteellisen samassa asemassa perustuu syvempi suhde seksuaaliseen vetovoimaan...tasolla tai toisella. Toinen joko miellyttää kovasti silmää tai on muuten vain todella hurmaava persoona. Tämän keskinäisen flirtin ei kuitenkaan tarvitse ikinä johtaa mihinkään, mutta sen olemassa olo mahdollistaa syvemmänkin ystävyyssuhteen.

Opiskelukaverit:
  • heidän kanssaan tullaan toimeen ilman mitään vetovoimaa, sillä yhdistävä tekijä (opiskeltava aine) sekä mahdolliset muut yhteiset intressit saattavat luoda hyviäkin ystävyyssuhteita.
  • näiden miespuolisten tuttavuuksien ongelma on yleensä siinä, että heitä ei koskaan tapaa kampuksen ulkopuolella, koska he aina kuvittelevat että jos naispuolisia opiskelukavereita tapaa muualla on automaattisesti siirrytty astetta syvemmälle. Väärin! Välillä tekisi mieli hakata päätä seinään tämän asian takia...eikö kukaan enää katso amerikkalaisia college-elokuvia. On jätkäporukoita...totta, mutta myös niitä sähäköitä mimmejä, jotka ovat raivanneet tiensä ja voittaneet porukan luottamuksen.
  • kuitenkin on huomattava, että yleensä opiskeluaikana solmittuihin miespuolisiin ystäviin törmää myöhemmin ja he ovat aina mukavaa jutteluseuraa...kunhan puhutaan oikeasta asiasta.


Lapsuuden ystävät, koulukaverit yms.

  • nämä suhteet ovat niitä monimutkaisimpia. Näissä on nimittäin vuosien tuntemus ja tunteet mukana.
  • miespuolisista ystävistä tulee kuin veljiä....vaikka toisinaan on päädyttykin tekemään jotain sellaista mitä veljet ja siskot eivät normaalisti tee. Tästä huolimatta he ovat luotetuimpia ja arvostetuimpia, koska he antavat aina rehellisen arvion tilanteesta kuin tilanteesta.
  • ongelmat tulevat sitten tyttöystävissä...siis näiden miespuolisten ystävien tyttöystävissä.Kun nämä miespuoliset ystävät alkavat seurustella käy meille sinkkunaisille huonosti. Sillä he eivät enää tarvitse elämäänsä gender balanssia. Kaikki aika menee tyttöystävälle ja jos vielä oikein ilkeän tytön on vierelleen löytänyt ei tämä edes salli toista läheistä naista rakkaan miehensä reviirille.

Tähän viimeiseen osioon olen erityisen pettynyt.
Kaikki läheisimmät miespuoliset ystäväni ovat tehneet katoamistempun.
Ja kauan pääni puhki mietittyäni en voi ymmärtää syyksi muuta kuin juuri nuo tyttöystävät. Mutta kuka sitten tuo tasapainoa minun elämääni? Ja haluanko sitä enää, jos minun täytyy jatkuvasti pelätä potentiaalisen tyttöystävän ilmestymistä kuvioon.

Eikö kukaan mies voisi olla minun ystäväni rakkaussuhteistaan huolimatta?
Sillä jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä minä voin kuunnella huolia ja murheita kun tyttöystävällä on 'ne päivät' tai muuten mieliala heittelee, mutta kuka lupaisi käydä silloinkin kun parisuhde on yhtä smooth sailingia? Siis oikeasti!

Monday, August 31, 2009

Syksy

Haistatteko sen?
Se tuoksuu jo...syksy.
Illat pimenevät
ja halu käpertyä vilttiin kuuman teemukin kanssa tulee ajankohtaiseksi.

Arki alkaa ja huvia on vähän.
Tämä on hieman väärin.
Viime vuonna oli paljon.
Ollapa joku jonka kanssa jakaa syksyn lehdet ja sateet.
Kuiskaisin hiljaa:
tästä minä pidän...mutta vain hetken.

On niin erilaista, että juuret ovat irronneet.
Kuka minä olen ja mistä tulen?
Kenelle minä kuulun ja kenen joukoissa seison?
Kuka oikeasti on minun ystäväni?

Mitä minä todella haluan tulevaisuudeltani?

Sunday, August 16, 2009

chicas y maletas

Taas on tullut lähdön aika.
Liput ja passi odottavat pöydällä ja reppu pitäisi vielä pakata.
Pikainen ostos majapaikan emännälle ja aspiriinia...just in case.
Ja kaksi tuntia Almodovaria saa ajattelemaan.

Olen tehnyt vastaavan matkan 17-vuotiaana.
Silloin en malttanut odottaa, että pääsisin matkaan.
Laukut oli pakattuna jo päiviä ennen.
Nyt on kuitenkin toisin.
Jännittää ja pelottaakin.
Innostus ja epäilys sekoittuvat keskenään vatsanpohjassa.
Mistä moinen muutos?

Luulisi, että vanhempana olisi varmempi ja uskaltaisi enemmän.
Olisi aikuinen.
Mutta ei.
Ehkä silloin 17-vuotiaana ei osannut pelätä mitään.
Ja muutenkin.
Sitä kuvitteli, että tämä olisi ainoa kerta, jolloin matkusta yksin.
Sitten tulisi ystävät ja poikaystävät...ja lopulta häämatka ja perhelomat.
Eipä tullut. On uskallettava yksin.

Koulujen alkaessa tulee lähes 20 vuotta täyteen yksinoloa.
Ei ollut iltapäiväkerhoja eikä muutakaan.
Iltapäivästä ilta seitsemään ei ollut muuta kuin yksinäisyyttä.
Piti pärjätä.

Ja pitää edelleen.
Koska tahdon nähdä ja kokea.
Tuntea tuulen ja auringon poltteen ihollani.
Tutustua toisiin yksinäisiin ja kuulla heidän tarinansa.
Katsoa auringonlaskuja ja nousuja...vaikka yksinkin.

Lento lähtee aamukahdeksalta.
Olen valmiina.

Tuesday, August 11, 2009

500 €

No niin, tämän täytyy olla taas joku testi.
Inboxiini kolahti seuraava viesti 45-vuotiaalta etelä-savolaiselta mieheltä:

"vietä kanssani ensi yö niin korvaan sen sinulle 500 eurolla. Olen tosissani eikä tämän ole tarkoitus loukata sinua. Kaipaan vaan niin naisen lämpöä ja halua tuottaa mielihyvää sinulle. Olen siisti luotettava ja asillinen mies ehdotuksestani huolimatta"

Pete

Ja junaliput etelä-Savoon maksoivat...?
Ei kai tässä muuta voi sanoa kuin että 500 tarjottu
tarjoaako kukaan lisää, sillä nyt on kuitenkin laatutavarasta kyse...harmi olis jos noin halvalla lähtis.
Siis ihmiset 500 euroa...kyllä nyt jos sieltä pitäisi tulla korotuksia...

Monday, August 10, 2009

No significant other at 26 equals crazy

Siis kertokaapa minulle yksi asia.
Miksi juuri tänään käymässäni psykologisessa testissä oli vähintään 50 kysymystä, jotka käsittelivät minun ja kumppanin välistä suhdetta ja kuinka siinä toimin?
Jos tilanne on sinulle vieras niin kuvittele kuitenkin tilanne todeksi...jaahas.
No kuvitellaan.
Riitelette puolisosi kanssa A) sinä annat anteeksi B) puolisosi oli sittenkin oikeassa.
Mitä tähän sitten vastaamaan...C) none of those.

Ymmärrän sen, että on enemmän kuin normaalia (ja siis mikä todella on normaalia loppujen lopuksi) että ihmiset pariutuvat elämässään, mutta miten se tulee vaikuttamaan minun tulevaan ammattiini jos en seurustelekaan koskaan enkä mene ikinä naimisiin.
Olenko siis epänormaali vai jopa hullu?

Psykologin haastattelussa sain noottia siitä, että elämäni on todella työntäyteistä.
No, mitä muuta sitten.
Yrittäisi itse elää koko elämänsä sinkkuna ja miettisi sitten,
että mistä sitä hakee sisältöä elämäänsä.
Ja ihan tiedoksi, että kyllä minunkin elämääni mahtuu muutakin kuin töitä ja opiskelua.

Mitkä ovat tulevaisuuden näkymäsi 5 vuoden kuluttua?
-No perhe olis kiva, asunto mulla on jo.
Mutta jos sitä ei tule niin ura ulkomailla. Ai, sulla on siis useampia suunnitelmia?
Daa...no eikö ihmisillä sitten yleensä ole?

45 e ei ruokaa, ei vettä, ei kahvia ja vino pino papereita sekä ahdistava haastattelu ja puhe.
Tämän perusteella sitten arvioidaan olenko pätevä.
No, ainakin tuli selväksi, että se on näköjään pakko pariutua jos haluaa olla yhteiskunnan silmissä nk. normaali. Plääh.

Friday, July 31, 2009

Picture of the Week

Hihhei ja valokuvat...
helpommin tehty kuin postattu.
Koska kaikki maksaa ja on muutenkin hankalaa, niin taidonnäytteeni julkaistaan yksitellen.
Siis puhun valokuvistani. Ja pah taiteesta.
Mutta yritystä kyllä on...ja ehkä sen jonkun tunteen tavoittamista.
Flickr saa ladata vain tietyn verran kuussa ja tänne kuvien lataaminen on hidasta, joten viikon kuva löytyy tulevaisuudessa täältä...siis jos ketään kiinnostaa :)
Lupaan päivittää sitä säännöllisen epäsäännöllisesti...
ja kun kuvien julkaisuun löytyy parannus lupaan ilmoitella siitä asiasta kiinnostuneille.

Tuesday, July 28, 2009

Avomikä?

Olen varmasti ainoa ihminen maan päällä, jota tämä asia ärsyttää.
Päätin silti kirjoittaa tästä, koska tässä kuussa on näköjään muutenkin pohdittu pariutumista ja parisuhteita. Kyse on siis eräästä termistä, josta tuli todella kuumaa kamaa 90-luvulla (oikeasti kai jo 70-luvulla) ja sen suosio kasvaa edelleen.

Avopuoliso. Huom. siis ei aviopuoliso vaan avopuoliso.
(Tämä oli muuten tärkeä huom. koska allekirjoittanut on toisinaan vähän lukihäiriöinen ja aiheuttaa noloja tilanteita, kun ei osaa lukea oikein)
Mikä sitten on avopuolison määritelmä...siis todellinen sellainen?
Harmikseni en ole juristi, enkä muutenkaan perehtynyt sen kummemin tähän ihmeelliseen kahden ihmisen väliseen sopimukseen yhteisestä suhteesta, joka ei kuitenkaan ole avioliitto eikä seurustelusuhde.
Sen kuitenkin tiedän, että se ei ole siviilisääty, vaikka monet lomakkeet jo näin väittävät.
Eikä se velvoita kumpaakaan avoliiton osapuolta olemaan elatusvastuussa.
Perintöasioissakin ymmärtääkseni avoliitossa elävät ovat aika heikoilla hangilla.

Itse asiassa ainut virallinen yhteys, jossa avopuolisot rinnastetaan aviopuolisoihin on työpaikalla...ja silloinkin aina ikävissä merkeissä kuten hautajaiset, joihin on lupa osallistua.
Toinen taho, joka tulee mieleen on ehdottomasti Kela. Heille kaikki eri sukupuolta olevat ja
samalla jääkaapilla käyvät ihmiset ovat suhteessa ja täten elatusvelvollisia.
Kumma juttu.

Oli miten oli, ei ymmärrykseni riitä käsittämään tätä kirjoitusvirheliittoa.
Saatan olla liian vanhoillinen ja tiukkis.
Ehkä siinä yksi syy siihen, etten elä minkäänlaisessa liitossa.
Mutta ihmetyttää silti, milloin tyttö/poikaystävä muuttuu avopuolisoksi?
Silloin kun mennään kihloihin?
Harvemmin näin.
Monet tutuistani käyttävät termiä, koska se kuulostaa vakavammalta...siis häh?
Miten avopuoliso on vakavampi kuin ystävä...monet ystävyysuhteethan voivat kestää eliniän.
Ja kihloihin mentyähän puolisoaan saa ihan luvan kanssa "haukkua" kihlatuksi.
Ja siitä sitten luonnollisena jatkumona vaimoksi tai mieheksi.

Ehkä kysymys onkin pelkuruuden peittämisestä.
On keksitty termi, jolla välttää vastuu ja seuraamukset.
Ei haluta tehdä peruuttamattomia sitoutumuksia, koska tiedossa voi olla jotain parempaa.
Ja anteeksi nyt vain, mutta miksi tämä on enemmän kaksilahkeisten ongelma, vai olenko täysin väärässä?
Ystävääni lainaten, niin monelta puuttuu munaa yksinkertaisesti kosia ja mennä naimisiin. Uskokaa tai älkää, niin moni nainen suostuisi jos heiltä vain joku kysyisi.

Termiä en voi poistaa, eikä mitään muutakaan ole tehtävissä.
Ehkä olen kuitenkin saanut mielipiteeni julki....ja vielä tähän loppuun haluaisin painottaa uskallusta elämään ja sen elämän jakamiseen toisen kanssa täysillä.
Sillä kuka määrittää sen mikä on todella parempaa,
ja missä ovat takuut että yhtään parempaa on edes tulossa.

Friday, July 24, 2009

Lights! Camera! Work!

Tämä on ollut aivan hullua.
Mikä siis?
No kahdessa toimipisteessä häärääminen ja edes takaisin ravaaminen.
Peukku alaspäin ja en suosittele.

Kesä on kuitenkin aina jännittävää aikaa, sillä ilmassa on odotusta...siis syksyn.
Ja sen mitä syksy tuo tullessaan.
Jäin tuossa yhtenä päivänä miettimään, että työpaikkani on aivan kuin reality-sarja...ja välillä todella huono sellainen. Ja sanotaan näin, että tämä mielenkiintoinen taloudellinen tilanne vain lisää jännitystä ja 'katsojalukuja'

Yhteen ja samaan paikkaan on tuotu erilaisia ihmisiä.
Jokaisen tausta on toinen toistaan mutkikkaampi...on korkeasti koulutettuja ja niitä joilla on vielä vasta lukio suoritettuna. Ja niitä, jotka ovat pärjänneet elämässä ilman minkäänlaista koulutusta. Näille ihmisille annetaan erilaisia työtehtäviä ja katsotaan kuinka he suoriutuvat niistä. Kuka ottaa johtajan aseman ja kuka alistuu. Kuka on luova ajattelija ja kuka tehokas suorittaja. Lusmuilijat ja väliinputoajat äänestetään pian pois, sillä ryhmässä on tultava toimeen ja sooloiluun ei ole varaa kenelläkään.

Kuinka sitten edetään työpaikalla. Suoraan sanottuna kiltteyteen ei ole varaa.
Korjaus..siis pitää olla kiltti, tai oikeammin miellyttävä, että mahdollisimman moni pitää sinusta, mutta samalla on oltava ovela ja nopea käänteissään. Tämä siksi, että lisätuntien ja siinä samassa palkkion metsästäminen on rumaa puuhaa. Ja tässä olen aina ollut huono, koska totuus on, että olen liian kiltti ihminen.

Työpaikallakaan ei vältytä skandaaleilta ja juoruilta. Milloin kenelläkin on ollut sutinaa kenenkin kanssa ja kuka päätyi pikkujoulujen jälkeen kenenkin luokse yöksi. Miksi joku osasto kärsii jatkuvasti työntekijäpulasta, toinen taas on kaikkien suosiossa ja jossain ei pelaa mikään huonon johtajuuden takia. Suurinkin salaisuus tulee julki aina, sillä reality-sarjan kilpailijat odottavat kuin korppikotkat seuraavaa saalistaan...kenet minä voisin sivuuttaa tuolta ja tuolta paikalta.

No, ehkä elämä työpaikoilla ei ole näin raadollista...ainakaan joka päivä.
Mutta yhtäläisyyksiä löytyy.
Miettikääpä vain omaa työpaikkaanne tässä Big Brotherin uutta tuotantokautta odotellessa!

Thursday, July 16, 2009

I run for life

Minua on purrut juoksukärpänen.
Ja syytän tästä hieman erästä ystävääni, joka suhtautuu todella intohimoisesti juoksemiseen.
Mutta siis, aivopesua tai ei, en pääse eroon siitä hyvänolon tunteesta jonka pitkä lenkki saa aikaan.
Ymmärrän ihmisiä, jotka sanovat urheilun olevan huumetta.

Älkää käsittäkö väärin. En ole vielä juossut melkein yhtään.
Lenkkeily minulle on todella kovaa kävelyä 1,5 h.
Viime kerralla sitten innostuin ottamaan pari juoksuaskelta...ja jesta sehän meni kevyesti!

Olen kuitenkin realisti ja ymmärrän, että en voi noin vain yhdessä yössä tulla huippu- tai edes keskitason juoksijaksi. Tämä siis vaatii aikaa ja suunnitelmaa.
Thank God for Google. Ja allekirjoittaneella on suunnitelma.
Nyt ei muuta kuin kärsivällisyyttä.
Ja siis toivottavasti alku ei ole yhtä hankalaa kuin videon jääkarhulla :)
(ainakaan minä en juokse juoksumatolla...hihii)

Sunday, July 05, 2009

The I Do's

Näin pari viikkoa sitten erikoisempaa unta:

Seison Myllypuron kirkon alttarin edessä valkoisessa mekossa ja kukkia hiuksissani.
Vastapäätä minua seisoo pappi ja vieressäni mies, jonka tunnistin yhdeksi pojaksi lukioajoilta. Tunnen selässäni ainakin 100 ihmisen tuijotuksen ja kuulen etäisesti vanhempien ihmisten onnenniiskaukset. Olen selkeästi havahtunut tilanteeseen, jossa minun tuli vastata ehkä yhteen ihmisen elämän tärkeimpää kysymykseen: Tahdotko?

Kaikinpuolin puitteet vaikuttavat kauniilta, on perhettä ja ystäviä paikalla ja olen vielä kaiken lisäksi kirkossa Jumalan silmien edessä tekemässä lupausta.
Ongelma vain on se, että en rakasta tätä miestä. En sitten yhtään.
Ei ole perhosia eikä muitakaan hyönteisiä vatsassa kun katson häntä vaikka hän on ihan mukava.
Miten siis voisin naida hänet?
En voi tässä tilanteessa valehdella Jumalalle enkä itselleni, mutta en myöskään voi peruuttaa häitä.

Yhtäkkiä huomaan, että olenkin jo vastannut myöntävästi ja kävelen pois alttarilta rouvashenkilönä. Minut valtaa pakokauhu, ei tämän näin pitänyt mennä!
En ole voinut mennä naimisiin sellaisen ihmisen kanssa jota en kerta kaikkiaan rakasta!
Sitten hääjuhlat jatkuvat Myllypuron metsissä pussikaljalla ja minä mietin, että tässä se elämä nyt on. Ei tule matkoja maailmalle, ei kaunista kotia eikä mitään muutakaan.
Elämä on pussikaljaa!

Herään onneksi unestani.
Jään kuitenkin pohtimaan voisiko näin käydä todellisuudessa?
Onhan monet avioliitoista enemmän tai vähemmän onnellisia ja perustuvat järkiratkaisuille.
Kävi vahinko. En halua kuolla yksin. Avioliitto on ainoa oikea tapa. Tahdon päivän prinsessana.
Tarvitsen edustusvaimon/ilmaisen palvelijan.
Syitähän on monia.

Järkevä ihminen myös valitsee sellaisen joka rakastaa häntä enemmän kuin hän sitä toista.
Ettei käy hullusti ja päädy itse jätetyksi. Erohan on kuin pieni kuolema.
En oikeasti haluaisi ajatella näin, mutta joskus tämä tuntuu tässä kyynisessä maailmassa todella väistämättömältä.
On helpompaa olla uskottava kun on kihloissa/naimisissa.
On todiste siitä, että on onnistunut elämässään sentään jossain.
Ja on yhteiskuntakelpoinen.

Itse silti vielä haluaisin uskoa johonkin suurempaan.
Rohkeuteen heittäytyä virran vietäväksi silläkin uhalla, että voi käydä huonosti.
Ehkä tämä on se, joka estää minua saavuttamasta mitään sen suurempaa.
Onko järki käyttökelpoisempaa kuin tunteet?
En osaa sanoa, enkä haluakaan tietää sitä juuri nyt.

Mutta nämä asiat ovat silti ajankohtaisia.
Olenhan jo siinä iässä, että voisin yhtä hyvin ollakin naimisissa.
Tämän huomaa varsinkin töissä kun asiakkaat eivät neidittele.
Ja sormuksen pudotessa lattialle asiakas käskee pitämään parempaa huolta vihkisormuksista.
Tai kun hyvä ystävä mainitsee harkitsevansa avioliittoa, mutta haluaa että häneltä kysytään, koska hän haluaa pitää kiinni perinteistä.
Hyvä niin, kyllä minäkin haluaisin.
Tai kun katselee muutamankin ystäväpariskunnan mukavan arkista ja leppoisaa yhdessäoloa.
Tai kun kuulee entisen tuttavuuden rengastaneen uraohjustyttöystävänsä 900 euron sormuksella. Tämä varsinkin saa ajattelemaan, että ollaanko tässä harkitsemassa järkiliittoa, vai onko kyse yhteiskuntakelpoisen aseman saavuttamisessa?

Oli miten oli, tällaista tänään.

Tuesday, June 30, 2009

No comments

Olen kova tyttö lupaamaan.
Ja vielä kovempi rikkomaan lupauksiani.
En pysty kirjoittamaan...ei ole aikaa eikä ajatuksia.
Korjaus...on ajatuksia, mutta niitä ei jotenkin saa kirjoitettua ylös.
Ja sitten on ystävä joka bloggaa kuin viimeistä päivää ja kirjoittaa niin kauniisti, että meinaa henki salpautua joka kerta kun sitä sivua lukee.

Ei minusta ehkä sittenkään ole tähän.
Ja olen vihainen itselleni, koska olen ajautunut taas tähän 'mielentilaan' jossa minä uskon sen, että minusta ei ole miksikään.
En osaa tehdä töitäni, en kirjoittaa, en hoitaa ihmissuhteitani...en yhtikäs mitään.
Jos joku osaisi kertoa kuinka tämän voi voittaa, niin ehdotuksia otetaan vastaan.
Itse olen miettinyt sitä, että kuinka vähän sitä ihminen antaa itselleen aikaa siihen mistä todella nauttii...ja siis sellaista aikaa jolloin ei tunne koko ajan huonoa omaatuntoa siitä, että pitäisi olla tekemässä jotain muuta esim. lukemassa tenttiin tai tekemässä töitä.

Joten seuraavana Mintun To-Do-Listillä on
1) hoida loppuun tekemättömät työt
2) harrasta enemmän niitä asioita, joista pidät
3) tunne vähemmän syyllisyyttä vapaa-ajastasi
4) valokuvaa enemmän
5) kuuntele enemmän musiikkia
6) harjoittele ajatuksiesi kiteyttämistä tekstiksi asti
7) muuta...mitä?

Tuesday, June 16, 2009

Scream & Shout

Tiedättekö sen tunteen, kun tekisi vaan mieli huutaa ääneen.
Joku asia harmittaa, kaikki tuntuu menevän pieleen tai sitten päinvastoin,
sitä voisi vaikka kiljua ilosta.

Matkustin tänään ratikassa töistä kotiin ensimmäisen ale-päivän jälkeen.
Ratikassa pieni poika, ehkä noin 4-5 -vuotias huusi ääääää. 
Mutta ei sillä tavalla itkuhuutoa, vaan sellaista...noh...huutoa. 
Sellaista joka purkaa stressiä ja tekee ihmisen näkyväksi.
Pojan äiti tietysti yritti kaikin keinoin vaimentaa poikaa, mutta miksi ihmeessä?
Tämänhän pitäisi olla vain yksi monista keinoistamme ilmaista tunteitamme.

Mutta ei...siitä on tehty jos nyt ei kiellettyä niin yleisesti paheksuttavaa.
Vähän niin kuin itkemisestä.
Harmittaa kovasti, että näin on....ja tekisi mieli huutaa ääneen.
Olen kuitenkin aikuinen ja hillitsen itseni.
Fiksumpaa on purkaa stressini huomenna asiakkaisiin :D

Monday, June 08, 2009

Fresh start

I came across this following thought today as I was surfing the interwebs:

"The skill of writing is to create a context in which other people can think."
Edwin Schlossberg

And I felt guilty...guilty for not writing...and fulfilling the one and only thing that actually makes me happy. Okay, there are a couple of other things that make me happy as well like music etc. but for a really long time now, writing has been my thing.

So I seized the day and aplied for a job which is all about writing.
And I love it.
It even inspired me to start writing my blog again...and that's good, right?

A Fresh Start...umm...this is going to be good!

p.s. I bought myself a dank new digital camera and I can't wait to post some pictures and tell inspirational stories behind the pictures I've taken :) (for sneak preview check out the new picture at the top of this page)

Saturday, May 02, 2009

Anti-Juno

Quel jour! sanoisi ranskalainen.
Hurjan juhlinnan jälkeen tuli kyllä taas niin 6-0 turpaan töissä, 
että tässä oikeasti miettii jopa niitä huonoja ratkaisuja.

Asiakas, joka käy meillä vielä yllättävän usein, ja jolle olen ollut aina ystävällinen ja avulias, tokaisee minulle, että sinähän olet raskaana!
Just!
No tässähän tietysti on pakko korjata tilanne ja kieltää olevansa siunatussa tilassa, 
ja odottaa sitä häpeää, jota normaali ihminen tuntisi tehdessään moisen virhearvion.
Mutta ei, koska kyseessä olen minä ja minulle on aina luvassa enemmän kuin muille.
"Sä olet sitten lihonut, ihan varmasti oot, oot niin usein palvellu mua, että lihonut oot!"
Mitä siihen sitten sanomaan, en pysty mihinkään.
Hymyilen, viikkaan pinon loppuun ja lähden pois.

Paskapalkalla tällaista.
Miettii vaan, että onko tämä todella tämän arvoista?
Jos minua ei olisi, niin kuka nämä asiattomat kommentit saisi osakseen, 
vai häviäisivätkö ne kokonaan?
En voi muuta kuin ihmetellä.

Ja onni onnettomuudessa, töissä ei ole lisätunteja tarjolla.
Joten jos maksan laskut, ei minulla riitä rahaa ruokaan.
Seuraavalla kerralla olen sitten toivottavasti laihtunut,
että olen taas normaali ja voin palvella asiakkaita ilman ylimääräisiä kommentteja.
Voi että, en olisi ikinä uskonut, että päätyisin kaipaamaan syömishäiriötäni.
Tästä se viimeksikin lähti.

Huomenna saarnaan siitä, kuinka Jeesus sanoo opetuslapsille seuraavaa:
"Älköön sydämenne olko levoton"
Niin, älköön.
Kaiken pitäisi järjestyä, mutta tuntuu siltä kuin mikään ei enää kanna.
Mistä löydän lohdutuksen?
Sen vastaus löytyy samasta kohdasta.
Siihen yritän luottaa.

Tuesday, April 14, 2009

Vacuum

Elämässäni on tyhjiö.
Se jonka paikalla oli 8-20 ja pidempäänkin tekemistä.
Sitä ei enää ole.

Tätä pelkäsin, koska tuntuu siltä että tuo tyhjiö paljastaa elämäni rumimmat puolet.
Ystävien laiminlyömisen, rikkoutuneet suhteet ja sen miten itsekäs olen ollut.
Lupasin vuoden alussa, että löytäisin enemmän aikaa ystävilleni ja kuinkas sitten kävikään.
Mietin, että mitä tällä kaikella olen edes saavuttanut.

Yliopisto tahtoo evätä opinto-oikeuteni, vaikka olen opiskellut kuin hullu.
Jossain välissä ystävälleni syntyin pieni poika, enkä minä ollut paikalla.
Yhdelle ystävistäni en ole puhunut mitään sitten lokakuun, on ollut muka kiire puolin ja toisin.
Toisen ystävän kanssa selvittämätön riita aiheuttaa vieläkin kitkaa.
Töissä panostani ei arvosteta, vaikka olen tehnyt kaikkeni, että minut huomattaisiin.

Ja se tyhjiö.
Mietin, että onko liian myöhäistä yrittää korjata sitä jotain 
minkä rikkomisessa on ollut niin aktiivisesti paikalla.
Löytyykö armoa ja osaanko anoa anteeksipyyntöä.

Pääsiäisenä jos koskaan on hyvä uskoa armon sanomaan.
Ansioton rakkaus minun osakseni.
Se niin suuri ja mahtava sanoma, johon olen aina enemmän tai vähemmän jaksanut luottaa.

Aloitin siis pienin askelin ja söin pääsiäisaterian yhdessä ystävieni kanssa...tai oikeastaan sen toisen perheen.
Kauniita ihmisiä ympärillä, jotka omaavat niin upeita piirteitä, 
että en edes aina muista sitä heille kertoa.
Toinen osaa kokata ja on aina positiivinen.
Toisen tarinat ovat niin omaa luokkaansa, että niitä kuuntelee haltioituneena.
Toinen hurmaa vain yleisellä söpöllä olemuksellaan.
Sitten ovat ulkomaalaiset ystävämme, ne amerikan ja unkarin serkut, jotka tuovat oman pirteän ja eksoottisen lisänsä tähän meidän perheemme juhlaan.

Sunnuntai ja kaste.
Minusta tuli kummi...ja vielä sylikummi.
Lapsi on niin kaunis ja hauras, 
että haluaisin pitää häntä sylissäni aina ja suojella kaikelta pahalta.
Hän tuijottelee minua sinisillä silmillään ja tuhisee.
Ja kun hieman pelottaa ja itkettää saan hänet rauhoittumaan laulamalla ja tuudittamalla.
Voiko hienompaa tunnetta olla. 
Ymmärrän nyt miksi äidit ja isät tuntevat niin suurta ylpeyttä lapsistaan.

Maanantai ja lounas.
En ole nähnyt perhettäni kunnolla viikkoihin.
Ja minä siis olen niitä, jotka yleensä kuitenkin ovat tiiviisti yhteydessä perheeseensä.
Ehdotan lounasta ravintolassa, että äidin ei tarvitsisi vaivautua laittamaan ruokaa, 
ja että olisi aikaa keskustelulle.
Ruoka on hyvää ja aika perheen kanssa sitäkin parempaa.
He ainakin jaksavat ymmärtää ja antaa anteeksi, kun en ole ehtinyt käymään.
Jälkiruokapöydästä isäni nappaa minulle isoimman suklaamunan:
"Olet muuten niin ansainnut tämän"
Kotona munasta paljastuu ongelmanratkaisuruudukko, 
se sellainen jossa pieniä ruutuja liikutellaan niin, että niistä muodostuu kuva.
Kuinka osuvaa...ongelma ja siihen ratkaisu...ja aina voi aloittaa uudestaan.

Armoa siis on..tyhjiössäkin.
Ja uusia alkuja syntyy joka hetki.
Niihin täytyy vain tarttua!

Monday, March 30, 2009

Se vaikenee joka pelkää

Olen tässä nyt mielestäni liian kauan vältellyt tänne kirjoittamista.
Sitten kuulin erään kappaleen, joka sai minut ajattelemaan asioita uudestaan.
Tehdään siis selväksi seuraavat asiat:

1. Muutavan ystävän väärinkäsityksestä viisastuneena tahdon pyytää anteeksi edellistä kirjoitustani ja siitä mahdollisesti aiheutunutta mielipahaa. 
Tarkoitus ei ollut vittuilla kenellekään vaan tapani mukaan ihmettelin maailmaa. 
Jokainen tietysti lukee tekstejäni omasta viitekehyksestään ja olettamuksistaan lähtien, 
joten jos tekstini täten vaikutti vittuilulta, voi silloin myös hieman miettiä lukeeko sitä mitä haluaa ja tekee johtopäätöksensä sen perusteella. Sivuhuomautuksena tähän on pakko todeta, että jokainen tekee näin ja siksi kirjoittaminen onkin toisinaan hieman hasardia puuhaa, varsinkin jos ei ole tottunut käyttämään hymiöitä.

2. En aio sensuroida ajatuksiani enkä tekstejäni vain sensuurin vuoksi. Olen aina kirjoittanut asioista rehellisesti, mutta pitäen sen ajatuksen mielessäni että en ikinä pyri ketään loukkaamaan. Siksi teksteissäni ei esiinny nimiä, ja jos esiintyy on niiden käyttöön silloin kysytty lupa. Jos blogissani on kuitenkin jostain tilapäisestä mielenhäiriöstä johtuen liian arkaluontoista tai loukkaavaa materiaalia, niin toivoisin että minulle ilmoittettaisiin siitä suoraan, jotta voisin sen välittömästi poistaa julkiselta foorumilta, sillä kuten sanoin ei tämän blogin tarkoitus ole herjata ja pahoittaa kenenkään mieltä.

3. Jos tekstini aiheuttavat sinussa huolen tunteita, tai ylipäätänsä mitä tahansa asioita, niin kirjoita siitä minulle. Jos kirjoittaminen tuntuu vaikealta, tai et halua sitä tehdä, niin minulle saa myös soittaa. Arvostan suuresti sitä, että minusta ollaan huolissaan, mutta parhaiten voin osoittaa arvostusta ja kiitosta, jos tämä ilmaistaan minulle suoraan. Joskus pieni kuulumisien kysely mesessä voi pelastaa pienen ihmisen päivän, joten kiitos sille ystävälleni joka näin aina jaksaa tehdä.


Nämä asiat selvitettyäni blogini siis toistaiseksi jatkuu.
Toivottavasti tulevaisuudessa osaan kirjoittaa järkevämmin, mutta kuitenkin omalle tyylilleni uskollisena, sillä halusimpa myöntää sitä tai ei, niin tämä on minulle tärkeää.

Loppuun vielä se kertosäe, josta voisi tulla vaikka blogini tunnari:

Se vaikenee joka pelkää vastausta
ei kestä totuutta, jää vaille vapautta
Se vaikenee joka pelkää muiden mieltä
ja hiljeten väistää vain tyhmemmän tieltä

Sunday, March 15, 2009

Raivotar

Otsikko kuulostaa kuin hyvältä biisiltä, mutta sitä se ei ole.
Eräs ystävistäni sanoi kerran, että juuri postauksen otsikon keksiminen on mukavinta koko bloggaamisessa....ja tässä hän oli aivan oikeassa. Siinä on jotain, joka aiheuttaa selittämätöntä mielihyvää, kun huomaa, että teksti ja otsikko sopivat hyvin yhteen.

Mutta asiaan.
Koko viikko on mennyt raivotessa.
Ja tämä on todella outoa, sillä normaaliolosuhteissa olen mitä rauhaa rakastavimpia persoonia.
En jaksa riidellä, se on minusta niin turhaa.
Huutavat ja aggressiiviset ihmiset pelottavat minua, ja he yleensä saavat aikaan minussa joko itkureaktion tai lievän paniikkihäiriön.

Olen kuitenkin pinnan alla aikamoinen tuliluonne, joka oikein ärsytettynä kuohahtaa joskus jopa ylikin. Tämä viikko on ollut todellinen tulikoe.

Ensinnäkin harjoitteluni alkoi.
Ja tämä ohjaajani. Yritän miettiä jotain hyvää sanottavaa hänestä.....hmm...jospa palaan asiaan kun löydän sellaista. Hänellä on kuitenkin vankkumaton missio tuhota haaveeni tulla opettajaksi. Olen kuulemma kylmä ja tiukkis. Oppilaat pelkäävät minua. Toistelen liikaa sanaa 'eli' ja kysyn asioita väärin.
Kaksi viimeistä voin hyväksyä...niissä voi kehittyä, mutta sitten persoonani. 
Minä kylmä ja pelottava?

No, minulla on vielä 6 tuntia aikaa todistaa että olen kaikkea muuta.
Sillä nuo jos mitkä eivät vastaa ollenkaan sitä millaisena minä näen itseni.
Mutta vaikeaa se tulee olemaan, sillä joka ikinen päivä, kun raahustan koulusta kotiin kihisen raivosta. Tällä on kuitenkin joku suurempi tarkoitus, sillä pitkää pinnaa voi aina yrittää kasvattaa.

Tapaus Niina Mikkosen kaksoisolento.
Huomasin tuossa eilen töissä ollessani, että olen jo 7 vuotta työskennellyt todella erikoisessa ammatissa. Minulle saa nimittäin työpäiväni aikana tulla vittuilemaan, enkä minä voi tai saa tehdä tälle mitään.

Olen siis myyjä ja samalla aivoton olento. En osaa toimia kuin 'ylempieni' ohjeiden kautta ja kaikki mitä yritän selittää on asiakkaalle merkityksetöntä.
Kun Keravan juna lähtee, on asiakkaan päästävä sovittamaan lastenosaston koppiin, vaikka sitten sillä uhalla että pienet lapset joutuisivat odottamaan.
Tein virheen ja kielsin. "Ylempi paikalle ja heti", vaati keravalaisrouva huulipunaa hampaissaan.
No siinä sitten pitkällisten neuvottelujen jälkeen 'ylempi' päästi kiireisen rouvan koppiin sovittamaan sitä pirun villatakkia.
Maksettuaan sen hän lähestyy minua. Toinen virhearviointi ja luulen, että hän tulee pyytämään käytöstään anteeksi. 
"Siellä oli kuule muitakin naisia kopeissa, mä näin! Mutta minä vaan olin niin rehellinen, että kysyin. Ens kerralla en kyllä kysy!" 
Siihen on turha sitten yrittää selittää, että emme voi kaikkia ihmisiä vahtia, ja kyllähän aikuinen ihminen pystyy ymmärtämään sen, että lapset eivät jaksa odottaa, eikä heidän edes tulisi odottaa.
Rouva Kerava siihen että: "Höpönlöpön lässynlässynlää" ja kääntyy kannoillaan kiirehtimään siihen Keravan junaan, joita vaan menee mitä 10 minuutin välein.

Minulla kilahtaa pahemman kerran ja mieli tekisi juosta naisen perään ja tyrkätä alas rullaportaita. Hillitsen itseni ja näytän vain keskisormea, aivan kuin tämä mitään auttaisi. Harmittaa loppujen lopuksi vaan, että seuraava asiakas näkee raivoni, sillä hänen ei todellakaan tarvitsisi moista todistaa. Poistun tauolle ja yritän viilentää tunteitani juomalla litran vettä. Ihmisten moukkamaisuus järkyttää.

Keravasta puheenollen, se on sitten jännä pikku paikkakunta.
Sieltä jaellaan myös keittiöpsykologiaa.
Tällä viikolla sain ihmetyksekseni kuulla, että ystäväni avopuoliso oli lukenut kaikki blogini postaukset. Lopputulos oli diagnoosi masennuksesta.
Ei siinä mitään, kiva että kiinnostaa. 
Jäin kuitenkin pohtimaan seuraavan varoitustekstin asettamista blogiini:
 'Älä ota tätä niin vakavasti'

On vaikeaa tuoda esiin jokaisessa kirjoituksessa se, että oletusarvonani on kirjoittaminen tunteista, hajatuksista, ajoittaisesta ahdistuksesta ja erinäisistä ilmiöistä hieman sarkastiseen sävyyn. Kohderyhmänäni ovat aina ystäväni, jotka tuntevat minut edes jotenkuten ja tietävät millainen olen. 

Tämä oli ehkä aivan asiallinen wake-up call siihen, että niin tämä on avoin kaikille ja ihmiset tekevät tästä omat johtopäätöksensä siitä millainen minä olen.
Tullaan taas siihen joka aiheuttaa sitä raivoa, eli lopettaako tämä sitten kokonaan?
Se jää nähtäväksi, sillä en halua menettää yöuniani sen takia, että mietin miten ystäväni avopuoliso suhtautuu minuun jatkossa, tai sitä että olenko todella niin masentunut, kuin kirjoitukseni antavat ymmärtää.

Ehkä se varoitusteksti saattaa riittää. Who knows.
En osaa tunnekuohuiltani sanoa, joten konsultoin tyynyäni ja ehkä palaan, ehkä en.

Saturday, February 28, 2009

AWOL

Joskus pitää lähteä kauas, että näkisi paremmin lähelle.
Siispä tuumasta toimeen....

"Näin minä vihellän matkallani,
Näin minä vihellän matkallani.
Jos sen on oltavan niin,
Olkoon sitten niin."

Thursday, February 19, 2009

Sense and Sensibility

Törmäsin eilen Hesarin nettisivuilla seuraavaan artikkeliin:

Kielteisten tunteiden vatvominen heikentää terveyttä
18.2.2009 Päivi Repo HELSINGIN SANOMAT

Epäonnistumiseen reagoimistavalla on väliä, osoittavat uudet tutkimukset.
Tapoja on monia: yksi tarttuu pulloon, toinen suklaalevyyn, kolmas harrastaa suojaamatonta seksiä, neljäs vajoaa synkkiin ajatuksiin.

Kaikilla tavoilla on huonoja vaikutuksia terveyteen. Myös tunteiden märehtiminen heikentää terveyttä, niin fyysistä kuin henkistäkin. Vatvoja kuvittelee, että perinpohjainen pähkäily vie asian juurille. Sen sijaan edessä voikin olla vielä pahempi jumi.

"Vatvominen ei selvitä asiaa, mutta alakuloisuus ja masennusoireet lisääntyvät eivätkä vähene", kuvailee Jyväskylän yliopistossa työskentelevä tohtori Marja Kokkonen.
Hän on tutkinut tunteiden säätelyn vaikutuksia terveyteen ja kirjoitti siitä muun muassa Lääkärilehteen joulun alla.

"Ahdistus lisääntyy ja keskittymiskyky vähenee, kun huomio keskittyy asian vatkaamiseen. Ongelmanratkaisutaidot heikkenevät." Märehtiminen myös kutsuu mukaan aiempia ikäviä muistoja. Lopulta voi kuvitella, että koko elämä on mennyt vinoon.

Seurauksena näyttää olevan tukku huonoja vaikutuksia: myönteiset tunteet vähenevät ja terveys tuntuu heikommalta. Pelot ja huolet kasvavat, sepelvaltimotaudin riskit lisääntyvät, hoitoon hakeutuminen voi viivästyä, ja itsemurha tulee ajatuksiin helpommin.

Vaarallista on myös tunteiden tukahduttaminen. Sen ja märehtimisen vastakohta eli tunteiden ilmaiseminen taas on yleensä hyvästä. Omat reagointitavat eivät kuitenkaan ole muuttumattomia, vaikka taipumus onkin pysyvä.

"Tavoite on huomata, että pyöritän taas tätä samaa levyä", Kokkonen sanoo. 
Sen hoksattuaan voi yrittää muutosta.

Toisaalta todella itsestäänselvä artikkeli.
Ei mitään uutta auringon alla.
Silti tässä on pieni totuuden jyvä.
Varsinkin jos ihminen kokee, että hänen tunteitaan ei arvosteta.

On helppo ohittaa toisen ihmisen tunteet, kuitata ne vain paskanjauhamisena ja ajatella itsekseen, että "eikö se nyt vieläkään tajuu" ja "vieläkö se tuosta jaksaa jauhaa".
Niin. Voisiko sen sanoa ääneen?

Ystävällisesti tietysti ja niin, että toinen voisi ymmärtää kiertävänsä samaa kehää.
On totta, että tunteet ja järki eivät koskaan käy käsi kädessä, mutta voisiko niitä yrittää ohjata kulkemaan edes samaan suuntaan?
Tässä ystävän rooli on tärkeä...se peilinä toiminen ja sitä varmasti artikkelin kirjoittajakin toivoo. Jokaisella pitäisi olla joku, jolle voisi kertoa ja puhua tunteistaan ilman, että niitä mitenkään siinä tilanteessa arvioitaisiin.
Ja jos kierre ja märehtiminen samoista asioista jatkuisi, niin peiliin valot kirkkaasti loistamaan ja palautetta antamaan, että nyt herää pahvi!

Tämä on tietysti utopiaa.
Hyviä ystäviä...ja nimenomaan rehellisiä sellaisia on vaikea löytää.
Pettymyksiä kertyy ja silti on pakko yrittää nousta jaloilleen.
Ei ole ihme, että psykiatrisiin palveluihin jonot ovat järjettömän pitkiä.
Pettymyksiä on tullut liikaa, ystävät ovat itsekkäitä, 
joten ei ole muuta keinoa kuin maksaa siitä että joku kuuntelee.

En sano, että olisin itse yhtään sen parempi.
Paljon on tehtävää, että olisin ihmisille parempi ystävä.
Paremmin läsnä, antaisin enemmän itsestäni.
Kuuntelisin vielä enemmän ja niin osaisin antaa palautetta, 
mutta juuri oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Ja ymmärtää olla myös joskus hiljaa.

Laitan tähän loppuun Juha Luodeslammen hajatelman, joka sopii postaukseeni kuin nenä päähän:

"Ihmisen tärkein kyky on kuunnella, jota harjoittelen alati"

Tuesday, February 10, 2009

High and Dry

Tyypillinen ilta.
Pitäisi lukea, mutta netissä pörrään.
Olen salaa taas alkanut fanittamaan Jamieta, joka räjäytti tajuntani Tavastialla joku kolmisen vuotta sitten.

Oikeasti minun piti kirjoittaa yhdestä ruotsalaisesta tytöstä, joka hämmästyttävästi onnistuu tienaamaan joku 5000 e kuussa siitä, että hän vain bloggaa, mutta Lotta ehti ensin.
En siis kirjoita.

Laitan sitä vastoin Jamien musiikkia, joka saa luvan rauhoittaa minut tältä illalta lukemaan sitä tyhmää kasvatuspsykan kirjaa.
Toivon, että kannustatte minua pääsemään sen tentin tällä kertaa läpi :)

Monday, February 09, 2009

No significant other at 25 equals crazy

Ei taas mikään helppo päivä.
Matka luennolle liian aikaisin...neljä tuntia luppoaikaa.
Kerrankin tarpeeksi ajoissa hereillä, 
joten YTHS:lle kysymään olisiko apua nukkumiseen ja päänsärkyyn.

Tuli sitten yhtäkkiä apua muuhunkin, 
nimittäin sosiaaliseen elämään...tai oikeammin sen puutteeseen.
Huolestunut hoitaja sitten kyseli nukkumattomuuden taustoja, 
ja minä kertoilin paineista opinnoissa ja töissä.
Tuli puheeksi sosiaaliset suhteet ja tietysti poikaystävä ja sen merkitys.
Tästä närkästyneenä tokaisin, että ei ole eikä ole koskaan ollutkaan.

Vika tikki.
"On huolestuttavaa, että sinun ikäisesi nuori nainen ei ole onnistunut solmimaan pysyvää parisuhdetta. Tämä saattaisi olla sinun kohdallasi hyvä hetki hieman keskustella asioista psykologin kanssa"
Siis mitä...yhtäkkiä olen hullu, kun olen sinkku?!!?!!
WTF?

Niin no...en nyt kyllä ihan tätä ajatellut kun tulin kysymään neuvoa ja toivomaan pääsyä lääkärin luokse.
Panikoin, kiitin neuvoista ja poistuin paikalta.

YTHS on selkeästi päättänyt, että opiskelijat eivät pääse lääkärille aivan mistä syystä tahansa.
Parempi väittää hulluiksi kuin oikeasti antaa apua ja neuvoja.
Kiitti vaan.
Hullu kuittaa.

Sunday, February 08, 2009

Doubt

Doubt must be man's worst enemy.
The minute you start doubting yourself, you lose something.
Confidence...self-esteem....life.

All of a sudden you are no longer a good student, teacher, worker or a friend.
You have only doubt. And about a million blaming questions.

Watching a movie which depicts a married couple trying to save their relationship with an impossible dream, has me doubting that maybe I am no different from them.
Maybe I am trying to save my life with a similar impossible dream.

What if there is nothing more to this?
And then if there isn't would it be all that bad?
All I know is that I don't like doubt and the way I'm letting it kill me softly

Thursday, January 29, 2009

Näkymätön lapsi

Olen petturi, luopio ja raukka.
En ole pitänyt lupauksiani ja onneksi minua muistutettiin siitä.
Vaikka kuinka lupasin löytää aikaa ystävilleni kiireistäni huolimatta, en ole sitä tehnyt.
Päinvastoin.
Olen ollut yksin, koska se on helppoa.

Eräs tuttuni aloitti bloginsa pitämisen uudestaan ja hämmästyin jälleen kerran hänen tapaansa kertoa asioistaan niin avoimesti.
Kuinka hän uskaltaa?
En osaa tätä selittää muuten kuin siten, 
että hänellä on suuri luottamus maailmaan, ystäviinsä ja elämään.
Itse olen saanut monesti kuulla, että minä puran tänne liikaa omia asioitani ja vieläpä kerron miltä minusta tuntuu. Niin.
Onhan tämä toisaalta minun blogini, ja kai ainut paikka jonne uskallan edes kirjoittaa murto-osan siitä mitä päässäni liikkuu.
Tuttuni kaltaiseen avoimuuteen en kuitenkaan koskaan tule pääsemään, sillä olen liian estynyt.
Pelkuri.

Mitä sitten pelkään?
Kommentteja ja hylkäämistä. Sitä, että kerrankin olisin epämiellyttävä jotakin kohtaan.
Nämä kokeiluni ovat toistaiseksi menneet mönkään.
Pitäisi kaikesta huolimatta jaksaa yrittää olla oma itsensä, sillä melkein 26 -vuotiaana olisi tämä ihan toivottavaa.

Ei tämä kuitenkaan mustavalkoista ole...täysin ainakaan.
On myös ihmisiä joiden seurasta nautin juuri siksi, että minulla ei ole mahdollisuuttakaan johdattaa keskustelua siihen, että puhuttaisiin tunteista ja ajatuksista.
Joskus jos edes pieni kiusaus leijuu ilmassa, ja aihe alkaa lipsumaan asiattomiin tunteisiin, niin onneksi vastapuoli tietää jonkun ajankohtaisen asian johon juttelun saa nopeasti käännettyä.
Riskinhallintaa kauneimmillaan.
Mutta jos olen aivan rehellinen olen myös ollut aivan haltioissani pienistä yöllisistä tunteenpurkauksista, jotka olen saanut todistaa. Eihän se mitään haittaa, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa...paitsi humalassa.

Nautin myös siitä, että erään ihmisen kanssa minulla on vapaus puhua asioistani.
Mutta tiedän myös 10 vuotta kestäneen tarinan, jossa tunteiden suuri määrä ajoi kaiken lopulta omaan onnettomaan loppuunsa.
Ihmisellä pitäisi olla muutakin elämässä...kivaa ja uutta. 
Eikä niin, että aina kotiin mennessään tuntuu kahta kauheammalta, 
kun on repinyt kaikki haavat auki lihasverelle asti.

Jatkosta en osaa siis sanoa mitään.
Puhun tai en, toivottavasti sopivassa suhteessa molempia.
Luottamusta kaipaan...ja tilaa.
Uskoa itseeni, ja nopeaan.
Puhumattomuuteen tottuu äkkiä, ja lopulta voi käydä niin kuin muumeissa...
muuttuu Näkymättömäksi lapseksi.

Tuesday, January 06, 2009

Old habits and breaking them

So much for the new beginning...am back to my old self.
Staying up way past my bed time and watching SATC 
and dreaming about a lifestyle which is just way out of my reach.

But I must acknowledge the fact that am feeling a bit more optimistic.
Why?
I realized that I might still have a chance for a better life, better boyfriend and all the b.s. if I just believe in it.
Honestly...it's supposed to work.

So from now on I plan to smile more, be more open (and totally ignore those disgusting nobodys who grab my ass on the metro), dream, and spend less time stressing about life and more time hanging out with my friends who actually make me feel good about myself.

Part of this plan are the following things (incl. the ones mentioned above)
- subscription to Vogue and/or The New Yorker (am planning on canceling Trendi, coz it kinda blows these days)
- exercise and find feel good stuff that is free since am kinda broke
- daily look-out for cheap flights to NYC or Tokyo or Barcelona
- and some other things which I'll figure and fill out later

Wish me luck...I'm going to need it!

P.s. Could someone tell me why so many young people ski and snowboard...isn't that a bit elitist or am I just being deprived of a fun sport just because I don't know how to do it?

Sunday, January 04, 2009

Ice-dancing queen

Believe it or not kids...for the first time in almost ten years I went ice-skating.
And not just on any ice...but on sea ice!
I must say that I'm thrilled to have found this brilliant hobby after all these years, because even if it sounds a bit unbelievable I am really a good skater.
A real ice-dancing queen!

Friday, January 02, 2009

New Beginning

New year, new stuff, old me.
I am thinking seriously shutting this blog thing down.
Then again I do hear that I should write it. And that I should write it in English.
I don't know what to do.

But I still have something to say...or to write...or just publish.
These lyrics seem to say it all about my life. Or just about one thing per se.
But the most of all amids this darkness I should be bound to see the light...finally...possibly on the 12th.


It's hard to believe that it came to this.
You paralysed my body with a poison kiss.

For 40 days and nights I was chained to your bed.
You thought that was the end of the story.

Something inside me called freedom came alive.
Living in a world without you.

You told me my darling,
without me, you're nothing.
You taught me, to look in your eyes
and fed me your sweet lies.

Suddenly someone will stare
in the window.
Looking outside at the sky
that had never been blue.

There's a world without you
I see the light.
Living in a world without you.

There is hope to guide me
I will survive!
Living in a world without you.
--------

You put me together
then trashed me for pleasure.
You used me again and again
abused me, confused me.

Suddenly naked I run
through your garden.
Right through the gates of the
past and I'm finally free.

There's a world without you
I see the light.
Living in a world without you.

There is hope to guide me
I will survive!
Living in a world without you.

It's hard to believe that it came to this.
You paralysed my body with a poison kiss.

For 40 days and nights I was chained to your bed.
You thought that was the end of the story.

Something inside me called freedom came alive.
Living in a world without you
.

Thursday, December 25, 2008

Poissa

Olen todennut, että tämän joulun saldo oli poissaolo.
En jaksanut olla missään, mutta toisaalta olisiko pitänyt?
Huomenna onneksi ystävien kanssa illallinen ja yhdessäoloa.
Sitä odotan.
Niin ja yhden cosmon jälkeen myös toivo ensi joulusta Nykissä pitää minut järjissäni.
I need a rehab...tai jotain...palataan myöhemmin...ystävä tuli kylään

Wednesday, December 24, 2008

Love actually


Tässä tämän postauksen yhteydessä kidutan itseäni hieman . En löytänyt tätä Love Actuallya dvd:llä, joten en voi sitä tänään yksin katsoa ja voimistaa mietteitäni rakkaudesta, siitä joulun todellisesta sanomasta.

Ehkä Youtubessa hetki sitten katsomani pieni klippi elokuvasta oli kuitenkin riittävästi, sillä totuus on, että mukavampaa on olla yhdessä ja siis todella niiden ihmisten kanssa joista pitää, kuin panostaa suunnaton määrä rahaa lahjoihin ja muuhun krääsään ja viettää joulu enemmän tai vähemmän masentavassa seurassa.

Haluan tähän loppuun vielä toivottaa kaikille hyvää joulua ja toivon että saisitte viettää joulun rakkaiden ihmisten keskellä, sillä vaikka minä tänään omasta valinnastani(?) olenkin yksin joulun tahdon uskoa siihen että
Love actually is all around us!

Monday, December 22, 2008

Joulukortti

Sain tänään joulukortin.
Ei mitenkään outoa tähän aikaa vuodesta, mutta ylläri, se ei ollutkaan osoitettu minulle.
Kortissa luki seuraavaa:

Ryyppykaveri
Arto(?) Koistinen + kaveri?
Vxxxxxxxkatu 1 C 39
00XX0 Helsinki

(siis tuohan ei ole minun osoitteeni, eikä c-rapussa ole tuollaista numeroa, vaan paljon isompia, enkä löytänyt myöskään Koistista nimilistasta)

Kortin oli lähettänyt Maire Lehtinen, joka nyttemmin majailee Korsossa Vantaalla (päättelin näin osoitteesta, jonka hän oli raapustanut kortin yläkulmaan), ja kertoo kortissa hyvän joulun toivotusten lisäksi, että asui tässä kaupunginosassa 5 vuotta sitten.

Mitä tällaiselle kortille voi tehdä?
Olisi toisaalta kiva, että myös Arto saisi jouluna edes yhden kortin, jos siis on enää edes elossa.
Jos laittaisi kortin takaisin Mairelle, että Artsi ei asu täällä, mutta masentaisiko se sitten ryyppykaverinsa hukanneen Mairen?
Ehkä marssin postiin ja huudan kaikki joulupatoutumat virkailijalle, että kun ei osata jakaa postia oikeaan osoitteeseen, sillä tämähän ei ollut ensimmäinen kerta.

Väsyttää, ja enää 17 h töitä, flunssa puskee, ja joulu ahdistaa.

Sunday, December 21, 2008

Suku on pahin

Tänään joulun viralliset sukuloinnit.
Argh...nyt tänä vuonna ei kyselty että olenko lesbo,
vaan vihjailtiin useimpien pukkien käynnistä jouluna.
Siis ei edelleenkään mitään mahdollisuutta olla sinkku.
Se on lesbo tai huora.
Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.

Friday, December 19, 2008

No number

En enää edes tiedä mikä päivä on.
Noh, joku luukku kuitenkin....tai siis niin, en tiedä pidänkö kalenteria enää.
Se on tylsää.

Kerron kuitenkin siitä, että jouluun on enää kuusi päivää.
Minulla ei ole yhtään rahaa, eikä yhtään lahjaa.
Kotini on sotkuinen, tiskit lojuvat pitkin poikin, enkä ole pessyt pyykkiä aikoihin.
Ei tämä ole tapaistani.
Mutta en jaksa välittää, sillä haluaisin vain kadota maailmalta ja linnoittautua sänkyyni.
Mitä yhdestä joulusta, en puhu siskolleni, tai hän ei puhu minulle.
En ole nähnyt lapsia melkein vuoteen, ja minun pitäisi olla heidän tätinsä.
Kotona ei tule olemaan kuusta, eikä perhettä.
Aikaisempina vuosina sentään teeskenneltiin, 
ja vaikka vihasin silloin sitä, niin tässä tilanteessa sekin tuntuisi lohdullisemmalta.
Tarpeeksi syitä olla pitämättä joulusta...aivan varmasti.

Olin seiminäyttelyssä maanantaina Robynin kanssa.
Nyt hänkin on takaisin Irlannissa, ja minä useaa ystävää köyhempi.
Lisää syitä olla pitämättä joulusta.
Näyttelyssä oli seinä, johon sai kiinnittää oman toiveensa.
Tai oikeastaan se oli seinä, johon kirjoitettiin se mitä aikoo antaa lahjaksi toiselle.
Enrico ei ollut tajunnut ideaa ja oli kirjoittanut monta lappua jossa toivoi erilaisia asioita itselleen.
Jotakin pysäyttävää siinä seinässä myös oli, sillä
hieman epäselvällä käsialalla yhteen korteista oli raapustettu

"En ole lyönyt vaimoa sitten eilisen"

Niin, ehkä tämä on painavin lupaus kaikista, ja toivottavasti hän pystyy pitämään sen.

Kaikki kulutushysteria on tuhonnut joulun todellisen merkityksen.
Perheiden yhdessäolon, rauhan ja levon. 
Yksinkertaisesti rakkauden.
Mutta en jaksa pohtia enempää, sillä olen väsynyt töistä.
Teen töitä, että en muistaisi sitä mitä kaipaan eniten.
Ja sitten väsyn ja muistan taas.
Noidankehä.  A vicious one.

Monday, December 15, 2008

Pah

En jaksa enää.
On väsymys ja masennus, eikä tätä kukaan kuitenkaan lue.
Toivottavasti tämä johtuu vain siitä, että tänään on maanantai.
Ehkä huomisessa on vielä toivoa...

Thursday, December 11, 2008

Yhdestoista luukku

11. joulukuuta

Eilen Tavastia, tänään sohva.
From high to low.
Mutta silti keikka oli mahtava, ja uudet biisit sellaisia joita kannattaa odottaa.
Kuuntelin eilen mieluiten vanhempaa kappaletta Valmis, ja mietin että olenko minä valmis.
En vielä, vasta yhdeksän asiaa plakkarissa.
Niin ja myös se joka minut huolisi omakseen täysin hukassa.
Miten on teidän muiden laita?

Haluan hypätä vieraan auton kyytiin
hukata ainoat avaimet
pestä hiukset sadevesiämpärissä
kävellä kenkäni pilalle
Haluan juoda miehen pöydän alle
väsyttää loput puheillani
lähteä kun pitäisi jäädä
jäädä kun pitäisi lähteä

Haluan rakastaa kerran tyttöä
herätä oudosta asunnosta
valehdella nimeni ja ammattini
pestä numeron kämmenselästä

Sitten olen valmis sinun pitää omanasi
Sitten olen valmis sinun pitää omanasi

Haluan istua jalkakäytävällä
muistamatta mistä olen tulossa
tietämättä minne olen menossa
lähteä lentokentälle

Haluan ajaa vieraaseen satamaan
hukata puhelimen rantaveteen
joutua ikuiseen katveeseen

Haluan pudota kalliolta
löytyä elävänä käteni kipsiin
sairaalaan kukkia
joita en ole enää näkemässä

Haluan kiusata vierasta lasta
varastaa lompakon
saada sähköiskun pistorasiasta
ja lyödä kerran kunnolla

Sitten olen valmis sinun pitää omanasi

Wednesday, December 10, 2008

Kymmenes luukku

10. joulukuuta

Tänään on virallisesti joulu peruttu, ainakin tästä taloudesta.
Sampo pankki muisti mukavalla joululahjalla, ja lähetti 80 euron laskun muka veloittamatta jääneistä pankkikorttiostoista viime huhtikuulta. 
Siis vain 8 kk myöhässä ja sopivasti juuri joulua piristämään.
Minulla oli 100 e varattu joululahjoihin tästä jo muutenkin minimaalisesta budjetista.
Tuon yllärin jälkeen on enää 20 e.

Voisin toki kiistää koko homman, 
ja minun oikeastaan pitäisi, koska tuo ei pidä paikkaansa.
Mutta Sampo on ovela.
Ne tilinäkymät jotka olivat huhtikuussa pankissa, eivät ole siellä enää joulukuussa, 
ja nyt todellakin näyttää siltä, että tuo 80 e olisi jäänyt veloittamatta.
Eipä ole paperilla mitään todistusaineistoa, 
joten joudun tyhmästi nöyrtymään ja maksamaan jo kertaalleen maksetut tuotteet. 
Niin ja perumaan sen joulun, niin lahjojen kuin muunkin suhteen.

Sampo pankki is the real Grinch who stole my Christmas! :(

Tuesday, December 09, 2008

Yhdeksäs luukku

9. joulukuuta

Joulu sitä vaan lähenee ja samalla kasvaa nautittujen jouluruokien määrä.
Tänään juuri puurolautasen äärellä kuuntelin, kun seurakunnan työntekijät laskivat nauttimiensa jouluaterioiden määrää - alta kymmenen jäi vielä, mutta yhden käden sormet eivät kuitenkaan riittäneet.

Syömisestä ja nimenomaan ylensyömisestä puheenollen törmäsin mielenkiintoiseen pikku uutiseen japanilaisesta ravintolasta New Yorkissa, joka veloittaa asiakkailtaan hieman ekstraa - nimittäin jos asiakas ei jaksa syödä annostaan all-you-can-eat sushibuffetissa loppuun, 
joutuu hän maksamaan buffetin hinnan (26,95) lisäksi 3% ylimääräistä.
Whoa!
Hyvä idea sinänsä miettiä ja säännöstellä sitä mitä lautaselleen lappaa, eikä ainoastaan vain omaa vyötäröään ajatellen vaan myös sitä määrää jota vuosittain menee hyvää ruokaa roskiin meidän ahneutemme takia (esim. USA:ssa arvioitu luku on 27% kaikesta ruoasta).

Miettikääpä tätä seuraavan kerran kun lapatte lautasellenne liikaa ruokaa!

Monday, December 08, 2008

Kahdeksas luukku




"Love is the answer and you know that for sure"
- John Lennon 
(9th Oct.1940 - 8th Dec.1980)





Sunday, December 07, 2008

Seitsemäs luukku

7. joulukuuta

Sunnuntait ovat niin turhia....
mutta yritetään silti jotain.

Oikeastaan tämän postauksen videon olisi voinut myös liittää toisen päivän postaukseen koska myös tämä bändi julkaisi saman nimisen levyn ja vielä samana päivänä, mutta se on nyt tässä.

Saanpahan pohtia sitä, kannattaako kymmenisen vuoden takaisesta vielä pitää kiinni?
Niin...riippuu varmaan siitä mikä oli suhteen laatu.
Minulle se oli kaikki kaikessa, joten taidan pitää...ainakin hetken.

Saturday, December 06, 2008

Neljäs, viides ja kuudes luukku

Kivat...heti kun päättää kirjoittaa joka päivä yhden postauksen niin eiköhän se hemmetin serveri ja koko blogger kaadu.
Eli olen täysin takki tyhjä tällä hetkellä, sillä kirjoitin neljännen päivän postauksen, joka hävisi jonnekin kauniiseen bittiavaruuteen, ja systeemi oli niin sanotusti poissa pelistä tähän asti, joten tässä tulevat nyt sitten kaikki kolme ja ei mitään.

4. joulukuuta
  • suosittelen elokuvaa The Fall
  • olen onnellinen, että olen löytänyt elämääni niin ihania uusia ystäviä kuten Kestin, Inga ja Robyn
5. joulukuuta
  • Love Actually
  • Taas yhdet juhlat joiden olisi toivonut jatkuvan ikuisesti.
  • Kuvittelenko vain, että olen onnellisempi englanniksi...
6. joulukuuta
  • The west wind moves on the fields of barley
  • itsenäistä ja markkinaa, hienoinen heikotus tekee kaikesta vieläkin kamalampaa
  • Olen unohtanut Maamme-laulun sanat, The Star-spangled Banner sujuu kuitenkin

Wednesday, December 03, 2008

Kolmas luukku

Olen aina tiedostanut olevani hieman erikoinen....siis siinä, että mistä elokuvista, näytelmistä, kirjoista tai musiikista pidän. Melkein kaikkeen mistä pidän vaikuttaa joku vahva tunne, joka syntyy kun luen, katselen tai kuuntelen jotakin. Tänään haluaisin kertoa yhdestä lempinäytelmistäni, ja niin on siitä elokuvakin tehty, sekä viitattu tähän näytelmään yhdessä toisessa lempielokuvassani.

3.12 vuonna 1947 sai ensi-iltansa Tennessee Williamsin näytelmä A Streetcar Named Desire eli suomeksi Viettelysten vaunu. Pääosia näyttelivät tuolloin 23-vuotias Marlon Brando (Stanley Kowalski) Jessica Tandy (Blanche Dubois) ja Kim Hunter (Stella Kowalski).
Näytelmä ei ole mitenkään monisyinen, oikeastaan se on aika yksinkertainen, mutta kerronnassa on onnistuttu täysin. Lyhykäisyydessään Blance tulee vierailulle sisarensa Stellan luokse, ja Stellan mies Stanley ja Blanche eivät voi sietää toisiaan. Tämän konfliktin kehittymistä seurataan näytelmässä aina loppuhuipennukseen saakka, jossa Stanley raiskaa Blanchen ja suistaa tämän elämän täysin raiteiltaan. Blanche viedään lopulta pakkopaidassa mielisairaalaan.

Varsinkin tämä näytelmän loppuhuipennus oli hieman liikaa neljäkymmenluvun lopun yleisölle, sillä aikaisemmin ei oltu lavalla nähty näin seikkaperäistä kuvausta väkivallasta ja seksistä.
Tätä kuvastaa hyvin se, että kun verho laskeutui, niin yleisössä vallitsi täysi hiljaisuus ennen kuin yleisö puhkesi taputtamaan, ja näitä taputuksia sitten kuunneltiin seuraavat puolituntia taukoamatta.

Vuonna 1951 näytelmä siirrettiin myös valkokankaalle, mutta pienellä poikkeuksella.
Katolisen kirkon vastustuksesta yritettiin poistaa elokuvasta raiskauskohtaus, vedoten siihen, että se on aivan liian säädytöntä katseltavaa. Williams piti tätä kohtausta kuitenkin niin oleellisena, että ei suostunut poistamaan sitä. Lopulta päädyttiin kuitenkin kompromissiin ja täten elokuvan lopussa Stanley saa teostaan rangaistuksen, ja viimeisessä kohtauksessa Stella jättää hänet.

En osaa täysin eritellä miksi pidän niin paljon tästä näytelmästä, ehkä se on teksti ja loistavat repliikit, ehkä se on näyttelijöistä ja tulkinnasta kiinni.
Yksi repliikki on kuitenkin vuosien varrella jäänyt mieleen ja mietityttänyt monesti.
Blanche toteaa (en kyllä nyt muista kenelle) että
"Whoever you are, I have always depended on the kindness of strangers. "
Niin, pitääkö häntä nyt naivina, vai hyvin onnellisena ja viisaanakin.
Ehkä tuossa on jotain järkeä kuitenkin, vaikka niin että jos mietimme miten itse kohtelemme meille täysin tuntemattomia ihmisiä. Autammeko vai kävelemmekö pois?

Tuesday, December 02, 2008

Toinen luukku

2. joulukuuta

Vuonna 1804 Napoleon kruunautti itsensä keisariksi Pariisissa Notre Damen katedraalissa.
Vuotta myöhemmin ranskan joukot uuden keisarinsa johdolla voittavat Itävallan ja Venäjän joukot. Napoleonilla oli siis aika mahtava vuosi.

Vuonna 1942 Fermi onnistuu saamaan aikaan ensimmäisen ydinreaktioketjun.
Tämä on vain alkua surullisen kuuluisalle Manhattan-projektille, ja sille mitä kaikkea siitä sitten seurasikaan muutama vuotta myöhemmin.

Vuonna 1981 Britney Spears tupsahti tähän maailmaan.
Ja liekö sattumaa, mutta 27 vuotta myöhemmin juuri samana päivänä hän julkaisee uuden albuminsa nimeltään Circus. Olisikohan tässä come-backin ainesta?
Toivotaan, että parempaa on luvassa neiti Spearsille, sillä onhan takana pari hieman rajumpaa vuotta. 
 
Tällaista siis tänään joulukuun toisena päivänä.

Monday, December 01, 2008

Erilainen joulukalenteri

Ja joulukuu on taas täällä.
Samoin on aika availla joulukalenterin luukkuja, ja tässä kaikessa hötäkässä ja täysin rahattomana (jokaisen päivän budjetti alle euron), päätin tehdä itse oman joulukalenterini.
Katsotaan löytyykö tarinaa jokaiseen 24:n päivään.

1. joulukuuta:

Tiesittekö, että tänään vietetään maailmanlaajuista Aids-päivää (vai olisikohan parempi sanoa aidsin vastaista päivää), jolloin muistetaan jo aidsiin menehtyneitä, sekä jaetaan tietoa aidsista ja sitä aiheuttavasta Hiv-viruksesta.
Aidsiin on tähän mennessä kuollut 25 miljoonaa ihmistä ja tällä hetkellä arviolta 33 miljoonaa ihmistä on hiv-positiivisia.
Päivän tunnuksena on punainen nauha, jonka voi halutessaan laittaa rintaa koristamaan ja muistuttamaan siitä, että Aids on edelleen yksi maailman tuhoisimmista pandemioista, joka esimerkiksi viime vuonna vaati 2 miljoonan ihmisen hengen, joista lapsia oli arviolta 270 000.
Vaikka lääkkeet parantuvat, ei 100% parannuskeinoa ole vielä löytynyt.
Toivossa on kuitenkin hyvä elää...ja sitä ennen on parempi muistaa ehkäisy!

Sunday, November 30, 2008

Viimeinen kerta

On turha yrittää keksiä pyörää uudestaan, kun joku on sen kerran jo keksinyt. Samoin on oikeiden sanojen kanssa.
Vaikka tämä kappale kertookin romanttisen suhteen päättymisestä, niin minä yhdistän nämä sanat myös syvällisen ystävyyssuhteen päättymiseen.
Kunpa vain se, jolle tämän kappaleen laulaisin, ikinä lukisi tätä blogia ja ymmärtäisi tekemänsä virheet.
Näin ei tule käymään, sillä virheistään oppii vai elokuvissa, mutta ehkä universumi ymmärtää...

Monday, November 24, 2008

Suihkuverho

Kävin eilen taas kerran Ikeassa ja ostin itselleni uuden suihkuverhon.
Siinä on eri värisiä palloja.
Edellinen oli jo kolme vuotta vanha ja vähän kärsinyt.
Siinä oli vihreitä ja sinisiä viivoja.
Minimalistista.

On jotenkin merkittävää, että suihkuverho on kunnossa.
Sen taakse voi piiloutua...pahalta maailmalta ainakin.
Minä nimittäin itken suihkussa.
Se on vanha tapa, jonka opin teininä, enkä ole päässyt siitä eroon vaikka yksin asunkin.
On tullut monta kertaa kyyhötettyä siinä ainoassa huoneessa jonka oven saa lukkoon,
ja tuijoteltua suihkuverhoa..niin ja itkettyä, kun kukaan ei kuule.

Tämä uusin on vielä niin sanotusti vihkimättä,
mutta eiköhän se tule tehtyä tässä pika pikaa.
Vaikka juuri pääsin keskustelemaan ystäväni kanssa siitä, 
että vaikutan onnelliselta.
En ehkä olekaan.

On liikaa ajateltavaa.
Asioita, joille pitää panna piste.
Unohtaa ja siirtyä eteenpäin.
Ehkä minä vain en ole hyvä ihmisten kanssa.
Eivät kaikki ole.
Onneksi on se uusi suihkuverho...

Tuesday, November 18, 2008

Kaunis Poika

On se vaan ihanaa, että tästä maailmasta löytyy sellaisia ihmisiä kuin Elias.
Jos tuossa säässä ja pimeässä vaeltaa, niin onneksi ainakin yksi ihminen tuo valon...
niin ja hymyn.
Kiitos siitä!

Cuckoo

Olen selityksen velkaa:
Huomasin juuri, että olen tällä hetkellä niin stressaantunut
ja irtaantunut todellisuudesta,
että kirjoittelen tänne aivan järjettömiä postauksia.
En esimerkiksi muista, miksi kirjoitin tuoksusta.
Siitä voisi päätellä rivien välistä jotain suurempaa kuin mitä se on.
Olenkohan minä aivan liian paljon yksin, 
kun ihmisen vierailu luonani aiheuttaa noin suuria tunnetiloja?
Koska en osaa vastata kysymykseen ja pelkään että olen hieman kahjo
(siis ainahan kannattaa vedota tilapäiseen mielenhäröön)
aion pidättäytyä kirjoittamasta tänne...ainakin hetken verran.
Ettei sitten tulevaisuudessa tarvitse kirjoittaa enempää näitä selventäviä kirjoituksia.
Nainen ja naisen mielenliikkeet- tuo elämän suuri mysteeri!

Sunday, November 16, 2008

Starbucks in Finland?

Löysin netistä seuraavanlaisen häirisevän linkin:
Mikäköhän tämä juttu oikeasti on?
Sivuilla lukee, että avaamme pian.
For real?

Jos tämä on vitsi, niin etsin käsiini sen ihmisen joka keksi näin julmasti 
jymäyttää hyvän kahvin ystäviä, ja sanon enemmän kuin pari valittua sanaa
ja upotan sen pään juhlamokka-pakettiin. 

Jännityksellä sitten odotellaan...

Saturday, November 15, 2008

Tuoksu

On jokseenkin ikävää olla yksin huoneessa ja tuntea tuoksusi.
Sille ei voi mitään.
Voi, kunpa en olisi saattanut itseäni tähän tilanteeseen

Tuesday, November 04, 2008

Väärä verbi

Oppitunti numero yksi, ja varmasti tärkein sellainen:
-Kun opetat kahdeksasluokkalaisille mitä tahansa ainetta,
niin harkitse joka ikinen sanasi tarkkaan, sillä muuten voi käydä huonosti.
Johan sen Matti sanoi, että pillu se on pojalla mielessä.
Niin, että vältetään verbejä panna, harrastaa yms.
Niistä kuulemma saa koko tunniksi aikaan stondiksen.

Voi elämä.
Tätäkö tämä tulevaisuus tuo tulessaan?
Kiimaisia teinejä, joille pitäisi opettaa oikeasti tärkeitä asioita,
eikä pelkkiä kama sutran asentoja.
Huh.
Niin, ja juu tiedän olevani vanha pieru. Jo nyt.

Wednesday, October 29, 2008

Onko vielä aikaa?


Look at them and weep!
Yläpuolella kuvattuna tämä ja seuraava viikko elämästäni.
Missä välissä minulla on aikaa?
Vai onko se aika vain suhteellinen käsite?
Tiedän vain sen, että ystäviäni en ole nähnyt kahteen viikkoon,
ja jos homma jatkuu tällaisena (niin kuin pahalta näyttää) niin tuskin tulen tapaamaan seuraavanakaan kahtena viikkona.
Vapaata löytyisi seuraavan kerran 15.12.
Soitellaan silloin, jos minulla enää edes on ystäviä...

Sunday, October 26, 2008