Poissa

Olen todennut, että tämän joulun saldo oli poissaolo.

En jaksanut olla missään, mutta toisaalta olisiko pitänyt?

Huomenna onneksi ystävien kanssa illallinen ja yhdessäoloa.

Sitä odotan.

Niin ja yhden cosmon jälkeen myös toivo ensi joulusta Nykissä pitää minut järjissäni.

I need a rehab...tai jotain...palataan myöhemmin...ystävä tuli kylään

Love actually

Tässä tämän postauksen yhteydessä kidutan itseäni hieman . En löytänyt tätä Love Actuallya dvd:llä, joten en voi sitä tänään yksin katsoa ja voimistaa mietteitäni rakkaudesta, siitä joulun todellisesta sanomasta.

Ehkä Youtubessa hetki sitten katsomani pieni klippi elokuvasta oli kuitenkin riittävästi, sillä totuus on, että mukavampaa on olla yhdessä ja siis todella niiden ihmisten kanssa joista pitää, kuin panostaa suunnaton määrä rahaa lahjoihin ja muuhun krääsään ja viettää joulu enemmän tai vähemmän masentavassa seurassa.

Haluan tähän loppuun vielä toivottaa kaikille hyvää joulua ja toivon että saisitte viettää joulun rakkaiden ihmisten keskellä, sillä vaikka minä tänään omasta valinnastani(?) olenkin yksin joulun tahdon uskoa siihen että
Love actually is all around us!

Joulukortti

Sain tänään joulukortin.

Ei mitenkään outoa tähän aikaa vuodesta, mutta ylläri, se ei ollutkaan osoitettu minulle.

Kortissa luki seuraavaa:

Ryyppykaveri

Arto(?) Koistinen + kaveri?

Vxxxxxxxkatu 1 C 39

00XX0 Helsinki

(siis tuohan ei ole minun osoitteeni, eikä c-rapussa ole tuollaista numeroa, vaan paljon isompia, enkä löytänyt myöskään Koistista nimilistasta)

Kortin oli lähettänyt Maire Lehtinen, joka nyttemmin majailee Korsossa Vantaalla (päättelin näin osoitteesta, jonka hän oli raapustanut kortin yläkulmaan), ja kertoo kortissa hyvän joulun toivotusten lisäksi, että asui tässä kaupunginosassa 5 vuotta sitten.

Mitä tällaiselle kortille voi tehdä?

Olisi toisaalta kiva, että myös Arto saisi jouluna edes yhden kortin, jos siis on enää edes elossa.

Jos laittaisi kortin takaisin Mairelle, että Artsi ei asu täällä, mutta masentaisiko se sitten ryyppykaverinsa hukanneen Mairen?

Ehkä marssin postiin ja huudan kaikki joulupatoutumat virkailijalle, että kun ei osata jakaa postia oikeaan osoitteeseen, sillä tämähän ei ollut ensimmäinen kerta.

Väsyttää, ja enää 17 h töitä, flunssa puskee, ja joulu ahdistaa.

Suku on pahin

Tänään joulun viralliset sukuloinnit.

Argh...nyt tänä vuonna ei kyselty että olenko lesbo,

vaan vihjailtiin useimpien pukkien käynnistä jouluna.

Siis ei edelleenkään mitään mahdollisuutta olla sinkku.

Se on lesbo tai huora.

Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.

No number

En enää edes tiedä mikä päivä on.

Noh, joku luukku kuitenkin....tai siis niin, en tiedä pidänkö kalenteria enää.

Se on tylsää.

Kerron kuitenkin siitä, että jouluun on enää kuusi päivää.

Minulla ei ole yhtään rahaa, eikä yhtään lahjaa.

Kotini on sotkuinen, tiskit lojuvat pitkin poikin, enkä ole pessyt pyykkiä aikoihin.

Ei tämä ole tapaistani.

Mutta en jaksa välittää, sillä haluaisin vain kadota maailmalta ja linnoittautua sänkyyni.

Mitä yhdestä joulusta, en puhu siskolleni, tai hän ei puhu minulle.

En ole nähnyt lapsia melkein vuoteen, ja minun pitäisi olla heidän tätinsä.

Kotona ei tule olemaan kuusta, eikä perhettä.

Aikaisempina vuosina sentään teeskenneltiin, 

ja vaikka vihasin silloin sitä, niin tässä tilanteessa sekin tuntuisi lohdullisemmalta.

Tarpeeksi syitä olla pitämättä joulusta...aivan varmasti.

Olin seiminäyttelyssä maanantaina Robynin kanssa.

Nyt hänkin on takaisin Irlannissa, ja minä useaa ystävää köyhempi.

Lisää syitä olla pitämättä joulusta.

Näyttelyssä oli seinä, johon sai kiinnittää oman toiveensa.

Tai oikeastaan se oli seinä, johon kirjoitettiin se mitä aikoo antaa lahjaksi toiselle.

Enrico ei ollut tajunnut ideaa ja oli kirjoittanut monta lappua jossa toivoi erilaisia asioita itselleen.

Jotakin pysäyttävää siinä seinässä myös oli, sillä

hieman epäselvällä käsialalla yhteen korteista oli raapustettu

"En ole lyönyt vaimoa sitten eilisen"

Niin, ehkä tämä on painavin lupaus kaikista, ja toivottavasti hän pystyy pitämään sen.

Kaikki kulutushysteria on tuhonnut joulun todellisen merkityksen.

Perheiden yhdessäolon, rauhan ja levon. 

Yksinkertaisesti rakkauden.

Mutta en jaksa pohtia enempää, sillä olen väsynyt töistä.

Teen töitä, että en muistaisi sitä mitä kaipaan eniten.

Ja sitten väsyn ja muistan taas.

Noidankehä.  A vicious one.

Pah

En jaksa enää.

On väsymys ja masennus, eikä tätä kukaan kuitenkaan lue.

Toivottavasti tämä johtuu vain siitä, että tänään on maanantai.

Ehkä huomisessa on vielä toivoa...

Yhdestoista luukku

11. joulukuuta

Eilen Tavastia, tänään sohva.

From high to low.

Mutta silti keikka oli mahtava, ja uudet biisit sellaisia joita kannattaa odottaa.

Kuuntelin eilen mieluiten vanhempaa kappaletta Valmis, ja mietin että olenko minä valmis.

En vielä, vasta yhdeksän asiaa plakkarissa.

Niin ja myös se joka minut huolisi omakseen täysin hukassa.

Miten on teidän muiden laita?

Haluan hypätä vieraan auton kyytiin
hukata ainoat avaimet
pestä hiukset sadevesiämpärissä
kävellä kenkäni pilalle
Haluan juoda miehen pöydän alle
väsyttää loput puheillani
lähteä kun pitäisi jäädä
jäädä kun pitäisi lähteä

Haluan rakastaa kerran tyttöä
herätä oudosta asunnosta
valehdella nimeni ja ammattini
pestä numeron kämmenselästä

Sitten olen valmis sinun pitää omanasi
Sitten olen valmis sinun pitää omanasi

Haluan istua jalkakäytävällä
muistamatta mistä olen tulossa
tietämättä minne olen menossa
lähteä lentokentälle

Haluan ajaa vieraaseen satamaan
hukata puhelimen rantaveteen
joutua ikuiseen katveeseen

Haluan pudota kalliolta
löytyä elävänä käteni kipsiin
sairaalaan kukkia
joita en ole enää näkemässä

Haluan kiusata vierasta lasta
varastaa lompakon
saada sähköiskun pistorasiasta
ja lyödä kerran kunnolla

Sitten olen valmis sinun pitää omanasi

Kymmenes luukku

10. joulukuuta

Tänään on virallisesti joulu peruttu, ainakin tästä taloudesta.

Sampo pankki muisti mukavalla joululahjalla, ja lähetti 80 euron laskun muka veloittamatta jääneistä pankkikorttiostoista viime huhtikuulta. 

Siis vain 8 kk myöhässä ja sopivasti juuri joulua piristämään.

Minulla oli 100 e varattu joululahjoihin tästä jo muutenkin minimaalisesta budjetista.

Tuon yllärin jälkeen on enää 20 e.

Voisin toki kiistää koko homman, 

ja minun oikeastaan pitäisi, koska tuo ei pidä paikkaansa.

Mutta Sampo on ovela.

Ne tilinäkymät jotka olivat huhtikuussa pankissa, eivät ole siellä enää joulukuussa, 

ja nyt todellakin näyttää siltä, että tuo 80 e olisi jäänyt veloittamatta.

Eipä ole paperilla mitään todistusaineistoa, 

joten joudun tyhmästi nöyrtymään ja maksamaan jo kertaalleen maksetut tuotteet. 

Niin ja perumaan sen joulun, niin lahjojen kuin muunkin suhteen.

Sampo pankki is the real Grinch who stole my Christmas! :(

Yhdeksäs luukku

9. joulukuuta

Joulu sitä vaan lähenee ja samalla kasvaa nautittujen jouluruokien määrä.

Tänään juuri puurolautasen äärellä kuuntelin, kun seurakunnan työntekijät laskivat nauttimiensa jouluaterioiden määrää - alta kymmenen jäi vielä, mutta yhden käden sormet eivät kuitenkaan riittäneet.

Syömisestä ja nimenomaan ylensyömisestä puheenollen törmäsin mielenkiintoiseen pikku uutiseen japanilaisesta ravintolasta New Yorkissa, joka veloittaa asiakkailtaan hieman ekstraa - nimittäin jos asiakas ei jaksa syödä annostaan all-you-can-eat sushibuffetissa loppuun, 

joutuu hän maksamaan buffetin hinnan (26,95) lisäksi 3% ylimääräistä.

Whoa!

Hyvä idea sinänsä miettiä ja säännöstellä sitä mitä lautaselleen lappaa, eikä ainoastaan vain omaa vyötäröään ajatellen vaan myös sitä määrää jota vuosittain menee hyvää ruokaa roskiin meidän ahneutemme takia (esim. USA:ssa arvioitu luku on 27% kaikesta ruoasta).

Miettikääpä tätä seuraavan kerran kun lapatte lautasellenne liikaa ruokaa!

Kahdeksas luukku

"Love is the answer and you know that for sure"

- John Lennon 

(9th Oct.1940 - 8th Dec.1980)

Seitsemäs luukku

7. joulukuuta

Sunnuntait ovat niin turhia....
mutta yritetään silti jotain.

Oikeastaan tämän postauksen videon olisi voinut myös liittää toisen päivän postaukseen koska myös tämä bändi julkaisi saman nimisen levyn ja vielä samana päivänä, mutta se on nyt tässä.

Saanpahan pohtia sitä, kannattaako kymmenisen vuoden takaisesta vielä pitää kiinni?
Niin...riippuu varmaan siitä mikä oli suhteen laatu.
Minulle se oli kaikki kaikessa, joten taidan pitää...ainakin hetken.

Neljäs, viides ja kuudes luukku

Kivat...heti kun päättää kirjoittaa joka päivä yhden postauksen niin eiköhän se hemmetin serveri ja koko blogger kaadu.

Eli olen täysin takki tyhjä tällä hetkellä, sillä kirjoitin neljännen päivän postauksen, joka hävisi jonnekin kauniiseen bittiavaruuteen, ja systeemi oli niin sanotusti poissa pelistä tähän asti, joten tässä tulevat nyt sitten kaikki kolme ja ei mitään.

4. joulukuuta

• suosittelen elokuvaa The Fall
• olen onnellinen, että olen löytänyt elämääni niin ihania uusia ystäviä kuten Kestin, Inga ja Robyn
  

5. joulukuuta

• Love Actually
• Taas yhdet juhlat joiden olisi toivonut jatkuvan ikuisesti.
• Kuvittelenko vain, että olen onnellisempi englanniksi...

6. joulukuuta

• The west wind moves on the fields of barley
• itsenäistä ja markkinaa, hienoinen heikotus tekee kaikesta vieläkin kamalampaa
• Olen unohtanut Maamme-laulun sanat, The Star-spangled Banner sujuu kuitenkin

Kolmas luukku

Olen aina tiedostanut olevani hieman erikoinen....siis siinä, että mistä elokuvista, näytelmistä, kirjoista tai musiikista pidän. Melkein kaikkeen mistä pidän vaikuttaa joku vahva tunne, joka syntyy kun luen, katselen tai kuuntelen jotakin. Tänään haluaisin kertoa yhdestä lempinäytelmistäni, ja niin on siitä elokuvakin tehty, sekä viitattu tähän näytelmään yhdessä toisessa lempielokuvassani.

3.12 vuonna 1947 sai ensi-iltansa Tennessee Williamsin näytelmä A Streetcar Named Desire eli suomeksi Viettelysten vaunu. Pääosia näyttelivät tuolloin 23-vuotias Marlon Brando (Stanley Kowalski) Jessica Tandy (Blanche Dubois) ja Kim Hunter (Stella Kowalski).
Näytelmä ei ole mitenkään monisyinen, oikeastaan se on aika yksinkertainen, mutta kerronnassa on onnistuttu täysin. Lyhykäisyydessään Blance tulee vierailulle sisarensa Stellan luokse, ja Stellan mies Stanley ja Blanche eivät voi sietää toisiaan. Tämän konfliktin kehittymistä seurataan näytelmässä aina loppuhuipennukseen saakka, jossa Stanley raiskaa Blanchen ja suistaa tämän elämän täysin raiteiltaan. Blanche viedään lopulta pakkopaidassa mielisairaalaan.

Varsinkin tämä näytelmän loppuhuipennus oli hieman liikaa neljäkymmenluvun lopun yleisölle, sillä aikaisemmin ei oltu lavalla nähty näin seikkaperäistä kuvausta väkivallasta ja seksistä.
Tätä kuvastaa hyvin se, että kun verho laskeutui, niin yleisössä vallitsi täysi hiljaisuus ennen kuin yleisö puhkesi taputtamaan, ja näitä taputuksia sitten kuunneltiin seuraavat puolituntia taukoamatta.

Vuonna 1951 näytelmä siirrettiin myös valkokankaalle, mutta pienellä poikkeuksella.
Katolisen kirkon vastustuksesta yritettiin poistaa elokuvasta raiskauskohtaus, vedoten siihen, että se on aivan liian säädytöntä katseltavaa. Williams piti tätä kohtausta kuitenkin niin oleellisena, että ei suostunut poistamaan sitä. Lopulta päädyttiin kuitenkin kompromissiin ja täten elokuvan lopussa Stanley saa teostaan rangaistuksen, ja viimeisessä kohtauksessa Stella jättää hänet.

En osaa täysin eritellä miksi pidän niin paljon tästä näytelmästä, ehkä se on teksti ja loistavat repliikit, ehkä se on näyttelijöistä ja tulkinnasta kiinni.
Yksi repliikki on kuitenkin vuosien varrella jäänyt mieleen ja mietityttänyt monesti.
Blanche toteaa (en kyllä nyt muista kenelle) että
"Whoever you are, I have always depended on the kindness of strangers. "
Niin, pitääkö häntä nyt naivina, vai hyvin onnellisena ja viisaanakin.
Ehkä tuossa on jotain järkeä kuitenkin, vaikka niin että jos mietimme miten itse kohtelemme meille täysin tuntemattomia ihmisiä. Autammeko vai kävelemmekö pois?

Toinen luukku

2. joulukuuta

Vuonna 1804 Napoleon kruunautti itsensä keisariksi Pariisissa Notre Damen katedraalissa.

Vuotta myöhemmin ranskan joukot uuden keisarinsa johdolla voittavat Itävallan ja Venäjän joukot. Napoleonilla oli siis aika mahtava vuosi.

Vuonna 1942 Fermi onnistuu saamaan aikaan ensimmäisen ydinreaktioketjun.

Tämä on vain alkua surullisen kuuluisalle Manhattan-projektille, ja sille mitä kaikkea siitä sitten seurasikaan muutama vuotta myöhemmin.

Vuonna 1981 Britney Spears tupsahti tähän maailmaan.

Ja liekö sattumaa, mutta 27 vuotta myöhemmin juuri samana päivänä hän julkaisee uuden albuminsa nimeltään Circus. Olisikohan tässä come-backin ainesta?

Toivotaan, että parempaa on luvassa neiti Spearsille, sillä onhan takana pari hieman rajumpaa vuotta. 

 

Tällaista siis tänään joulukuun toisena päivänä.

Erilainen joulukalenteri

Ja joulukuu on taas täällä.

Samoin on aika availla joulukalenterin luukkuja, ja tässä kaikessa hötäkässä ja täysin rahattomana (jokaisen päivän budjetti alle euron), päätin tehdä itse oman joulukalenterini.

Katsotaan löytyykö tarinaa jokaiseen 24:n päivään.

1. joulukuuta:

Tiesittekö, että tänään vietetään maailmanlaajuista Aids-päivää (vai olisikohan parempi sanoa aidsin vastaista päivää), jolloin muistetaan jo aidsiin menehtyneitä, sekä jaetaan tietoa aidsista ja sitä aiheuttavasta Hiv-viruksesta.

Aidsiin on tähän mennessä kuollut 25 miljoonaa ihmistä ja tällä hetkellä arviolta 33 miljoonaa ihmistä on hiv-positiivisia.

Päivän tunnuksena on punainen nauha, jonka voi halutessaan laittaa rintaa koristamaan ja muistuttamaan siitä, että Aids on edelleen yksi maailman tuhoisimmista pandemioista, joka esimerkiksi viime vuonna vaati 2 miljoonan ihmisen hengen, joista lapsia oli arviolta 270 000.

Vaikka lääkkeet parantuvat, ei 100% parannuskeinoa ole vielä löytynyt.

Toivossa on kuitenkin hyvä elää...ja sitä ennen on parempi muistaa ehkäisy!