Päivämääriä ja lukuja

• 16.05.2002  18-vuotias, juuri ylioppilaskirjoitukset suorittanut tyttö saapuu Stockmannin rekrytoinnin oven eteen klo 08.54. Tapaaminen oli sovittu tasan klo 9.
  
• Pari viikkoa aikaisemmin avatussa espanjalaisessa vaatefirmassa, tyttö tekee töitä 'täydentäjä'-nimikkeellä 12 h/vko lastenosastolla.
• Helmikuussa 2003 on virallisesti tiedossa, että myös Itäkeskukseen avataan uusi myymälä. Tyttö hakee sieltä täysipäiväisen myyjän paikkaa, eikä saa sitä.
• 15.04.2003 Itäkeskuksen myymälä avaa ovensa, ja tyttö tekee töitä lastenosastolla 20 h/vko kahdeksan muun myyjän kanssa. Avajaiset eivät ole yhtä suuri menestys kuin Helsingin liikkeen. Monet määräaikaisella sopimuksella palkatut myyjät jäävät ilman vakituista paikkaa, onneksi tytöllä on vakituinen sopimus. Nykyään Itäkeskuksen lastenosastolla työskentelee kaksi täysipäiväistä myyjää ja muutama reservi.
• Elokuussa 2004 koulu kutsuu tyttöä ja työnteko jää vain 15 h/vko, tai siis ainakin virallisesti. Epävirallisesti tyttö on töissä useammin.
• Syyskuussa 2005 tyttö pääsee yliopistoon ja lokakuussa muuttaa omilleen. Rahantarpeen vuoksi tunteja nostetaan 20 h/vko. Enemmänkin tulee taas tehtyä.
• 03.09.2007 on aika osastonvaihdokselle. Sopimus on 20 h/vko, ja työ naistenosaston kassalla. Tyttö pitää työstään ja saa taas onneksi tehdä enemmän tunteja.
• Kevät 2008 tuo mukanaan säästökuurin ja tunteja joudutaan vähentämään minimiin. Tyttö jää kauan odotetulle talvilomalle.
• 17.04.2008 tyttö hakee avointa 30 h/vko paikkaa Helsingin liikkeen lastenosastolta ja saa sen.
• 29.04.2008 tyttö käy harjoittelemassa ja tutustumassa vanhaan/uuteen osastoonsa. Kaikki tuntuu muuttuneen ja alku tuntuu hankalalta.
• 04.05.2008 tyttö sulkee Itäkeskuksen naistenosaston kassan viimeistä kertaa.
• 05.05.2008 tytön on määrä tehdä ensimmäinen virallinen vuoronsa uudessa työpaikassaan.
• 16.05.2008 tyttö on ollut firmassa 6 vuotta töissä.
  

Tämä oli jostain syystä vain pakko kirjoittaa ylös ja tehdä tästä jotenkin konkreettista.

Hassua on, että muistan tasan tarkkaan päivämäärät (ne tärkeimmät).

Monesti olen miettinyt, että olisiko nyt jo aika siirtyä eteenpäin ja tehdä jotakin muuta, mutta vielä en ole löytänyt sitä 'jotakin muuta' mitä tehdä. Ehkä se vielä sieltä tulee. 

Tai sitten käyn pokkaamassa sen 10-vuotis merkin.

Tiedä häntä, mutta vielä ei ole tämän tytön aika poistua tämän firman kuvioista, 

ja huomenna alkaa taas uusi taival ja ajanjakso. 

Uusi homma ja uudet kujeet.

I cannot wait!

Dear Diary

Writer's block.
That is the answer to all of your questions regarding the matter why I haven't written anything in a long time.
And now it seems that the only language in which I can write is English...my apologies.
It's weird, though...I haven't written anything in English in a while (I normally write my journal in English, which I haven't done since 2005), so here goes nothing...

So much has happened since April 8th, now it's the end of the month and everything has changed.
Well, not everything, but you get the picture.

Big city, bright lights, my another home.
I heart NY. Just can't deny it.
But this time it was a bit different, I felt like a local, a true New Yorker.
I know the 'hoods' and the people.
Witty conversation with a complete stranger, compliments and flirtatious smiles.
I'm a whole new person.
I even speak differently.
And I like myself.
Screw all the therapists telling me that I'm escaping.
So what.
Maybe I'm being held hostage here, and feel liberated there.
Who knows, but I know that life there would not always be a walk in the park.
But you have to hand it to the Americans they make things a little better...and I prefer a little small talk and b.s.
It eases me and makes me feel safe. And happy.
I had yet again, prior to this trip, forgotten what smiling and being happy feels like.
Nice, I tell you.

That trip was also a good break from everything, and I bought myself some extra time to think things through.
So as I got back home, I was a bit wiser and had things in their rightful perspective.
Work: I needed the extra hours, to pay the bills. And I needed some change.
So now, I have all that.
Studies: I'll pursue anything and do my utmost to achieve the goals that I have set for myself.
Men: "Could one of you lie on top of me, I need to feel the weight of a man on me." Still a bit doubtful whether I'll find one here, but when there is will, there is a way, right?
Friends: I suck at this. I just can't seem to do anything right. Or this is at least what it feels like. I love them to pieces but always end up hurting them too.

Homecoming. OMG.
Culture shock, big time.
Vomiting teens, gloomy Finns on the subway.
Creepy looks if you smile.
Fighting at the work place.
Nasty customers who think you are fucking with them, when you wish them to have a nice weekend.
But I'll adjust.
I have my Starbucks and sunny pictures from the Big Apple.

Bad news.
People mourning, and absolutely no words of consolation.
Why do bad things happen to good people?
Loneliness is just too much.

Good news.
People dating and this time there are the butterflies and everything.
Okay, I'm a bit envious but still happy for them.
I will listen to every happy detail and smile.
They deserve it.
Oh, did I mention that these were my male friends...female ones are on a bad streak of luck :(
And the thing is that I don't know if it's good or bad, but I have gotten used to this living alone thing.
And extremely seldom I meet men who make an impression.
So in a way, I have given up. (Except secretly, I still believe that I am going to meet my man abroad, or if I'll meet him here then he has to be foreign...someone could prove me wrong, in fact go ahead, I encourage you to!)


This week is going to be busy.
Exam, May 1st, work, studying, baking, and reconciliation.
I'll be lucky if I have any time to dream.
That keeps me happy and sane.
And I like it that way.

End of update.
Next time Finnish and more wittier writing.
Nothing personal...
wait, that I can't promise 'cause everyting is personal in this blog..
after all, this is the story of a girl, and that girl is me.

Pientä asiaa Sampo Pankista

Pitikin mennä iloitsemaan uudesta luottokortista.
Itku pitkästä ilosta siitä tuli, sillä korttihan ei toimi.
Ja miksi ei?
Tämä on pitkä juttu...

Menin heti pääsiäisen jälkeen uusimaan pankki- ja luottokorttiani Sampo Pankkiin, koska siruni oli vioittunut.
Halusin siis toimivan kortin.
No kuten kaikki uutisia seuraavat ihmiset tietävät niin pieni suomalainen Sampo yhdistyi ison tanskalaisen kanssa.
Ja tämän piti sujua ongelmitta. (toisin kävi)
Jonotin konttorissa työpäivän jälkeen 2 h, että pääsin tiskille.
Tiskillä oli vanha täti, joka oli aivan pihalla uudesta atk-järjestelmästä, ja takapiruina taustalla seisoivat irlantilainen ja ruotsalainen neuvonantaja. Kieli jolla kommunikoitiin (jos kommunikoitiin) oli englanti.
Selvisi, että olen naimisissa ja minulla on yhteinen tili mieheni kanssa.
Hmm, kiva...olisipa edes rikas mies.
No piti sitten tilata uusi kortti ja samalla hoidin sen alta pois, että tarvitsin myös uuden tunnusluvun visa electroniin.
Tämän kaiken neuvottelin loppupeleissä sen irlantilaisen kanssa, kun suomalaisen tädin kansakoulun oppimäärällä ei niin hyvin englantia osattu. Lopulta yhteisymmärrykseen päästiin ja kortin piti tulla postissa.
Homma siis hoidossa, minulle sanottiin.

Kävin jonottamassa uudemman kerran seuraavalla viikolla,
kun en päässyt verkkopankkiini, ja lainani eräpäivä oli siirtynyt vuoteen 2010.
Homma hoidossa, minulle sanottiin.

Tällä viikolla tuli siis uusi kortti vanhan tilalle, paitsi että vanha kortti olikin edelleen voimassa.
Sekä outo kirje Tanskasta, jossa oli tunnusluku, mutta ei mitään tietoa siitä mihin korttiin.
Ja verkkopankkini tietoihin minulle oli ilmestynyt 8 luottokorttia.
No ei sitten muuta kun taas käymään konttoriin.
(Jos joku ihmettelee miksi en soittanut tai laittanut meiliä, niin kyllä näitäkin kokeiltiin, mutta tuloksetta)
Jonotusaika 1h.
No siinä sitten selviteltiin, että joo ei ole tunnusluku muuttunut pankki/visakortissa, ja uusi tunnusluku on siihen electroniin.
Vanha visakortti leikeltiin kahtia.
Ja poistettiin epämääräiset muut kortit listoilta.
Tehtiin uusi palvelusopimus.
Olin edelleen naimisissa, joten korjattiin sitten, että olenkin naimaton.
Lainan eräpäivä edelleen 2010 vuonna. Korjaantuu kuulemma itsestään.
Homma hoidossa, minulle sanottiin. Ei mitään ongelmaa.

No meninpä sitten ennen töitä nostamaan rahaa,
niin eipä vanha tunnusluku toimikaan tässä uudessa kortissa.
Kiva.
Se sentään meni oikein, että se kumma tunnusluku oli oikeasti siihen electroniin.
Lähtö olisi perjantaina, eikä minulla ole mitään muuta toimivaa korttia kuin visa electron,
jolla ei hirveän monesta paikasta nosteta rahaa Jenkeissä.
Pitää siis toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Ja huomenna taas Sampo Pankkiin.
Onkohan homma taas hoidossa, ja tällä kertaa ihan oikeasti?

Neuvoja

Elokuvissa on aina yksi sellainen sivu/taustahenkilö,
joka nousee tärkeään asemaan antaessaan neuvoja pulaan joutuneelle sankarille.
Se saattaa olla vain yksi lause, joka auttaa sankaria tajuamaan tilanteensa,
ja auttaa häntä asettamaan asiat oikeaan mittasuhteeseen.

Löysin tänään oman elämäni sivu/taustahenkilön,
jonka aamuiset Messengerin välityksellä annetut neuvot saivat mieleni kirkkaaksi.
Katsotaan pystynkö noudattamaan niitä kirjaimellisesti, ja tuottavatko ne luvatun tuloksen.
Toivottavasti näin.

P.s. Uusi luottokortti tuli tänään, jihuu! Ja matkaan on enää neljä yötä :)

Kapitalistikin ajattelee...oikeesti!

Tiedättekö sen tilan...sen euforian,
mikä aina silloin tällöin valtaa pienen ihmisen, kun hän on kokenut jotain hienoa.
Kuvitelkaa itsenne siihen tilaan, ja miettikää miten vaikeaa sitä tunnetta ja tilaa on välittää muille.
Tuntuu, että sanat eivät yksinkertaisesti riitä. Se pitää kokea.

On puoliksi pimeää.
Lavaa valaisevat ostoskasseihin asetetut lamput.
On läpinäkyvä huone, kirjoituspöytä, itämainen tyyny, jolla maata.
Matkalaukku ja vaatteita, sekä muutama tuoli.
Vahvoja henkilökuvauksia.
Matka jokaisen omaan sisinpään ja menneisyyden mörköjen kohtaaminen.
Kiina-ilmiö, "meissä jokaisessa asuu pieni demari", maailmanparannus ja totuus siitä, että kapitalistikin ajattelee.
Ajatuksia vahvistaa kauniisti soiva musiikki ja pienet kuvainsertit.
Loppuun soi kaunis "missäs oot, me tullaan sinne" kappale, joka tiivistää illan ydinsanoman: toisesta välittämisen.

Illan aikana tunnen pieniä onnensykähdyksiä,
kun mieleeni tulevat kaikki ne ihanat ihmiset, joille haluaisin näyttää tämän näytelmän.
Samalla muistan, kuinka paljon heitä kaipaankaan juuri siinä hetkessä.
Näen Minnan tanssivan tarinan päähenkilön Julian kanssa Thaimaan hiekkarannalla.
Kertovan matkustamisen tärkeästä merkityksestä ja siitä, että maailmassa voi yksi ihminenkin tehdä paljon hyvää.
Kaiken tämän naurun ja pohtimisen keskellä päällimmäiseksi ajatukseksi jää se välittäminen.
Siitä ei pääse mihinkään.
Niin, ja myös kapitalisti välittää...tai ainakin ajattelee...sitä välittämistä.

TJEU: JUHA ITKOSEN KOHTI- MISSÄS OOT, ME TULLAAN SINNE.
Kom-teatterissa
HUHTIKUU ti 1.4., ke 2.4., to 3.4., pe 4.4., la 5.4., ti 8.4., ke 9.4., pe 11.4., ke 16.4., pe 18.4., la 19.4., ti 22.4., ke 23.4., to 24.4., pe 25.4., la 26.4., ti 29.4.
TOUKOKUU pe 2.5., la 3.5., la 10.5., ti 13.5., ke 14.5., pe 16.5., la 17.5., ti 20.5., ke 21.5., pe 23.5., la 24.5.

Tuhlausta

Vitsit mikä päivä.Yhtä tuhlausta.

-9,90 e salaatti ja tuoremehu.
Salaatti syötiin vain puoliksi,
kun poistuit paikalta, meni ruokahalu. Ikävää, kun ihmiset tuijottaa.
-38 e uusi rajauskynä. Chanel.
En olisi tarvinnut, mutta toimi retail-therapy:na.
-36 e ruokaostokset Stockmann.
Okei oli pakko käydä kaupassa jossain, mutta en olisi tarvinnut noin paljon.
-24,95 uudet piilarit.
Oli jo siis aikaisemmin sovittu piilaritarkastus,
mutta lisäsin tämän kohdan tähän sympatiapisteiden vuoksi, siis että summa olisi suurempi.
Meinasin myös mennä Visalla kampaajalle, ja ostaa Shakespearen kootut -teoksen.
En onneksi ostanut.

Että tällainen vapaapäivä sitten.

Maybe

Blogiani on kritisoitu siitä, että laitan tänne liikaa lyriikoita ja musiikkia.
No nyt sitä on tässä taas.
Ja voin vain todeta, että eipä tartte lukea, jos ei blogi miellytä :)

Tämän kappaleen olin unohtanut. Eikä mikään ihme, sillä viimeksi kun se elämässäni soi, olin vain noin kuusivuotias lettipää kukkamekossaan.
Olin perheeni kanssa kesämökillä Itä-Suomessa, kun eräänä kesäiltana Radio Suomen Puhelin Langat laulaa- ohjelmassa joku kuuntelija pyysi saada kuulla kyseisen kappaleen, että voisi pyytää anteeksi joltakin (en muista enää oliko se joku tyttö/poikaystävä).
Jostain kumman syystä tuolloin äitini käänsi äänenvoimakkuuden kovemmalle kappaleen ajaksi, ja siinä sitten koko perhe kuunteli Janisin tulkintaa ja katseli, Janisin laulua lukuunottamatta, muuten niin hiljaista kesäiltaa.

Ei ole tullut tämän jälkeen montaakaan kertaa, että olisin nähnyt äitini kääntävän radion nuppia kaakkoon, kun taas allekirjoittanut ja hänen isänsä harrastavat moista alituiseen.

Mutta siis kuulin tämän kappaleen sitten uudestaan vasta nyt, melkein kymmenen vuoden kuluttua.
Ja hassua on, kuinka elävästi tuo kesäilta palautui mieleen tunteineen, väreineen ja tuoksuineen.
Sitäkään mökkiä ei enää ole, sillä se purettiin uuden tieltä. Ja radion kuuntelukin on vähentynyt kesämökillä sähköjen ja television tulon myötä.
Mutta sydäntä silti lämmittää tämä Maybe, ja eilen liitin siihen myös toisen mukavan muiston...

"Maybe
Oh if I could pray and I try, dear,
You might come back home, home to me."

Desperate (single?) housewife

No jo on aikoihin eletty.
Kirjoituksiani odotetaan, tai siis yksi ihminen odottaa.
Tarvitaanko muita?

No kirjoitetaan sitten :)
Lahjakortit ja visakortit käytetty.
Vielä tarvitaan miehistä lisävahvistusta bambuverhojen asennukseen.
Sekä parin muun taulun.
Niin ja vaikka muita työkaluja on, niin sitä poraa ei sit ookaan.

Rikkoutunutta lasia (toim huom. pyyhekoukkuihin ei saa ripustettua tauluja)
Reilua kauppaa.
Bedroom done.
Livingroom also done.
Balcony almost done.
Bathroom cute and getting even cuter.
Kasvien hellää hoitoa ja yhden hautaaminen sekä uuden adoptointi.
Seems like I might have a green thumb after all.

Patoja ja pannuja.
Kannuja ja kattiloita.
Perjantaina kakun leivontaa.
Olisipa joku jolle kokata, olisi pää täynnä reseptejä.
Onneksi lauantaina on messun jälkeen 'very late dinner',
jonne toivottavasti saan viedä kokkauksiani.

Suuri ihmetyksen aihe on, että mistä moinen energia.
Ehkä se on tämä kevät ja valoisuus.
Saatta myös johtua siitä, että neljännesvuosisata on tulossa täyteen.
Täällä siis yksi sinkku 'kotirouva', joka on tarmoa täynnä ja liikaa aikaa käsissään.
Joten jos kotisi kaipaa uutta ilmettä ja pullantuoksua,
tai nälkä yllättää eikä millään jaksaisi laittaa ruokaa,
You know the number and the address :D

Suojelijat?

Nelosella pyörii uusi sarja Suojelijat, joka yrittää tehdä vartijoista mediaseksikkäitä.

Noh, katselinpa sitten kyseisen sarjan jälkeen metrossa ihan oikeita vartijoita,

ja siis pakko myöntää, että ei niistä hitsi vie saa poliiseja tai palomiehiä tekemälläkään.

Ja siis tällä tarkoitan, että ei se harmaa haalari vaan sytytä niin paljon kuin esim. se sininen.

Edes itse sarjassa ei ole sellaisia hottiksia, 

että tällainen sinkkutyttö voisi mitään suurempia fantasioita kehittää.

Olisivat ottaneet enemmän oppia Pelastajista tai Teho-osastosta.

Harvemmin myös livenä näkee hyvännäköisiä vartijoita.

Ne on kaikki vähän ressukoita tai sitten hirveitä pätijöitä.

Jotenkin vaan takaraivossaan he tiedostavat sen, 

että heillä ei välttämättä ole järjestyksen ylläpitämisen suhteen ihan kaikki keinot sallittuja, 

ja homma vaan kosahtaa.

Tästä media(ja muunkin)seksikkyyden puuttumisesta huolimatta propsit kaikille vartijoille.

Kyllä heitä tarvitaan, ainakin siihen asti kunnes poliisit tulevat paikalle, palomiehet sammuttavat uhkaavat tulipalot ja lääkärit parantavat haavat...

Heikko valo

"Heikko valo 

tulee huoneeseen,

jossa on ohuet verhot.

En ehkä tarvitse sinua

nyt huhtikuussa,

kylmällä säällä

tulen viereesi

tulen viereesi..."

Ultra Bra - Heikko valo

Huoneparittelu mahdollista

Yliopistolla kannattaa käydä.

Siis oikeasti, sillä joskus saattaa sattua niin mukavasti, 

että ilmoitustaululla on hauskaa luettavaa.

Löysin tänään seuraavan ilmoituksen yliopiston oppimiskeskus Aleksandrian ilmoitustaululta:

Looking for cheap apartment

Who: Quite, clean, no pets

When: since now to the end of August

Where: Wherever (Helsinki, Espoo, Vantaa)

Max. 350 e

Ei siis mitenkään eriskummallista, että melkein siisti lemmikitön opiskelija etsii asuntoa mistä vaan tästä hetkestä lähtien. Nämä ovat aika normi-ilmoituksia, mutta ilmoituksen alalaitaan kirjoitettu lause sai kyllä tämän väsyneen opiskelijan kikattelemaan.

Room mating possible!

Siis varmasti ilmoituksen laittaja tiedostaa Helsingin kovan vuokratason, ja halusi ilmaista, että myös kimppakämppä ratkaisu toimii pakon edessä, mutta hauska siitä tuli silti:

Huoneparittelu mahdollista!

Tell me you love me

Olen addiktoitunut täysin yhteen sarjaan. (taas)

Tietenkään sitä ei näytetä Suomessa missään tavis-kanavalla,

vaan siitä pitää maksaa...ja minä hullu maksan.

En oikein osaa selittää ja eritellä, miksi pidän kyseisestä sarjasta niin paljon.

Voi olla, että elämäntilanteeni on juuri nyt sellainen, että näitä asioita miettii, vaikka en olekaan parisuhteessa. 

Jotenkin katsellessa toisten ongelmia ja pieniä parisuhteen erikoisuuksia, kokee olevansa jotenkin fiksumpi, ja tulevaisuudessa uskoo välttävänsä nämä ongelmat omassa parisuhteessaan. Samalla samaistun hyvin vahvasti yhteen sarjan henkilöhahmoista, ja minä se vasta olenkin kova samaistumaan, mutta tämän sarjan henkilön kohdalla todella tuntuu siltä kuin katselisi itseään telkkarista.

Sarjasta saatte enemmän infoa HBO:n sivuilta.

Tästä samaisesta sarjasta löysin todella kauniin Snow Patrolin kappaleen.

En tiedä kolahtiko se minuun sen kauneuden takia, vai oliko osatekijänä se loppukohtaus, jossa se soi. Se oli taas yksi niistä hetkistä, kun olisi kaivannut toisen ihmisen viereensä, jolle olisi voinut kertoa omat ajatuksensa ääneen. 

Sen kuinka paljon sitä oikeastaan on valmis tekemään niiden ihmisten puolesta joita rakastaa. Asioita joissa teot puhuvat enemmän kuin sanat. 

Ja joita harvoin huomaa silloin, kun ne itse asiassa tapahtuvat. 

Ne asiat joita eniten jää kaipaamaan, kun toinen on poissa. 

Ja se haikeus kun haluaa antaa toiselle kaikkensa, vaikka oman onnettomuutensa uhalla.

Se pieni onni, kun toinen on onnellinen.

Sanat kertovat paljon, mutta tsekatkaa vaikka myöhemmin myös tämä helmi kokonaisuudessaan.

You could be happy and I won't know

But you weren't happy the day I watched you go.

And all the things that I wish I had not said,
Are played in loops till it's madness in my head.

Is it too late to remind you how we were?
But not our last days of silent screaming blur.

Most of what I remember makes me sure
I should've stopped you from walking out the door.

You could be happy I hope you are
You made me happier than I'd been by far

Somehow everything I own, smells of you
and for the tiniest moment it's all not true.

Do the things that you always wanted to
Without me there to hold you back, don't think just do

More than anything I want to see you girl
Take a glorious bite out of the whole world

Snow Patrol - You Could Be Happy

Nainen (potentiaali)

Tämän postauksen otsikko on täysin varastettu ystäväni Ainon asennepaidasta.

Ja sopii tämän päivän otsikoksi kuin nenä päähän.

Hur så?, voisi joku kysäistä (siis esimerkiksi allekirjoittaneelle tämä asennepaidan teksti piti selittää), joten ennen kuin paljastetaan tarina asennepaidan ja postauksen otsikon tekstin takana, tulee juttua karkauspäivästä.

Karkausvuosi on vuosi, jolloin helmikuussa on 29 päivää normaalin 28 päivän sijaan. 

Siis karkauspäivä.

Tämä yksi lisäpäivä voisi muuten olla varsin yhdentekevä, ja monille se varmaan sitä onkin, mutta meille sinkuille ja vanhoille piioille hyvinkin tärkeä. Tänään on mahdollisuus metsästää itselleen luvan kanssa mies ja vielä kosaistakin tätä miestä ilman paheksuntaa. Ja mikä parasta, jos tulee rukkaset, on miesten hyvittelyn vuoksi ostettava naiselle uusi hamekangas, jotta sitten seuraavan kerran juhannustansseissa nainen voi hurmata miehet, ja näin ehkä löytää sen oikean puolison.

Rupesin eilen illalla miettimään, että mitäs sitten jos ei ole ketään potentiaalista jota kosia.

Voiko kosia vaan jotain ihan randomia?

Varmasti voi, mutta tulevaisuus vaikuttaa silloin aika epävarmalta, sillä entäs jos ensihuuman ja -suudelman jälkeen mies palaa jälleen rupikonnaksi. Siinä on sitten kestämistä.

Ehkä siis paremmin kestää sen ajatuksen, että elää niin sanottua kuivaa kauttaa mitä miehiin tulee, kuin sen että eläisi onnettomana loppuelämänsä. Houkuttelisi myös tähän pohtia avioliittoa instituutiona noin yleensä, mutta ehkä säästän sen toiseen kertaan.

Ja ollakseni rehellinen edes se hamekangas ei houkuttele kosimaan, koska miesten maku niin tiedetään. Siis en mitenkään halua aliarvioida miehiä, mutta jos haluaisi pelata varman päälle sen tyylikkään kankaan suhteen, kannattaisi kosia joko homomiestä, jolla on tuntemusta muodista, tai sitten aivan ökyrikasta Mr. Moneybagsiä, jolla olisi varaa ostaa vain parasta.

Ostan siis itse itselleni oman hameen, en kangasta, vaan hameen niin ei tarvitse sitten harsia, mallata ja ommella, ja pääsee niihin tansseihin paljon nopeammin kuin vasta juhannuksena.

Palataan sitten otsikkoon ja asennepaitaan.

Joko ymmärsitte vitsin?

Siis suomenkielessä on sellainen tapaluokka kuin potentiaali.

Tämä ilmaisee viestijän pitävän käsittelemäänsä asiaa epävarmana.  

Asioiden tapahtuminen on siis mahdollista, mutta ei aina todennäköistä.

Nainen on siis yksikön ensimmäisen persoonan potentiaali verbistä naida.

Puhekielessä se siis ilmaistaisiin paremmin näin, että ehkä nain/menen hänen kanssaan naimisiin.

Ja koska tänään meillä naisillakin on tähän mahdollisuus, 

oli tuo 'Nainen (potentiaali)' aivan täydellinen otsikko.

Mukavaa karkauspäivää ja metsästysonnea!

Uusi ilme

Oli jo aikakin, sanotaan näin.

Uusi ilme täällä blogissa, 

sillä jos kukaan muu ei ole sattunut huomaamaan, oli blogini tismalleen samanlainen kuin Lotta Backlundin blogi. 

Ei kai siinä noin teoriassa mitään pahaa ole, mutta blogi ei ole ainoa asia joka meitä yhdistää. 

Myös Lotta on aikamoinen jenkkifani ja samalla jakaa rakkautteni Starbucksin kahveihin. 

Eli siis on aika erottautua joukosta, mutta silti omalle tyylilleni uskollisena.

Väri on siis edelleen pinkki, koska ei tyttöblogi voi olla minkään muun värinen.

Ylälaitaa koristaa ottamani kuva vappuna 2006, joka samalla kuvaa hyvin Helsinkiä, 

ja siis hitsi vie, on minusta vaan tyylikäs kuva. 

Siis huom. siinä voisi olla myös kuva toisesta lempikaupungistani, 

mutta toistaiseksi suitsutan syntymäkaupunkini puolesta.

Nykyään näkyvillä on vain uusin postaukseni, 

ja vanhat hajatelmani löytää oikeasta sivusta löytyvästä arkistosta. 

Oli muuten todella hauskaa lukea vanhoja postauksiani ja todeta, että olen minä edes joskus kirjoittanut jotain viihdyttävääkin, siis jos on niihin harvoihin kommentteihin uskominen. 

Kommentoinnista puheenollen, niin kommenttinne ovat tästä eteenpäin ajatuksia, 

eli jospa tämä poistaisi lukijoitteni suuremmat paineet kirjoittaa blogiini jotain omaa. 

Jokaisen ajatuksenjuoksu on erilainen, joten kaikenlaiset ajatukset otetaan innolla vastaan.

Oikeassa ylälaidassa löytyy kohdasta Quotes myös muiden ihmisten ajatuksia elämästä ja muustakin. Näitä sitten päivittelen fiiliksen mukaan. 

Uusi ilme on myös kodissani.

Siis halpaahan tämä ei ole, mutta mieltä ylentävää ja piristävää kyllä.

Tuli viime viikonloppuna sellainen feng shui-attack, että oli pakko siivota vanhat pahat karmat ja muut villakoirat pois nurkista, ja saada jotain uutta ja kehittävää tilalle.

Makuuhuoneeni on nyt ihana. 

Ja siis uskallan sanoa, että tietyllä tapaa valmis, 

sillä lisää muutoksia sinne on vähän vaikea tehdä. 

Jos jotain siellä ikinä muuttuu, on ne sitten verhot.

Olohuoneeseeni tuli uudet verhot ja Ikeaan jäi vielä noutoa uuteen kotiinsa odottamaan uusi nojatuoli. Olohuoneeni ei kuitenkaan ole vielä tällä ihan valmis, sillä vasta kun saan tv-tason vaihdettua kätevämpään sekä uuden kaiutinjärjestelmän, niin sitten voin kutsua sitä valmiiksi.

Myös parvekkeeni koki muodonmuutoksen. 

Mutta on pakko todeta, että tämäkin on vielä kesken, 

sillä en saanut haluamiani tuoleja joidenkin toimitusongelmien vuoksi. 

Palaan siis parvekeprojektiini maaliskuun lopussa. 

Kaikeksi onneksi kaiken pitäisi olla valmista vappuun mennessä, 

jolloin luonani on perinteisesti ollut kesän alottajaisjuhlat. Pidetään siis peukkuja.

Uusi ilme omassa elämässäni?

No siis harjoitteluun ei nyt sitten päästy tai menty, miten sen sitten haluaakaan ottaa.

Yhden asian loppuunkäsittely ja harmitus siitä, että minut aina ymmärretään väärin.

Naurattaa ajatus siitä, että olen niin kova rakastumaan ja ihastumaan.

Jos vain tietäisivät totuuden, että viimeksi olen ollut ihastunut vuonna 2005.

Mutta ei kai siinä mitään, 

pitää vain harkita tarkoin voiko vastakkaiselle sukupuolelle enää puhua, 

sillä itsensä selittely muille on väsyttävää puuhaa.

Nyt on aikaa keskittyä töihin ja tentteihin ja odottaa matkaa ja ihanaa kesää.

Se saa hymyn huulille.

Myös romanialaiset ovat uuden ilmeen perässä.

Tampereelta ja Turusta kaksi romanialaismiestä 

olivat vieneet oman käden oikeudella järjettömät määrät partakoneenteriä. 

Heidän asuinpaikastaan oli takavarikoitu kolme jätesäkillistä näitä teriä. 

Poliisi on ymmällään teon motiivista. 

Onko kyseessä hurmaavan joukkoitsemurhan suunnittelu? 

Tuskin, sillä romanialaiset ovat leppoisaa porukkaa. 

He vain tarvitsivat partakoneen teriä itsensä siistimiseen, 

sillä kaikkihan sen tietää, että parta on "so last season". 

Mietityttään vain romanialaisten naisten puolesta, 

että toivottavasti mukana oli myös muutama Venus Divine-terä, 

jotta myös naisilla olisi näin kevään kunniaksi mahdollisuus uuteen ilmeeseen.

Baby, talk is cheap!

Kokemus se on tämäkin.
Kolme päivää puhumatta.
Tähän voisi suhtautua oikeasti jonkinlaisena kokeena:
Mitä käy kun laitetaan sinkku 39 neliön huoneistoon yksin, ja hänen käsketään olla hiljaa?

Seuraavassa tutkimustuloksia:

Ensimmäinen vuorokausi:
-tekee mieli rikkoa astioita ja raivota
-kännykkä meinaa lentää seinään vitutuksen seurauksena
-kyyneliä, kun ei pääse sovittuun tapaamiseen
-karua meininkiä, kun on vielä ystävänpäivä
-ei ruokahalua, mutta nukuttaa sitäkin enemmän, saattaa johtua lääkityksestä

Toinen vuorokausi:
-juttu vaikeutuu hieman, kun päälle kaadetaan hieman lisää paskaa huolien muodossa
-lisää hiljaista raivoamista
-raivon kohdistamista roskiin, jotka oli pakko viedä (onneksi kukaan ei nähnyt)
-väsyneitä kyyneliä
-masennus ja enemmän nukkumista
-kännykän viestiääni on ainut, joka tuo iloa (how sad!)

Kolmas vuorokausi:
-painajaisia töistä, mitenköhän ne pärjää siellä?
-jos vaan mitenkään mahdollista, niin olo hieman huonompi
-telkkarista Karvinen 2 ja Hamekyttä 2, siis miksi ihmeessä pitää tehdä jatko-osia?
-huolestumista siitä, että se Hamekyttä 2 ei oikeastaan ollut hassumpi
-epätoivoinen yritys saada nelosen Hot from the US toimimaan, ei muuten sitten toimi Macillä
-lisää raivoamista
-illan piristyksenä ystävän vierailu ja ruokatoimitus
-olotila parempaan päin, kun kuulee jonkun puhetta ja on seuraa
-reality check aamu yhdeltä, kun kuulee taas totuuksia tuttavastaan.
-tekisi mieli rikkoa taas astioita, tai harjoittaa voodoota
-lääkkeet nassuun ja nukkumaan

Yleensä tutkimuksesta tehdään lopuksi aina joku yhteenveto.
Mitäs tähän nyt sitten laittaisi?
Kävisikö, että ei suositella
Neljäs vuorokausi nyt menossa, ja olo on edelleen surkea.
Taitaa olla liian monta 'vaivaa' jotka pitäisi parantaa, eikä yhtään oikeita lääkkeitä niihin.
"It's like there is rock bottom, then fifty feet crap, and then me"

Yksin, kaksin ja kolmin

Olenpa viettänyt viime aikoina paljon aikaa taas yksikseni.
Tehnyt niitä asioita, joita en nimenomaan haluaisi tehdä yksin.
Käynyt syömässä, kahvilla ja elokuvissa. Yksin.

Hassua, miten sitä kiinnittää erilaisiin yksityiskohtiin huomiota, kun on aikaa tarkkailla.
Illat ovat pimeitä ja raitiovaunut kiitävät kovaa yössä.
Seurana vain hyvä musiikki ja lasillinen punaviiniä.
Kun on aivan soolona, huomaa toisinaan myös,
että ympärillä olevat pariskunnat eivät mitään muuta toivokaan kuin saavansa olla hetken yksin.
Toisen kännykkä piippaa taukoamatta, toinen selailee väsyneesti naistenlehteä.
Yksi pariskunta sentään näyttää olevan umpirakastunut.
Intensiivisen tuijotuksen ja käsien pitelyn keskeyttää kuitenkin miehen kaveri.
Univelkainen äiti yrittää epätoivoisesti saada lapsensa istumaan aloillaan ja syömään edes jotain.
Jos hänelle tarjoaisi mahdollisuuden olla yhden illan yksin, hän varmasti käyttäisi sen nukkumiseen ja hiljaa olemiseen.

Tai sitten hän haluaisikin olla kaksin.
Luoda yhteyden toiseen.
Tuntea sähköisen kosketuksen.
Intensiteetin.
Sen mikä tekee kaikesta aina niin vaikeaa,
vaikka samalla on niin kaunista.
Kommunikoida.
Vaihtaa ajatuksia ja tulla ymmärretyksi.
Sitäkin pitää arvostaa, että saa kävellä ystävän kanssa edes pari korttelia.
Toisinaan muuta ei olekaan tarjolla.
Kestää kritiikkiä synkistä ajatuksista ja moraalittomista teoista.
Nauttia aamukahvia, vähän liiankin paljon, mutta silti nauttia siitä ja nimenomaan seurasta.
"Sinä puhut niin paljon varhaiseksi aamuksi"
Jos aamulla minut saa hymyilemään, se on todella suuri saavutus.

Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti.
Mitäköhän tuo lausahdus haluaa meille sanoa?
Että tästä ei hyvää seuraa?
Sitä toisinaan heikkoina hetkinä unohtuu ajattelemaan,
että mitäköhän minusta puhutaan kun en ole paikalla.
Sitten sitä tulee järkiinsä ja tajuaa, että ei oikeastaan edes haluakaan tietää.
Siitä voisi tulla se korvapuusti.
Tai joku muu syvempi haava.
Teoriassahan kaikki maailman ihmiset tietävät toisensa kuuden ihmisen ketjun kautta.
Siinä on paljon puhetta toisista ihmisistä.
Eikä kaikki aina sitä hyvää.
Helsinki on aivan liian pieni suurkaupunki, kuten tänään katsomassani elokuvassa todettiin.
Tottahan tuo on.
Liian pieni, ja samalla aivan liian suuri,
että pystyisi näkemään sitä ihmistä,
jonka kanssa oikeasti haluaisi olla yksin, kaksin tai vaikka kolmistaankin.

Hot and Cold

Bongasin pari päivää sitten 30STM:n uuden videon.
Olen todella vaikuttunut.
Tämän bändin videoihin on oikeasti panostettu ja niistää kuultaa molempien veljesten visuaalinen lahjakkuus.
Ja mikä parasta nyt minäkin voin sanoa olevani kiinnostunut ympäristöni suojelemisesta.

Olenkin usein miettinyt, että miksi eivät kaikki feissarit ynnä muut puunhalaajat voisi olla paremman näköisiä?
Jos Jared pyytäisi minua nousemaan barrikaadeille ympäristön puolesta, olisin siellä alta aikayksikön.
Hihii.

Nauttikaa kylmän ja kuuman suloisesta liitosta.
Ja lyriikoissakaan ei ole mitään vikaa...päinvastoin.

Innan allting tar slut

Oli ihan pakko kirjoittaa jotain, että tämä päivä ei unohtuisi.
Taas kerran kaikki syyttävät minua.
Minuun ei voi luottaa.
Minulla ei ole mitään käsitystä moraalista, saatikka hyvästä ystävyydestä.
Niin.
Mitä siihen sitten sanomaan?

"There are two types of guys out there:
the ones that hold your hand and the ones that fuck you.
And the guys that fuck you aren't worth a damn"

Taidan tuntea molempia, mutta juuri nyt ei kummastakaan ole mitään apua.

Jälkiä

Tämä viikonloppu on ollut kontrastien juhla.
Lauantai ja sunnuntai eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Lauantaina harjoitin taas onnistunutta eskapismia.
Olin hetken...tai siis oikeammin kadotin ajantajun
ja olin siellä reilut kolme tuntia.
Missä siis...?
Le societé du cochon:ssa.
Suosittelen...tuntui aivan New Yorkilta.
Minulle on kyllä sanottu etten saisi pakoilla todellisuutta,
mutta hei please...mitä muutakaan sitä voi?
Todellisuutta en kestä kauaa, kun se ei tuo tullessaan montakaan onnellista hetkeä.
Viimeksi ystäväni totesi minun olevan onnellinen, kun näki minut matkan jälkeen.
Kasvoni kuulemma loistivat.
Olisi pitänyt katsoa itseäni peilistä, että muistaisin miltä näytin.
Tunteen kyllä muistan.

Mutta siis onni hetkeksi tavoitettu.
Ja todella hyvässä seurassa.
Ruoka oli hyvää ja jälkiruoka varsinkin....kuin äiti olisi leiponut.
Positiivista huomiota niin baarista kuin keittiöstäkin.
Näköhavainto Suomen kauneimmasta naisnäyttelijästä ja hänen miehestään.
"Elämä koostuu pienistä palasista"
Onkohan onnen kanssa samoin?
Jos näin, niin lauantai-ilta oli iso onnen palanen.

Sunnuntai sitten.
Heräsin hirveään kipuun.
Selkä vihoitteli taas.
Riitelyä isän kanssa.
Kriisi tulevasta harjoittelusta.
Kyyneliä kotimatkalla.
Illalla sitten leffaan.
Tummien perhosten koti.

Jäin miettimään sitä, miten kaikki meille tapahtuneet asiat ja ihmiset jättävät jälkensä.
Sellaisia jälkiä, jotka eivät hevillä kulu pois.
Jälkiä joiden käsittelemiseen tarvitaan uusia ihmisiä,
jotka taas jättävät oman jälkensä.
Toiset isomman ja toiset pienemmän, mutta jäljen kuitenkin.
Kotona puolikas WTC leffasta.
Ihmisten pahuus järkyttää.

Tässä yritän tätä postausta kirjoittaessani selvitä tästä viikonlopusta hengissä.
Sain tietooni ikävää infoa itsestäni.
Ja moneen kysymykseen vastauksen.
Viikonlopun päivien kontrasti oli vain liian suuri.
Olen aivan liian mietteissäni ja loppupeleissä surullinen.
Minne hävisi se onnen pala?
Vai onko se sittenkin niin, että kyse on balanssista.
Sopivasti surullisia jälkiä ja onnen paloja on yhtä kuin elämä?

Kukkia ja sidontaa

Eilen töihin saapui kukkalähetys.
Ei, se ei ollut minulle.
Työkaverini poikaystävä lähetti lepyttelykukkia.
Samalla aloin miettimään, että tapahtuiko tämä juuri?
Saiko joku nainen oikeasti mieheltä kukkia?

Minä olen vanhanaikainen tyttö ja samalla
(vaikka minussa se pieni kyynikko asusteleekin) perusromantikko.
Silti tähän päivään mennessä en ole ikinä oikeassa elämässä todistanut moista,
että nainen saa mieheltä kukkia....ja siis vielä kukkalähetyksenä.
Eihän näin tapahdu muualla kuin Kauniissa ja Rohkeissa ja Hollywoodin nyyyhkyleffoissa.
Pakko tämä on uskoa kuin ihan omin silmin näkee.
Siis romanttisia miehiä oikeasti on?

Omalle kohdalle ei näin ole koskaan sattunut.
Kaikki kukat, jotka olen saanut ovat olleet naispuolisilta henkilöiltä.
Poikkeuksena on ihana homomies,
jonka kanssa tanssin yhden pitkän yön,
ja kiitoksena hän laittoi valkoisen ruusun hiuksiini.
Olen kuivannut tämän ruusun,
koska se (miehen seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta)
on ainut miespuoliselta henkilöltä saamani kukka.

Mutta toivossa siis oikeasti on hyvä elää.
Ja elämässä voi olla niin kuin elokuvissa...siis muissakin kuin pornoelokuvissa.
Kukkia siis odotellessa....
(Vinkki kaikille miehille: pidän sitten eniten ruusuista ja gerberoista :D )

Boy, girl, boy, girl

Vuoden toinen päivä.
Pimeältä näyttää.
Rahaa tilillä 38 euroa ja pari laskua rästissä.
Jos ne maksaisin olisi tili pari sataa miinuksella.
Ei siis onnea rahan suhteen.

Rakkaus sitten?
Pitäisi varmaan jättää tämä kohta tyhjäksi.
Ei uutta auringon alla.
Olen solmussa.
"it's strange what desire makes foolish people do"
Pitäisi niin odottaa Mr. Bigiä ja kolmansia treffejä.
Mutta ei.
Sekavia suhteita naamakirjassa ja IRL.

Jos on ennusmerkkeihin uskomista silkkisukka vie voiton.
Ja tänään juuri päätin, että näin ei todellakaan.
Otan mielummin filosofin.
Tai en ketään.

On vaikeaa leikkiä pelkkää prinsessaa, kun on ollut niin pitkään myös oman elämänsä prinssi.
Kaikki eivät kestä itsenäistä naista.
Haluaisinko, että minut pelastetaan tältä?
Toisinaan kyllä.
Toisaalta sitä oppii nopeasti elämään miesten säännöillä miesten maailmassa.
Kova kovaa vasten ja niin edelleen.

Paikkailin tänään myös mokiani ystävän luona.
Ei saisi olla kateellinen, että toisella homma pelittää niin rahan kuin rakkaudenkin suhteen.
Some people have it all.
Siispä olen onnellinen ja vain salaa kateellinen.
Ja siis ihan oikeasti tällä kertaa onnellinen.
Haluan, että tämä tyttöystävä ei vihaisi minua.

No jaa...
näillä mennään.
Ainakin siis tammikuu.
Helmikuussa voin sitten ihan luvalla kosia, jos joku ihana sattuu vastaan.
Ja hei, vuoden ensimmäinen postaus.
Pienet sille.
Aiheet eivät ole miksikään muuttuneet vuoden vaihtuessa.
Joten nyt jos koskaan kannattaa harkita haluaako tätä blogiani lukea myös vuonna 2008.

2008 - The Year of SATC

Tämä vuosi vetelee sitten viimeisiään.
Enää reilu vuorokausi jäljellä.
Mietin pitkään,
mitä tästä vuodesta sitten pitäisi sanoa.
Monta ilon ja surun hetkeä tähänkin vuoteen mahtui,
mutta oli se kaiken kaikkiaan parempi kuin vuosi 2006.

Muutamia asioita kuitenkin voisin nostaa esille vuodesta 2007:
(nämä ovat siis niitä hyviä asioita, ettei kenenkään tarvitse vaihtaa vuottaan kyynelehtien)
- Matka New Yorkiin. Siis ainahan tämä on kohokohta. Mutta siis pakko oli mainita :)
- SMG:n levy. Vaikka keikoille en päässyt, niin levy on aivan huippu. Vuoden 2007 kovin kotimainen.
- Gwen Stefanin keikka Areenalla. Aerosmithin keikallekin olisin halunnut, muttei ollut rahaa. Toisaalta Gwen veti niin sairaan hyvin, että eipä tuo niin haittaa.
- Osaston vaihto. Siis töissä. Tänään juuri tajusin, että töissä voi (siis ikävistä asiakkaista huolimatta) olla viihtyisää ja kivaa.
- Uudet tuttavuudet ja ystävät. Ja tietysti vanhoja ystäviä unohtamatta.

Mitä sitten odottaa vuodelta 2008?
Hirveästi odotuksia ei ole suoraan sanottuna.
Nykiin (kuten on jo tullut mainittua) toivottavasti jälleen pääsee.
Kaikki muu on oikeastaan samantekevää.
Ja yllättävää.

Mutta on yksi juttu jota todella odotan.
Ja tämä on hieman hölmöä tiedän :).
Mutta siis toukokuun 30. päivä ensi-iltansa saa:
taddada-daa..
Sex and the City movie.
Nauttikaa teaseristä ja
Ihanaa Uutta Vuotta 2008 kaikille raksuille!

Just a little bit of history repeating

Olen taas joutunut taantumaan.
Tai, siis, sanotaan oikeammin että historia toistaa itseään.
Sama tilanne kuin yhdeksän vuotta sitten ja yhtäkkiä huomaan, että en ole oppinut mitään.
Tai no en voisi sanoa, että ei mitään.
Tunnistin tunteeni.
Ja hillitsin itseni.
Voitto kai sekin on?
Siinä hetkessä.

Loppua kohti historia toisti taas itseään tarkemmin.
Päädyin tekemään virheitä samojen kaavojen mukaan.
Keskushenkilöt olivat vain hieman päivittyneet.
Kohta voisin kirjoittaa oman saippuaoopperan.
Saisinkohan siinä olla 'leading lady',
vai olisinko vain päätahden paras kaveri,
kuten omassa elämässäni usein näyttää olevan.

Vaihtuisipa vuosi jo.
Tulisi uudet kujeet ja kuviot.
Minusta on kuulemma tulossa viidennen kerran täti.
Mutta tämä ei ole vielä virallista.
Ja myöhemmin keväällä New Yorkin kadut polttelevat kengänpohjiani.
Tätä kaikkea kaunista odotellessa.

Pelkoa toistosta on vasta vuonna 2016, jos on vanhoihin merkkeihin uskomista...

Happy Holidays

Etsin pitkään ja hartaasti videota, jolla toivottaisin lukijoilleni hyvää joulua.
Sitten kaikkien keskinkertaisten viritysten joukosta löytyi tällainen helmi.
Tämä sopii minun blogiini kuin nenä päähän.

Siinä puhutaan yksin olemisesta jouluna.
Näin ei laulun mukaan saisi olla.
Enkä minäkään ole.
Joulupäivällinen vietetään Marjaniemessä kuten tavallista.
Mutta illalla saan (huom. saan) viettää laatuaikaa itseni kanssa katsomalla Holiday elokuvaa, joka on siis uusi suosikkini.

Toiseksi tämä video on aivan täydellinen, koska siinä on 'pääosassa' lempikaupunkini New York.
Siellä sitten jonain vuonna joulua vietetään yksin tai yhdessä, se ja sama, kunhan vaan vietetään.

Kolmanneksi juuri tämä video pääsi tänä vuonna lukijoitteni pällisteltäväksi siitä syystä, että siinä on yksi jouluperinteistäni.
Nimittäin Yksin kotona- elokuvat.
Ei ole joulua ilman niitä.
Olkoon nämä elokuvat kuinka lapsenmielisiä tahansa, minä en välitä, sillä niistä on tullut opittua monta viisautta elämän varrelle.
Muistakaa siis pulumummoa!

Pitemmittä jorinoitta tahdon siis tämän videon avustuksella toivottaa kaikille:

MERRY CHRISTMAS!

Joululahjoja, Room bar ja vitutussuklaata

Töitä.
Ei siitä sen enempää.
Söpö brittimies.
Mmm...mukavaa.

Joululahjojen vaihtoa Roomissa.
Sain persoonalleni sopivia magneetteja, tarroja ja purkkaa.
Aivan mahtavaa.
Asennekalenteria edelleen kaipaan.
Itse annoin omasta mielestäni tyylikkään kauluspaidan.
Katsotaan sitten myöhemmin, että pidetäänkö sitä...

Cosmoja.
Niin hyvää.
Perus SATC settiä.
Näin vain ja ainoastaan Roomissa, Suomessa.
Jutustelua tuntemattomien kanssa.
Bondausta ystävän kämppiksen kanssa.
Ja vakavia keskusteluja ystävän kanssa.
Nyt olen tervetullut syliin.
I'M BACK IN THE NOOK!

Päivän ruoka syötiin sitten yhdeltätoista illalla.
No, kunhan syötiin jotain.
Jälkkäriksi tarjottiin vitutussuklaata.
Aivan taivaallista.
Kiitos vaan.

Kotiin sumussa.
Huomenna vielä töitä.
Sitten se joulu...

Little boxes, on the hillside

Tuli taas ahdistus.
Joululahjoista tällä kertaa.
Vietin aikaa ostoshelvetissä reilun tunnin
ja sain hankittua vain YHDEN lahjan.
Sitten olin jo niin pahalla päällä kaikista tönivistä ja vihaisista ihmisistä, että päätin poistua.
Olkoot moiset hömpötykset.
Menen sitten ruokiksella paniikissa noutamaan ne muutamat joihin minulla edes ylipäätänsä on varaa.

Pitäisi niin olla jo nukkumassa, mutta eipä nukuta.
Katselen YouTubessa videoita, ja muistelen menneitä.
Siis onko parempaa?
No se nukkuminen ehkä.
Mutta jos eläisin tässä nyt vaan hetkessä.
Nautinpa siis Nylon Beatista.
Niin ja Rasmuksen pojista. Ja Tuiskusta :).

Siis oikeasti, miksi lahjojen hankkiminen on niin vaikeaa?
Olisipa oikeasti joku joulupaja, jonne voisi soittaa, että hei tehkääs tällainen.
Ja sit se lahja tupsahtais vaan savupiipusta.
Löysin tietysti itselleni kaikkea kivaa.
Siis ennen kuin ehdin hermostua ihmispaljouteen.
Jos minä saisin toivoa joululahjaa
(ja siis miksi en saisi, tämähän on minun blogini)
se olisi kalenteri.

Ja siis ei mikä tahansa kalenteri vaan sellainen saman tyylinen
kuin minkä sain viime vuonna ystävältäni joululahjaksi/tuliaisena Australiasta.
Siinä on joka päivälle ajatus tai muu mietelause,
jolla voi 'Get in Touch with Your Inner Bitch.'
Mutta nyt pikku hilja vuoden päivät on käytetty loppuun,
ja kalenterini vetelee viimeisiään.
Jos joku ihana ihminen löytää moisen jostain niin vihjaiskaa ihmeessä.
Tämä kalenteri nimittäin pelasti monta ikävää aamua.
Plus, että se oli pieni ja mahtui keittiönpöydälle.
Ei tarvinnut etsiä seinää ja naulata naulaa.

Katsoin tänään erikoista sarjaa Canalilta.
Weedsiä.
Siinä kotiäiti myy sivubisneksenä kannabista.
Olin aikaisemmin yrittänyt päästä mukaan ja ehkä paheksuinkin sarjaa,
kunnes minulta poistettiin viisaudenhammas ja makasin sohvalla telkkarin armoilla.
Siellä sitten Weeds maraton.
Ihan jeeshän se sarja on.
Ja katsonhan minä muitakin älyttömän outoja sarjoja.
Se mikä hämmentää minua, näin tästä puheenollen,
on se kuinka moni ystävistäni on kokeillut ko. huumausainetta.
Tai haluaisi kokeilla.
Miksi ihmeessä?
No sen tiedän, että itse en moiseen kajoaisi.
Edes kokeilumielessä.
Olen liian taipuvainen jäämään koukkuun kaikenlaiseen (tv-sarjat, suklaa, muotilehdet yms.)
joten mitä siitä tulisi, että olisin tämän kaiken keskellä vielä narkomaani.

Tästä aasinsiltana...miksi aina kiistellään siitä onko suklaa parempaa kuin seksi?
Eihän niitä voi edes verrata?
Toinen on syötävää ja toinen on...niin..siis tekemistä?
(toim. huom. Onkohan muuten suomi ainoa kieli jossa seksiä 'harrastetaan'?)
Ja siis jos miettii niin suklaahan siis kai erittää niitä samoja feromoneja..(tai jotain?)
kuin rakastuneena, jolloin siis haluaa yleensä myös sitä seksiä.
Joten siis näillä on joku yhteys. Mutta siihen en tiedä vastausta kumpi on parempaa.
Makuasia varmastikin.

Ja siis miksi minä pohdin näin pehmeitä ja turhanpäiväisiä keskellä yötä.
Nyt on varmaan pakko mennä nukkumaan.
Ja ensi kerralla jättää näin huonot jutut päiväkirjaan...siihen paperiseen versioon.

Pahoittelen tätä postausta ja kiitos, jos jaksoit lukea tämän loppuun asti :)

A couple here, a couple there and couples just about everywhere

Ja siis näin tähän alkuun heti:
Minä en seuraavassa dissaa ketään tuttavapariskuntaa.
Tämä kirjoitus on täysin kirjoitettu sinkkunäkökulmasta.
Joten, please, älkää vihatko minua sen takia, että vähän puran ahdistustani.
Rakastan teitä kaikkia ja toivon suhteillenne pitkää ikää ja valiojogurttia :D.

Jokavuotiset joulukortit tipahtivat postiluukusta.
Jokaisen kortin oli allerkirjoittanut pariskunta.
Seuraavana vuonna sitten lisätään lapset
ja joulukortissa nököttää pikkuinen nyytti tonttulakissa kuola valuen.
Tuli todella yksinäinen olo.
Kiukutti.
Minäkin haluaisin kirjoittaa korttiin, että toivoo Minttu ja joku.
Mutta ei.

Kaverit haluavat, että tutustun uusiin poika/tyttöystäviin.
Ihana ajatus.
Pitäähän sitä tulla toimeen.
Mutta sekin jotenkin tietyllä tavalla lisää yksinäisyyden tunnetta.
Varsinkin kun tyyliin esittelyn jälkeen toisena kysymyksenä on, että seurustelenko.
Tekisi mieli tokaista, että v***ako se sulle kuuluu. Mutta olen kiltti ja kerron totuuden.
Siitä seuraa se, että minulle ruvetaan miettimään sopivaa treffiseuraa.
No minun parastani kai siinä mietitään.
Tämän kommentin takia ahdisti sen verran, että palasin illan päätteeksi vanhoihin kuvioihin.

On myös se aika vuodesta, kun kaikki pariskunnat ovat niin rakastuneita.
Joulun punainen on myös rakkauden väri.
Ahdistavaa katseltavaa, kun pariskunta ei pysty maksamaan kassalla,
vaan ensin pitää vaihtaa 'gooey eyes' ja sitten suudella toista pitkään.
Hankkikaa huone hemmetti.
Teki mieli repiä se pankkikortti sillä aikaa kädestä, eikä todistaa herkkää hetkeä sekuntiakaan.

Kai sitä jotenkin toivoisi, että joskus otettaisiin huomioon myös sinkut.
Kirjoitin tuon edellisen lauseen siksi, että pitäisin sen myös omassa mielessäni.
Jos vaikka joskus saisinkin kirjoittaa siihen joulukorttiin sen toisen nimen, esitellä kavereille ja pussailla kassajonossa.

No more being

No jo on.
Maailma ihan sekaisin.
Ne poisti 'is' Facebookin statuksesta.
Justiinsa kun olin opetellut luovimaan tieni sen kanssa.
Nyt on pakko ymmärtää se, että tästä eteenpäin voin laittaa statukseeni ihan mitä vaan.
Minttu IS having difficulty choosing what to put into her status now...

Liquid

Tänään niin pitäisi lukea latinaa, eikä hengata netissä tyhjänpäiväisillä sivuilla.
Mutta jotenkin on kaikkea muuta stressattavaa.
Illalla töissä invis, joka siis on aina päivää/yötä ennen kun minulla on tärkeä tentti.
Olen siis kai jo henkisesti luovuttanut tentin suhteen.
Mutta otsikko tulee ainakin latinasta, joten silleen mä melkein teen latinaa.
(liquor/oris 'neste', liquidus 'nestemäinen')

Ei ole myöskään mikään sattuma, että otsikko on yksi lempibiiseistäni.

I go liquid when you come around
And I know
I go solid but don't get me wrong
Yes I go
I love to watch you when you mess around
With my mind
I'm pathetic but only this time
But who knows?

And I say...It's no more a secret
Go solid, I go liquid
Oh me...
If it's the love that we live for how come I didn't know?
Show me an easy way out
Show me an easy way out

Tämä muistuttaa paljon monista kauniista ja vähemmän kauniista asioista ja ajoista.
Ollapa taas nuori ja naivi.
Taidan olla vain vanhentunut mutta naivius on jäänyt.
Ystäväni kommentoi taannoin, että yhdellä ihmisellä on liian suuri vaikutus/valta minuun.
Se on harvinaisen totta.
Nyt juuri mietin, että jättäisin menemättä juhliin, koska hän tulee olemaan siellä uuden tyttönsä kanssa.
Minun ei edes pitäisi miettiä tätä.
Vaan mennä reilusti ja ottaa oma tila.
Mutta se pieni epävarma teini minussa estää.
Se teini, jota kukaan ei halunnut juhliin,
koska hän ei ollut tarpeeksi kaunis eikä hänellä ollut poikaystävää.
Näistä pitäisi päästä yli.
Mutta kun näin 24 vuoden iässäkään ei ole tullut kukaan todistamaan toisin.
Asiat tuntuu vaikeilta edelleen.
Kuuntelen lisää Liquidia...

Forget the love 'n' get back in the line
With yourself
Try to accept the place where you belong
You belong
I love to teach you though you already know
This time
Stay in touch if you're planning to go
Below

And I say...It's no more a secret
Go solid, I go liquid
oh me...
If it's the love that we live for how come I didn't know?
Show me an easy way out
Show me an easy way out.

Laurilla on kyllä maailman parhaat elämänohjeet.
Niitä ei voi olla noudattamatta.
Pää pystyyn ja baanalle.

Antti Tuisku ja sukupuoliyhtymä

Tänään edellisessä postauksessa "pelätty" illanvietto ystävien kanssa.
Päivällä oli haikeaa, kun piti jaksaa pitää seuraa siskonpojalle.
Siis eikö se poika ole hetkeäkään hiljaa?
Tuli sitten selväksi asiat chillistä aamunvietosta sukupuoliyhtymään asti.
Se siis on aivan luonnollinen asia, mutta sitä ei ole kiva katsoa.
Niin, ettäs tiiätte.

Elokuvaa ja popcornia.
Lapset on mainioita leffassa, kun kaikkea pitää kommentoida.
Ei minua haittaa, mutta pakko hyssyttää, kun muita voi...ehkä.

Siitä Iguanaan ja nachoja pöytään.
Pohdintaa klarinetistien piilevistä kyvyistä ja yleisestä tiukkuudesta.
Ongelmia?
Saako tukiopetusta?
Spurtti ratikkaan ja nokka kohti nosturia.

Ratikassa haistoin duunikaverin.
Siis kirjaimellisesti.
Olen aika velmu :)

Anna veti playbackina.
Noloa.
Antti vei koko potin.
Toivottavasti Smackin laulajaa ei haitannut, kun me niin vedettiin omaa showta takana.
Shake that ass girl :D

Ääni käheänä ahtaudutaan pieneen ihkuun Golfiin.
"Tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus jokaiselle tarpeen mukaan."
Painotan sitä, että "ILMAN EI SAA JÄÄDÄ KUKAAN!"
Tyypillistä minua....mutta ainakaan ei enää masenna.

Don't fear the reaper

Aamun pimeydessä juoksin tunnin hikilenkin.
Kello oli ehkä siinä viisi.
Siitä suoraan uimaan ja saunaan.
Vieläkin on pimeää.
Ajatuksiltani en saa rauhaa.
Olisi kiva edes joskus nukkua, tuntea väsymystä...toisenlaista kuin tämä.
Olen irrallaan arjesta, en edes tiedosta olenko olemassa.
Kipu tuntuu hyvältä ja varmistaa sen, että kyllä minä olen. Valitettavasti.
Mutta ei kipuakaan jaksa koko ajan.
Se puristava tunne kun tuntuu, että ei saa edes kunnolla hengitettyä.

Mietin, että miksi toiset ansaitsevat onnen, ja toiset eivät koskaan saa sitä.
Ansaitaanko onni vai löytääkö se ihmiset sattumalta?
Onko edes sattumaa?
Sanotaan, että sitä niittää mitä kylvää.
Toisilla on siis ne onnensiemenet jossain kylvettynä, ja ne aikanaan sitten kukoistavat.
Toiset ovat syntyneet viherpeukalo keskellä kämmentä.
Mietin omia tekojani.
Miksi tuntuu siltä, että olen aina yrittänyt parhaani mukaan olla ystävällinen ja rakastettava.
Nämä piirteet eivät ole kuitenkaan tuottaneet kovin hyvin satoa. Päinvastoin.
Huomaan usein jääväni yksin....odottamaan vastarakkautta ja ystävällisyyttä.
Mitä sitten pitäisi kylvää?
Vihaa, pelkoa ja välinpitämättömyyttä?
Näihinkö enää osataan vastata?

Latinan tunnilla yritän tsempata.
Jos tämä sittenkin tästä.
Ystävälläni ei ole töiltään aikaa.
Taas yksi vapaailta yksin.
Itken ratikassa.
Kukaan ei jaksa edes kiinnittää huomiota.
Telkkarissa Brooken ja Ridgen raastavat jäähyväiset.
Noin minunkin pitäisi tehdä.
"Love is just like water, it shapes its way"

Olen koko päivän odottanut soittoa.
Menen suihkuun ja värjöttelen suihkun lattialla tunnin.
En jaksaisi nousta, mutta ei tännekään voi jäädä.
Puhelu on tullut tällä välin.
Soitan takaisin, ei vastausta.
Heitän puhelimen lattialle.
Ei edes säröä.
En saa taaskaan kunnolla henkeä.

Huomenna pitäisi jaksaa olla iloinen ja miellyttävä.
Kukaan ei jaksa minua tällaisena.
Joku toinen saa nukkua vieressäsi.
Saa kuunnella kun puhut unissasi.
Ja saa osakseen suuren määrän rakkautta.
Minä vain odotan.
Ei mitään koskaan ollutkaan.

Olisi pakko nukahtaa.
Ei väsytä yhtään.
Ja taas tuntuu siltä, että en saa vedettyä henkeä.

What women want

Ja sitten vielä ihmetellään, miksi naiset todennäköisemmin joutuvat terroristi-iskun kohteeksi kuin löytävät itselleen miehen.

Pieces of Me

Taas ylevää itsensätutkiskelua tiedossa...
Apuna aina yhtä ihana Facebook ja sen persoonallisuustestit.
Selviääköhän minulle koskaan millainen minä oikeasti olen.
Katsotaan...

Tein siis Facebookissa tällaisen Picture Personality-testin.
Ja ihmeekseni koin sen olevan varsin tarkka kuvaus itsestäni.
Tosin eräs ystävistäni onnistui hieman pilaamaan tämän fiiliksen...mutta menköön.
Siis kerrottakoon niille, jotka eivät kyseisessä ajan tappamiseen tarkoitetussa yhteisössä vielä ole,
niin testissä pitää valita itseään eniten miellyttävä kuva, joka kuvaa parhaiten esimerkiksi vapautta, onnellisuutta yms.
No teinpä niin ,ja tässä tulos:

Temperament: Idealist

You are the quintessential dreamer - spending more time thinking about the possibilities that the world holds for you,
rather than your reality.
You don't settle for anything less than what you truly desire and you work very hard.
You tend to live in every place except the present - you are prone to daydreaming about the future and re-thinking the choices you made in the past. Sometimes you get overly caught up in your thoughts.

Siis tämä kohta minulta pilattiin (kiitti vaan), mutta kaikesta huolimatta tämä on niin totta.
Ja jos ei usko niin ei tarvitse kuin lukea muutama edellisistä blogipostauksistani niin huomaa,
että minä todella unelmoin liikaa.
Sama homma on myös tuon omiin ajatuksiini juuttumisen kanssa...joskus unohdan nukkua, kun ajatukset valtaavat mieleni.
Jos jotain lisäisin tuohon niin se voisi olla se, että kannan myös huolta....joskus liiankin paljon.

Interests: Fashionable

Sophisticated, glamorous and experienced.
You love everything that is new, fashionable and in vogue.
Others admire you, but can't always relate to you since you are a real diamond in the ruff.
You like to be two steps ahead of everyone else when it comes to the latest and greatest trends.
It could take your counterparts years to adopt your current trends.
You just seem to know what's "hot" before everyone else does.

Mitäs tähän lisäämään?

Amusement: Adventurous

It's a good thing that you are filled with energy and ambitions (that others sometimes find exhausting)
because you're continually looking for a new adventure and exciting experience.
You struggle with a continual feeling of restlessness which constantly pushes you to the next level of excitement.
Once you have accomplished one thing, you are eager to accomplish something more exciting, riskier and distinguishable.

Tämä on hieman arveluttava arvio minusta tässä testissä.
Siis tuo 'levottomuus' pitää kyllä paikkansa, ja kyllä minulla energiaa ja kunnianhimoa piisaa, mutta se että viekö se minua todella mihinkään, on toinen juttu.

Passion: Physical

You are a cuddle bug - from a warm hug shared with your best friend to steamy sex with your partner,
you enjoy every bit of human contact that you can get.
You demonstrate your love for others most fluidly through physical one-on-one contact
and you feel the most loved when you are being touched.
You feel disconnected when you are physically isolated from others.
You're a people person and a lover of all things human.

Siis tässä taas niitä totuuksia minusta.
Olen aina miettinyt, että miksiköhän näin.
Varsinkin halaaminen on minulle tärkeää, sillä ne ihmiset joita halaan merkitsevät minulle todella paljon.
Kaikkia ei vaan voi halata. On jännitteitä ja muita kummia juttuja,
jotka viestivät minulle, että ei kannata lähestyä muuten kuin verbaalisesti.
Näiden ihmisten kanssa en ikinä pääse kaveruudesta pidemmälle.
Ja surullista on se, että kun joku ihminen on ollut halauksen arvoinen, ja sitten tulee ongelmia ja ristiriitoja,
menee tilanne aina siihen että sitten ei enää voi halata. Kumma.

Tällaista taas tänään, kun olo on todella epävarma, ja tuntuu siltä että hermot menee aivan justiinsa.
Jos on jotain oleellista unohtunut, lisätkää ihmeessä.
Ja voisiko joku kertoa, miksi minä olen 'a case'?

Early winter

Tänään pelkkää laiskottelua ja videoiden katselua.
Tämä mielentilaani sopiva videokin osui vahingossa kohdalleni.
Tässä on jotakin....Gwen on ihana

The Awful Truth

Mielenkiintoinen päivä.
Opetusta parisuhteista.
Pitääkö miestä ymmärtää?
Voiko toisen halujen ja toivomusten täyttäminen yksistään olla oikeasti kivaa?
Onko naisen mielenliikkeiden ymmärtäminen yhtä vaikeaa kuin rubiikin kuution ratkaiseminen?
Mitä pitää parisuhteessa jättää kertomatta ja miksi.
Ja mitä sitten myöhemmin kysytään ystäviltä ja tuttavilta.

Onko parisuhde alku puhumattomuudelle.
Miksi molemmat, tai no ainakin se toinen osapuoli, pohtii ystäviensä kanssa
kumppaninsa tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.
Onko parisuhteessa helpompaa teeskennellä,
että kaikki on hyvin vaikka joku kaivertaakin.
Ammentaako tämä teeskentely voimansa yksinjäämisen pelosta?
Vai jostain muusta?
Eikö parisuhteessa pitäisi pystyä jakamaan kaikki.
Salaisuudet, pelot, ahdistukset.

Ja jos oikeasti on toimivassa parisuhteessa,
niin miksi ei haluaisi miellyttää rakastaan.
Se, että toinen nauttii olostaan, saattaa olla todella palkitsevaa. Ja onkin.
Ja miksei näin myös parisuhteen ulkopuolella.

Mutta vaikeaksi se on joskus tehty sinkuillekin.
Totuuksia satelee ovista ja ikkunoista.
Siitä miten pitäisi olla ja toimia.
Mikään ei kelpaa.
Toisen miellyttäminen on epäilyttävää.
"Eihän näin voi olla"
Joskus on siis helpompi valehdella/teeskennellä,
että pääsee tukalasta tilanteesta pois.
Tai yksinkertaisesti kääntää katse pois.
Olla kotona yksin.

Molempi pahempi siis?
Tai sitten katson asiaa liian mustavalkoisesti ja kärjistäen.
Ihmiset parisuhteessa toimivat näin,
luultavasti siksi koska he haluavat välttää totuuksia, jotka satuttaisivat.
Kun toisen kanssa viettää aikaa enemmän kuin muiden,
sitä tietää pienimmätkin asiat toisesta.
Ne totuudet.
Ne, jotka ääneen lausuttuna tekisivät liian suurta tuhoa,
ja siksi niiden ääneen sanomista vältetään.
Kunnes tulee riita.
Ilma puhdistuu ja suhde syvenee. Tai tiet pahimmassa tapauksessa eroavat.
Samoin kai ystävyydessä.
Puolituntemattomille lausutut totuudet eivät ole niin pahoja.
Siis, älkää ymmärtäkö väärin, kyllä nekin toisinaan satuttavat, mutta sitä välttyy niiden seurauksilta.
Tai ainakin silloin tällöin.

Pikku Myy sanoi kerran, että "Tollo totuus tulee aina julki."
Ja tottahan tuo.
Vaikka joskus olisi todella puuduttavaa keskustella kumppanin tai ystävän kanssa,
niin huomattavan usein seuraukset ovat vain positiivisia. Tai ainakin opettavaisia.
Mutta toisaalta mistä minä tiedän, sillä eipä noita parisuhteita hirvittävästi ole kertynyt.
Että tämä on nyt tällainen toisen käden havainto.
Ja ensi kädessä tätä sitten opiskellaan joskus myöhemmin....toivottavasti.

Lapsuusmuistoja

Teinpä kerrankin mainion levyostoksen.
PMMP:n uusin levy Puuhevonen sisältää 15 uudelleen ja todella nerokkaasti lämpättyä lastenlaulua.
Olen tässä nyt kuunnellut levyä eilisen illan ja tämän aamun aivan fiiliksissä.
Helsingin Sanomien kolumnisti totesi, että tämä sopii vanhojen hyvien lapsuusaikojen muisteluun...
Ja tottahan tuo on.

Suojelusenkeliä äiti lauloi aina nukuttaessaan minua
ja samalla mieleen muistuu kummitädiltäni saatu kirjomatyötaulu,
jossa enkeli saattaa lapsia rikkinäistä siltaa pitkin.
Nyt vaan en muista, että missä tuo taulu nykyään on.
Toivottavasti jossakin tallessa.

Mustan kissan tangoa ja Minä soitan harmonikkaa lauloin aina vieraille väsymykseen asti.
Ja muutenkin.
Nämä kyseiset kappaleet eivät taida enää olla vanhempieni suosikkien joukossa.

Minä halusin aina olla kuten laulun Magdaleena.
Muistan istuneeni keittiönpöydän alla laulamassa tätä kappaletta, kun äiti leipoi pullia.
Minua harmitti, että nimeni oli Minttu eikä Magdaleena.

Etkö ymmärrä oli suosikkini ala-aste ikäisenä.
Muistan sen sivun laulukirjasta, jossa laulun nuotit olivat.
Siinä on piirros kahdesta ystävästä, joista toinen kuiskaa toiselle salaisuuden.
Näiden ystävysten vieressä on keltainen ympyrä, jonka yläpuolella lukee
Paras ystäväni on:
Tähän kohtaan sitten kirjoitin silloisen parhaan ystäväni nimen,
mutta hauskaa on että siinä ei lopulta lukenut yhden nimeä vaan monen.
Olin nimittäin riidellessäni kaverini kanssa vetänyt hänen nimensä ylitse ja lisännyt siihen uuden...
voitonmerkiksi tai ärsytykseksi...aivan kuin kukaan olisi edes nähnyt tätä, mutta lapselle se oli tärkeää.

Kaksi minulle rakasta lastenlaulua ei kuitenkaan päätynyt tälle levylle.
Toinen on Pontso pieni leikkihauva ja toinen on Lintu.
Ehkä johonkin oli vedettävä raja.

Paskaämpäri-teoria

Ystäväni ystävällä on paskaämpäri-teoria.
En aivan tarkalleen muista, miten se menee, mutta pointti on kuitenkin seuraava:
Jokaisella ihmisellä on päänsä päällä ämpäri,
joka täyttyy paskalla ja sitten eräänä päivänä se kaatuu päälle.
Vähän sama siis kuin sanonta "when shit hits the fan"
Tämä tapahtuu aina silloin kuin sitä vähiten odottaa, eikä sitä voi millään estää.
Ja silloin kun se tapahtuu sieltä sitten kaatuu kaikki päälle eikä vain osa.

Tässä tilanteessa taas tänään.
Tapahtuukohan tämä minulle useammin kuin muille,
vai onko paskaämpärin kaatumisella joku vakio?
Who knows...
mutta siltä tuntuu, että jos vaikka lukee blogipostauksiani,
niin saatan saada sen useammin niskaani kuin keskiverto bloggaaja.
Tai sitten en ikinä kirjoita mistään iloisesta.
Äh...ihan sama...
onkohan ämpäri nyt tyhjä vai pitääkö tänään vielä kulkea varpaillaan odotellen pahinta.

Allekirjoittaneen myöhempi lisäys:
Tänään töissä todella kettuuntuneita teinejä.
Niillä oli selkeästi kaatunut monta sankollista niskaan tänään.
Ja niiden äidit vaikuttivat saaneen myös osansa.
Onneksi ei tarvitse enää olla teini ja hirveän angstinen,
vaan saa olla aikuinen ja angstata yhtä lailla, mutta aikuismaisesti :)

Tuttuja

Hesarin lukeminen tänään aamulla oli miellyttävä kokemus.
Siellä oli tuttuja.
Toisesta pieni kuva ja kommentti ja toisen mielipidekirjoitus.
Tulee sellainen pieni 'melkein sukua julkkikselle' -fiilis.
Hassua oli,
että olin nähnyt edellisenä yönä unta toisesta näistä tutuista, joka Hesariin oli tänään päätynyt.
Tuli sellainen söpö hymy naamalle.
Kiva aamu kerrankin.

Sovinto

Eilinen ilta.
Katoan hetkeksi tuttuun ja turvalliseen.
Vakavia keskusteluja ja pähkinöitä.
Soitat Stellaa.
Minä itken, mutta en ole ehkä ainoa.
Ihmettelet, miksi tämän pitää olla aina niin vaikeaa.
Toivon tietäväni vastauksen, mutta ei siihen ole sellaista. Yhtä ja oikeaa.

Musiikki vaihtuu ja haluat tietää, mitä minä mietin.
En sano, koska ajatuksissani olen vaeltanut kauas.
Jos nyt kuolisin olisin onnellinen,
sillä olisin saanut tässä hetkessä enemmän kuin moni muu koko elämänsä aikana.
Sovinto on saavutettu, mutta vielä ei olla päästy entiseen täysin.
Haluammekokaan sinne?

Minä tahtoisin syliin. Sinne en vielä pääse.
Hetki on kaunis, kun pystyt silittämään edes hiuksiani.
Ehkä joskus sitten.

Käymme läpi nuoruutta.
Ihastuksia.
Sanot minun rauhoittuneen vuosien varrella.
Pidinkö oikeasti yhdestäkään niistä, joiden nimen mainitsit.
Sinusta ehkä ja siitä toisesta.
Mahdottomia suhteita. Minun erikoisuuteni.
Pelkään ettei koskaan tule toista.

Onko kipinää?
Alussa pitää olla, mutta vuosien päästä minulle riittää syvä luottamus ja arvostus.
Kumppanuus.
Joutsenet.
Kynttilän liekki lämmittää ja leikkii pimeyden kanssa.

Katsot leffaa.
Minä tahdon vain olla lähellä.
Olla edes hetken siinä vain sinua varten.
Vai oletko sinä siinä minua varten. Jätin 'vain' pois.
En ansaitse sitä osakseni.

Paluu takaisin tähän maailmaan.
3 puhelua.
1 tekstari.
Alusvaatteeni takavarikoituna tullissa.
Kriisi työpaikalla.
Kanadalainen matkarakastaja.
Olin koko päivän väsynyt ja nyt en malttaisi nukkua.
Uni tulee vihdoin ja tulet vielä käymään.
Todellisuus oli tällä kertaa kauniimpaa.

"Yhtä pyytää jos saan
(vaikka niin ei oiskaan):
väitä, että oon ainutkertainen,
niin, että uskon sen,
toiset ei oo yhtä paljon.
Kukaan ei voi ylittää,
pakko jonkun silti välttää.

Vaikka kaikki saa unohtua,
kiitos siitä, kun liiankin kauan jaksoit mua.
Huolit hulluuttas puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.

Kiitos, kun koetit ymmärtää.
Tiesin, siihen et pystyisi edes sinäkään.
Jos joskus liikaa muistankin,
juon vielä yhden, niin muistan taas
paljon huonommin.

Kiitos, kun huolit puolikkaan,
enempää en oo osannut koskaan antaakaan.
Ehkä muistatkin mua."

Lunta

Jesta, tänään satoi ensilumi.
Siis ei sellainen joka jäisi maahan, mutta lunta kumminkin.
Tuli niin ikävä kesää.

Syksy ja talvi ahdistavat suuresti minua.
On pimeää ja kylmää.
Hiukset sähköistyvät ja iho kuivuu.
Kaikki ovat kipeinä.
Ulos lähteminen on todella iso operaatio.
Sitten on vielä joulu.
Ja sunnuntai aukioloajat.

Tulipa masentavaa tekstiä.
Mitäs positiivista tästä voisi löytää?
Kynttilät. Siis mikään ei ole kivempaa kuin se, että saa polttaa kynttilöitä.
Pipot ja hanskat. Aivan mahtavia ja niiden tekemiseen voi käyttää paljon aikaa ja energiaa.
Tuplapalkka. Luojalle kiitos siitä.
Uudet kontaktit. Kylmä ajaa ihmisiä yhteen.
Niin ja se lumi. Onhan sekin ihan jees.

Microwave relationship

Kamala päivä takana.
Tai oikeastaan ihme viikko.
Hirveä kiire joka paikkaan, vaikka edelleen tauti vaatisi hieman hidastamaan.
Tänään sitten kotimatkalla pohdin sitä ihanuutta, että olisi joku kotona odottamassa.
Mutta ei.

Ja syitähän siihen on monia, mutta yksi suurimmista on varmasti se, että aikatauluni on aivan mahdoton.
Olen työnarkomaani ja siinä sivussa yritän opiskella.
Ja ihmissuhteeseen pitäisi panostaa hirvittävän paljon ajallisesti.
Ainakin näin alussa...siinä olisi oltava läsnä 24/7.
Ystävyyssuhteenikin ovat ajottain katkolla kiireeni takia.
Mutta jotenkin aina saan ne korjattua, lähinnä varmaan siksi että takana on niin paljon historiaa.
Ja juuri tämä historia puuttuu potentiaalisilta seurustelukumppaneilta.
Enkä minä ehdi hankkimaan sitä käymällä treffeillä ja hengailemalla muuten vaan.

Ratkaisu ongelmaan?
Mietin ensin sitä, että pitäisi oikeasti panostaa tähän ihmissuhdehässäkkään ja vaan käydä niillä treffeillä.
Ja tärkeää olisi karsia töitä ja järjestää omaa ja muiden kanssa vietettävää laatuaikaa.
Sitten pulpahti päähän sellainen kiva ajatus, että pitäisi olla ns. mikroaaltouunisuhteita.
Ensitapaamisesta vain vaivaiset 2-5 minuuttia ja parisuhde olisi valmis.
Kotona odottaisi ihana poikaystävä, joka rankan työpäivän jälkeen hieroisi kipeitä hartioitani
ja tarjoilisi teetä ja syvää sielujen sympatiaa.

Japanilaisethan ovat kovia keksimään ja käyvät yhtä ahkerasti töissä, joten panen toivoni nyt heihin.
Kuinkakohan nopeasti voin tilata: One Microwave relationship, please?

Christmas tree, my christmas tree lit up like a star.

Taas Stocka teki sen.
Joulukuuset esillä jo lokakuussa.
Kivaa varmaan niille, jotka oikeasti pitää joulusta.
Itselle tuli taas vain ahdistus.
Tai no se ja sitten aloin hyräilemään joululauluja.
Siis lokakuussa.

Delusions

Tuli sitten se mukava jokavuotinen syysflunssa.
Ja kuume.
Ja sen mukana kuumehallusinaatiot.
Nämä onneksi kuitenkin unessa,
sillä kuumetta ei ollut niin paljon, että olisin nähnyt niitä valveilla ollessani.
Vaikkakin on pakko mainita, että minulla ei tarvitse olla kuin vähän lämpöä niin olen aivan pihalla,
sillä olen kuumeessa äärettömän harvoin.

Nämä unet sitten...
Suureen osaan niistä sekottui television ohjelma, sillä vaikka kuinka yritin en pysynyt kuin hetkittäin hereillä.
Olin unessani Kleopatrana Egyptissä ja yhtäkkiä salaisena KGB: agenttina, panikoiden sitä että jään kiinni.
Kiitos näistä unista kuuluu History Chanelille.
Josta näin reunahuomautuksena voin mainita, että aivan mainio kanava.

Parasta kuumeunissa on kuitenkin niiden kummallinen todentuntuisuus.
Mistä se lie johtuukaan?
Kävin unissani mahtavia keskusteluja, jotka tuntuivat aivan kuin olisin käynyt ne todellisuudessa.
Selvitin tunteeni erästä ihmistä kohtaan ja uskalsin kysyä,
olisiko meistä koskaan tullut mitään jos asiat olisivat menneet toisin.
Vastausta en enää muista, mutta jotenkin taisin olla tyytyväinen siihen,
että edes uskalsin kysyä (siis asia jota en ikinä oikeassa elämässä uskaltaisi).

Kerroin myös eräälle ystävälleni vihdoinkin suorat sanat hänen käytöksestään minua kohtaan.
Tämän taustalla on kai kaksi viikkoa sitten käymäni keskustelu yhteisen tuttavan kanssa,
joka suurinpiirtein sanoi juuri nämä asiat ääneen, jotka minäkin haluaisin sanoa.
Mutta en jotenkin uskalla, kun on niin monen vuoden ystävyys pelissä.

Juttelin myös yhdessä unessani Jumalle...mikä oli aivan pimeää.
Jumalani nimittäin muistutti hämmentävän paljon amerikkalaista näyttelijää Ben Stilleriä.
Hämmentävää tilanteessa oli myös se, että vaikka olisin tilanteessa voinut kysyä vaikka mitä,
niin ainut mihin kykenin oli halaamaan häntä.
Se oli jotenkin parasta siinä tilanteessa.
Ja Ben Stiller/Jumala tuoksui aivan samalle kuin jenkkirakkauteni kesältä 2000:
sekoitukselta iholle kuivunutta merisuolaa ja aurinkorasvaa.

Tämä blogikirjoituskin on aivan yhtä sekava kuin viimeaikaiset uneni.
Kuume on hieman laskenut, ja ehkä elämä taas voittaa.
Ainut asia mikä harmittaa kipeänä olemisessa on se, että joutuu sairastamaan yksin.
Sillä yksinäisyys jos mikä saa mielen matalaksi ja hidastaa tervehtymisprosessia.
Teetä ja sympatiaa siis odotellessa...

Rugbya ja runo

Tänään piti olla SMG:n keikka, mutta olin liian myöhässä liikkeellä ja liput loppuivat.
Mentiin sitten Aussibaariin, jossa on aina hyvä meno.

Tänään oli vielä kovempi, sillä olihan rugby-ilta.
Ja ei mikä tahansa rugby-ilta vaan ihan pronssiottelu.
Siinä pelasivat Ranska (joka oli siis hävinnyt semi-finaalissa Englannille) ja Argentiina.
Argentiina vei voiton 34-10, eli siis ovat kovia poikia myös tässä lajissa.
Lauantain finaalissa pelaavat Englanti ja Etelä-Afrikka klo 22.00 alkaen.
Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä odotettavissa on järkyttävä määrä porukkaa.

Rugbyn ohella myös parittaminen oli kova sana.
Ei vain jaksanut It-insinöörit innostaa.
Mutta opinpahan enemmän rugbysta (perussäännöt, miten saa pisteitä ja mikä on kiellettyä)
ja oli ainakin jotain seuraa, kun muut nauttivat ranskalaisista suudelmista.

Iltaan vielä Tommy Tabermannia, joka kertoo hyvin illan fiiliksen parituksen suhteen...

Tänä hämmennyksestä hämmennykseen
ajelehtivana yönä
en löydä vieraita mantereita,
en kesytä villejä eläimiä,
en laske uhman kruunu päässäni
verkkojani myrskyyn

Niin kuin lempeät laineet
koskettavat rannan arkaa otsaa,
niin minä toivon
että joku minuakin

Että olisin
hiljainen ranta
johon laine varoen saapuu

Kolme sisarta

Istuessani maanantai-iltana sohvalla lohduttamassa ystävääni,
tuli mieleeni tuttu Tsehovin näytelmä Kolme sisarta.
Tämä näytelmä kuvaa kolmen sisaren elämää pienessä venäläisessä kaupungissa.
Nuorin sisar, Irina viettää juuri 20-vuotispäiväänsä.
Masa, keskimmäinen sisar on onnettomissa naimisissa luokanopettaja Kulyginin kanssa.
Vanhin sisar Olga toimii opettajana.
Sisaria riivaa unelma paremmasta elämästä.
Elämän arkipäiväisyys tuntuu vankilalta, josta pitäisi päästä pois.
Suurin unelma onkin muutoksen tuuli,
joka saisi asiat liikkeeseen ja toisi tullessaan aivan ihanan, suorastaan loistavan elämän.

Tunsin kummaa yhteyttä näihin sisariin.
Kaksi sisarista sohvalla ja kolmas langan päässä.
Kaikilla mieli niin kovin melankolinen.
Yhdellä vaikea ystävyyssuhde, kipuilua oman minänsä kanssa ja vanhan ihastuksen ja sielunkumppanin kaipuu.
Toisella sydänsurua rakkaustarinasta, jolla ei lainkaan ollut alkua, kun se jo loppui.
Kolmannella vaikeuksia uudessa kaupungissa, ikävä ystäviä ja riesa ei-niin-salaisesta ihailijasta.
Oli jotenkin niin hienoa, että tällaisessakin tilanteessa voi tuntea aivan suunnatonta sisaruutta.
Tämä sisaruus on suurin syy siihen, miksi en koskaan haluaisi olla mies,
sillä silloin jäisin paitsi tästä suuresta solidaarisuudesta.

Omalta kohdaltani yhteneväisyydet näytelmän naisiin eivät loppuneet tähän.
Näytelmässä nimittäin maalataan tarkka kuva
pikkukaupungin hetkellisestä vilkkaudesta ja syttyvistä unelmista,
ja nimeomaan nuoren Irinan haaveista ja unelmista,
jotka tuntuvat olevan vain kädenojentaman päässä.
Kertomuksen kaunis melankolia
onkin siinä elämän mahdollisuuksien hitaassa vääjäämättömässä ohivalumisessa,
joka tapahtuu kun unelmoijat eivät tartu hetkeen ja tee unelmistaan totta.
Tämä on harvinaisen totta myös tosielämässä.
Vaikka useasti toivoisi, että näin ei olisi.

Loppuun voisi laittaa lentävän mietelauseen
"Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi."
Tätä ainakin kaksi sisarista pystyy noudattaamaan.
Nostan heille hattua ja unelmoin vähän lisää...

Antaa ymmärtää...

Onpas taas vierähtänyt aikaa sitä kun viimeksi tänne kirjoitin.
Hemmetin Facebook.
Elämässä menee ihan hyvin...kai?
Siis huonomminkin voisi mennä.
Jotenkin on sellainen perustyytyväinen olo, vaikka toisaalta asiat ovat aika sekaisin tahollaan.
On kommunikointiongelmia ystävien kanssa,
ja sitten toisten kanssa ei riitä päivän tunnit, kun voisi vaan puhua ja puhua.
Tähän sivuhuomautuksena sellaista, että nukkuminen on nössöille.
Uni on siis todellakin jäänyt tosi vähälle, ja tänään sitten nukuinkin sen edestä.
Onneksi sää oli juuri sopiva nukkumiseen.

Toisaalta sitten on ollut jotenkin ihan sekofiilis.
Olen miettinyt paljon sitä, millainen olen ja millaisen kuvan itsestäni muille annan.
Jos siis tämän laittaa sanoiksi,
niin olen teologian opiskelija joka opiskelujensa ohella työskentelee monikansallisessa vaatefirmassa.
Tässä voisi nähdä jonkinlaista vastakkainasettelua.
Kiinnitän tähän aina huomiota, kun työkaverini kysyvät minulta mitä minä opiskelinkaan.
Ja nimenomaan heidän huomionsa siitä, että en vaikuta yhtään siltä että opiskelisin juuri tätä alaa,
saa minut epäilemään itseäni.
Siinä sitä sitten itsekseni pohdin, että millainen minä sitten olenkaan?

Voiko siis ihminen opiskella hengellistä alaa ja olla samalla 'pinnallinen'?
Vai luonko minä itse tämän vastakkainasettelun?
Voihan se toki niinkin olla.
Olen niin hyvä kehittämään ongelmia aivan kaikesta mitä tulee vastaan.
Entäs jos olenkin todella monipuolinen?
Kiinnostusta riittää vaikka mihin ja tietyistä asioista en ole missään nimessä valmis luopumaan.

Tai sitten annan ymmärtää enemmän kuin mitä olen valmis antamaan toisille.
Bloginikaan ei välttämättä kerro minusta mitään.
Ja minä kun luulin kertovani nimenomaan itsestäni ja olen pyrkinyt jakamaan ajatuksiani
(jotka tosin eivät välttämättä ole niin kovin maailmaa mullistavia).
Silti tässä edelleen pohdin sitä, kuka minä olen.

Ehkä tämä kuuluu tähän ikään.
Kun toisaalta on muodostanut sen mielikuvan siitä, mitä elämältään haluaa.
Ja sitten pitää opetella elämään sen kanssa kun asiat eivät menekään niin kuin on suunnitellut.
Että muuttaako suunnitelmia, vai jatkaako samaan malliin hieman kolhiintuneena versiona.
Pitäisi ehkä reflektoida enemmän.
Harjoittaa mietiskelyä ja vetää sitten pohdinnoistaan johtopäätöksiä.
Tai sitten vaan antaa olla...olisin vaan se mikä tuntuu hyvältä ja toivoa,
että joku tykkäisi minusta juuri sellaisena kuin mitä olen.
Kierkegaard sanoi fiksusti, että hän ei voi olla sekä-että vaan hän on joko-tai.
Mutta toisaalta tämä ehkä toimi hyvin hänelle,
ja sekä-että toimii hyvin minulle, jotta elämässä pysyy jännitys.
Voi myös olla, että jonain päivänä minut löytää tämän sekä-että jutun takia suljetulta osastolta...
tai jos hyvin käy niin Chanelin muotihuoneen takahuoneesta jakelemassa Karlille fiksuja elämänohjeita :)

No more drama

Jotenkin aina löytyy jostain se biisi, joka auttaa ystävien ohella hieman kohentamaan omaa pahaa oloa.
Tämä kolahti tänään.
Ja tähän on hyvä pyrkiä...

So tired, tired of all this drama.
You go your way,
I'll go mine
I need to be free

Broken heart again.
Another lesson learned.
Better know your friends,
Or else you will get burned.
Gotta count on me,
Cause I can guarantee
That I'll be fine.

No more pain
No more pain
No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again

Why'd I play the fool
Go through ups and downs?
Knowing all the time,
You wouldn't be around.
Maybe I like this best
Cause I was young and restless.
But that was long ago,
I don't want to cry no more.

No more pain
No more game
No more games messing with my mind.

No drama
No more drama in my life
No one's gonna make me hurt again.

No more tears
No more tears
I'm tired of crying every night.

No more fears
No more fears
I really don't wanna cry.

No drama
No more drama in my life
I don't ever want to hurt again.

I wanna speak my mind
Wanna speak my mind

Oooh it feels so good,
When you let go of all the drama in your life.
Now you're free from all the pain
Free from all the game
Free from all the stress
So try your happiness.

I don't know
Only God knows where the story ends, for me.
But I know where the story begins.
It's up to us to choose,
Whether we win or loose.
And I choose to win.

No more pain
No more game
I'm tired of you playing games with my mind.

No drama
No more drama in my life.

No more tears
No more tears
No more crying every night.

No more fears
No more waking me up in the morning,
With your disturbing phone calls.
No drama
Leave me alone.
Go ahead
No more in my life

No more pain
No more games
I'm tired, so tired.
No drama
No more
No more
No more in my life.

No more drama.

Dumbfound

Now I know what it feels like to get the wind kicked out of you.
I feel nauseous.
And I want to cry my heart out.
Will I ever become good enough of a person, so that people would actually like me?

Pus

Tänään Hesarin tiedesivuilla huomasin seuraavan pikku artikkelin:

Suuteleminen on naisille monin tavoin tärkeää

Suuteleminen merkitsee naisille paljon enemmän kuin miehille,
paljastaa New Yorkin osavaltion yliopiston kysely tuhannelle opiskelijalle.
Tutkimusta johtaneen Gordon Gallupin mukaan naiset hyödynsivät suudelmia arvioidessaan,
onko kumppanista tulevaksi avo- tai aviomieheksi.
Lisäksi he käyttivät pussailua läheisyyden luomiseen ja suhteen tilan tarkistamiseen.
Miehille suudelma merkitsi lähinnä sitä, että oli ehkä odotettavissa seksiä.
Miehet olivat naisia halukkaampia sekä harjoittamaan seksiä suudelmitta että sellaisen partnerin kanssa,
johon he eivät olleet ihastuneita.


WHY STATE THE OBVIOUS??!!!???

Loppuun vielä pieni muistutus miehille...

"Kiss me and you will see how important I am"
-Sylvia Plath

Pieniin ja suuriin päin...

Yleisön pyynnöstä olen taas täällä tuomassa julki ajatuksiani.
Villi viikonloppu takana ja monia asioita on taas tullut pohdittua.
Mutta miten välittää se muille?

Kyynikko minussa sai kolhun.
Tämä tapahtui Onnelan pimeissä nurkissa,
kun ystäväni entinen kertoi minulle tunteistaan ystävääni kohtaan.
Erosta huolimatta hän välittää ystävästäni todella paljon.
Melkein tuli kyyneleet silmiin, kun mies puhuu välittämisestä.
Ainut mikä häiritsi oli se, että hän kertoi tämän minulle eikä ystävälleni.
It's so Dawson's Creek.

Jäin sitten pohtimaan,
että milloinkohan tullaan siihen kohtaan, että joku puhuisi minusta noin kauniisti.
Ja siitä sitten jatkoin pähkäilyä että,
miksi ylipäätänsä ihmiset saavat kuulla todella harvoin mitään hyvää itsestään.
Sen huomaa esimerkiksi ihmisten reaktioista positiiviseen palautteeseen.
Yleensä se on hämmästys/punastus/vähättely.
Sitten pieni ujo kiitos.

Ei näin!

Itsellä muitten huomioiminen ja kauniiden asioiden sanominen heille tulee täysin luonnostaan.
Ehkä se on joku oma pieni keino salaa myös uskotella itselleen, että minäkin olen kaunis.
Jossain universumissa ainakin.
Toisinaan tuntuu, että minua ei oteta vakavasti kun kehun....vaikka tosiassa en ole mikään paskajauhaja enkä mielistelijä.
Mutta selitän sen aina sillä, että siihen ei vain ole totuttu täällä.
Mikä on toisaalta suuri sääli.

Itse sain tänään kuulla kehuja lauluäänestäni, mikä kyllä lämmitti sydäntäni kovasti.
Toinen on varmaan sitten kielitaito.
Joku oli laittanut facebookiin, että olen auttavainen ja hauska.
Hihii...jännää kun ei tiedä kuka näin minusta ajattelee, mutta sekin saa aikaa lämmön sisimmässäni.
Tämän sovelluksen nimi on Define me....siis määrittele minut.
Onneksi muut tekevät sen puolestani, sillä itselle tuo olisi tässä elämänvaiheessa vaikeaa.
Tulee mieleen vain kiltti tyttö.
Ja sekin negatiivisessa merkityksessä.
Sitten kuitenkin siellä taustalla on niille, jotka minua yhtään tuntevat, niin paljon enemmän...good girl gone bad, even.

Viikonloppufiilikset jatkuivat tänään, kun olin katsomassa kaverin lapsia.
Lasten kanssa on niin helppoa, kun voi vaan olla...ei tarvitse määritellä.
Ja on pakko olla oma itsensä, sillä lapsilla on joku röntgenkatse jolla ne näkee heti jos joku on epäaito.
Huomasin myös tänään sellaisen asian ollessani lasten kanssa,
että koin ensimmäistä kertaa olevani aikuinen pikkulasten seurassa.
Yleensä olen vain heittäytynyt yhdeksi suurikokoiseksi leikkikaveriksi, mutta tänään tuntui ihanalta olla vastuussa.
Auttaa syömään, kieltää asioita yms. ja silti kuitenkaan leikkiä unohtamatta.
Mistäköhän moinen muutos?
Johtuukohan se siitä, että nämä ovat oman ikäisen kaverin lapsia eivätkä mitään pikkuserkkuja tai siskonlapsia.
Tai sitten se on se biologinen kello, jonka tikityksen jokainen nainen haluaisi kieltää...iiik!
No oli mikä oli...lapset on ihania...ainakin siis toisten ihmisten lapset.

Näiden ihme pohdintojen jälkeen tähän loppuun vielä kaikille haaste:
Sano yhden päivän aikana kaikille tapaamillesi ystävillesi jotain kaunista/positiivista heistä itsestään.
Kehu uutta puseroa, kerro kuinka hyvin kinkkinen tilanne tuli hoidettua, sano miksi juuri hän on tärkeä.
Pannaan hyvä kiertämään....Saatat yllättyä itsekin!

Naamakirja

Uusi addiktioni...
En ole siksi edes ehtinyt päivittää blogiani ja kertoa kuulumisiani.
Enkä ehdi vieläkään...
Palataan asiaan myöhemmin tai törmätään naamakirjassa...

Muusikko

Minun piti oikeastaan kirjoittaa siitä,
miten kivaa minulla oli perjantaina JP Elämän luennoilla,
mutta sitten kävi niin että eilen oli hieman kivempaa.
Kerrotaan sitten konsumaatiosta, masturboinnista ja jälkikonsekraatiosta myöhemmin.
(jos jaksaa)

Mutta asiaan.
Eilen oli pikkuserkkuni valmistujaiset.
Hänestä tuli siis diplomikontrabasisti.
Vaikuttavaa, täytyy sanoa.

Konsertin jatkoilla oli todella hyvää ruokaa ja juomaa.
Ja siis ohjelma.
Siis ai että käy kateeksi, että en itse opiskele ja valmistu Akatemialta.
Musiikkia tehdään taidolla ja tunteella ja huumoria unohtamatta.
Oopperaa haitarilla säestettynä à la Jyrki Niskanen,
Myrskyluodon Maija kontrabassoilla soitettuna,
israelilaista perinnemusiikkia haitarilla, viululla ja klarinetilla soitettuna
sekä illan viimeisinä tunteina herkkää jazzia pianolla ja trumpetilla.

Silmäpeliä pianistin ja basistin kanssa.
Ah, muusikot.
Rupesi kotona hieman huvittamaan, että taidan sittenkin olla ihan tavallisen naisen perikuva.
Jos siis on Kumman kaahan uskominen.
Muusikoissa vaan on sitä jotakin, joka saa minut heikoksi ja söpöilemään.
Sama juttu muuten on silmälasipäisten miesten kanssa.

Mutta siis kaikin puolin onnistuneet juhlat.
Jäi hyvä fiilis.
Ja hymy.

Jos Muhammed ei tule vuoren luokse...

...tulee vuori Helsinkiin.
Toisin sanoen Stockalle.

New York siis saapui Stockmannille tänään 5.9.
Miksei palkka jo tule, että pääsis ostelemaan kaikkea ihanaa.
Iloitsen varsinkin Hersheyn suklaasta ja minivaahtokarkeista.
Ei niin kivaa on se, että 7even jeansit maksavat lähemmäs 300 e.
Kivat tuontikulut.

Tackar Stocka!

Oma paikka

Se on nyt sitten loppu....loma siis.
Huomenna alkavat taas luennot ja samoin työt.
Hiukan on perhosia vatsassa, kun on uusi osasto ja uudet kujeet ja opinnoissa minua mietityttää oma paikkani.
Kuulunko minä sinne?
Tai siis minne minä oikeastaan kuulun?

Loman aikana on tullut pohdittua tätä dilemmaa paljonkin.
On tullut useasti mieleen, että entäs jos minun pitäisi olla muualla.
Olla aivan toisten ihmisten kanssa ja tehdä aivan eri työtä.
Viimeksi juuri eilen sain kuulla aksenttini perusteella olevani aivan amerikkalainen.
Uutta oli, että näytänkin aivan amerikkalaiselta.
Otin kaiken tietysti kohteliaisuutena, mutta yöllä sitten taas tuli pohdittua
että tuliko sitä synnyttyä sittenkään oikeaan maahan.

Eniten oikeastaan on tullut vaivattua päätään sillä, että opiskelenko minä nyt oikeaan ammattiin.
Siis alkuperäinen suunnitelmahan oli, että minusta tulee se uskonnonope.
Mutta sitten eivät asiat menneetkään suunnitelmien mukaan.
Nyt sitten huomenna matkani jatkuu A1-linjalla jonka tarkoituksena on kouluttaa opiskelija
evankelisluterilaisen kirkon pappisvirkaan.
Pakko on myöntää, että vaikka suunnitelmana oli tuo opehomma niin silti aina oli takaraivossa se unelma,
että minusta tulisi sekä ope että pappi.
Nyt kun suunnitelmissa tällä hetkellä on ainoastaan tuo viimeksi mainittu,
niin on sanottava että hieman epäilyttää, onko tämä sittenkään minua varten.

Olen aina sanonut etten usko sattumaan, vaan pikemminkin johdatukseen.
Siis siihen, että jokainen asia, hyvä tai huono, tapahtuu jostain syystä.
Johdatus kai sitten myös tuo eteen vastauksia.
Ja tänään illalla aivan muutama tunti sitten sain vastauksen pulmaani.
Pekka Simojoki sanoi konsertissaan, että meidän on jokaisen löydettävä oma paikkamme.
Ja se oma paikka on se paikka jossa me tunnemme,
että meistä on eniten hyötyä ja me saamme tehdä sitä
mikä meistä tuntuu hyvältä.

Oma paikka.
Minä haluan olla täällä, koska täällä juuri nyt on kaikki se mitä tarvitsen.
Ystävät, perhe, työpaikka ja koti.
Siitä en tiedä josko tämä paikka joskus saattaisi olla muuallakin,
mutta sitten minut johdatetaan sinne, missä silloin siinä elämäntilanteessa minusta tuntuu hyvältä olla siinä.
Ja tämä opiskelu sitten...
Minusta tuntuu hyvältä kohdata ihmisiä eri elämäntilanteissa ja keskustella heidän kanssaan kaikesta maan ja taivaan välillä.
Auttaa heitä eteenpäin, kasvamaan ihmisinä ja saavuttamaan sisäisen koherenssin jonkun Suuremman kautta/avulla.
Tai muuten vain olla läsnä ja koskettaa kun sitä tarvitaan.
Tähän on siis tultu, ja tässä ollaan.
Yksi kysymys vähemmän ja enää ei jännitä niin paljon.
Tällä energialla sitten huomiseen päivään ja kirkkolauluun ja latinaan.
Myös naisten vaatteiden ihmeellinen maailma ja kassa odottavat.
Ja siis jesta, syksy tuli!